Vatanen aloittaa Patokankaalla MT 30.1.2026

Maaseudun Tulevaisuus 30.1.2026 kertoo, että maanrakennustöitä aloitetaan Patokankaalla tulevana kesänä.

Toimitusjohtaja Harri Vatasen mukaan töitä tehdään kassan mukaan. Eli ei siis tehdä.

Töitä ei muutenkaan voi tehdä kun mitään lupia ei ole. Kuinkahan Vesan ja Aulikin vuorenluja usko riittää?
7354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No vesa on vesa. Sen uskolla tai uskottomuudella ei taida olla mitään merkitystä suuntaan tai toiseen.

Äänestä
  • Massaliikkeellä on merkitystä! 110 % lupaus ja se pitää! Kiinan pojat ei pelaa napeilla!

    Äänestä

Kukahan tuohon huhaaharriin oikein uskoo? Äijä sählää yksikseen ja rummuttaa saadessaan jonkun eläkeläisen uunotettua yhtiön hallitukseen. Mitä ne sielä hallituksessa oikein päättää?
Jos ei valtava usko ollut BB:n niin entä tähän? BB:llä oli sentään jonkun sortin organisaatio joka ehkä hieman loi uskottavuutta. Paikallisten uskoa ei ehkä ollut mutta sitä tuskin tavoittelivatkaan.

Äänestä
  • Vuonna 2015 uutisoitiin, että Kemijärvelle suunnitellaan 700–800 miljoonan euron biojalostamoinvestointia, joka toisi arviolta noin tuhat työpaikkaa.[18] Biojalostamon ympäristöluvasta kirjattiin lukuisia valituksia vuonna 2019.
    WIKIPEDIA.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vuonna 2015 uutisoitiin, että Kemijärvelle suunnitellaan 700–800 miljoonan euron biojalostamoinvestointia, joka toisi arviolta noin tuhat työpaikkaa.[18] Biojalostamon ympäristöluvasta kirjattiin lukuisia valituksia vuonna 2019.
    WIKIPEDIA.

    "Ammattikalastajia "oli heti järvi täynnä, sutiset, aulikit, ym. tehtailivat valituksia tukkunaan
    jopa greenpeacen olivat kutsuneet hätiin mutta koska mainosarvo oli olematon hyllytti greenpiece koko homman.
    Vastustus oli kova ja hanketta viivytettiin ja jarrutettiin henkeen ja vereen.
    Nyt nämä samat hlöt rummuttavat vatasen puljun nimiin....voi aikoja voi......

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aivan naurettavaa laittaa BBn konkurssi valittajien syyksi, jos yhtiö tarjoaa lainan korkoa järkyttävän kaksinumeroisen summan. Sillä rahalla ei tehdasta tehdä ne menee muihin suihin…

    Äänestä

Ihan varmasti aloitetaan. Ihan varmastikin varmasti. Yrittäjäjuhlassa kesä 2024. Ihan oikeasti varmasti. Oikeasti varmasti. Aloitetaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Maaseudun Tulevaisuus 30.1.2026 kertoo, että maanrakennustöitä aloitetaan Patokankaalla tulevana kesänä.

Toimitusjohtaja Harri Vatasen mukaan töitä tehdään kassan mukaan. Eli ei siis tehdä.

Töitä ei muutenkaan voi tehdä kun mitään lupia ei ole. Kuinkahan Vesan ja Aulikin vuorenluja usko riittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu