Uskonnollisille tilaisuuksille kouluissa myönnetty poikkeuslupa laajennetaan nyt puoluepoliittisiin tilaisuuksiin, kertoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman. Opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.
Koulupäivään liitettävät tilaisuudet saa pitää aina koulupiirin suurin puolue. Tälle tilaisuudelle tulee kuitenkin olla vaihtoehtoinen tilaisuus, jossa on muiden puolueiden ohjelmaa.
Käytäntöön siirrytään yhdenvertaisuuden vuoksi. Nyt ev.-lut. kirkolla on erikoislupa uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten koulujumalanpalvelus ja hartaus. Niiden aikana tulee järjestää vaihtoehtoinen tilaisuus.
Opettajien ja rehtorien tahoilta valitetaan ylimääräisen lisätyön kaksinkertaistumista, kun oppilaiden huoltajilta pitää kysyä, kumpaa tilaisuuteen oppilas osallistuu, ja laatia kahdet osallistujalistat.
Kaikki huoltajatkaan eivät haluaisi tehdä julkista valintaa lastensa kautta, koska uskontoa tai vakaumusta ja puoluepoliittista kantaa pidetään arkaluontoisena tietona, jonka monet haluavat pitää omana tietonaan.
Poikkeuslupaa koulujumalanpalveluksiin on perustuslakivaliokunnassa perusteltu Ruotsin ja Venäjän vallan aikaisella perinteellä. Huomasimme, että ensimmäiset puoluevaalitkin olivat jo noin 120 vuotta sitten, perustelee perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman uudistusta.
(Helsingin seudun vapaa-ajattelijain fb-sivuilta)

Vastaukset 15
Vanhimmat
Mikä poikkeuslupa?
Lupa poiketa säädetystä uskonnollisesta sitouttamattomuudesta.
Sille ei ole hyväksyttävää perustetta. "Because we can" ei ole sellainen.
Politiikkaa ei tulisi tuoda kouluihin.
Eikä uskontoa!
"Koulupäivään liitettävät tilaisuudet saa pitää aina koulupiirin suurin puolue."
Söitkö silliä?
Uudet tuulet puhaltavat. Vapaa-ajattelijat ja Luther-säätiö lyövät hynttyyt yhteen. Jatkossa vapaa-ajattelijoiden naiset saavat kysyä vain miehiltään, paitsi julistaessaan asiaansa julkisesti jolloin heidän on joko sidottava hiuksensa tai peitettävä päänsä.
Luther-säätiössä ja Kansansäätiössä ollaan hyvillään, kun tieteellistä maailmankatsomusta edistävä Vapaa-ajattelijoiden liitto on katsonut raamatullisten tosiasioiden olevan lakia ja muita maallisia tapoja tärkeämpää.
Myös Päivi Räsänen harkitsee kannanottoa, mutta etsii vielä oikeita diagnoosinumeroita.
Todellakin, Räsänen on ammatiltaan lääkäri. Toisin kuin vilttuilevat vapaa-ajattelijat jotka luulevat olevansa viisaita.
Viestit
Anonyymi00003
2026-04-01 09:15:05
Anonyymi00004
2026-04-01 09:33:42
ovat aprillia.
Onpa hyvä uudistus. Koska monenlaisten puoluepoliittisten tilaisuuksien järjestäminen on mutkikasta, on hyvä siirtyä yhteiseen puoluepoliittisten ohjelmaan. Pohjana tällaiselle toimii tietenkin kristillisdemokraattien ohjelma joka ottaa huomioon Suomen pitkän kulttuuriperinteen kristinuskon.
Toinen vaihtoehto voisi olla yhteiskuntaoppi, joka esittelee kaikki puolueet ja niiden tavoitteita objektiivisesti. Mutta ymmärrettävästi se on vähän tylsä aine.
Hyvä päivään liittyvä avaus!
;-D
Heko heko
Tämä oli aprillia.
Tematisoi hyvin evk kirkon omituisen erikoisluvan rikkoa sitouttamattomuutta.
Kummallista mielivaltaa.
Heko heko. Klo kun klo kun? Ei. Osui ha yppoaa.