Poliittinen oikeuslaitos ja poliittiset tuomiot

Sossuvaltio jakelee poliittisia tuomioita. Nyt tuomittiin kansanedustaja jonka kimppuun hyökättiin yökerhossa ja vielä sen ulkopuolella uhattiin kansanedustajaa väkivallalla.

Kansanedustaja ampui yhden varoitus laukauksen maata kohti. Ei ammuttu ketään ihmistä kohti, ja vaikka oltaisiin ammuttu se on aina perusteltua kun selvästi ollaan käyty jo käsiksi ja uhataan vielä kovemmalla väkivallalla.

Sopiva rangaistus tälle joka riehui yökerhossa väkivaltaisesti olisi lyödä kirveellä irti yksi sormi. En kehoita laittomuuksiin tai yllytä lainvastaiseen toimintaan. Tällaisia turhanpäiväisiä kusipäitä on maassa aivan liikaa. Kansanedustaja saapui rauhan hengessä yökerhoon tarkoituksena viettää mukava ilta maakunnista saapuneiden tuttavien kanssa. Tätä hänelle eivät muut suoneet.

Ampuma asetta käytettiin suurella vastuulla ja varovaisuudella siten että vältyttiin ihmisiin ja materiaaliin kohdistuvilta vahingoilta.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eli kun lähtee kapakkaan, niin saa varoiksi ottaa aseen mukaan jos tuleekin kärhämää aamuyöstä juovuksissa ???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sossuvaltio jakelee poliittisia tuomioita. Nyt tuomittiin kansanedustaja jonka kimppuun hyökättiin yökerhossa ja vielä sen ulkopuolella uhattiin kansanedustajaa väkivallalla.

Kansanedustaja ampui yhden varoitus laukauksen maata kohti. Ei ammuttu ketään ihmistä kohti, ja vaikka oltaisiin ammuttu se on aina perusteltua kun selvästi ollaan käyty jo käsiksi ja uhataan vielä kovemmalla väkivallalla.

Sopiva rangaistus tälle joka riehui yökerhossa väkivaltaisesti olisi lyödä kirveellä irti yksi sormi. En kehoita laittomuuksiin tai yllytä lainvastaiseen toimintaan. Tällaisia turhanpäiväisiä kusipäitä on maassa aivan liikaa. Kansanedustaja saapui rauhan hengessä yökerhoon tarkoituksena viettää mukava ilta maakunnista saapuneiden tuttavien kanssa. Tätä hänelle eivät muut suoneet.

Ampuma asetta käytettiin suurella vastuulla ja varovaisuudella siten että vältyttiin ihmisiin ja materiaaliin kohdistuvilta vahingoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu