https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442
Miksi tällainen on tapahtunut?
Miksi tällainen on tapahtunut?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 138
Vanhimmat
Siksi kun joku päättää mitä elämässään tekee ,elämä on valintoja.🕔
Ei sitä kuolemaa kellee toivo valinnoista huolimati
Surullista
On kyllä suru kohdannut perheitä. Voimia
olikohan paikallisia?
Ainakin toinen. Ilmeisesti kuski.
Kuljettaja oli virtolainen. Naisrepsikka saattoi olla muualta.
Tällaisiin onnettomuuksiin voi löytyä monenlaisia syitä. Tie kuitenkin oli ollut kunnossa, eli kuiva. Olisiko kuski nukkunut rattiin, tai kiinnittänyt huomionsa johonkin muuhun (soittimet tms.), riidellyt naisensa kanssa, ollut päihteitten vaikutuksen alaisena tms. Kaikki on mahdollista.
Tai puhelimensa kanssa jotain touhunnut? Kuvannut vaikka ajoa tai kultsuaan?
Annetaan juorujen nyt olla ja annetaan omaisille rauha.
Kai te nyt siihen pystytte.
Ei tuo ole juoru. Juoru on sellainen, jota kerrotaan selän takana. Usein niillä on taipumuksena kantautua korviin kolmannen tai neljännen tahon kautta.
Mitäs juoruamista se on, jos asiasta on kerrottu jo valtakunnan medioissa, ja paikalliset kyllä tietävät, kuka oli onnettomuudessa kuollut kuski.
Ei virroilla pystytä olemaan juoruamatta
se kuva jossa auton renkaat jäljet on kai jonkin muun auton, tai oliko jo autoŕomu hinattu pois, koska ne jäljet ei kai ole niin syvät ja selkeät jos vauhdilla on ajanut pois tieltä.
Meikäkin kerran istui nuotiolla.
RIP
Miksi ja miksi. Kyllähän sitä tapahtuu kaikenlaista joka päivä.
äläpäs nyt juorua , ei tapahdu
Mies joka kulki omiapolkujaan,seuralaista en tuntenut🙏
Suunnaton ikävä jäi❣️
Kaikille on omat kaipaajansa. Moni voisi sanoa, että mitäpä tuosta. Mutta totuus on, että jokaista meistä jää joku ikävöimään.
.
Onko turma paikka missä? Luki uutisissa huonosti.
Torisevanjärvientiellä, lähellä Hauhuun risteystä.
Jäähdyksessä, Hauhuun risteyksestä satakunta metriä Ruoveden suuntaan,Virroilta tullessa tien vasemmalla puolen.
Tie kaartuu heti risteyksen jälkeen ja vauhtia on pitänyt olla melko paljon. Mitä sitten tapahtui, niin tuota voi vain arvailla.
Hämmästyttää myös se, että pelastuslaitoksen tulon ja ulosajon välissä on yli puoli tuntia aikaa. Eikö yksikään muu autoilija liikkunut tuohon aikaan paikan ohi.
Auto on pakko huomata, koska on ollut kuitenkin hyvin lähellä tietä.
Siihen aikaan aamuyöstä ei noilla kulmilla ole paljoa liikennettä. Mutta itseänikin ihmetytti se, että paikannus kesti niin kauan. Senhän pitäisi olla hyvinkin nopeaa.
Puoli tuntia on pitkä aika ja ihan varmasti uskaltaisin väittää, että joku on kulkenut myös tuolloin.
Paikannus taas ei aina toimi, ei edes vaikka soittaa 112 apin avulla.
???
Ai Valtatie 66 ?
???? Ai visuvedelle menevä tie?
https://yle.fi/a/74-20189064
klo 04,40... apu saapui 5.20.,,, se puhelinhälytys ei sitten kovin hyvin toimi, kun apu kesti saapua puoli tuntia
oliko olleet raflassa ja juopunut?
Suunnilleen tuossa alareunassa kun kuva loppuu?
https://www.norcamp.de/nb/finland/sfc-vankkurimaennikkoe.6379.1.html
Kuka keksinyt vaikean nimen Torisevanjärvientie?... eikö tämä ollut Valtatie 66
vai oliko mennyt vauhdilla niin etäälle tiestä että ohiajava ei huomannut sammunutta pimeänä olevaa autoa?
Antaahan tuo paljon selkeämmän kuvan siitä, missä kohdassa onnettomuus on tapahtunut, Virroilla Jäähdyspohjassa Torisevanjärvientiellä. Tien numero, 66, voisi viitata Oriveteen, Kuortaneelle jne.
no kuka näit uusia nimiä jaksaa seurata ja opetella,,,'
Virtaintiekin on Alavudella ja Ähtärissä...
…kjv
Amerikkalaiset sotkenu senkin
No vähemmän kemiallisia piristeitä..
Huhuja pyörii jos monenmoisia, oliko kuskilla kuitenkaan ajovirhe vai päättikö repsikka toisin.
Mitä ilmeisemmin ollut kuitenkin kuski kotionsa menossa.
Oli mitä oli, mitä se meille kuuluu?
Tottakai ihmiset haluaa tietää mitä tapahtui.
Tietty jotku alkaa omaa hyvyyttään korostaannkun ei muka kiinnista eikä saa kysyä, mutta silti lukee näitä ketjuja.
Samaa pohdin, toisen uhreista tunsinkin.
Ja kyllä, koskettaa. Oli mitä oli, mutta näin en olisi halunnut hänen elämän päättyvän.
Autojen kanssa hän tullut aina toimeen, pahoissakin paikoissa. Kyydissä en koskaan pelännyt.
Kun ei voi tietää mitä on tapahtunut, laittaa se omassa päässä miettimään mikä mennyt ns. Vikaan. Mitä on taustalla.
Virroilla tosiaan voi aina olla taustalla vaikka mitä-... tapauksia tapahtuu ja niistä ei saa puhua ainakaan julkisesti.
En oikein käsitä mistä tämä erityisyysharha Virtain suhteen oikein kumpuaa. Samanlaisia kyliä ja ihmisiä on Suomi täynnä. Emme me ole mitenkään "poikkeus"
Virrat on monikossa.
Se kotitiehän olisi ollut ilmeisesti siinä onnettomuuspaikan lähellä, oikealla puolella.
Virrat on Etelä-Pohjanmaan kupeessa, ja paljon pohjalaissyntyistä sakkia alueella. Siellä on totuttu siihen, ettei mistään puhuta. "Omaa pesää ei liata" ja "kotoasioista ei puhuta kylillä"; nämä ovat tyypillisiä tapoja siellä.
kyllä tässäkin on salaliittoteorian mahdollisuus...
kuten muissakin useissa tapauksissa paikkakunnalla.... ja se tekee vielä surullisemmaksi tapaukset...
muta ehkä teoriat ei pidä paikkaansa.
Sinä se jaksat hokea salaliitoTa, mutta et tarkenna asiaa.
Halutaan muuttaa tarina sellaiseksi mikä kelpaa itselle.
No eihän tuo "Virtain" ole väätin.
Sitäpaitsi netti kertoo näin: Paikkakunta Virrat taivutetaan ulko- ja sisäpaikallissijoissa monikolla (Virroilla, Virroilta, Virroille) ja omistusmuodossa Virtain (ei Virtojen). Nimen partitiivimuodosta on yleiskielen mukainen muoto Virtoja, jota käytetään yleisesti, mutta paikkakunnalla tunnetaan myös paikallisesti käytössä olevat muodot Virtaita ja Virratta.
Väärin, eikä väätin. Äkkinäisesti ehdin tekemään kirjoitusvirheen.
Millainen auto oli?
Fiat Punto
🤨 No sellainenhan ei edes paljoa kulje.
Mutta kaatuu helposti.
Vaikka ajaisi Fiat Puntolla, niin taatusti sillä saa ajettua itsensä hengiltä. Törmäystesteissä hyvinkin pienillä nopeuksilla saadaan aikaan valtavia vaurioita. Jos satasta päästää jorpakkoon, taatusti on joko henki pois, tai vakavia vammoja.
Punto ei taida olla niitä turvallisimpia autoja ylipäätään. Ehkä poliisi tutkimuksissaan löytää jonkin selittävän tekijän. Takaisin syyn selviäminen ei menehtyneitä tuo, mutta antaa jonkin vastauksen
Noista vastauksista voisi sitten muut edes yrittää ottaa oppia. Ja mitä tuota liikennettä on saanut seurata, niin aika huonosti liikenteessä sääntöjä noudatetaan.
Säännöt on kuitenkin lopulta kaikkien hyödyksi ja turvaksi. Ja silti onnettomuus voi tapahtua.
eiks se auto näytä aika ehjältä kuvissa.
Mutta onnettomuuksien syitähän ei tutkita, joten voimme jatkaa täällä arvailuja...
Lisää arvailuja niin saa taas juoruilijat lisää vaahdottavaa
Kovaa spekulointia taas...
Mitäpä se sitten haittaa, jos spekuloidaan? Tapahtumien kulun tietäisivät vain ne, jotka ulosajossa menehtyivät. Eikä tässä ketjussa edes ole mitään ihmeempää spekulointia. Iso osa täällä kirjoitelleesta porukasta ilmeisesti tunsi kuskin. Ja suurin osa tietää tienoot. Joku ei tunne Virtain aluetta, ja ihmettelee teitten nimiä. Ei sen kummempaa spekua.
Lapsellista tuollainen arvuuttelu ja juoruaminen kun on tapahtunut kuolemantapaus.
Jotenkin voisi olettaa vähän aikuismaisempaa käytöstä jokaiselta.
Ja silti itsekin luet näitä ketjuja? Taidat pitää itseäsi kovin virheettömänä. Tämähän on keskustelupalsta ja kun keskustellaan asiasta, ei sen pitäisi olla kenenkään ongelma.
Turha tänne on tulla ohjeistamaan mistä saa ja mistä ei saa keskustella.
Hän taitaa vain yrittää myllyttää keskustelua raiteiltaan?
Poliisi ei kuulemma tiedota asiasta onnettomuustiedotetta enempää. Eli taitaa jäädä omaisten tietoon se, mistä onnettomuus mahdollisesti on johtunut.
Tuo on aika mielenkiintoinen juttu sinänsä, että poliisi ei tiedota asiasta enempää. Se enemmän jättää kysymylsiä kuin antaa vastauksia.
Tuollainen vaitonaisuus jättää sitten tilaa niille "juoruille" ja "salaliittoteorioille".
Joku voisi ajatella, että Virroilta sattuu yllättävän usein asioita, joista ei kuitenkaan ole mitään tiedotettavaa. Eikä tmä ulosajo tehne siinä poikkeusta.
Pirkanmaan pohjoisosissa on hyvin tyypillistä tuo vaikenemisen kulttuuri. Eipä isommin huudella myöskään Ruovedellä tai Kurussa tai Tampereen pohjoisella alueella tapahtuineista asioista.
Ihmismieli on kiero kun haluaa tietää näinkin inhottavasta uutisesta ja sitten kun ei saa tietää niin alkaa keksimään juoruja yms tarinoita.
Mene sinä sitten hetekallesi ja vedä täkki peitoksi ja unohda meidät ja tämä ketju.
Menikö tunteisiin?
Tämä ketju on hyvä esimerkki virtoalaisten käytöstavoista. Ei paljoa surutapahtuma mieltä paina kun pitää saada juttua...
Yritä nyt vaikka itse käyttäytyä ja lakata teeskentelemästä, että olisi kyse jostain kaikkia virtolaisia koskevasta suruajasta.
Onko paha mieli kun ei ole juorukaveria?
Tuohon aikaan nukuttaa.
Toiset painaa vuorotyötä ja toiset esim kansainvälisiä etätöitä Virroilta käsin.
Täällä taas joku besserwisseri yrittää opastaa mistä saa ja ei saa puhua, silti silmät palaen odottaa seuraavaa viestiä, että pääsee taas kepukkaa heiluttelemaan.
Kerrottiinko jossain jutussa lopulta kuka autoa ajoi? Itselle tuli vain tuo mieleen.
Ja kun kerran kuljettaja, oli nyt kumpi hyvänsä on noin vastuuton, että vaarantaa myös muut, niin kyllä, kyllä siitä voi ja saa puhua.
Iteppä täällä nostat tämän saman aiheen koko ajan pöydälle odottaen jotain mistä kertoa kylillä.
Muissa näköjään vika muttei koskaan itsessä...
Jos aihe ei kiinnosta, sen voit vain sivuuttaa.
Se, joka täällä huvikseen lässää toisten kommenttien perään surusta ja häpeämisestä, saisi valvojien taholta saada porttikiellon. Yritä keksiä itsellesi muuta ajankulua, kuin täällä kyttääminen ja kommenttien vaaniminen. Mene vaikka toiseen ketjuun.
Ottiko nuan lujaa tunteisiin. Saat kyllä paremmat juorut kituselta 😂
Oliko siis tietoa kumpi autoa oikeasti ajoi?
Mitä se sulle kuuluu?
No on tuo nyt aika oleellinen tieto. Itsekin alan uskoo salaliittoon kun tämäkin tapaus haluttas vaientaa.
Oletko rikostutkija vai mitä oikeasti tuolla tiedolla teet?
Sitäkin, muun nuassa.
Virkavallan esittäminen on rikos ☝️
No voi hui sentään 😂
Missä kohtaa joku esittää olevansa virkavaltaa?
🟥⬜🟦
29.11 jälleen ulosajo ja kuolema. Poliisi aika vaitonainen. Oliko mies vai nainen, paikallinen vai ei?
Mitä se sulle kuuluu? Mee kituselle juoruakkojen pöytään niin saat seitsemän vaihtoehtoa juoruista mitä levitellä kylillä
Ainiin, sinä täällä heiluttelet keppiä ja punaista korttia yrittäen päättää mistä saa ja mistä ei saa puhua
Mee Iltalehden julkaisuihin ohjeistamaan mitä saa turista 😂
Siellä on aika kovaa settiä tapauksesta
Joo, täällä joku koittaa olla "määrääjä".
Sitä voi miettiä miks kylä kuolee käsiin.
Virrat perustuu juoruihin? 🤔 on kyllä heikoilla sit
Joo ei saa kieltää juoruilua, verhon takaa kyttääjät saa pahan mielen...
Miksi muuten utelisit tuollaisesta asiasta? Sairasta...
Ja sinun uteliaisuus vetää kuitenkin lukemaan tätäkin ketjua. Onko niin että sinun osaltasi ne "sälekaihtimet liikahtelee"
Lukisin muuta jos olis muuta.
Siinähän se tulikin kiteytettynä virratin suomi24. Ei täällä oo ku kryptospämmiä ja uteliaat utelemassa kuolemantapauksien perään, jälkimmäisen voi jo luokitella kuvottavaksi asiaksi mutta oleppa eri mieltä niin saat verhojen tuulettajat öyhöttämään pää punasena 😂
Ei ole mielenterveytesi kohdallaan. Sinutkin tähän ketjuun ajaa tiedonhalu tai ehkä kuitenkin vain haluat näyttää olevasi hyvä ihminen.
Syksyinen mielestäsi varmasti olekin.
Se taas, että Virroilla sattuneissa onnettomuuksissa salataan kaikki on kyllä aika outoa. Muualla, sattuneista onnettomuuksista kerrotaan avoimemmin, kuten nyt vaikka tämä uudistus jossa 15v kuuluu terassille.
No, sinähän olet niin hyvä ihminen ettet ole lukenut edes siitä.
Foliohattu kiristää?
Kovasti yrität jeesustella niinkuin mukamas olisit oikeassa 😂
Kovasti jollain ottaa tunteisiin kun joku vähän moittii käytöstapoja...
Kyllä täällä Jeesuksena esiintyy joku ihan muu. Kummasti se uteliaisuus vetää suakin puoleensa 😂
ei tällä paskapalstalla kukaan kirjoita mitään niin paha siinä on muuta lukea?
IL iltalehti;
29.11.2025 ... Vakava onnettomuus Virroilla
Yksi kuoli lauantaina sattuneessa onnettomuudessa.
Virrat sijaitsee Pirkanmaan pohjoisosassa. "
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/65305a1f-67e0-4f32-85a4-a5ccf21a34e0
kukahan hänkin oli... onnettomuuden uhrin nimet voidaan kai sanoa siinä ei ole mitään salaamista,
vain rikollisten nimet täytyy suojella ja salata ettei rikollisille tule paha mieli.
Tää palstan kukkahattutäti voisi käydä antamassa neuvoja myös Savonlinnan tapahtumiin liittyen. Siellä olisi paljon mistä ei saa puhua. Hyi 🤮
Kovasti yrität juoruja puolustella 🤔 yritätkö täyttää jotain aukkoa elämässä?
Sinulla lienee hamekangas vääränlainen.
Jos aihe ei kiinnosta, voi sen sivuuttaa tai käydä hamekangasostoksilla mieluiten paikallisessa.
Mees nyt hameostoksille siitä sättimäatä muita
Vaikuttaa siltä ja pahasti. Kun ei ole omaa elämää niin silloin sitä paikataan juoruilla...
Ja sulla ei näköjään ole muuta tekemistä kun inistä omiasi. Kuvittelet sen varmaan vaikuttavan johonkin? Teet vain itsestäs naurettavan.
Tee ihmeessä lista asioista joista täällä saa ja ei saa keskustella niin ei tarvitse helmoja paukutella palstalla.
Jos taas on tietoa ketjun aiheeseen liittyen, niin kommentoi sitä, että tulee tänne pätemään ja nostamaan itseäs jollekin jalustalle.
Ei näytä sunkaan elämä kovin vahvoilla olla 😄
Kenellä on kenellä ei 🤔
Sinähän täällä kitiset ja iniset kun et saa juoruja aikaan 😂
Oletko itse parempi kuin muut kun kyselet kuolemantapauksesta jollain nimettömällä palstalla ja nimettömänä toivoen jotain rumia yksityiskohtia surullisesta asiasta?
Kertoo paljon tuollainen käytös mitä on kotona opetettu tai oikeastaan paremminkin mitä jätetty opettamatta.
Sinä se juoruakka olet. Et taida ymmärtää, että juuri oikee tieto leikkaa juoruilta siivet.
Katsot oikeudeksesi juoruilla kunnes saat riittävän paljon riittävän likaisia yksityiskohtia, muuten ei "siivet katkea"? Mitä ihmettä hyödyt siitä, että tiedät asioita jotka eivät kuulu sinulle pätkääkään? Saat meriittiä "juoruakkapiireissä"? Kannattaisikohan hankkia jotakin terveempää ja merkityksellisempää sisältöä elämään. Lue vaikka joku hyvä kirja tai opiskele tai tee ristikoita, ne kehittää ajattelua ja aivoterveyttä, toisin kuin juoruilu.
Joo yrittää juoruja puolustaa joka välissä. kaikki tieto pitäisi olla julkista oli sitten kyse kuolemantapauksesta tai joku kolari yms.
Ei ole kyllä normaalia udella noin kovasti ja vielä nimettömänä julkisella palstalla.
mitä salattavaa tuossakin on?
On ihan luonnollista että ihmisiä kiinnostaa mitä on tapahtunut
Salaaminen ja yksinkertaisesti kertomatta jättäminen on nyt kaksi eri asiaa...
Ei kaikki asiat kaikille kuulu.
Kyttäätkö myös naapureitasi? Varastatko postia ja avaat muiden kirjeitä? Tongitko roskikset saadaksesi lisää tietoa naapureista? Kun ihmiset on töissä, käytkö kurkkimasta ikkunasta heidän koteihin? Onko sinulla ruutuvihko mihin kirjaat naapuruston liikkeet? Menetkö apteekissa seisomaan lähelle tiskiä että näet ja kuulet, mitä lääkkeitä ihmiset ostaa? Vaaditko päästä lukemaan perheenjäsentesi viestit puhelimesta ja heitä puhumaan kaiuttimen kautta jotta sinäkin kuulet?
Tuo on se mielikuva, jonka saa ihmisestä joka täällä jauhaa "tietojen salaamisesta".
Hän varmasti kävisi tutkimassa ihmisten potilas- , vero-, ja pankkitiedot jos vain pääsisi käsiksi eikä ymmärtäisi edes hävetä.
Kotona opetettu huonosti jos pitää tietää muiden elämästä enemmän kuin omasta ja tämä on fakta.
sekopää määräämään mistä saa puhua ja mistä ei!
ja mitään ei ole voinut tapahtua, koska eihän toukokuussakaan mitään tapahtunut, eihän?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011744077.html
tampereella hotellissa tapettu joku mutta eipä juoruta... koko suomi vaietkoon asiasta....
tuo tää onnettomuus-kolari siinähän oli alkujaan ilmoitettu se väärä osoite?... tästä oli keskustelua, mutta onko poistettu...
kun siinäkin tietysti voisi olla sama juttu niillä pelastajilla että oliko osoite selkeä?... jos pohditaan keskustelujen tärkeyttä niin tuossakin voisi olla tilanne että keskustelu selvittäisi ongelman, joka saattaa pelastaa ihmishenkiä tulevaisuudessa...
.
Joo pelastaakin paljon jotkin juorut suomi24 palstalla 😂
Meinaatko, että pelastajat ja muut turvallisuuden ja varautumisen ammattilaiset täältä suomi24-juorupalstalta etsii tietoa onnettomuuksista ja henkirikoksista voidakseen kehittää toimintamallejaan?
Kyllä kaikkea naurettavaa paskaa minäkin olen täällä palstalla vuosien mittaan lukenut, mutta tää juoruämmä/ukko vetää kyllä utelisaisuuspsykooseissaan pisimmän korren. Kaikkea keksitään, jotta saataisiin juoruja. Eikun siis, ei tietenkään juoruilla, kunhan vaan kaikki on julkista niin...Leikataan huhuilta siivet, joo! Toi on hyvä! Mutta se ei tietenkään päde, jos ei ole mehukasta törkyä mukana. Sitten pitää keksiä itse näitä erilaisia tulokulmia, oli tieto kuinka julkista tahansa.
Tampereella tapettu joku hotellissa? Hieno juttu, nyt voikin keksiä kunnon juorut. Virrat vaikenee...
miks pitäs tietää
kaikkihan on mahdollsita
ilmeisesti jotain keskustelu haittaa, vaikka onkin sallittua.
ikävistä uutisosta puhutaan, kun ne esim on jo uutisissakin kerrottu, ei kässää miks ei voi muutkin pihua kuin uutiset
Juorujen metsästäminen ja faktoista puhuminen kaks eri asiaa
No kerropa nyt se osoite esimerkkinä, kuinka tieto on kaikilla valmiina kaikesta.
Mikä oli turman osoite, tämä siis esimerkki miten tieto voi autaa hätätilanteissa, jos esim samoilla alueilla tapahtuu jotain, tai lähellä.
Mikä se paikan katu-osoite on?
Tällaisilal kesksuteluilla se voi tulal selville, ja oliko tuossakin tapoauksessa niin että pelastajat eivät heti tienneet oikeaa osoitetta
Pelastajat äkkiä selaamaan suoli24:n kaikki juorut läpi jospa viikon päästä tärppäis oikea osoite 😂 voi hoh hoijaaa
Onkohan sulla mennyt nyt "suomet" sekaisin... Se on 112 Suomi - sovellus joka asennetaan puhelimeen hätätapauksia varten. Suomi24:stä on harvemmin mitään hyötyä jos apua tarvitaan kiireesti.
https://112.fi/112-suomi
112 Suomi -sovelluksesta näet koordinaattisi, voit katsoa kartasta paikan ja voit myös jakaa sijaintisi.
Ei minun asiat muille kuulu mutta kyllä MUIDEN asiat kuuluu kaikille!
Pettämätön logiikka 😂
Siinähän se onkin suoraan sanottuna 💪
uutisissa.
Juorujen metsästäjä, siitä voitais saada tositeevee ohjelma ja virrattista edustaja siihen (varmaan tää bundeswehherin jankkaaja)
Saatiinpa sekin inisijä viimein hiljaseks, oppi varmaan olemaan 👍
loppukysely vaan että minnekäs se hätäapu nyt sitten meneekään sinun mukaan jos Torisevajärventie sejase numeroon pitää mennä... ja kauanko kestää....?
Tämän palstan juoruakka kerkeeä paikalle ensin ottamaan kuvia tapahtuneesta mutta valitettavasti ajaa väärään paikkaan kun niin tohkeissaan lähti.