Monen taloudellinen tilanne kiristyy ensi vuonna mm. siksi, että työmarkkinamaksut eivät enää ole vähennyskelpoisia verotuksessa.
Tämä sataa salakavalasti kirkon kassaan, koska veropohjan kasvun takia, sille sataa jokaiselta kirkollisverovelvolliselta automaattisesti enemmän rahaa, vaikka tulot ja kirkollisveroprosentti pysyisivät entisellään.
Veropohjan kasvun ansiosta kirkko sai vuonna 2024 n. 20 miljoonaa 'ylimääräistä' ja kirkon verotulot olivat peräti 1 054 miljoonaa euroa. Ja nyt on siis tulossa uusi Jackpot kirkolle.
Nyt voi kuitenkin helposti vapautua tuosta kummallisesta ja alati kasvavasta kirkollisverosta, jota joutuu maksamaan, taas, jos ei ymmärrä erota kirkosta viimeistään 31.12.2025.
Keskimääräinen kirkollisvero vuodelle 2026 oli ennakkoarvailujen mukaan n. 500€:n luokkaa, mikä on kyllä melkoinen jäsenmaksu sekin. Mutta nyt tämän uusimman kirkon Jackpotin takia, saattaa maksajalta mennä useampi kymppi lisää, samalla kun ihmiset joutuvat itse maksamaan työmarkkinamaksunsa – kaikkien muitten kohonneiden kustannusten lisäksi.
Ei tarvitse olla erityisen hyvin ansaitseva pariskunta, niin joutuu maksamaan yli 2 000€!
Ei pitäisi olla kauhean vaikea tehdä kannattava päätös!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jätin kirkon vuonna 1990. Enkä ole katunut.
"Olisiko vihdoin otetava se askel?"
"Ei pitäisi olla kauhean vaikea tehdä kannattava päätös!"
Puhutko nyt varmasti kirkkoon kuulumisesta?
Kirkollisveroa on syytä maksaa, jos tuntee tarvetta kuulua ko. yhteisöön.
Seurakunta tekee paljon hyvääkin, mm. diakoni- ja lapsityö. Huolehtivat monesta yhteiskunnan väliin pudonneesta, virka-aikana. Yöllä sieltä ei apua saa.
Mutta jos sinulla ei ole uskoa, miksi silloin siihen kuuluisitkaan?
Jäsenmaksua voi maksaa moneen muuhunkin järjestöön.
Perinteet kunniaan. Kirkolla on hyvät arvot, jokainen harkitkoon tahollaan.
Rauhallista Uutta vuotta ja kyllä se siitä.
T: Keijo
Et ikinä vastannut yhteenkään mun kysymykseen (mikä itsessään on jo omituista). Mä alan silti hissukseen uskoa ettet sä todellakaan ollut Keijo Vilhunen. Hassua ettet silti koskaan näihin mun kyselyihin vastannut... mitenkään.
ja joo, toi emojitrolli nosti tän ketjun, mutta kun nyt jo tulin tänne lueskemaan.