Miksi kunnan pomojen palkat peitetään netissä.

Ymmärrän että tavan kunnan työntekijän palkkoja ei julkaista koska ne ovat usein vastuuseen nähden pieniä.

Uteliaisuutta ei sekasin henkilöstö jaoksen päätöksiä. Sinne oli ilmestynyt uusi toimi toimistopäällikkö en selannut montako alaista mutta aivan turha virka, oli vain keino maksaa lisää liksaa samassa yksikössä aika monta esihenkilö kunnalla. Palkka on peitetty.

Muilla yksikkö johtajilla nostettiin palkkaa perusteella että työaikaa ei voi määrittää, mutta esim. teknistä johtajaa ei saa kiinni ja kuka tietää mistä tavoitat kasvun ja oppimisen johtajan. Ja palkat peitetty.

Todennäköisesti näiden palkat säästetään muiden kuntatyöntekijöiden palkoista niin että niitä vähennetään siis ei palkkoja vaan töitä tekeviä.

Luottamushenkilöiden palkkiot on julkisia ja laskettavissa kokousten määristä, mutta sielläkään ei varmaan täysin avoimia olla, sillä heillä on työryhmiä ja vanhus neuvostoa yms. Joista kilahtaa ansaittu palkkio.

Olisi kiva jos joku lehti avaisi meille nuorille paljonko tienaa kunnan johtavat viranhaltijat ja kannattaako uhrata aikaa poliitikkona. Jälkimmäistä osa on meidän valitsemia vaaleissa joten hyvä nähdä paljonko rahaa menee suhteessa tehtyihin kuntalaisten hyvinvointia edistäviin päätöksiin.
11682
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Palkat ovat julkisia ja käyvät ilmi kaupungin kirjanpidosta jos joku haluaa palkan tietoonsa tai pyytää pöytäkirjaotteen tehdäkseen valituksen. Netissä ei julkaista, koska asia tulisi liian helpoksi ja katsotaan että se loukkaa viranhaltijan intimiteettiä.

Äänestä
  • Julkinen virka, mikä on viranhaltijan intimiteetti.
    Kun hakeudutaan julkiseen virkaan niin se on julkinen virka.

    Tuskin kyse on siitä että on halu valittaa mutta kyllä julkisen viranhaltijan palkankin pitäisi olla julkista.

    Intimiteetti syistä hän minäkin kyselen nimettömänä, koska viranhaltija on myös vallankäyttäjä koko suoraan tai välillisesti yksittäiseen kuntalaiseen..

    Kunta vetoaa monesti rahan puutteeseen olisi ollut mukava tietää paljonko prosentuaalisesti palkat nousi.

    Kunta ilmoittaa että säästäneet henkilötyövuosista, mutta kuinka iso prosenttiosuus siirtynyt johtajien palkkoihin ja heidän palkoista päättien henkilöiden kokouspaikkioihin. Eli yksittäisten henkilöiden palkkojen nousu on ihan asiallinen toimenpide mikäli se korreloi heidän työtään ja vastuita.

    Äänestä

Hassua ettei kaupungin hallinnossa hyvinvointialueiden perustaminen vähentänyt kustannuksia vaikka suuri osa henkilöstöstä siirtyi hyvinvointialueelle.

Äänestä

Kaupungin yhteystiedoista laskin, että johtajia, päälliköitä jne kaupungilla on 21 kappaletta ja yksi tuli lisää. Onko todella tarvetta 21 johtajalle Suonenjoella ?

2Äänestä
  • Varmaan on tarvetta, toivottavasti ovat päteviä sillä johtaminen ei ole pelkkää käyttämistä, sillä huono johtaja saa pian motivoituneet kun työntekijät tekemään vain välttämättömän.

    3Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Varmaan on tarvetta, toivottavasti ovat päteviä sillä johtaminen ei ole pelkkää käyttämistä, sillä huono johtaja saa pian motivoituneet kun työntekijät tekemään vain välttämättömän.

    Heh heh..... taitaa olla omat edut ja läheisen titteli kyseessä. Entisenä kaupungin työntekijänä tein ja työkaverit tekivät vain sen mikä nyt oli pakko, joskus ei sitäkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Heh heh..... taitaa olla omat edut ja läheisen titteli kyseessä. Entisenä kaupungin työntekijänä tein ja työkaverit tekivät vain sen mikä nyt oli pakko, joskus ei sitäkään.

    Entisenä😆

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Entisenä😆

    Onneksi sain vaihdettua työpaikkaa. Kaupungilla oli hienoja, ahkeria työntekijöitä, joiden palkkaus oli pielessä. Palkantarkistukset ja edut saivat ne joiden kieli oli ruskea ja ja osasivat nuoleskella päättäjiä oikein. Työpaikalla tärkein tehtävä näillä oli omien asioiden hoitaminen
    ja peukaloiden pyöritys. Kuulopuheiden mukaan mikään ei ole muuttunut.

    Äänestä

Et sinä ainakaan kirjoittaa osaa. Mitä ihmettä tekisit jonkun yksittäisen ihmisen palkkatiedolla?
Jos haluaa isommat tulot, kannattaa opetella joku hyödyllinen taito, eikä kytätä muita.

Äänestä

Hallintoalamaisella ei ole tarvetta tietää mitä häneltä veroina perityillä euroilla kustannetaan. Virka on viranhaltijaa varten ja kun kerran on valittu niin eroaminen tapahtuu eläkkeelle siirtymiseen tai aika tulee pitkäksi jolloin siirtyy aktiiviseen työntekoon pois kaupungin palveluksesta. Hienoa olisi, että ainakin johtaja nimikkeiset viranhaltijat olisivat määräaikaisia ja heidän työkykynsä ja työtehonsa arvioitaisiin määräajoin.

Äänestä

Köyhää on katajainen kansa, mutta maan korvesta nousee uusi sukupolvi, mikä on entistä köyhempi. Onneksi meillä on viisaat johtajat jotka voimiensa äärirajoilla työskentelevät ja uhraavat jopa vapaa-aikansa yhteisen hyvän eteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ymmärrän että tavan kunnan työntekijän palkkoja ei julkaista koska ne ovat usein vastuuseen nähden pieniä.

Uteliaisuutta ei sekasin henkilöstö jaoksen päätöksiä. Sinne oli ilmestynyt uusi toimi toimistopäällikkö en selannut montako alaista mutta aivan turha virka, oli vain keino maksaa lisää liksaa samassa yksikössä aika monta esihenkilö kunnalla. Palkka on peitetty.

Muilla yksikkö johtajilla nostettiin palkkaa perusteella että työaikaa ei voi määrittää, mutta esim. teknistä johtajaa ei saa kiinni ja kuka tietää mistä tavoitat kasvun ja oppimisen johtajan. Ja palkat peitetty.

Todennäköisesti näiden palkat säästetään muiden kuntatyöntekijöiden palkoista niin että niitä vähennetään siis ei palkkoja vaan töitä tekeviä.

Luottamushenkilöiden palkkiot on julkisia ja laskettavissa kokousten määristä, mutta sielläkään ei varmaan täysin avoimia olla, sillä heillä on työryhmiä ja vanhus neuvostoa yms. Joista kilahtaa ansaittu palkkio.

Olisi kiva jos joku lehti avaisi meille nuorille paljonko tienaa kunnan johtavat viranhaltijat ja kannattaako uhrata aikaa poliitikkona. Jälkimmäistä osa on meidän valitsemia vaaleissa joten hyvä nähdä paljonko rahaa menee suhteessa tehtyihin kuntalaisten hyvinvointia edistäviin päätöksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu