Uuden kaupunginjohtajan saavutukset listattuna

Suomi24 nyt on aika listata Pieksämäen uuden ylkmi vuoden töissä oleen kj:n saavutukset

Minä aloitan

- atressi adressit.com vaalijalan pelastaminen
- nasevat pääkirjoitukset pieksämäen lehdessä
27953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Noin 2400 kuvaa itsestä sosiaalisessa mediassa.

1Äänestä
  • Johtaja tarvitsee osaavan organisaation, jotta saavutuksia tulee. Hän on ilmoittanut olevansa henkilöstöjohtaja ja tuloksia tulee mahdollisesti viiveellä. Heikko johtajuushan merkitsee, että hiiretkin hyppii pöydillä. Merkkejä on, että edellisen johtajan suosikit eivät pysty osoittamaan osaamistaan, kun on pärjättävä omilla kyvyillään ilman suvun poliittista tukea. Voi olla, että suurin saavutus on organisaation tervehdyttäminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Johtaja tarvitsee osaavan organisaation, jotta saavutuksia tulee. Hän on ilmoittanut olevansa henkilöstöjohtaja ja tuloksia tulee mahdollisesti viiveellä. Heikko johtajuushan merkitsee, että hiiretkin hyppii pöydillä. Merkkejä on, että edellisen johtajan suosikit eivät pysty osoittamaan osaamistaan, kun on pärjättävä omilla kyvyillään ilman suvun poliittista tukea. Voi olla, että suurin saavutus on organisaation tervehdyttäminen.

    Näin se menee ison suvun vesan kanssa paikallisessa metsästysseurassa. Ison suvun teknikko vesa on järjestellyt kuusi naapuriaan seuran jäseneksi metsästysseuraan eikä nimistä tiedä kukaan mitään.
    Tämä meriitti riittää jahdissa siihen että istuu päivät lämpöisessä autossa ja katselee pornovideoita.

    Äänestä

Kaupunginjohtaja viihtyy monissa tapahtumissa, varsinkin jos ruokaa ja juomaa. Kaveeraa monien kanssa. Someen kuvia. Kuoleva kaupunki Pieksämäki, tämä on vain ponnahduslauta nykyiselle kaupunginjohtajalle parempiin duuneihin. Tämä peräkylä ei häntä kiinnosta.

Äänestä
  • Tuossa iässä näytöt on annettu ja on elämän näkemystä ja kokemustakin. Pieksämäen onkin aika lopettaa muualta tulleiden henkilöstön sisätäpäin tapahtuva syrjintäkultuuri. Tekninen toimi on täytetty paikallisilla, juuri syrjintäkulttuurista johtuen tai paremminkin se on ollut seurausta johon on ajauduttu. Uppoaako koko kaupunki sisäsiittoisuuteen?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tuossa iässä näytöt on annettu ja on elämän näkemystä ja kokemustakin. Pieksämäen onkin aika lopettaa muualta tulleiden henkilöstön sisätäpäin tapahtuva syrjintäkultuuri. Tekninen toimi on täytetty paikallisilla, juuri syrjintäkulttuurista johtuen tai paremminkin se on ollut seurausta johon on ajauduttu. Uppoaako koko kaupunki sisäsiittoisuuteen?

    Päinvastoin, tuosta iästä eteenpäin ne suurimmat mahdollisuudet työelämässä aukeavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Päinvastoin, tuosta iästä eteenpäin ne suurimmat mahdollisuudet työelämässä aukeavat.

    Kyllä 40-vuoden paalu on uraetenemisen näkökulmasta myöhäistä nykypäivänä. 50 v pitää olla viimeistään velaton.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä 40-vuoden paalu on uraetenemisen näkökulmasta myöhäistä nykypäivänä. 50 v pitää olla viimeistään velaton.

    Jos nelikymppisellä on työuraa semmoset 30 vuotta jäljellä niin tuskin on kaikilla huippu saavutettuna. Ihan turhaa jänkäämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos nelikymppisellä on työuraa semmoset 30 vuotta jäljellä niin tuskin on kaikilla huippu saavutettuna. Ihan turhaa jänkäämistä.

    Työura ja työmarkkin-arvo ovat eri suhteessa. toisiinsa nähden. Ei nykyisin yli viisikympisiä palkata kehityskelpoisina tyyppeinä työpaikoille. Nelikymppiset alkaa olla kegityksen näkökulmasta loppusuoralla. Alkaa olla naisilla vaihdevuodetkin siinä iässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Työura ja työmarkkin-arvo ovat eri suhteessa. toisiinsa nähden. Ei nykyisin yli viisikympisiä palkata kehityskelpoisina tyyppeinä työpaikoille. Nelikymppiset alkaa olla kegityksen näkökulmasta loppusuoralla. Alkaa olla naisilla vaihdevuodetkin siinä iässä.

    Kun valittii Pekka omankylän mies sinnepäin tutkinnilla niin valitaan Arto elinvoima johtajaksi samoilla sutkitutkinnoilla.
    Vaatimus pitäisi olla oikea ylempi tutkinto eikä rastor kirjekurssi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kun valittii Pekka omankylän mies sinnepäin tutkinnilla niin valitaan Arto elinvoima johtajaksi samoilla sutkitutkinnoilla.
    Vaatimus pitäisi olla oikea ylempi tutkinto eikä rastor kirjekurssi.

    Odotellaan ensi paikan hakukarkelot. Pekkahan voi jätevesidiplomin paperia käyttää hakuunsa tai lainata sopivalle hakijalle. Pekkahan osaa kalatalousasiat, yksityiateiden linkoukset, hirven mehtyyn, maa-ainekset louhokseltaan, viljan viljelyn, metsätyöt ja sivutoimiteknisen johtajan tehtävät😆

    Äänestä

Sekin olisi saavutus, jos Kantila saisi ristin katolleen, kun kirkko puuttuu Naarajärveltä. Silloin olisi entisellä maalaiskunnalla oma kirkkokin. Voisi auttaa ja lohdutta Naarajärven keskustan eksyneitä sieluja😄

Äänestä
  • Pitääkö Venäjän aikoinaan Kekkosen aikainen kylmänsodan pelkokerroin vielä keskustaa pystyssä muutaman vaalikauden eduskunnassa? Puolue on vihreiden kanssa pihalla maailman poliitiselta kartalta auttamattomasti. Kummallakin aika menee puujumalien palvontaöyhötyksiin.

    Äänestä

Ratahankekkin meni jähin, kun rahoitusta ei tule. Rata tullaan tekemään/linjaamaan muualle.

Äänestä

Ketju täyttyy kaikella epäoleellisella. Eikö saavutuksia ole enempää vai miks täällä ei ole niitä. Alueiden tutkimus 2025 kertoo että KAUPUNGEIST takana on vain kaksi. Eli ehdottamassa häntäpäässä ollaan edelleen vaikka KOVAT rahat kuntalaiset maksaa että muutos tulisi!!!!

Äänestä
  • Rahat menee lähes tyhjillään olevien rakennusten ylläpitoon ja niiden saattohoitoon. Toimnttatapojen on muututtava ja loputetetta ajatelusta toivotaan, ja toivotaan. ELY: n jäljiltä jää kuntien kanssa tehtyjä puuhasteluhankkeita kymmenienmetrien mittaiset hyllymetrit diipa daapaa seiraaville sukupolville.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Rahat menee lähes tyhjillään olevien rakennusten ylläpitoon ja niiden saattohoitoon. Toimnttatapojen on muututtava ja loputetetta ajatelusta toivotaan, ja toivotaan. ELY: n jäljiltä jää kuntien kanssa tehtyjä puuhasteluhankkeita kymmenienmetrien mittaiset hyllymetrit diipa daapaa seiraaville sukupolville.

    Hölmöläisten touhua on Vaalialan hoivakeskuksen palauttaminen 100-vuotta taaksepäin vallinneeseen yhteiskuntaan. Erilliskohtelua ei ole tulossa vanhojen rakenteiden palauttamisen muodossa valtiolta. Karvalakkilähetystön eväät on syöty jo matkalla eduskuntaan. Vastaus tulee olemaan, että esittäkää toteutuskelpoinen innovatiivinen kehittämissuunnitelma, niin Itöä-Suomen kehttämoseen tarkoitettuja varoja voidaan silloin hakea. Koko aluehan on suhmuroitu kaupungin maankäytön pasiivisuudesta johtuen, koska ilman aluueen kaavoittamista ei aluetta esittää kehityshankkeena.

    Äänestä

Totta

Äänestä
  • Onhan tänne kaavoitettu datakeskus ja akku energia varasto.
    Tarkastuslautakunta sparraa kaupungin johdon jiiriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Onhan tänne kaavoitettu datakeskus ja akku energia varasto.
    Tarkastuslautakunta sparraa kaupungin johdon jiiriin.

    Muualta tulleen kysynnän seurauksena datakeskus ja energiavarasto on saannut kuolon kankeaan maankäyttön kaavoitukseen saaneet hieman annettua tekohengitystä. Konsultivetoisia ovat olleet, kun ei ole ollut osaamista. Aktiivinen maankäyttö tulee olla kaavoituksen osalta kaipunkia oma-aloiyeisesti kehittävää ja innovatiivistä eikä tumput suorana odottavvaa. Ajan hermolla olemisesta ei ole mitä esittää, koska tunarointiin eli lapasesta lähtemisiä on mistä osoittaa. Kaavoituksen kulmakivi on ollut juuri oikeaseen tarpeeseen aktiivisen ennakoivan kaavoittamisen puute. Veltoilla vehkeillä on edetty ja paisutellen kykyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Muualta tulleen kysynnän seurauksena datakeskus ja energiavarasto on saannut kuolon kankeaan maankäyttön kaavoitukseen saaneet hieman annettua tekohengitystä. Konsultivetoisia ovat olleet, kun ei ole ollut osaamista. Aktiivinen maankäyttö tulee olla kaavoituksen osalta kaipunkia oma-aloiyeisesti kehittävää ja innovatiivistä eikä tumput suorana odottavvaa. Ajan hermolla olemisesta ei ole mitä esittää, koska tunarointiin eli lapasesta lähtemisiä on mistä osoittaa. Kaavoituksen kulmakivi on ollut juuri oikeaseen tarpeeseen aktiivisen ennakoivan kaavoittamisen puute. Veltoilla vehkeillä on edetty ja paisutellen kykyä.

    Juuri näin on olleet viimeiset 15 vuotta kaavoituksen tilanne. Pertinkuja, purettujen rakennuspaikkojen maankäyttö, kauppakeskus, Vaaliala, Jäppolän taajama, tyhjät asuntotuotantoon kaavootetut tontit, Anolanranta, Partaharju jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Juuri näin on olleet viimeiset 15 vuotta kaavoituksen tilanne. Pertinkuja, purettujen rakennuspaikkojen maankäyttö, kauppakeskus, Vaaliala, Jäppolän taajama, tyhjät asuntotuotantoon kaavootetut tontit, Anolanranta, Partaharju jne.

    Toivotaan, toivotaan kaupungin johtajalta ihmeitä? Loppuuko politikkojoukkojen pukille toivomus kirjoittelut tähän jouluun jää nähtäväksi. Työt pitäisi alkaa viimeistään valtuustolla keväällä historiallisten muutosten merkeissä.

    Äänestä

Terveysaseman vaihdot onnistuu hyvin nykyisin:

"Terveysaseman vaihto vaatii kirjallisen ilmoituksen tekemisen sekä nykyiselle että uudelle terveysasemalle. Vaihto onnistuu valitsemalla terveysasema mistä tahansa Suomessa, ja se astuu voimaan viimeistään kolme viikkoa ilmoituksen vastaanottamisen jälkeen. Valinnan voi tehdä enintään kerran vuodessa, eikä se koske automaattisesti koulu- tai opiskeluterveydenhuoltoa, työterveyshuoltoa tai pitkäaikaista laitoshoitoa"

Uuden terveysaseman rajentaminen Pieksämäelle on kaupungin johdon painajainen, kun pysyviä lääkäreitä ei ole saatu vuosiin julkiseen terveyspalveluun ja ihmiset äänestävät jaloilla ja viittaavat kintaalla poliitisien päättäjien junailuihin. Terveysasemat ovat hyvinvointialueilla keskinäisessä kilpailutilanteessa ja ihmiset, jotka kulkee ulkopaikkakunnalla töissä vaihtaa jollakin aikavällä terveysasemaansa. Mikä on se palvelu mitä uusi terveysasema pystyy tuottamaan on ratkaisevaa miten jatkossa ihmiset käyttävät palvelupistettä Pieksämäellä.

Äänestä
  • Vaidoin jo Varkauteen terveyskeskuksen, vaikka asun Pieksämäellä. Eivät pääse penkomaan terveystoetojani paikalliset😁. Parempi on palvelukin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vaidoin jo Varkauteen terveyskeskuksen, vaikka asun Pieksämäellä. Eivät pääse penkomaan terveystoetojani paikalliset😁. Parempi on palvelukin.

    Hyvä kaupungin johtaja.

    Äänestä

Voisiko joko listata.nyt saavutukset kun on meidän verorahoja käytetty kenties satoja tuhansia euroja palkkaan?

Äänestä

Minä aloitan

On ollut olemassa ja tehnyt töitä. Suomen mukaan on ollut monissa tilaisuuksissa edustamassa pieksämäkeä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi24 nyt on aika listata Pieksämäen uuden ylkmi vuoden töissä oleen kj:n saavutukset

Minä aloitan

- atressi adressit.com vaalijalan pelastaminen
- nasevat pääkirjoitukset pieksämäen lehdessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu