Uuden tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat geneettisesti täysin uniikki kansa!
Lainaan Sande Parkkosen seinältä:
Ja sitten hieman itsetuntoa kohottavaa materiaalia:
SUOMALAISET OVAT MAAILMAN MITASSA AINUTLAATUINEN KANSA.
Totta. Maailmassa ei ole mitään muuta kansaa, joka olisi täysin erillään muista, paitsi suomalaiset. Me olemme geneettisesti kansa, jollaista ei ole missään muualla, joka on täysin ainutlaatuinen ja täysin omansa.
Ruotsalaisilla ja venäläisillä on enemmän yhteistä, kuin meillä ja niillä. Niillä on indoeurooppalaiset juuret. Niiden kielet ovat samaa juurta, niiden kulttuuri, uskonto, koko olemus on samaa alkuperää. Ne ovat peräisin samasta puusta, sen eri oksia. Me olemme täysin oma puumme.
Me emme ole sukua ruotsalaisille, emme venäläisille, emme saksalaisille, emme kenellekään tai millekään muulle kansalle. Kielellisesti ja kulttuurillisesti olemme finnougrilainen porukka, mutta geneettisesti maailmasta ei löydy vertailukohtaa. Kielemme ja alkuperäinen kulttuurimme ovat jotakin aivan muuta kuin ruotsalaisilla tai venäläisillä. Me olemme erilaisia, ainutlaatuisia. Me olemme todellisuudessa alkuperäiskansa sanan koko merkityksessä.
Kun seuraavan kerran istutte ja tuijotatte kaukaisuuteen, merelle, järvelle, metsään tai nuotioon, ymmärtäkää se, että juuri tuo tekee teistä ainutlaatuisia. Maailmasta ei löydy mitään vastaavaa. Te olette niiden tuhansia vuosia sitten tänne saapuneiden kulkijoiden jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.
Täällä ei ole tapahtunut mitään väestönvaihtoa tai muutakaan vastaavaa ja se on arvokas asia. Se tekee meistä ainutlaatuisia, puhuivatpa päättäjämme mitä tahansa eurooppalaisuudesta ja länsimaalaisuudesta. Me emme ole "eurooppalaisia", noita indoeurooppalaisten kansojen ja kielten jäseniä, emmekä me ole slaavilaista perimääkään.
Me olemme ainutlaatuinen pohjoinen kansa, toista vastaavaa ei löydy mistään muualta maapallolta, ja se tekee meistä erilaisia, jotakin sellaista mille ei ole korvaajaa tai sijaista. Meitä on vain me, suomalaiset.

Vastaukset 47
Vanhimmat
Irwinin laulu soppii kun kuula kalloon meihin. Kopioin vaekka ossaan ulukoo sanat, mutta voepi tulla oekein kirjotusta välliin!
Vahingossa Luoja oudon prototyypin loi
Ja tuumi, että: "Pakkasessa tuokin elää voi."
Niin syntyi kaurahattu, rehupuntti, punaniska, perusjuntti:
Oikea härmäläinen.
Kaurahattu, rehupuntti, punaniska, perusjuntti:
Häijy ja itsepäinen.
Outo kansa korvessansa rällästi ja joi
Ja lämpimikseen muijiansa turpiin mukiloi.
Selvin päin ei turhaa sanaa kuultu niillä main
Ja juovuksissa kiroiltiin ja puukoteltiin vain.
Alta kulmain kyräilivät juntit toisiaan
Ja mökki nousi joka niemeen sekä notkelmaan.
Korpimaata riitti, mutta silti riideltiin
Ja turvauduttiin kirveeseen tai vaikka vesuriin.
Täällä on jo meitä yli neljä miljoonaa,
Vaan vieläkään ei löydy mistään kansaa vastaavaa.
Pari, kolme puukotetaan joka perjantai
Ja sitten vielä mukiloidaan muijat, tottakai.
Kun syntyi kaurahattu, rehupuntti, punaniska, perusjuntti:
Oikea härmäläinen.
Kaurahattu, rehupuntti, punaniska, perusjuntti:
Häijy ja itsepäinen
Eritoten suomussalmelaiset ovat geneettisesti ainutlaatuisia.
Sisäsiittoset onnellisen tietämättämiä mistään
Hyvä niin, ei mongerreta kuten ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset ja islantilaiset.
Meiltä soapi moaliman kansat paljo oppie kaekkiin asijoehin kuhan ne huomoovat meijjät ketä teällä assuupi. Tullookohan kansaenvaellus vielä tulevaesuuvessa tänne?
Tuo kirjotus koskoopi eritysesti meitä Suomussalamen kuntalaesie.
...hölmöläisten sakkia , ilmeisesti ... mikä tahansa maankiertäjä , "eksoottinen yksilö" pääsee taikasanalla kunniakansalaiseksi täydelle ylöspidolle ilman ehtoja tai velvotteita kunhan vain osaa taikasana "asyl.." .. kyllä , uniikkia on porukka joka tällaista sietää , sallii ja harrastaa ...
Voiko ihminen olla ihtseensä jo niin vittuuntunut , että se näkyy jo geeneissä?
No katso ympärillesi, kyllä voi !
Hymmyilevie ja ystävällisie on ihan kaekki tällä kylällä. Kukkaan ei huutele toesilleen pahhaa sannaa kaoppojen pihoilla.
Joku tervehtii kaikkia, toisilla on kintaat hakaneuloilla hihoissa kiinni, mutta jokainen hymyilee kaikille.
Suomen salattu historia-paljon on tietoa ja todisteita jotka sotivat nykyistä historian opetusta vastaan. Sanotaan että voittajat kirjoittaa historian ja näin se on ollut. Paljon on tietoa jätetty kirjaamatta virallisiin lähteisiin ja museovirasto myös osallisena salailussa. Jos aihe kiinnostaa, kaikki tieto on helposti löydettävissä.
..kai se jonkunlainen "geenivirhe" löytyy , sanoohan sanalasku että jos joku luulee terve olevansa , ei ole tutkittu tarpeeksi .. ja jätäppä polkupyörä lukitsematta telineeseen .....
"Olkaamme ylpeitä suomalaisuudesta"
Minä olen suomalainen, mutta minä en ylpeille sillä, koska minä en ylpeile muillakaan asioilla joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.
Meillä on asiat hyvin.
Geenivirheestäkö johtunee että kylän ukot näyttävät järestään Aki Palsanmäeltä ja ovat yhtä älykkäitä Frederik.
Paha !
Sisäsiittoisuutta huomattavissa
Frederik on varmasti älykäs, kun hän ei kelvannut aikoinaan persujen eduskiuntavaaliehdokkaaksikaan.
Eduskiuntavaaliehdokkaaksikaan! Aivan helmee! 🤣🤣🤣
Eikö kelvannut eduskiuntavaaliehdokkaakkaasikokaanko?
Vai ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa? Hmmmmm ehkä liian yksinkertaista.
Frederik oli tyhmä, kun pyrki persujen eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta persut totesivat hänet kuitenkin liian viisaaksi ehdokkaakseen.
Kiitos onnellisuudestamme kuuluu Keskusta puolueelle, kiitos.
Sisäsiittosille geeneille
Olen syyttömänä vankilassa.Vankilani on Suomi.Suomalaiset psykot ja ulkomailta tuodut psykot ovat antaneet minulle paljon väkivaltaa.
Haluaisin lähteä tästä vankilasta jo nyt pois mutta ei ole vielä rahaa ja mahdollisuuksia lähteä täältä pois.Jos olisin syntynyt mieheksi niin ehkä en olisi saanut näin paljon väkivaltaa.Häpeän asua Suomessa.Olen nyt hävennyt olla täällä lapsuudesta saakka.
Häpeä ihan rauhassa.
Kaikkihan sen tietää ilman tutkimistakin.
Sukurutsa ja sisäsiittoisuus on aina ollut kansalaisten verenperintö.
Ehkä sinun suvussasi.
Tuskin kestää sinunkaan sukua tutkia 200 -vuoden ajalta koska varmasti löytyy yllätyksiä jotka saavat naaman punoittamaan.
Voihan höppölän pöppölän höperyys.
Suomalainen💋. Antaa koiran paskoa jalkakäytävät joilla itsekin tallaa ja kengän pohjassa se paska on kaikkien kotona.
Käykö se suomalainen kaikkien kotona? Hmmmmm onko kyseessä Joulupukki?
Tällä kirjoittajalla on menny koirankakka ikävästi tukan alle.
Älä välitä et oo ainut.
Suomussalmellakin asuu maailman onnellisin kansa👍💓.
..oli se kerran , kauan , kauan sitten paikallinen "soittokunta" joka oikein kuorossa lauloi kertosäkeen Työväentalon lavalla : "... ja kuitenkin vähän onnellinen oon .."
…maailman onnellisin ja sisäsiittosin porukka. ..
Uralin takkaa ollaan alkujaan tultu.
Paljokohan tuli maksamaan veronmaksajille tuo hiihtäjien Suomen häpäsyreissu amerikan mantereella.
Vielä sitä näkyy löytyvän rahaa humpuukiin.
Maahanmuuttajien sankari on Matti Vanhanen, hän järjesti takuueläke systeemin, maahanmuuttajat saavat kolmen täällä vietetyn vuoden jälkeen 990€ suuruisen eläkeoikeuden, siis kolmen vuoden jälkeen vaikka eivät olisi tehneet päivääkään Suomessa töitä, mätäsysteemi!
Mikä emämunaus kepukoilta!
Tuota en oo kuullukaan, heti pois tuo etuus. Tanskan malli ottaa käyttöön työttömien ja maaham muuttajien kans.
Sisäsiittosuus tekee Suomalaisista onnellisen kansan
Mielummin sisä kuin väkisellä ulkosiittoisuus.
Ollaaaan