Työtä on tarjolla jos kelpaa ja osaaminen riittää!

"Vanhuuseläkeiässä olevien 65–74-vuotiaiden osallistuminen työmarkkinoille on kasvanut 27 000 henkilöllä vuoden alusta. Näistä henkilöistä 70 prosenttia on miehiä."
"Tilastokeskuksen tietojen perusteella neljä viidestä työmarkkinoille palanneesta eläkeikäisestä on työllisiä."

Kun itse PÄÄSEN eläkkelleelle vuoden alusta niin en todellakaan aio töihin vaikka maksettaisiin! Ansioini olen tienannut ennen eläkeikää ja sillä mennään loppuun saakka elämässä. Käärinliinoissa ei ole taskuja...
7237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vanhukset joutuvat jatkamaan työelämässä koska nykyisistä pullamössösukupolvista ei työntekoon ole.

Äänestä

Sehän on ihan sun oma valintasi, jos hyvän eläkkeen saat.
Useimmat kuitenkin saa n 2000€/kk brutto eläkettä. Miksiköhän menevät töihin? Ei ne asumiskulut kaikkinensa, muut laskut ja maksut, mihinkään katoa, kun eläkkeelle jää ja harvakaan on enää niin terve, ettei lääkkeitä tarvitse.
Ps. Näin eläkkeellä on kiva tehdä töitä silloin tällöin, kun ei ole enää pakko.

Äänestä

Tokihan on vanha juttu. Eläkeläisiä suositaan esim sijaisuuksissa koska työnantajat vihaavat nuoria ja työikäisiä ja haluavat sabotoida heidän elämäänsä kaikin keinoin. Eläkeläisille on taattava vielä eläkkeelläkin ylimääräistä taskurahaa eläkkeen kylkeen kun nuoret pudotetaan ja syrjäytetään normaalista elämästä, toimeentulon piiristä äärimmäiseen köyhyyteen ja tukikerjäläisyyteen pelkäämään toimeentulotukien leikkauksia. Nuoren jolla pitäisi olla elämä edessä, voi velvoittaa palkattomaksi orjaksi toimeentulotuen leikkauksen uhalla.

Mutta eläkeläisille etuoikeutetuille sukupolville on taattava mahdollisuus tienata ylimääräistä fyrkkaa vielä eläkepäivillään.

Suomi on aina vihannut nuoriaan. Ihme että tämä maa on vielä olemassa.

Äänestä
  • Taskurahan takia ei eläkeoikeutta kannata tuhlata, sehän järjenvastaista toimintaa.
    Se on samansuuntainen aivovääristymä kuin vanki joka vapautuu niin se hakeutuu takaisn vankeuteen kun vapaus ei ole mukavaa eli aivoissa vankilakierre. Työkierre on todella vakava sairaus kun ei vapaudesta välitä ja ahdistuu siitä.

    Äänestä

Hyvä. Näin tekikin sukulaiseni. Oli ikionnellinen. Pääsivät sitten puolison kanssa matkustelemaan ja mökkeilemään. Hyvää eläkettä ❤️.

Toinen sukulainen jatkoi. Sairastui vakavasti ja nyt sitten sairas lopun ikäänsä 😵

Äänestä
  • Ihanaa että eläkeläisillä menee Suomessa hyvin. 🥰😍🥰😍🥰

    Vielä ihanampaa että nuorilla ja keski- ikäisillä menee ihan helvetin huonosti. Suomen tulevaisuus on pilattu, ja jo keski- ikään ehtineiden elämä on kusetettu nuorista puhumattakaan.

    Pääasia että eläkeläisillä töitä ja toimeentuloa piisaa. Matkustelemaan pääsevät. Ja mökkeilemään. Ovat kaiken itse ansainneet. Lapset ja lasten lapset asuvat kaatopaikalla. He eivät ansaitse mitään muuta kuin paskaa.

    Äänestä

  • Ottaako ne nyt vielä velkaa satoja tonneja vanhoilla päivillään kun ei ole enää itsellä huolta huomisesta, tietää ettei tarvi maksella itse mitään pois kun elämä loppuu kesken. Vie lastensa työpaikat ja toimeentulon. Paskovat lastensa niskaan perinnöksi pelkkiä ongelmia ja sisarussuhteiden rikkoutumisia ja kaikkea muuta hienoa mitä vain suomalainen eläkeläinen voi lastensa pään menoksi keksiä?

    Heiluttaa keskisormea jälkikasvulleen vielä haudankin takaa ja nauraa paskaisesti päälle siellä saatanan kanssa helvetissä bilettäessään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Vanhuuseläkeiässä olevien 65–74-vuotiaiden osallistuminen työmarkkinoille on kasvanut 27 000 henkilöllä vuoden alusta. Näistä henkilöistä 70 prosenttia on miehiä."
"Tilastokeskuksen tietojen perusteella neljä viidestä työmarkkinoille palanneesta eläkeikäisestä on työllisiä."

Kun itse PÄÄSEN eläkkelleelle vuoden alusta niin en todellakaan aio töihin vaikka maksettaisiin! Ansioini olen tienannut ennen eläkeikää ja sillä mennään loppuun saakka elämässä. Käärinliinoissa ei ole taskuja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu