Toimeentulotuki ja TE-palvelun työnhaku rikkovat

Toimeentulotuen ehtoja on kiristetty. On hakeuduttava työnhakijaksi. Sinänsä oikein.Työnhakeminen TE.toismistosta johtaa kuitenkin mielivaltaan ja pakkokuntouttamiseen ja jopa työnahauen katkaisemiseen ja taas on haettava toimeentulotukea, jota ei saa kuin alennettuna ja jossa on pyrittävä taas työnhakijaksi.

Oikeusministeriöön tiedoksi; se on TE-palvelu joka työnhaut on katkaissut jo vuosien ajan! Syyksi riittä ettei halua allekirjoittaa omia suunitelmia yhdessä sosiaalitoimen kanssa tai osaa markinoida itseään ja työttömyyttään työnantajille "ceeveillä".

VM on luonut vanhasta Miilu-lautapelistä tutun yhden peliliikkeen jossa kohteena olevan elämää kurjuutetaan automaattisesti. Ja samalla kun jokainen tietää etteivät työnantajat hyväksy töihin henksesti huonokuntoista pitkäaikaistyötöntä. Ja heitä on jo ennestään työnhakijoina toista sataa tuhatta toimeentuloen saajien lisäksi.

Siis VM tai joku vastaava joka perustelee tätä hölmöyttä taloudella ja työllisyydellä. Kelan valtuuston poliittisen edustaja (PS) muistuttaa perustuslain kyllä huolehtivan kaikista ja perustoimeentulosta, mutta ei huomaa että nämä lait ovatsaman perustuslain vastaisia. Tai sitten on vielä jokin toimeentulotukilain toteuttamisen "ylimääräinen keino", josta ei halutakaan kertoa.
7351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Perustupauunoa kurjuutetaan, kiristetään, kiusataan ja pakkokuntoutetaan.

Äänestä
  • UUNO T oli suomalaisen miehen prototyyppi!

    Äänestä

Aloittaja on ilmeisesti saanut ennekin 20%-40% alennettua tt-tukea koska ei ole ollut työkkärin kirjoilla, mikä siis muuttuu ? Ei yhtään mikään..ainakaan rahallisesti

Äänestä

Eeeeiiii kestä näitä typeriä aloituksia.

Äänestä

Betaalast, apina?

Äänestä

Lakimiehen pitäisi osata suomen kielen kirjoitussäännöt. "Oikeinkirjoitus eli ortografia on kielen kirjoitussäännöstö. Oikeinkirjoitus kattaa sekä sanojen kirjoittamisen että välimerkkien käytön, kuten suomen pilkkusäännöt."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimeentulotuen ehtoja on kiristetty. On hakeuduttava työnhakijaksi. Sinänsä oikein.Työnhakeminen TE.toismistosta johtaa kuitenkin mielivaltaan ja pakkokuntouttamiseen ja jopa työnahauen katkaisemiseen ja taas on haettava toimeentulotukea, jota ei saa kuin alennettuna ja jossa on pyrittävä taas työnhakijaksi.

Oikeusministeriöön tiedoksi; se on TE-palvelu joka työnhaut on katkaissut jo vuosien ajan! Syyksi riittä ettei halua allekirjoittaa omia suunitelmia yhdessä sosiaalitoimen kanssa tai osaa markinoida itseään ja työttömyyttään työnantajille "ceeveillä".

VM on luonut vanhasta Miilu-lautapelistä tutun yhden peliliikkeen jossa kohteena olevan elämää kurjuutetaan automaattisesti. Ja samalla kun jokainen tietää etteivät työnantajat hyväksy töihin henksesti huonokuntoista pitkäaikaistyötöntä. Ja heitä on jo ennestään työnhakijoina toista sataa tuhatta toimeentuloen saajien lisäksi.

Siis VM tai joku vastaava joka perustelee tätä hölmöyttä taloudella ja työllisyydellä. Kelan valtuuston poliittisen edustaja (PS) muistuttaa perustuslain kyllä huolehtivan kaikista ja perustoimeentulosta, mutta ei huomaa että nämä lait ovatsaman perustuslain vastaisia. Tai sitten on vielä jokin toimeentulotukilain toteuttamisen "ylimääräinen keino", josta ei halutakaan kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu