Israel, politiikka ja uskonto

Israelin, Hamasin, Hizbollahin ja Iranin sodassa ei ole kysymys politiikasta vaan uskonnosta.

Saavatko juutalaiset palata tuolle alueelle? Ovatko he Jumalan kansa?

Vastakkain ovat Juutalais-Kristillinen traditio ja Islam. Erityisesti ääri-islamismi.

Paluu on ennustettu Raamatussa. Juutalaiset vetoavat siihen, ja että myös he ovat aina olleet siellä, ja tarvitsevat valtion anti-semitismin tähden turvapaikaksi. Näistä syistä heille on sellainen annettu. Palestiinalaiset eivät ole oikein onnistuneet perustamaan valtiotaan, vaikka se on monta kertaa jo yritetty heille antaa. Nyt taas yritetään, ja kovasti tunnustettu on ja yritetään sillä tavoin perustaa. Länsirannalla on palestiinalaishallinto, ja Gazassa oli valtio. Ei ole enää.

Israeliin on hyökätty monta kertaa, ja joka kerta se on vaan laajentunut. Taas käy niin.

Israelin kokoaminen tapahtuu näin, Juudan heimo pääasiassa. 9 miljoonaa nyt. Ja kadonneet sukukunnat kokoontuvat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. 17 miljoonaa nyt.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


santtunen2 kirjoitti:

Israelin, Hamasin, Hizbollahin ja Iranin sodassa ei ole kysymys politiikasta vaan uskonnosta.

Saavatko juutalaiset palata tuolle alueelle? Ovatko he Jumalan kansa?

Vastakkain ovat Juutalais-Kristillinen traditio ja Islam. Erityisesti ääri-islamismi.

Paluu on ennustettu Raamatussa. Juutalaiset vetoavat siihen, ja että myös he ovat aina olleet siellä, ja tarvitsevat valtion anti-semitismin tähden turvapaikaksi. Näistä syistä heille on sellainen annettu. Palestiinalaiset eivät ole oikein onnistuneet perustamaan valtiotaan, vaikka se on monta kertaa jo yritetty heille antaa. Nyt taas yritetään, ja kovasti tunnustettu on ja yritetään sillä tavoin perustaa. Länsirannalla on palestiinalaishallinto, ja Gazassa oli valtio. Ei ole enää.

Israeliin on hyökätty monta kertaa, ja joka kerta se on vaan laajentunut. Taas käy niin.

Israelin kokoaminen tapahtuu näin, Juudan heimo pääasiassa. 9 miljoonaa nyt. Ja kadonneet sukukunnat kokoontuvat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. 17 miljoonaa nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu