Lahden kaupunki aloittaa yt-neuvottelut

Koko vuoden olenkin ihmetellyt turhaa tuhlaamista toiarvoisiin asioihin ja niin siinä sitten kävi:

Ylen tietojen mukaan Lahden kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Vähennystarve on yli sata henkilötyövuotta.

Lahden kaupungin henkilöstö kutsuttiin tänään kaupunginjohtajan henkilöstöinfoon.

Henkilöstölle ei kerrottu etukäteen, mikä tilaisuuden aihe on. Info pidetään Teams-palaverina eli etäyhteydellä.

Ylen tietojen mukaan edes ammattiliittojen pääluottamushenkilöt eivät tienneet syytä kutsuun.

Uutinen päivittyy.

https://yle.fi/a/74-20184762?origin=rss
7755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Infoja on ollut tämän jälkeenkin. Emme ymmärrä mikä niiden tarkoitus on, kun ei ole mitään kerrottavaa. Työntekijöille tehdään "haista paska" fiiliskyselyjä. Irtisanomiset tiedetään ennen joulua, mutta tieto säästellään alkuvuoteen.

Äänestä

Kyllä joutaakin kilometritehtaalle porukkaa! 👍

Äänestä
  • Muutaman opettajan voisi poistaa?

    Äänestä

Toivottavasti kenkää saavat rakenne- ja verkostokorpution edistäjät! Niitä on Lahden kaupunki täynnä.

1Äänestä
  • Ainakin ns. "liikennesuunnittelijat" koska aina kun tulee porukkaan uusi tyyppi niin pitää tehdä jokin älytön muutos. Tulee mieleen kulkukoirat joiden pitää "merkitä reviiri" josta tunnistaa...

    1Äänestä

Väliporrasta vähennykseen. Turhia paperin pyörittelijöitä

2Äänestä

Suunnitellaan ja tehdään koirapuistoja sun muuta. Ei siinä mitään jos olisi rahaa vaan kun sitä ei ole. Nostetaan verotusta jotta saadaan rahaa näihin mutta se on väärä tie. Pitäisi elää varojen mukaan eli unohtaa kaikki turha rakentelu. Pidettäisiin vain paikat kunnossa ja se siitä. Kaupungilla on palveluksessaan tyyppejä joiden tehtävä on keksiä mihin turhaan rahaa tuhlataan kun pitäisi mielummin antaa heille kenkää. Turhat työntekijät jotka ei tuota kuin kuluja pihalle ja rakentelu seis niin ei tarvitsisi veroja korottaa. Joka helvetin vuosi sama juttu. Alkuvuodesta sen jo näki ettei turhaa rahaa ole mutta silti vaan tuhlattiin kuin viimeistä päivää. Ihan turha veronkorotus jonka olisi helposti voinut välttää.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koko vuoden olenkin ihmetellyt turhaa tuhlaamista toiarvoisiin asioihin ja niin siinä sitten kävi:

Ylen tietojen mukaan Lahden kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Vähennystarve on yli sata henkilötyövuotta.

Lahden kaupungin henkilöstö kutsuttiin tänään kaupunginjohtajan henkilöstöinfoon.

Henkilöstölle ei kerrottu etukäteen, mikä tilaisuuden aihe on. Info pidetään Teams-palaverina eli etäyhteydellä.

Ylen tietojen mukaan edes ammattiliittojen pääluottamushenkilöt eivät tienneet syytä kutsuun.

Uutinen päivittyy.

https://yle.fi/a/74-20184762?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu