Mikä vei " Raksa - Ranen" ?

" Raksa - Rane" oli jo eläessään legenda. Hurja, mutta jämpti ja viisas mies jota kunnioitettiin ja kuunneltiin ja jonka puoleen käännyttiin kun tarvittiin viisaita neuvoja.
Hän oli vanhan kansan miehiä jollaisia ei nykyaikana enää juurikaan ole.
8522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hän liittyi persuihin ja alkoholisoitui. Jalmarissa makaa ja odottaa noutajaa.

Äänestä

Matka-aika maan päällä tuli täyteen ja meistä kukaan ei omaa matka-aikaansa päätä.
Rane oli niitä yhteiskunnan tukipilareita jotka tämän maan rakensivat. Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on Raksa-Ranen ikäluokkien aikaansaama.

Äänestä

Viina vei Raunon. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Valitettavasti näin on käynyt monille muillekin persuille.

    Äänestä

Rane oli reilu mies persuksi. Hän ei koskaan ollut kuin lammas ja syönyt sanojaan.

Äänestä

Eiköhän Raksa-Rane jääne ikuiseksi arvoitukseksi. Kuka hän lopulta oli. Ehkäpä joskus vielä putkahtaa esiin. Saapas nähdä.

Äänestä
  • Aikansa on jokaisella. Sinäkin vaihdat hiippakuntaa jossain vaiheessa. Ei edes Metusalemi elänyt ikuisesti.

    Äänestä

  • Mä kanssa ihmettelen että miksi hänenä kirjoittavan viestit loppui täällä täysin asiaan liittymättömän ihmisen kuolemaan. Ja miksi tämä joku kirjoitteli vielä todellakin, vaikka alkuperäinen Raksa-Rane-tili oli lopettanut kirjoittamiset jo vuosia sitten. Jos tämä oli se sama tyyppi, niin miksi ihmeessä lopetti kirjautumasta, kun oli kuitenkin jo aiemmin kirjautunut ja vaivautui sen erikseen kirjoittamaan joka viestin loppuun. Outoa toimintaa eli TUSKIN oli sama tyyppi. Tässä on siis jo kolme eri tyyppiä eli siksi se näyttää sanomaltasi mysteeriltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

" Raksa - Rane" oli jo eläessään legenda. Hurja, mutta jämpti ja viisas mies jota kunnioitettiin ja kuunneltiin ja jonka puoleen käännyttiin kun tarvittiin viisaita neuvoja.
Hän oli vanhan kansan miehiä jollaisia ei nykyaikana enää juurikaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu