Runkkutelepatian langalla vähän yhteydenottoja

Runkkutelepatia on illalla päivän tapahtumien purkamista.
Miesten osalla hiero edestakaisin penistä ja tarkkailee mieltä.
Jos langalle osuu joku nainen lämmittäjäksi,
silloin päivän mittaan on ollut yhteyttä häneen
tai muuten nainen on roikkunut langalla pikkuhiljaa.

Kiva kun löytää jonkun iltavoiman.

Katselen pimeätä säätä.
Jokainen nukkuu lukittujen ovien takana yksin.
Mietin miten tyhjää on ollut viime aikana.
Ei ole ketään iltarunkun kanavalla edes.

Sellainen joka ei sittenkään nussi, mutta kaveeraa harmikseen usein.
Senkin ajan tuhlaaja saamaton tyhmäpää.
3185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos telepatia on erikoista laatua, syvällisempää,
silloin runkkulangalle voi poiketa tuntemattomia vieraita.
Ne ovat ympäristöstä tai maailmalta saapuvia henkiä,
joiden takana on aitoja tapahtumia ja ihmisiä.
Telepatia näkee ne samoin kuin tututkin ihmiset.

Syvällisempi telepatia vaatii vain keskittymistä.
Toisinaan antaa olla, jos ei itsekseen tulee ketään niin olkoon.

Äänestä
  • Itsepintaiset voivat kidnapata sielujen pointin itselleen vähäksi aikaa.
    Vaikka yhteyttä ei olisi, niin telepaattori pyrkii langalle pakolla,
    joka tapauksesta riippuen vie sielun huomion itselleen omiin tarkoituksiinsa.

    Jos kohde on esimerkiksi käyttänyt huumeita, niin sielu on aika liikkuvainen muutenkin ja lähtee helposti liikkeelle, mutta perusvakaat insinöörit eivät sielultaan ole yhtään vierailemaan.

    Jos ihminen on yleisesti sivistynyt, avoin, onnellinen, niin hän reagoi jonkun toisen ihmisen yhteyksiin tavalla ja toisella.
    Kaikki olemme kuolevaisia, ihmisiä samoilla ominaisuuksilla.
    Onnellinen, älykäs, vastuullinen ihminen osaa ottaa osaa toisten asiaan.

    Sen sijaan esimerkiksi teknisesti oppinut tai itsekäs, ahne ei välttämättä ota yhtään muihin osaa. Häneltä siten puuttuu vastuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Itsepintaiset voivat kidnapata sielujen pointin itselleen vähäksi aikaa.
    Vaikka yhteyttä ei olisi, niin telepaattori pyrkii langalle pakolla,
    joka tapauksesta riippuen vie sielun huomion itselleen omiin tarkoituksiinsa.

    Jos kohde on esimerkiksi käyttänyt huumeita, niin sielu on aika liikkuvainen muutenkin ja lähtee helposti liikkeelle, mutta perusvakaat insinöörit eivät sielultaan ole yhtään vierailemaan.

    Jos ihminen on yleisesti sivistynyt, avoin, onnellinen, niin hän reagoi jonkun toisen ihmisen yhteyksiin tavalla ja toisella.
    Kaikki olemme kuolevaisia, ihmisiä samoilla ominaisuuksilla.
    Onnellinen, älykäs, vastuullinen ihminen osaa ottaa osaa toisten asiaan.

    Sen sijaan esimerkiksi teknisesti oppinut tai itsekäs, ahne ei välttämättä ota yhtään muihin osaa. Häneltä siten puuttuu vastuu.

    Helppo yhteys on katsoa video ennen nukkumaan menoa jostakin kauniista seksuaalisesta naisesta, mikä saa naisen sielun lainaamisen halutessaan.

    Mutta miten sielu lähtee vieraisiin, jos nainen onkin kuten moni muu ihminen mielihäiriöinen ja syö säännöllisesti mielialalääkkeitä?
    Pidättävätkö mielialalääkkeet sielun luistamasta muualle?

    Kun sielu matkustaa muualle, se tuntuu selvänäkönä ihmisessä.
    Siten telepaattori voi ottaa kantaa siihen, että tahtooko sielu olla vierailussa mukana tai ei halua.

    Sielun lainaminen on normaali tapahtuma ihmisten kesken.
    Yhteiskunta vaatikin ihmisten täydellistä läpinäkyvyyttä kaikessa.
    Edelleen vaikea vaatimus, koska toisille ihmisille läpinäkyvyys elämässä aiheuttaa liikaa stressiä ja terveyden ongelmia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Runkkutelepatia on illalla päivän tapahtumien purkamista.
Miesten osalla hiero edestakaisin penistä ja tarkkailee mieltä.
Jos langalle osuu joku nainen lämmittäjäksi,
silloin päivän mittaan on ollut yhteyttä häneen
tai muuten nainen on roikkunut langalla pikkuhiljaa.

Kiva kun löytää jonkun iltavoiman.

Katselen pimeätä säätä.
Jokainen nukkuu lukittujen ovien takana yksin.
Mietin miten tyhjää on ollut viime aikana.
Ei ole ketään iltarunkun kanavalla edes.

Sellainen joka ei sittenkään nussi, mutta kaveeraa harmikseen usein.
Senkin ajan tuhlaaja saamaton tyhmäpää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu