Uskottelevat omaan päähänsä valheita

Narsistit usein käyttää ilmaisuja kuten "et kestä reaalielämää" tai "pitää kestää reaalielämää" . Usein myös tyrkyttävät peiliä toiselle todeten "katso peiliin".

Narsistin elämä perustuu illuusio-identiteettiin jossa hän on mielestään suuri, vahva, aina oikeassa ja kaikkeen syytön. Narsisti ei kohtaa itseään ja halveksuu heikkoutta. Heikkoudeksi narsisti katsoo esim anteeksipyytämisen. Narsisti on itsetunnoton ja murjoo muita ihmisiä eri tavoin, yleensä henkisellä väkivallalla.

Jos narsistin toimia ja henkistä väkivaltaa kritisoi, narsisti voi sanoa juuri nuo alussa mainitut sanat tai käskeä katsomaan peiliin. Narsisti ei myönnä edes itselleen toimivansa väärin vaan syyttää aina uhriaan heikoksi tai nillittäjäksi tai itkijäksi.

Narsisti on henkisesti uhmaikäinen eli alikehittynyt ihminen. Narsisti yrittää selviytyä ilman itsetuntoa muita niittaamalla. Kun hän saa niitattua toisen ihmisen hän voi uskoa olevansa "suuri ja vahva" vaikka tosiasiassa on taapero-ikäinen henkisesti.

Narsisti ei ota vastuuta mistään vaan syyttää omasta kateudestaankin muita ihmisiä. Narsistit kokee että oikeudet kuuluu heille ja velvollisuudet muille. Narsistilla on olematon omatunto tai puuttuu kokonaan. Siksi narsisti toimii moraalittomasti.

Narsisti on aina kateellinen, kiero, juoruileva, katkera, valehteleva ja projisoi eli heijastaa aina omat vikansa muiden vioiksi. Näin hän oksentaa oman sisäisen kuonansa muiden päälle ja laittaa pahan kiertoon.

Kenenkään ei tarvitse hyväksyä henkistä tai muutakaan väkivaltaa vähässäkään määrin. Karttakaa kateellsiia juoruilevia ja kaksinaamaisia narsisteja. heistä ei ole ystäviksi.

Todellisuudessa narsisti ei itse kestä kohdata edes omaa sisintään ja hän on rakentanut muurin sisimpänsä ympärille. Heikko on siis narsisti itse muttei tunnista sitä itse. Narisstilta puuttuu sairaudentunto.

Pohjois-karjalassa on narsisteja hirvittävän paljon enemmän kuin muualla maassa ja täällä on narsismin takia täysin kieroon kehittyneet arvot ja asenteet. Siksi P-karjalassa on pahuutta hyvin paljon ja se on täysin väärä paikka kasvattaa esim lapsia. Hyviä ja ei-narsistisia ihmisiä on täällä vain vähän ja hekin usein narsistien uhreina kiusattuja ja alistettuja.
3278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

🤣🤣🤣

1Äänestä

nosto

Äänestä

Pyydä apua (olet avun tarpeessa)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu