Tietoisku kauhajokisille

Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan noin neljännes lemmikkikoirista syö toisinaan ulosteita ja noin kuudennes niistä on säännöllisiä kakansyöjiä. Useimmat tyytyvät vain nuuhkaisemaan.
Koirat syövät harvoin löysää kakkaa tai ripuliulostetta. Kovat ja jäätyneet kakat maistuvat niille paremmin.
Ulosteiden syöminen on yleisempää usean koiran talouksissa (noin 33 %) kuin yhden koiran talouksissa (noin 20 %).
Nartut syövät ulosteita uroksia useammin.
92 % kakansyöjistä haluaa tuoretta tavaraa, vain 1-2 päivää vanhaa.
85 % kakansyöjistä ei syö omia jätöksiään, vaan pelkästään muiden koirien.
Ruokaa varastavat koirat ovat todennäköisemmin kakansyöjiä.
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pelkästään empiiristen havaintojen perusteella voi maallikoistakin suurin osa yhtyä tämän tutkimuksen johtopäätöksiin. On yleisesti tunnettua, että koiranomistajat kärsivät koirattomia moninkertaisesti todennäköisemmin erilaisista mielenterveysongelmista ja persoonallisuushäiriöistä. Myös talous- elämänhallinta- ja impulssikontrollin ongelmat ovat koiranomistajille tyypillisiä piirteitä. Naisilla edellämäinutut oireet ja käytöshäiriöt ovat selvästi miehiä yleisempää. Koirat ovat kesyyntyneistä susista jalostettuja, joten nämä koiranomistajien oireet ja käyttäytymisen voinee selittää jokin alkukantainen vaisto pedon läsnäolosta. Sekä akuutissa että kroonisessa stressi- ja paniikkitilassa, kaikenlainen tavallisesti epänormaali käyttäytyminen on normaalia.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan noin neljännes lemmikkikoirista syö toisinaan ulosteita ja noin kuudennes niistä on säännöllisiä kakansyöjiä. Useimmat tyytyvät vain nuuhkaisemaan.
Koirat syövät harvoin löysää kakkaa tai ripuliulostetta. Kovat ja jäätyneet kakat maistuvat niille paremmin.
Ulosteiden syöminen on yleisempää usean koiran talouksissa (noin 33 %) kuin yhden koiran talouksissa (noin 20 %).
Nartut syövät ulosteita uroksia useammin.
92 % kakansyöjistä haluaa tuoretta tavaraa, vain 1-2 päivää vanhaa.
85 % kakansyöjistä ei syö omia jätöksiään, vaan pelkästään muiden koirien.
Ruokaa varastavat koirat ovat todennäköisemmin kakansyöjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu