Ruokarobotti S markettiin ja käyttäisin.

Olisipa mukava palvelu.
37689
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Sillä robotti rahalla työllistäisi nuorisoa pitkäksi ajaksi.

Äänestä
  • Nimenomaan näin

    Äänestä

  • Varmasti työllistäisi, mutta ihmisille pitää maksaa palkkaa. Palkkakulut ovat voitoista pois. Robotit tulevat varmasti halvemmaksi.

    Yritykset varmasti luopuisi ihan kaikista työntekijöistä, jos se vaan olisi mahdollista. Esim. autoteollisuudessa näin on jo käynyt aikoja sitten. Siellä robotit tekevät ne työt, joita aiemmin ihmiset tekivät.

    Äänestä

Mee toivomaan sitä paikan päälle, täällä et saa asian eteen mitään.

Äänestä
  • Kauppa itse sen päättää, että kannattaako ottaa käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kauppa itse sen päättää, että kannattaako ottaa käyttöön.

    No et asian eteen tällä palstalla saa mitään, paikan päällä toive kuullaan ja asia voi edetä jos kiinnostusta/tarvetta asiakaskunnassa ilmenöö

    Äänestä

Minä teen ruokani ihan itse. En robottia siihen tarvitse.

En myöskään ole käyttänyt kauppojen kuljetusrobottia. Se kun kuljettaa muutakin, kuin pelkästään ruokaa.

Äänestä
  • Ruokarobotti siis tuo ruoka ainekset mistä tehdä ruokaa. Liha,peruna,voi esim.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ruokarobotti siis tuo ruoka ainekset mistä tehdä ruokaa. Liha,peruna,voi esim.

    Kuljetusrobotti taas tuo mitä lähes tahansa sen ruuan lisäksi, joka mahtuu kyytiin, kuten vaikkapa deodoranttia tai tiskiainetta.

    Äänestä

  • ^ Lisäys: Siksi asiaa kutsutaan nimellä "robokuljetus", koska voi olla kyseessä muukin, kuin pelkästään ruoka.

    Äänestä

  • Juuri niin saa tehdä ruokansa itse ja robotti tuo sinulle kaupan perus ainekset. Robottihan kuljettaa ruokaa mitä tilalta kaupasta? Mikä ongelma? Ei s ketjusta tilata pommeja,alkoholia,savukkeita mutta keittiöveisen voi tilata. Kiinnostaa mitä s kaupasta voi niin kauheaa tilata? Suomesta pitäisi tehdä alkoholiton ja savuton maa niin suomalaiset lisääntyisivät terveemmin. Kukaan mikään puolue ei aja tätä hyvää asiaa jossa ei ole heikkouksia ollenkaan.

    Äänestä

Kuljetuspalvelu löytyy joka kaupasta, eiköhän tuo oo sama onko se robotti vai taksi

Äänestä
  • Vai taksilla ruokaa kotiin heh heh ,aivan eri asia.

    Äänestä

  • Alajärvellä kotiinkuljetus taitaa nykypäivänä olla pelkästään K-supermarketin heiniä. Vai oottako havainnu muitten kauppojen mainostavan jonkinsorttista kotiinkuljetus-palvelua?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vai taksilla ruokaa kotiin heh heh ,aivan eri asia.

    No mikä siinä muuttuu?

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Alajärvellä kotiinkuljetus taitaa nykypäivänä olla pelkästään K-supermarketin heiniä. Vai oottako havainnu muitten kauppojen mainostavan jonkinsorttista kotiinkuljetus-palvelua?

    K supermarket tarjoaa kuljetuspalvelun (taksi) s market tarjoaa kuljetuksen (taksi) k market vinkki ( kuljettavat itse?)

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    K supermarket tarjoaa kuljetuspalvelun (taksi) s market tarjoaa kuljetuksen (taksi) k market vinkki ( kuljettavat itse?)

    Jaa kun en halua nähdä ketään ihmistä ja ihanko totta että samalla hinnalla taksi tuo? Ei nyt ole ollenkaan sama asia ruoka robotti tuo pikku kuusipyöräinen ja saastuttava taksi!

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Jaa kun en halua nähdä ketään ihmistä ja ihanko totta että samalla hinnalla taksi tuo? Ei nyt ole ollenkaan sama asia ruoka robotti tuo pikku kuusipyöräinen ja saastuttava taksi!

    Kuljetusrobotti kuljettaa.

    Äänestä

Hella ja jääkaappi sit vaan soffan viereen ja kansanterveys nousuun.

Äänestä
  • Ei tartte kohta enää muuta kun paskalle vaivautua.

    Äänestä

  • Ihan oman auton kestävyyden, ympäristön ja kaupungin ilmanlaadun kannalta on fiksua että omaa polttomoottoriautoa ei jokainen käynnistä kaupassa käyntiä varten pakkasella vaan sähköinen kömpiäinen, taksi tai kaupan kuljetus tuo tavarat ovelle.

    Äänestä

  • Joo jos ei ite pääse kauppaan jonkin periaatteen takia niin parempi olla nälissään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ihan oman auton kestävyyden, ympäristön ja kaupungin ilmanlaadun kannalta on fiksua että omaa polttomoottoriautoa ei jokainen käynnistä kaupassa käyntiä varten pakkasella vaan sähköinen kömpiäinen, taksi tai kaupan kuljetus tuo tavarat ovelle.

    Tekopyhyyttä jota laiskuudeksi kutsutaan.

    Äänestä

Se oli paha takaisku se israelilaisten tuotteiden poisveto.

Äänestä
  • En ole huomannut mitään. Jotkut uskovaiset hörhöt vinkuivat siitä jonkun aikaa, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut.

    Äänestä

Helvettiin ne

Äänestä

Robo ois kyl kiva!

2Äänestä

Kiva. Heti tilaan

Äänestä

Kyllä olisin kuljetuksen kannalla. Ainakin vois kokeilla kannattaako. Jos ei,niin sitten ei.

Äänestä
  • Miksi se ei alajärvellä toimisi jos se toimii muuallakin?

    1Äänestä

  • Eipä nuo kokeilut varmaan mitään ilmaisia ole mutta on s ryhmä sellainen riistoketju että kyllä varaa on.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Miksi se ei alajärvellä toimisi jos se toimii muuallakin?

    Koska täällä ei kannata mikään! Paitsi puomi mikä estää rantaan pääsyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Koska täällä ei kannata mikään! Paitsi puomi mikä estää rantaan pääsyn.

    Meneen puomin alta joten ole huleti voit tilat ajäätelöt ja liumsat suoraan venesatamaan ! MAHTAVA JUTTU SEKIN!!

    Tulisipa jo robottikuljetus myös alajärven s-markettiin!

    Äänestä

Ropo toisi ruuat se olisi kiva, en halua nähdä ihmisiä siksi ropo oli kaikinpuolin erinomainen tuotteiden toimittaja.

4Äänestä
  • Veli todistaa väkevästi ☝️

    3Äänestä

Boomerit vinkuu jonkun robotin perään

1Äänestä

Aivan turha palvelu mutta kiva kun saadaan ser jätettä lisää

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisipa mukava palvelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu