Korjuukoneita varten laadittu metsänhoito-ohjelma on aikansa elänyt. Koneet pitää suunnitella metsää varten ei toisinpäin. Suomen metsöt pilataan ja yksilajistetaan ajamalla metsäyhtiöiden etua ja korjuun helppoutta. Puupellot ovat rumia.
Korjuukoneita varten laadittu metsänhoito
Anonyymi-ap
4435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eipä oo näkyny puupeltoja. Jos on peltoja pantu puulle, niin eipä hääville näytä. Pitäs ravinteet ensin hoitaa tasapainoon. Kyllä konneet suunniteltiin olemasa olevaan metsään alakujaan.
Tekijöille jos maksetaan tarpeeksi tehdään sellaista kun halutaan. Tosin on tekijöiden ymmärryksestä kiinni miten metsiä hoidetaan.
Metsänhoidossa mennään ajatuksella että pilkkapalkalla raivataan talvet ja kesät kaikki ylimääräinen ja konekuskit manaavat ilmastoiduissa koneissaan jos joutuu koneellisesti tekemään roskapuuta.
Onhan noita pieniä ja ketteriä koneita mutta ne ei ole yleensä kovin kustannustehokkaita. Yhtä harvaksi metsät joutuu harventamaan niillä pienilläkin koneilla, että mahtuu puut kasvamaan.
Voihan sitä hakea hevosella pari tukkia kerralla. Ei tule jälkiä metsään.