Edessä siis purjeveneen hankinta tai rakentaminen. Olen päivä päivältä hämmentynermpi siitä, millainen se sellainen mahdollisimman sopiva vene mahtaakaan olla, ja onko sellaista olemassakaan. Tänään mieleeni juolahti mm. tilanne, jossa olen yksin kaukana merellä ja hammas tulehtuu. Sellainenhan pitää poistaa, ettei tulehdus leviä pahemmaksi. Kätevin tapa olisi nykäistä hammas pois ovenkahvaan kiinnitetyn langan avulla, mutta tällöin oven avautumissuunnalla on yllättävän suuri merkitys.
Mikäli ovi avautuu sisäänpäin, se vie tilaa hytin tai toilettitilan sisältä. Tulehtuneen hampaan poistaminen vaatii usein tarkkaa asentoa ja liikkumavaraa, jotta langan ja oven yhdistelmällä voi tehdä nykäisyn hallitusti. Sisäänpäin avautuva ovi voi rajoittaa tilaa ja tehdä toimenpiteestä hankalamman, koska oven avaaminen ja sulkeminen vie tilaa, ja jos käyttäjä ei mahdu perääntymään, lanka löystyy. Silloin hammas jää suuhun ja koko vaiva on nähty ihan turhan takia.
Jos ovi avautuu ulospäin, oven reunaa voi helpommin käyttää tukipisteenä hampaan poistamisessa. Oven ja langan yhdistelmässä oven ulospäin avautuminen mahdollistaa langan nykäisyn tehokkaan kohdistumisen hampaaseen ilman, että lanka löystyy. Siis aivan päinvastoin kuin sisäänpäin avautuvan oven tapauksessa.
Olenkin tullut pohdinnassani johtopäätökseen siitä, että ulospäin avautuva ovi voi - varauksella - olla parempi vaihtoehto.
Millaisia mietteitä teillä muilla purjehduksen ystävillä tästä herää, oletteko päätyneet yhtä lailla valitsemaan veneeseenne ulospäin avautuvat ovet?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Purjeveneessä on jiipissä kääntyvä puomi hammashuoltoa varten.
Ei käy, moinen on epähygieenistä ulkona.
Voit myös sitoa hampaaseen ankkurin
Merituuli lämmin puhaltaa🎶
Unohda vanha ovikikka. Ensimmäinen vastaaja antoi täydellisen neuvon.
Hygienia on paljon parempi cockpitissä kuin pentryn tai salongin puolella, sillä siellä olevat ovet saavat helposti bakteereita WC :n ovesta.
Ulkona on lisäksi meri-ilma, joka on enemmän tai vähemmän suolaista ja siten antibakteerista.
Kun teet operaation valmisteluja, niin laita preventteri siksi aikaa, jotta vahinko jiippi ei sotke toimintojasi.
Jos vene on pieni ja puomi on alhaalla, niin varo, ettei se kolahda päähäsi.
Tuossa tapauksessa saattaa hammasongelma jäädä toissijaiseksi D.
Tuo vanha lanka juttu toimii vain maitohampaille, vieläkö ne ovat tallella?
Papukaija pihdeillä irtoaa nopeasti, olen ostanut sellaiset pienemmän malliset, niin mahtuu suuhun
Tuo on hyvä vinkki! Ne voi maalata iloisilla väreillä ja asettaa olkapäälle. Otan harkintaan:)