poistaminen voi olla mahdotonta. Mutta henkisellä puolella olemme vapaita kasvamaan ja harjoittelemaan itseämme aina vain lisää ja lisää haluamaamme suuntaan, niin kauan kuin hengissä olemme. Jos menetämme jonkin fyysisen ominaisuuden, huonolla tuurilla menetämme sen lopullisesti. Jos taas ajaudumme tunnelukkoon, meillä on aina mahdollista päästä polullamme takaisin, jos harhaudumme reitiltä.
Joskus tarvitsemme taka-askelia, mutta elämämme on aina edessäpäin. Mutta jos katsomme liikaa eteenpäin, niin emme huomaa esteitä aivan edessämme, joihin helposti kompastumme. Miten säilyttää sarastava auringonnousu horisontissa, mutta samalla tietää tai aavistaa sinne sujuvammin johtavat polut hämärässä?
Sen polun tietää parhaiten, jonka varrella on eniten kompuroinut. Jos sellaiselta polulta lopulta selviää matkalla määränpäähän, se on iso voitto, jollaista ei saa, jos ei ole kyseisellä polulla käynyt itseänsä uuvuttamassa tai satuttamassakin.
Esimerkiksi, jos on oma identiteetti hukassa, niin tietää enemmän kuin muut siitä, mitä on olla ilman identiteettiä. Jos identiteetti selkenee ja itsetunnon onnistuu kasvattamaan hyväksi, niin tällainen ihminen todellakin osaa arvostaa itseänsä ja arvojaansa paremmin kuin sellainen, joka ei ole näiden asioiden äärellä paljoa vieraillut. Vaikeudet kasvattavat aina eniten - jos vain jatkaa yrittämistä, sillä joku lukuisista poluista vie aina eteenpäin.
https://www.youtube.com/watch?v=cu7ft2Z2v3c

Vastaukset 6
Vanhimmat
❤️❤️❤️
Hienosti kirjoitettu.
Tuli mieleen
..."en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee."
Toinen, joka tuli mieleen
"Ja viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty."
Hyvää Uskon nimipäivää 30.3!
Aina ei voi mieltä fiksata jos se on pahoin pirstoutunut. Joka tapauksessa liitoskohdat heijastuvat kuvajaisessa. Hyvää yötä💙
ei koskaan tykännyt minusta voi voi