Nexstim ainaki saa keskustelua aikaiseksi!

Karhula
1 päivä sitten
Itse lääkärinä näkisin, ettei tässä ole sinänsä olennaista tuleeko se potilas psykiatrin vai muun alan lääkärin lähetteellä (ei pohjaudu mihinkään lakiin), vaan olennaista on, että siellä vastaanottavassa päässä on TMS-hoitoihin perehtynyt lääkäri, joka miettii soveltuuko potilas hoitoon ja suunnittelee annettavan TMS-hoidon parametrit. Tuo lääkäri taas useimmiten on neuromodulaatioon erityisesti syventynyt psykiatri tai kliinisen neurofysiologian lääkäri. Toki toistaiseksi kuvio on ollut Suomessa yleensä siten, että psykiatrit ovat niitä jotka toimivat TMS-hoitojen kirstunvartijana ohjaamalla sinne potilaita (jotka voivat tulla ulkopuolelta, esim terveyskeskuksesta lähetteellä, tai psykiatrian ESH-yksikön sisältä. Mutta tämä on resurssikysymys. Jos TMS-laitteita olisi varaa hankkia ylläpitää paljon enemmän, niin kyllähän lähete voisi niin sovittaessa tulla keneltä tahansa lääkäriltä, ja ennen koneeseen pääsyä olisi aiheeseen perehtynyt lääkäri, joka varmistaisi vasta-aiheet, odotettavissa olevan hyödyn ja suunnittelisi hoidon. Kuten varmaan esim Recurorin toiminnassa onkin.

shareville
36959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Dijkman
2 päivää sitten
Hallintarekisterissä näkyi jo olevan ainakin SEBiä, Nordeaa, Citibankia, Danskea, suurimpana SEBi n 294.000 kpl. Eiköhän se ala näkyä kurssissakin syksyn mittaan. Olis kiva tietää, kuinka moni lääkäri tms alalla työskentelevä on sadan suurimman omistajan joukossa ? Heidän kommenteillaan on merkitystä, tuskin negatiivisia kun jo omistavat yhtiötä.
Seuraillaan… siitä se kypsyy .

shareville

Äänestä
  • fff

    Äänestä

hsss

Äänestä

Todella vähänhän tästä oikeasti keskustellaan. Kyseessä on yksi Suomen lupaavimpia kansainvälisiä kasvuyrityksiä ja silti ei näy juurikaan mediassa ja tuolla keskustelupalstoillakin pyörii yhteensä varmaan kahden käden sormin laskettavissa oleva määrä nimimerkkejä.

Ihan eri tasolla hype kuin esimerkiksi Bittiumilla.

Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    kaupankäyntiä ja omistuksia.
    Kirjaudu

    Lasipallo
    6 min sitten
    Onko arvauksia tai tietoa siitä, milloin voisi osingot astua kuvioihin tämän firman osalta, vai onko siitä vielä turhan aikaista nostaa keskustelua?

    Kyhnykeisari
    1 min sitten
    Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan. Tässä on valtavasti kasvumahdollisuuksia sekä nykyisissä liiketoiminnoissa, että mahdollisisissa uusissa käyttökohteissa. Kannattaa kyllä käyttää osinkorahat kasvuun vielä pitkän aikaa. Silloinkin olisin itse omien osakkeiden oston leirissä osinkojen sijasta.

    sharevillet

    Äänestä

Kyhnykeisari
3 t sitten
https://www.salkunrakentaja.fi/2025/10/nexstim-kuoriutumassa-porssin-uusi-revenio/
Waty
14 min sitten
Tämän lähes yltiöpositiivisen kirjoituksen parasta antia on kuitenkin alin rivi! Jutun kirjoittaja ei omista nextimin osakkeita...
Eli tästä jutusta puuttuu kaikki se hinnan pumppaamiseen pyrkivä hehkutus, joten olipa ihan mukavaa luettavaa näin osakkeenomistajana 😉


shareville

Äänestä

tuleeko puolenvuoden uudet huiput tänään? yli 16e?

Äänestä
  • ja vaihteeksi laskee tänään?

    usassa kurssit laski jo

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    ja vaihteeksi laskee tänään?

    usassa kurssit laski jo

    hyssstrew

    Äänestä

Kakkonen mukana...tarkoittaako että monta vuotta nousua?

Äänestä

Sijoittaminen
Nexstimin diagnostiikkalaitteistolle tärkeä serfitiointi EU:lta

EU:n MDR-sertifioinnin myötä Nexstim saa aloittaa NBS 6 -laitteiston markkinoinnin ja myynnin liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten Euroopan Unionissa.

Aivostimulaatiota.

Nexstimin laitteistot perustuvat aivostimulaatioteknologiaan, ja niitä käytetään etenkin vakavan masennuksen hoidossa.

KUVA: TIINA SOMERPURO
Tänään12:45
Jyri Tuominen

Lääkintäteknologiayhtiö Nexstimin NBS 6 -diagnostiikkalaitteisto sai MDR-sertifioinnin Euroopan Unionissa.

Sertifioinnin myötä Nexstim saa aloittaa NBS 6 -laitteiston markkinoinnin ja myynnin liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten Euroopan Unionissa.

Vuonna 2023 Nexstim tiedotti NBS 6 -laitteiston julkaisemisesta vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoitoon Euroopan Unionissa, ja vakavan masennuksen hoitoon Yhdysvalloissa.

Nexstimin osake oli uutisen jälkeen 8,5 prosentin nousussa.

Äänestä

Nnnxn

Äänestä

Kyhnykeisari
1 t

Yhtiön tavoitteiden mukainen uutinen ei aiheuta muutoksia ennusteisiimme tässä vaiheessa.

Joissain piireissä varmaan pidettäisiin positiivisena asiana sitä että tavoitteet saavutetaan ja vieläpä jopa melkein kolme kuukautta ennen vuoden loppua. Tavoitteitahan voi toki olla kaikilla, mutta se että niissä onnistuu on mielestäni eri asia kuin se että tavoite on asetettu.

inderes foorumi

Äänestä
  • Tuli summa defence mieleen
    Lemmy sentään

    Äänestä

Ian G.
1 päivä sitten
Tuo yksi rassukka analyytikko on kyllä aika lailla ulkona kuvioista, mutta näitähän sattuu.
Hienolta näyttää joka tapauksessa.
corpse
1 päivä sitten
Nexstimin kohdalla ei oo tainnu pahemmi koskaa mennä noi suosittelut putkeen😆
CallSpread
1 päivä sitten
Ei noiden jäyhät DCF vai mitä olikaan mallit oikein pelitä näin rajun kasvun firmoissa. Ehkä jossain Nokiassa ja muissa pappa-osakkeissa paremmin :)

sharevillet

PS. mistä se piensijoittaja saa parasta tietoa? Kauppalehtikin kertoo vain rikkaiden asiaa

Äänestä

tekoäly vie työpaikat niin tarvitaan tuhansia laitteita lisää

Äänestä

AimoMatti
4 t sitten
Nexstim on pieni haavoittuva toimija. Toivotaan onnea Brainlabin kansa.
Kyhnykeisari
2 t sitten
Pieni kyllä, mutta voimakkaasti kasvava ja jatkuvasti vahvistuva. Brainlabinkaan kanssa ei varsinaisesti enää tarvita onnea, vaan aikaa. Sopimus on tehty, Brainlab näyttää nostavan Nexstimiä todella korkealle omassa myynnissä ja markkinoinnissaan ja heillä on Nexstimille oikeat asiakkaat jo hallussaan. Nyt vaan pitää malttaa odottaa että kaupat alkavat kotiutumaan.

sharevillet

Äänestä

Kun uusia tilauksia tuntuu tulevan taajaan, niin voisi olettaa omistajiin ilmestyneen jo rahastojakin. Alkuunhan Donen rauniolta itsensä uudelleen luonut Reveniokin oli pitkään lähes piensijoittajien omistama. Tovin noustuaan Reveniokin alkoi imemään instituutioita omistajikseen. Sama tapahtunee myös Nexstimin osalta.

KL keskustelua

Äänestä

Moktar gubta lemmy?
Sotkemaan?

Äänestä

kyhnykeisari valistaa

Äänestä

pop

Äänestä

lemmy sentään

Äänestä

Kyhnykeisari
20 t

Tökkiiköhän tässä Brainlabin myyntien aloitus?

Keskimäärin Nexstimin laitteiden myyntiputken läpimenoaika on 18kk ja Brainlabin kanssa tehty sopimus täyttää ylihuomenna vuoden ja Brainlabin väen kouluttaminen alkoi toden teolla vasta tämän vuoden keväällä. Nexstimin ja Brainlabin yhteiset messuosallistumiset myös alkoivat vasta tämän vuoden puolella. Eli vaikka me miten kovasti haluttaisiin sitä Brainlab kauppaa jo nyt heti, niin todennäköisesti se kauppa alkaa kunnolla vetämään vasta ensi vuonna. Varmasti tulee hajaosumia jo tämänkin vuoden joulukuulle, mutta koska tällaiset hankinnat aina budjetoidaan, niin myynnissä vaan valitettavasti aina kestää pitkään. Tämän vuoden messuilla pyörimiset kantavat hedelmää ensi vuonna.

Itse en ole vielä huolissani noista myyntimääristä. Uskoisin että joulun jälkeen välipäivinä on jo suu hymyssä kaikilla osakkeenomistajilla. Tuppaa vaan joka vuosi menemään ihan kalkkiviivoille tuo kauppojen clousaaminen ja ei ole tämäkään vuosi poikkeus.



Inderes

Äänestä

s2s3

Äänestä

valetta?

Äänestä

hjki

Äänestä

eikö päivän uutiset ole pelkkää plussaa?

miksi kauppa ei käy?

kertokaa yhdessä

Äänestä

Minusta suomalaiset kasvuyhtiöt tekevät pahan virheen, kun eivät pidä sijoittajiaan ja alasta kiinnostuneita selkeästi ajan tasalla.
Nyt saa onkimalla onkia huhuja ja puolitotuuksia ympäriinsä ja varsinaista faktaa on todella vaikeaa löytää - sitten vasta kun tulee tulosjulkistus, ihmetellään yllättyneinä housut kintuissa, että mitens se nyt näin kävi.
Mikä ihme voi olla taktiikan takana, että ollaan hiljaa suut supussa kuukausitolkulla ja pitää vetää arpoja hatusta saadakseen parhaan analyysin yhtiöstä.

Äänestä

Tuo BCI on siinä mielessä mielenkiintoinen, että jos siinä saadaan "pää auki", niin Nexstimistä tulee hetkessä pörssin kuumin osake. Jos miettii jatkumoa Internjet, AI, kvantti.... niin tuo BCI istuu siihen paremmin kuin hyvin. Toisi toivoa myös Trumpille.

KL keskustelu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karhula
1 päivä sitten
Itse lääkärinä näkisin, ettei tässä ole sinänsä olennaista tuleeko se potilas psykiatrin vai muun alan lääkärin lähetteellä (ei pohjaudu mihinkään lakiin), vaan olennaista on, että siellä vastaanottavassa päässä on TMS-hoitoihin perehtynyt lääkäri, joka miettii soveltuuko potilas hoitoon ja suunnittelee annettavan TMS-hoidon parametrit. Tuo lääkäri taas useimmiten on neuromodulaatioon erityisesti syventynyt psykiatri tai kliinisen neurofysiologian lääkäri. Toki toistaiseksi kuvio on ollut Suomessa yleensä siten, että psykiatrit ovat niitä jotka toimivat TMS-hoitojen kirstunvartijana ohjaamalla sinne potilaita (jotka voivat tulla ulkopuolelta, esim terveyskeskuksesta lähetteellä, tai psykiatrian ESH-yksikön sisältä. Mutta tämä on resurssikysymys. Jos TMS-laitteita olisi varaa hankkia ylläpitää paljon enemmän, niin kyllähän lähete voisi niin sovittaessa tulla keneltä tahansa lääkäriltä, ja ennen koneeseen pääsyä olisi aiheeseen perehtynyt lääkäri, joka varmistaisi vasta-aiheet, odotettavissa olevan hyödyn ja suunnittelisi hoidon. Kuten varmaan esim Recurorin toiminnassa onkin.

shareville

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu