Antiikki ajat kirjasivat verikoston kuningaskuntien lakeihin.
Myöhemmin uskonnot ottivat kantaa verikostoon.
Luterilaiset mm. eivät pidä verikostoa oikeana ratkaisuna.
Sinisilmäinen blondi Jeesus käski antamaan anteeksi vääryys.
2000 luvulla anteeksi antaminen on jossakin vaiheessa,
kuin jäisi tuntemattomaan tyhjiöön luonnontieteen ja teknologian aikaan.
Jokaisella on hyvä olla ja kärsimys lupautuu loppua.
Luonto kuitenkin yllättää ja ihmiset alkavat kärsiä jälleen.
Kun he kärsivät, he tahtovat myös kostaa toisilleen.
Verikosto oli unohdettu, mutta se tulee takaisin kuin tyhjästä elinvoimaisena.
Mitä uskonnot ovat voittaneet verikoston nujertamiseksi?
Sitä tarkastellaan pitkällä aikajanalla aina muinaisuuteen ja väkivallan yleensä.
Onko esimerkiksi mahdollista päästä verikostosta kokonaan eroon tulevaisuudessa?
Kipu on opettaja ja paras opettaja.
Ilman kipua voi tutkia taas, mitä opitaan, kuinka paljon kehitytään.
Verikosto olisi ihmisten oman käden oikeus.
Siinä kuitenkin ei voi olla varma, että oikeuden jakaminen tapahtuu tasan.
Ainakin väkivalta muistetaan pitkään ja se voi kärjistyä yhtäkkiä pitkän ajan jälkeen.
Kirkko luottaa peruskoulutuksen sivistykseen verikoston kitkemiseksi.
Valtion ilmainen peruskoululaitos antaa tietoa ja kuinka verikoston käy siinä?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kostoa harjoittaa viranomaiset. Kun se ja se ei hakenutkaan siihen ja siihen työpaikkaan niin aletaan kostamaan.
Miten ne kostaa? Leikkaamalla tukia joitten saamisen edellytyksenä on noudattaa yhdessä sovittuja pelisääntöjä.?
https://www.is.fi/nopeat/2000011569663/
Onko matujen xxxxxx ok?
Kaikissa muinaisissa kulttuureissa harjoitettiin verikostoa, myös Suomessa (lue vaikka Kullervon kosto Untamolle Kalevalasta).
Tapa loppui kun valtion mahti kasvoi ja se otti tappamisen monopolin, myös Suomessa.
Ruotsissa tämä alkoi 1200-luvulla ns. rauhanlaeilla, eli kotirauha, kirkkorauha, käräjärauha, naisrauha. Pian sen jälkeen kuningas otti käyttöön maakuntalait ja varasi tappamisen monopolin viranomaisille.
Näin on käynyt myös muissa maissa ja kulttuureissa. Verikostoa on edelleen harjoitettu syrjäseuduilla, minne valtion mahti ei ulotu. Näitä ovat harvaanasutut aavikot, vuoristot ym. Siellä ainoa turva väkivaltaa vastaan ovat edelleen sukulaiset, klaani ja heimo.
Muinaisilla viikingeillä oli lakeja ja niihin perustuen annettiin tuomioita käräjillä. Mutta toimeenpano jäi sukulaisille.
Jotkut hyvin törkeät rikokset rangaistiin käräjillä yhteisvoimin esimerkiksi hirttämällä, jos tekijä saatiin kiinni.
Aloittaja on sikäli harhateillä, että verikosto ei riipu uskonnosta, vaan siitä kuinka hyvin valtiovalta toimii kullakin alueella, ja mitkä ovat paikalliset perinteet.
Kuinka vahvoja ovat perhe- ja klaanisiteet, onko veriveljeyttä vannoneilla velvollisuus kostaa vaikka eivät olisikaan sukua jne.
Muinaisessa Kiinassa verikosto oli pyhä velvollisuus. Uskontona oli konfutselaisuus, taolaisuus ja buddhismi. Nykyään sielläkin kosto taitaa olla valtion monopoli.