Pohdittuani asiaa 15 vuotta olen päättänyt liittyä vapareihin. Irtisanoudun siitä, miten olen perusteetta arvostellut vapareita. Vaparit on rautaa!
- Pornotempaus oli nerokas oivallus, joka valtaisasti paransi mielikuvaa uskonnottomista.
- Pyllykampanja oli älykäs jatko edelliselle.
- Kummastakaan eiole mitään syytä irtisanoutua, vaan virallisetpäätökset tulee ehdottomasti pitää voimassa, kuten vaparit ovat johdonmukaisesti tehneet ja torjuneet sitä koskevat vaatimukset päättäväisesti.
- Hautaustoimea ei tulekaan tukea kuin nimellisesti. Rahat hyödyntävät uskonnottomia paljon enemmän esimerkiksi johdon kokoustarjoiluissaja hotellijuhlissa mm. liittokokouksissa.
- Liitolla oli pitkään erittäin älykäs ja aikaansaava pääsihteeri. Loistavia ovat hänen saavutuksensa sotilaspappien toimintaedellytysten parantamisessa, kenttähartauksien edistämisessä ja uskonnonopettajien koulutuksessa sekä kirkollisena kirjoittajana ovat vertaansa vailla. Tässä on vain muutamia hänen saavutuksiaan.
- Liiton puheenjohtaja on äärimmäisen luotettava kannattaessaan asioita, joita hän toimillaan vastustaa.
- On ehdottomasti oikea taktiikka edistää uskonnottomien mainetta vaatimalla euron korvausta suvivirren kuulemisesta.
- On loistavan loogista sanoa neutraliteetiksi sitä, missä estetään muu kuin uskonnoton vuorovaikutus.
- Aivan giganttisen loogista on sanoa ihmisoikeuksien puolustamiseksi sitä, että vastustaa YK:n ihmisoikeusjulistuksessa erityisesti suojeltua.
Tässä on vain osa vaparien rautaisista piirteistä. Niitä on loputtomasti. Herättyäni vihdoin huomaamaan vaparien rautaisuuden olen päättänyt hakea vaparien jäsenyyttä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Syösilliä ja juo kuravettä päälle. Jäsenille ei tule Vapaa Ajattelijaa printtinä: vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti
15 vuotta on hyvä aika miettiä
samoin papiksi yhteiskunnan laskuun koulutettu joka eroaa papin tehtävistä tms
tämän tyyppiset ihmiset eivät hötkyile
eivätkä ole ruudinkeksijöitä mutta voivat olla ruudin keksijöitä kyllä
tosin enemmänkin märkäruudin joka ei sytytä
hidas sytytys -alalta
niitä juuri on ja tarvitaan vaparihömpän puuhissa, ikään kuin mannekiineina
Monet kostavata koulussa tms kokemansa nyt räyhäämällä ja kopioimalla
uskontopilkkaa eli harjoittavat kansanryhmän pilkkaa ei kuitenkaan venäläis-islamilaisten suomensortajien ja miehittäjäorjakauppiaiden
vaan luterilaisten pilkkaa, joka on pelastanut suomealaisuuden, kielen ja kulttuuriin
Eiiiih! Meillähän on dogmi, että antivapari on tyhmä ja yksinkertainen, mutta vaparit yliälykköjä. Jos siitä tulee meidän jäsen, niin tuleeko tyhmyydestä ja yksinkertaisuudesta yliälykkyyttä? Miten tämä ratkaistaan?
Onneksi on pian pääsiäinen niin saa avaajakin mämmiä.
Älä kuitenkaan sotkeudu vapaa-ajattelussa
🧧Kommunismiin🧧
🌈Pride🌈 wokettajiin
Kolmen Sepän Patsaan tyylisiin pornotempauksiin
Ja tarvittaessa voit ottaa yhteyttä
Uskontojen Uhrien Tukeen - UUT RY
En tietenkään ”sotkeudu”. Ei niistä sotkuun mene. Älykästä ja rationaalista toimintaa tuo kaikki ja kuuluu ilman muuta vapaa-ajatteluun. Liity sinäkin vapareihin.
Jos päättäisin liittyä vapareihin, niin olisin hoidon tarpeessa.
Olet uskonnollisen harhan vallassa. Kun vapaudut siitä, näet vaparien kaiken nerouden.
No niin, aprillipäivä on ohi ja paluu päiväjärjestykseen: erotkaa vapareista.
Jos liittyy vapaa-ajattelijoihin, niin saat kimppuusi Bährin, mikäli uskallat sanoa, että kirkko tekee hyvääkin. Samoin Ojala tekee, jos erehdyt kritisoimaan hänen tulkintaansa kristinuskosta. Ynnämuut roikaleet, jotka eivät anna sinun "vapaasti ajatella" heidän näkemyksistään eroavalla tavalla.
Kai sitä voi liittyä vapaa-ajattelijoihin vaikka kuuluu kirkkoon.
Ei kai se vapaa-ajattelu niin ahdasmielistä ajattelua ole.
Kysyppäs varmuuden vuoksi Mäntysalolta.