Nurmeksen tavarasataman miljoonahanke

Nurmeksen tavarasataman miljoonahanke sai rahoitruksen. Hankkeen päätarkoitus on kunnostaa Ritonniemessä sijaitsevan tavarasataman laituri & hankkeen kustannusarvio on yhteensä noin 1.9 miljoonaa euroa
291010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kuittinen ei näköjään halua mukaan uuden tavarasataman käyttöön, vaan haluaa tunkea kalustonsa meluineen mökkeily- ja loma-alueen keskelle. Sanoo rakentavansa laiturin ihan muualle, jos ei pääse häiritsemään Kannaslahden virkistys -mökkeily- loma- ja asuinkäytössä olevaa vesi ja maa-aluetta. Kukaan ei jää kaipaamaan tervemenoa.

Äänestä

Jos on niin iso olo, ettei uusi tavarasatama kelpaa, niin voisi sitten kysellä paikkaa vaikka Lieksasta ja rakennella mieleisensä.

Äänestä

Joillekin se on vaikeaa, jos kaikki ei aina mene, niin kuin varmaan sovittiin pikkupiirissä.

Äänestä

Pitäisi olla yrityksen tyytyväinen, kun järjestetään tuollainen miljoonien pelipaikka.

Äänestä

Mitähän tavaraa sinne sataamaan alkaa tulla? Afrikasta halpaa kahvia, kenties banaaneja? 🤔

Äänestä
  • Nurmeksen Ritonniemen tavarasatamaan tuodaan rekoilla raakapuuta & lastataan proomuun raakapuut tehtaille kuljetettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nurmeksen Ritonniemen tavarasatamaan tuodaan rekoilla raakapuuta & lastataan proomuun raakapuut tehtaille kuljetettavaksi.

    Eihän siinä ole mitään järkeä!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eihän siinä ole mitään järkeä!

    Jokaiseen metsän kolkkaan ei ole raakapuun kuljetus proomulle kanavaa tuoda puita Ritonniemeen tavarasatamaan proomuun lastattavaksi . Raakapuun pudotus paikoille tuodaan myös rekoilla nipuissa puita & kuljetetaan pitkinä lauttoina tehtaille.

    Äänestä

Isot ro-ro laivat alkaa kulkemaan nurmekseen kun saadaan satama!

1Äänestä

Isot alukset yrittävät keksiä reittejä, että matalassa Pielisessä eivät juuttuisi pohjaan kiinni. Pahimmassa tapauksessa polttoainetankki repeää ja puolet järvestä on saastunut.

Äänestä
  • On kuitenkin tärkää saada satama.

    Äänestä

Möhlimällä saattaa luvatut satamamiljoonat haihtua taivaan tuuliin.

Äänestä

Uuden puutavara sataman nimeksi voisi tulla
PUUTTAKO🤣

Äänestä

Riittävä ammattitaito ruorissa näillä matalilla vesillä jättiproomuja ajellessa on hyvä olla.

Äänestä

Nurmeksen perustamisen jälkeen satama oli Nurmesjärven puolella. Sataman käyttö oli vilkasta, kun junarataakaan ei ollut ja lähes kaikki rahti kulki vesitse. Nurmekseen liikennöivät laivat piti vaan tehdä normaalia matalammiksi Mikonsalmen sillan alituksen vuoksi. Tämä haitta poistui, kun satama siirtyi Vinkerlahdelle ja junaliikennekin radan valmistuttua alkoi kuljettaa ihmisiä ja rahtia.

Äänestä

Junaratahan asemineen oli ensiksi suunniteltu kulkemaan nykyisen Itä-Kaupungin kautta, mutta sitten päätettiin turmella Vinkerlahden ranta-alue.

Äänestä

Kuuntelisivat sataman käyttäjiäkin eivätkä tekisi oman pään mukaan toimimatonta satamaa. Voisi toki niillekkin rahoille olla parempaa käyttöä tässä Kaupungin taloustilanteessa mutta siellä on jollain herralla varmaan päähän pinttymä saada tahtonsa läpi niinkuin tuossa toimimattomassa Meijerinalueen katusuunnittelussakin.

Äänestä
  • Kuinkahan vuosikymmeniä käytössä olleesta puutavarasatamasta Ritoniemessä tulisi käyttökelvoton, jos sitä laajennetaan. Taitaa yksi paljon tukia saanut isompi yrittäjä pelata vain niin isoa, että hänen mukaansa pitäisi Nurmeksessa toimia ympäristön tilasta välittämättä.

    Äänestä

PITÄISI SAADA UIMAHALLI HETI UIMAHALLI

1Äänestä

Hieno taas! Kunta maksaa yksityisen bisnes investoinit! Pitänee kunnan vielä maksaa uusi proomu että voiton saanti ois 100%

Äänestä

Puutavaran käsittelyn keskittäminen sahan rantaan Ritoniemeen on järkevää, koska siellä raakapuu liikkuu muutenkin.

Äänestä

Parempi ajaa tehtaalle suoraan, niin luonto säästyy ja rekkamiehille on töitä, kunnes hiilinieluporukka kieltää puiden kaatamisen.

Äänestä
  • Eihän nykyiset rekat enää savutakaan, joten piipertäjät voivat elää huoletta.

    Äänestä

Puutavaraa liikkuu vielä jonkin aikaa, kunnes tilapäisen korkean hinnan innostama myynti-innostus loppuu.

Äänestä
  • Hinnan tiputtua kerkiää vähäiset puut ajella perille saakka.

    Äänestä

Metsäkoneita valmistava tehdas lomauttaa henkilökuntansa, kun puukauppa ei käy, niin koneita ei tarvita.

Äänestä

Metsäkonevalmistaja Ponsse aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskee 1000 työntekijää, kun konekauppa ei käy.

Äänestä

Rekka-autoille riittää vielä töitä.

Äänestä

Metsäteollisuudella on alkanut valtava alamäki, tehtailla rajuja määriä irtisanomisia sahatavara ja sellu puolella. Taitaa vähät puumäärät olla sama viedä rekalla perille asti. Ritoniemen laiturihankkeessa on kyllä järkeä hoitamaan rahtia, mahdollisesti tulevaa nousukautta varten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nurmeksen tavarasataman miljoonahanke sai rahoitruksen. Hankkeen päätarkoitus on kunnostaa Ritonniemessä sijaitsevan tavarasataman laituri & hankkeen kustannusarvio on yhteensä noin 1.9 miljoonaa euroa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu