USAn kulttuurin petoksellinen luonne

Maailman maiden kulttuurit ovat erilaisia.
En ole käynyt Yhdysvalloissa koskaan.
Kirjoituksista arvailen, miten paljon petoksellisuutta US:n kulttuuriin liittyy?
Mitä on petoksellisuus?
Se on tietynlainen arvojen puute.
Arvoksi kutsutaan lujaa, jatkuvaa, moraalista luottoa kuten usko ystävyyteen, usko isänmaahan, usko hallitukseen, usko moraaliin, perheeseen ym.
Myös noissa asioissa globaalit kulttuurit eroavat toisistaan kun toisten maiden arvot ovat erilaisia.
Mitä tarkoitan USA:n arvoilla?
Mielessä on sosiaalipsykologisia suhtautumisia kun petetään kaveria, perheet hajoavat, annettu sana ei pidetä.
On helppoa tulla ja mennä ilman vakiintumista.
Jolloin kun ei ole luottoa, ei voi myös olettaa, että joku pitää puoliani.
Ihminen siinä tilassa on itsenäisempi, yksinäisempi ja häikäilemättömämpi.
Esimerkiksi nainen seksuaalisesti, sosiaalisesti on juuri miestä petoksellisempi kun näkemykset vaihtuvat.
Länsi on liberaali ja Itä on konservatiivi.
Idässä ovat traditiot ja Lännessä on yksilöllisyys.

Jos USA:ssa on liberaali arvopohja, niin maasta saapuvien uutisten pohja perustuu juuri häilyvään yksilölliseen asennoitumiseen.
En välttämättä ymmärrä Amerikkalaista häilyvyyttä, vaikka tiedän, mitä tarkoittaa arvopohjaton olemisen tapa.

Toisaalta maailman globaalit kulttuurit tuovat Amerikkaan omia hyvin erilaisia, vastakkaisia elämän filosofioita ja arvomaailmoja, jolloin samasta Yhdysvallasta voi löytyä erilaisia pesäkkeitä, jos vain valtion painostus erilaisuuteen saa erilaisuus muuttumaan yhdenmukaiseksi koko valtiossa, jolloin petoksellisuus jää ja ei petoksellisuus vähenee.

Petoksellisuuden esimerkki olisi Donald Trumpin käytös, joka vaihtaa mielipiteitä, syö sanojaan, etsii henkilökohtaista hyötyä ja on häikäilemätön.
Jos presidentti edustaa koko USA:n kulttuuria, niin voi nähdä että maassa on petoksen kulttuuria.

Suomi on mukana EU:n ja NATO:n liitossa.
NATO:n kautta Suomi on yhteydessä USA:n petokselliseen globaaliin kulttuuriin.
USA on globaali johtomaa, mikä tarkoittaa, että globaalin maailman johtokulttuuri on petoksellinen.
Kysytään kuinka sopiva on globaaliin maailmaan petoksellinen kulttuuri?
Miten paljon se vastaa globaalin kulttuurin kokonaista henkeä?

Ylipäätään yhdenvertaisuus on vaikeasti mahdollista oleva idea.
Pikemmin syntyy kahtiajakoa ja yhteenottoa.
Silloin vastakkain voivat olla liberaalit ja konservatiivit globaalit näkemykset.
Jos ei kahden sijasta kolmekin näkemystä.

Mielenkiintoista erikseen kuinka NATO muuttuu liitoksi.
Miksi NATO on sotilasliitto eikä tavanomainen taloudellis-kulttuurinen liitto.
Jos NATO pyrkii globaaliseksi, sen pitää sotilaallisuuden ohella olla talous ja kulttuuri liitto niin kuin EU.
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu