Kuntavaalit 2026 järjestetään huhtikuussa 2026, jolloin valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Persut ei kannattanut HAMKin siirtoa
Anonyymi-ap
2411944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 241
Vanhimmat
Ainoa puolue jolla jotain järkeä.
Populismi ei oikein toimi kuntapolitiikassa, jossa suurimmat päätökset koskevat sitä, missä koulu sijaitsee.
intian tuontiko puolsi siirto päätöstä.
Nyt ollaan kuntapolitiikan kovassa, ja ainoassa, ytimessä.
Missä koulun pitää sijaita.
Lisäksi voidaan kiistellä mihin ne peruspalveluista säästetyt eurot laitetaan.
Miten kaupungin koululaitos voi esimerkiksi Lyseo ja sen tilat onko ne kunnossa ? Opettajilta ei uskalla kysyä tai he eivät voi sattumalta omalla nimellä vastata . Oppilaathan kyllä tykkäävät kuljeskella ympäri kaupunkia? Vetovoimaa tulevaisuuteen?
Scc taas uudestaan - vain muutama harva uskaltaa vastustaa kun isommat puolueryhmittymät keskenään sopivat suhmurointinsa, seuraavaksi varmaan taas Rautiion porukka yrittää laittomasti erottaa ne joilla vielä on ajattelukykyä. Tai muuten kiusata
Luulin että vaalit järjestettiin jo 2025? Olenko dementti kun muistan näin väärin?
Aloittaja on dementoitunut vanha persuksi demarista kääntynyt kääpä. Pääsyy alunperin ulkomaalaisten ihmeelliset ulkonäkö ja kengänpohjapitsat jotka eivät maistu hotsille koska niissä on myös lihaa ja makua.
Tottakai äänestän persuja vuoden 2026 huhtikuun vaaleissa. Jos voin. En ole vaan saanut ennakkoilmoitusta vaalikelpoisuudestani. Ehkä Riikka Purra on peruuttanut oikeuteni kun olen työtön.
Se on pers-kokoomuksen tavoite, että köyhät eivät äänestä eikä heikon aineksen elätys jatku.
Samoin he pyrkivät estämään valituksen perustuslaillisten oikeuksiensa mitätöimisestä; vain varakkailla on oikeus yhteiskunnalliseen oikeusturvaan.
Siinä on oikea oikeusvaltion mätäpaise, pers-kokoomuslainen oikeusvaltion tuhoministeriö.
https://yle.fi/a/74-20219331
Ministerit haluavat sarjavalittajat kuriin maksattamalla oikeuskulut etukäteen
Jos näitä pers-kokoomuksen mustamaalaamia "sarjavalittajia" eli aktiivisia yhteiskunnallisia "väärän politiikan" vaikuttajia on promillen murto-osa, ei tässäkään oikeusministeriön oksennuksessa on tarkoitusta joka lakialoitteella väitetään olevan, ja se tarkoitus on juurikin edellä mainittu; vain rahalla saa vääryyttä.
Churhillin "this was their finest hour" -puheen dystopia "uudesta pimeästä keskiajasta" on toteutunut, tässäkin kohtaa pers-kokoomuksen perverssi oikeustiede edustaa vääristyneen ajatusmaailman mukaista yhteiskunnallista anomaliaa.
Anomalia kuvaa Churchillin käyttämää perverssin tieteen -käsitettä hyvin.
Anomalia: poikkeavuus, epänormaalius, epätavallisuus [1]
Perverssi: From per- (“thoroughly”) + vertō (“to turn”), eli käänteinen (verrattuna normaaliin) [2]
[1] https://fi.wikipedia.org/wiki/Anomalia
[2] https://en.wiktionary.org/wiki/perverto#Latin
Kun muu maailma noudattaa tiettyä, järkeen perustuvaa standardia, pers-kokoomus menee ihan omia logiikan ja järjen ulkopuolisia polkuja, koska heidän kollektiivinen maailmankuvansa ei edusta todellisuutta, he elävät todellisen maailman ulkopuolella, aivan kuten Churchill ennusti.
Toivottavasti HAMK:in siirrosta tulee yhtä paljon pito- ja vetovoimaa Hämeenlinnaan kuin parkkitaloista on tullut.
Ja velkaakin saadaan lisää, sitä on aina mukavaa maksella.
P-talot ovat tyhmimpiä päätöksiä ikinä ja HAMKin siirrosta tulee jatkoa
Ilman muuta en äänestä perziikkejä koska ovat kehityksen vastustajia.
Kehitys vaatii järkeä joten ymmärrettävää kokoomuksen pikku apulaisilta.
Käykää katsomassa Hämeenlinnan keskustassa miltä persujen elinvoimapolitiikka näyttää.
Miten se siellä näkyy
Hienoina seinämaalauksina ja tyhjinä katuina. Ai niin, rakennetaanhan sinne uusi pysäköintitalo.
Persujen favela.
Muista ottaa lääkkeesi.
Keskustan kehitys vaatii kirkon siirtämisen, ja paikalle rakennettavaa raskaan työn raatajien virkistäytymispaikkaa, eli olutjuottolaa.
Huhtikuun 2026 vaaleissa on erittäin tärkeää äänestää persuja ettei vihervassareiden typerät oppilaitokset lisäänny.
Okei tietenkin mutta mihin menen äänestämään ei ole hajuakaan.
Aloittaja ei liene ihmiskunnan terävin kynä?
Se oli tekoäly, se vastaa näin. Siihenkään ei voi luottaa 😂.
Mutta pointti on se niinkuin Kimmo Kautio kirjoitti...hölmöläisten toimintaa.
Johan tälle nauretaan lappia myöten😂😂😂.
Katso vaalit.fi, sieltä löytyy tarkat tiedot paikoista. Ja ajankohdista...
Lehdetkään ei ole nyt kirjoittaneet vaaleista mitään. Ei ole edes vaalimainoksia. Ilmeisesti persujen vaalivoittoa pelätään niin kovasti että yritetään estää se vaikenemalla.
Viimeinen vaalitenttikin oli televisiossa.
Demarit lupaavat leikata kela-tukia, mitä persut eivät luvanneet, mutta leikkasivat, eli demarit eivät leikkaa, koska mitkään vaalilupaukset eivät koskaan pidä paikkaansa, joten kela-leikkausia vaativille persuille hyvä puolue äänestää, demarit.
Pitääköhän tuo vaalipäiväkään kutinsa. Kaikenlaisia persudementikkoja sitä onkin.
Ei muuta kun USAhan pressaksi vaan.
Vaalitko tässä kuussa? En usko.
Huhtikuussa 2026 on kun persu niin sanoo. Usko tai älä.
Ihan viisasta! Turhaa rahan menoa ja millä ne ostaa kun ei ole millä ostaa. Nuorten hyväksikäyttöä
Sama koulujen siirtely paikasta toiseen on jatkunut jo 15 vuotta.
Eikä loppua näy, ennen kuin nykyiset pellet häipyvät päättäjien paikalta.
Sinä olisit parempi heittämällä. Loppuisi se pelleily....tai.eh..ehkä pahenis vaan
Ei koulua siirtämällä oppimäärä lisäänny. Oikein persut oivaltaneet.
Fiksuja ovat äänestäkää niitä huhtivaaleissa
Äänestämällä persuja äänestät pellejä.
Kuntademokratian liikkumavara juurikin on siinä mihin julkiset rakenuukset liikkuu, ja nehän liikkuu kuin ikiliikkuja koska on kunta"demokratia".
Mihin kohtaan oikeusvaltiota ja vallan kolmijakoa "kuntademokratia" asettuu.
Ei se ainakaan lainsäädäntövallan alaan kuulu, eikä myöskään tuomiovallan. Hallinto ei vallankolmijaon mukaan edusta lainsäätämistä, joka kansalaisenemmistö-periaatteessa on demokratian ydintehtävä. Kuntademokratia onkin politiikan sekaantumista hallintoon, jossa sillä ei ole sanansijaa.
Se siitä kuntademokratiasta, sellaista ei ole.
Ja yksinkertaiset wanna-be vallankäyttäjät siirtelevät kouluja, ihan kuin se olisi politiikkaa, mitä se ei ole.
Tietenkin kunta kerää rahaa veroilla, mutta nyt ne rahat käärii röyhkein kuntapoliitikko kavereineen, kun verot kerätään hallinnnon lakiin kirjattuihin tehtäviin, joihin ei kuulu julkisen toimintojen päätön siirtely ympäriinsä.
Olisin syytä harkita koko kuntademokratiasta luopumista, ja kuntahallinnon siirtymistä täysin virkamiespainotteiseen laissa määriteltyjen tehtävien suorittamiseen, jonka toiminta henkisen työn osalta on syytä siirtää tekoälyn hoidettavaksi. Näin, ja vain näin, hallinnosta tulee yksinomainen lainsäädäntövallan määrittämän toteuttaja.
Tärkeää todellakin on turvata rakennusten liikkuvuus tekoälyn avulla.
Voisiko rakennusurakoitsijat tarjota myös persuedustajille taloudellisia etuja, niin että he lopettaisivat HAMK:in siirron vastustamisen?
Ei voi, korvamerkitty kok-demuille.
En jakaisi edes ääntäni perziikeille jotka vastustaa kaikkea.
Persuna olen sitä mieltä, että koulu rakennusten liikkuvuus tulee varmistaa
Verorahojen liikkuminen kok-demujen taskuihin on varmistettava.
Eduskunnan kovimmat rautaperseet löytyvät perzuista. Ehtivätkö tehdä töitä ollenkaan kun pitää ajella ympäri Suomea ja kuitata kilometrikorvauksia?
Kansanedustajien ajeluthan ovat siitä poikkeuksellisia, että saavat kilometrikorvausta koti-työpaikka väliltä.
Kovia on kokkareetkin nauttimaan sopeutumiseläkkeitä aina Lindenistä alkaen.
HAMK:in rakentamiskulut 60 miljoonaa, kyllä siitä riittää siivut kok-demu poliitikoillekin.
PersGäryn matematiikalla laskettuna
Tekoäly antoi tuon vastauksen 😂...mutta nyt on jo hyvä varautua seuraaviin kunnallisvaaleihin. Hämeessä kun ollaan hitaita...paitsi jos jotain hanketta ajetaan konsulttien kanssa...
Emme todellakaan tarvitse HAMKin siirtoa. Sen myötä tarvitaan uusi parkkitalo, ehkä torinalusparkki.
Kehittämällä nyt joku uusi kiinnostava opintokokonaisuus saataisiin opiskelijat kiinnostumaan Visamäestä ja Hämeenlinnasta.
Olen jo pitkään äänestänyt persuja ettei tälläiset älyttömät hankkeet saisi jalansijaa.
-Aikanaan HAMKin siirto Visamäkeen...ja nyt takaisin keskustaan. Lahdensivuntiellä entinen opinahjo edelleen tyhjillään?
-Sunnycarcenter, 😂
Minusta me tarvitsemme uuden jäähallin...ja Rinkelinmäellä on hyvät tontit. Betonitehtaan(?) voisi siirtää teollisuusalueelle. Kaupunki vois avittaa...
Rinkelinmäellä on harjoitushallit, niin viereen sopisi uusi jäähalli...Ja sinne jos mihin pitäisi se parkkitalo rakentaa.
PS. En ole edes jääkiekkofani😊
Tiesithän, että keskustaan on tulossa uusi pysäköintitalo ja ihan persujen aloitteesta?
Voitelurahat kok-demuli poliitikoille, kunhan HAMK:in siirto saatu maaliin.
Sanoit jo tämän. Onko sinulla alkava dementia?
Luin juuri, että kyynisyys ja viha ikääntyessä liittyvät suurempaan muistisairauden riskiiin. Ole varovainen.
Kaikki kuolee kun on sen aika. Käärinliinoissa ei ole taskuja.
Mutta persuthan sanovat toista kun oikeasti tekevät eli kannattihan ne.
Tulee halvemmaksi kuin ryyppääminen.
Kainalopieru.
Sordiino eli äänenväriä muuntava tai hiljentävä lisäosa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sordiino
Kaikki uurnille ja kansalaisvelvollisuus käyttöön
Ei kannalta muuttaa mihinkään. Se mielisairaala on sopivanpi
Tietääkö aloittaja edes mikä vuosi nyt on?
Moderaattori ei tiedä että leipäänsä sotketun sordiinohappoa.
Persuruiskeella siitäkin selviää.
Kaikki uurnaan ja maailma eliitille.
t. Bildenderg porukka
Äläpä höpötä nyt on huhtikuu 2026 eikä vaaleja ole missään no Unkarissa olis. Unkarissa on kyllä paljon persuihin verrattavia ehdokkaita.
Puolan persu sammuttaa holokaustin
https://www.nbcnews.com/news/world/far-right-polish-lawmaker-uses-fire-extinguisher-put-hanukkah-candles-rcna129364
Persut eivät kannattaneet jne... olisi parempaa suomen kieltä.
Persuissa on paljon vain elämämkoulun käyneitä.
Mutta ei juurikaan muita.
On aika seurata brexitin jalanjäljillä ja tehdä fixit.
Jos maan hallinto ei välitä perustuslaista ja perusoikeuksista, ei EU välitä perussopimuksestaan säätäessään banaani-direktiivejänsä.
EU on jo nimensä mukaisesti eliitin projekti, eu-geniikan valheen osana.
Ero EU:sta sekä kotimaan hallinnon korvaaminen tekoälyllä ovat välttämättömiä Suomen saattamiseksi järjen tielle.
Koska poliittinen eliitti on pelkkää -askaa.
Se tietenkin merkitsee EU:n taikarahalla elävän eliitin loppua, ja se onkin parasta mitä Suomelle voi tapahtua, hallinnon tekoälyllä korvaamisen jälkeen.
Unkatin persu hävisi.
Varmaan jossain Lapissa tämä Unkat? Saamelaiskuuloinen paikannimi.
Perziikit kannattaa vain omia etujaan kuten puoluetukea.
Eivät he sitä kannata mutta nostavat sen kyllä.
Sitä kutsutaan populismiksi.
Persut on kyllä todella jees.
Mestaria vapaasti lainaten persut on paskinta mitä Suomelle on tapahtunut pitkään aikaan.
Näinkö Kalpassa todella ajatellaan?
Kyllä, fiksuja ovat.
Tämä palstakin osoittaa kuinka vähä-älyistä porukkaa on.
Onko täällä jotenkin enemmän sisäsiittoisuutta? ..kun muualla Suomessa
Kyllä. Jos ei tiedä edes milloin on vaalit, niin pitäisi asua jossain laitoksessa.
Vaaleissa kansa puhuu
Sunnuntaina sitten uurnille!! Jos et äänestä et voi valittaa kuin persu.
Onks nyt jokkut vaalit taas?
Palstan voisi korvata tekoälykeskustelijoilla.
Sosiaalifasistien karnevaalit on parin viikon päästä. Ei enää koskaan viinaa, mutta taas mennään seuraavana vuonna.
Keskustelupalstojen kärjistynyt sävy antaa usein vääristyneen kuvan todellisuudesta, sillä provosoivat ja negatiiviset viestit saavat eniten näkyvyyttä. Tilastollisesti Hämeenlinna ei kuitenkaan erotu muusta Suomesta "sisäsiittoisuuden" tai älykkyyden osalta.
Tässä muutama fakta aiheeseen liittyen:
- Genetiikka: Suomessa geneettinen erilaistuminen noudattaa pääasiassa itä-länsi-akselia. Hämeenlinna kuuluu läntiseen geenipiiriin, joka on historiallisesti ollut geneettisesti monimuotoisempaa aluetta kuin esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomen pienet asutuskeskukset [1, 2].
- Muuttoliike: Hämeenlinna sijaitsee kasvukäytävällä Helsingin ja Tampereen välissä. Jatkuva muuttoliike ja opiskelijat tuovat kaupunkiin väestöä eri puolilta Suomea, mikä ehkäisee tehokkaasti paikallista eriytymistä [3].
- Keskustelukulttuuri: Suomi24:n kaltaisilla anonyymeillä paikallispalstoilla korostuvat usein turhautuminen ja kärjistykset. Tämä on tyypillistä lähes jokaiselle paikkakunnalle, eikä kerro asukkaiden todellisesta älykkyysosamäärästä [4].
Vaikka itäsuomalaiset ovat keskenään hieman enemmän "sukua" toisilleen kuin esimerkiksi keskieurooppalaiset, tämä ei tarkoita sisäsiittoisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä (lähisukulaisten välistä lisääntymistä). Kyse on pikemminkin geneettisestä isolaatista, jossa väestö on elänyt pitkään erillään muista, mikä on karsinut osan geenivaihtelusta pois.
Duodecimlehti.fi
Esimerkiksi Duodecim-lehden mukaan Itä-Suomen geneettinen eristyneisyys on muovannut aluetta siten, että sieltä löytyy nykyään maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia kohteita genetiikan tutkimukselle.
Duodesim-assissä pääset hoidattamaan sisäsiittoisia geenejäsi.
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim: Suomen suurin tieteellinen yhdistys, jonka 12 lääketieteen opiskelijaa perusti vuonna 1881. Järjestön nimi viittaa suoraan näiden perustajajäsenten määrään.
Kuulostaa hiukan salaseuralta, onko sillä yhteys vapaamuurareihin ja ritarihuoneeseen.
Suomalaisella Lääkäriseura Duodecimilla ei ole virallista tai rakenteellista yhteyttä vapaamuurareihin tai Ritarihuoneeseen, vaikka historiallisia ja henkilötason päällekkäisyyksiä löytyykin. "Salaseuramainen" maine juontaa juurensa seuran perustamisvaiheeseen ja sen perinteisiin.
Historiallisesti monet Duodecimin alkuaikojen vaikuttajat ja lääkärit yleensäkin ovat olleet vapaamuurareita, sillä molemmat ovat perinteisesti houkutelleet korkeasti koulutettua miesväestöä. Mitään organisaatioiden välistä liittoa ei kuitenkaan ole.
Duodecim on perinteisesti järjestänyt suuria ryyppy-juhliaan ja kokouksiaan Ritarihuoneella, koska se on yksi Helsingin arvokkaimmista ja historiallisimmista
juhlatiloista.
Seuralla on vahvoja akateemisia perinteitä, latinankielistä terminologiaa ja rituaalinomaisia vuosijuhlia, jotka voivat ulkopuolisen silmin vaikuttaa mystisiltä.
Kyseessä on siis pikemminkin eliittiverkosto kuin varsinainen salaseura: se toimii julkisesti, julkaisee tutkimuksiaan ja sen säännöt ovat avoimia, vaikka sen sosiaalinen piiri onkin rajattu.
Vasemmisto luottaa kansanparantajiin.
Mottona: Jos ei viina, terva ja sauna auta, niin silloin tauti on kuolemaksi.
Tämä vanha suomalainen viisaus kiteyttää perinteiset parannuskeinot: sisäisesti nautittavan lääkkeen (viina), ulkoisen voiteen (terva) ja puhdistavan lämmön (sauna). Jos nämä kolme peruspilaria eivät tehonneet, sairauden katsottiin olevan parantamaton
Hyvät kollegat, tulevat erikois-erikois-lääkärit ja muut... tuota... orgaaniset elämänmuodot! 🎈🩺
Tänään emme puhu kliinisestä diagnostiikasta tai distaalisista murtumista. Tänään ainoa diagnosoitava tila on vappusimosis ja ainoa lääkeresepti on: Kaksi palloa tivoli-henkeä ja kerran tunnissa nesteytystä (ei suonensisäisesti, kiitos).
Muistakaa, ystävät:
- Jos näet tässä vaiheessa iltaa kaksi patsas-Havista, kyseessä ei ole solun jakautuminen vaan binäärinen koodivirhe näköhermossa.
- Munkin sokeripitoisuus korreloi suoraan opintopisteiden kertymisen... eiku... hylkäämisen kanssa. Mutta kuka niitä laskee, kun algoritmi on viritetty pelkkään glukoosiin?
- Jos kaverisi alkaa puhua pelkkää latinaa, hän on joko a) nauttinut liikaa simaa tai b) valmistunut vahingossa patologiksi kesken vapun.
Nostetaan siis malja (tai mittalasi, emme tuomitse)! Olkoon verenpaineesi optimaalinen, stetoskooppisi lämmin ja huominen darran... siis "akuutin post-vappu-syndrooman" hoito mahdollisimman vähäeleinen.
Pidetään huolta toisistamme, sillä vaikka tekoäly voi laskea sykkeesi, se ei koskaan tiedä, miltä tuntuu syödä kylmä nakki vesisateessa ja kutsua sitä "perinteeksi".
Kippis ja kulaus – fuksit ja gubbet! 🥂🧬
Taas sama vanha kopio kun et itse osaa kirjuuttaa.
Vuoden PerS valitaan tulevana sunnuntaina
Kaikki uurnille sunnuntaina niin voimme vielä peruttaa typeryydet
Kaikki uurnaan niin maailma jää eliitille.
t. Bildenderg eliitti
Sunnuntain vaalisää näyttää oikein hyvältä. Nyt autottomat köyhätkin saattaa äänestää ja heidän oma puolueensa persut hyötyvät siitä.
Mahtavan aurinkoista ja vähätuulista. Porvari voi ajella bemarillaan vaaliuurnille ilman kuraantumisen vaaraa ja esitellä menopeliään ajelemalla edestakaisin pölyä nostatellen niin vasemmisto pysyy kotosalla, jos koti sattuu olemaan, asunnot kun on siirretty hautausmaalle.
Aloittaja on kyllä hyvää mainosta persuille
Enää yksi yö ja vaalihuoneistot avautuu. Äänet persuille!!
Äänestän kaikkia!
https://en.wikipedia.org/wiki/Miss_Bumbum
Persut ei kannata SCC-automyymälän siirtoa keskustaan.
Muistaakseni he ovat kyllä joskus ehdottaneet SCC- tolpan pystyttämistä torille.
Tukivat scc n tuloa kaupunkiin. Kannattaa katsoa valtuustovideo jossa Persut riemuitsee.
Ei ainakaan mun äänestyspaikka ollu auki!?!?!?!?
No Persut yleensäkkään kannata mitään uudistuksia .
Varminta on vastustaa kaikkea.
Mitä jos HAMK siirrettäisiin Heinolaan ja siitä tehtäisiin PHAMK (Päijät-Hämeen ammattikorkeakoulu). Olisi mielenkiintoista seurata :-D
Äänestysaikaa reilu 4 tuntia jäljellä. Käyttäkää kansalaisoikeuttanne persut eivät kannattaneet muistakaa tämä kopissa eikä sitten mitään kirkkoveneitä
Vielä ehtii äänestää jos laittaa lenkkarit heti jalkaan. Persuille äänet kiitos ne eivät kannata hamkkia
Ennakkoäänet on nyt laskettu ja niiden tulos saadaan ihan hetken kuluttua.
1. Spd ( kannatti Hamkia)
2 Kokoomius (kannatti Hamkia)
3. Hirveät ( kannatti Hankia)
4. Vasentumisliitto (kannatti Hamkia)
5. Keskarikusta ( kannatti Hamkia)
6. Liikettä nyt ( kannatti ja joku ei)
7. Sinipunaiset ( ei ota kantaa ei ymmärrä)
8. PS ( eivät kannattaneet)
Näyttää siltä että kansan rivit olisivat pääasiassa kannattaneet Hamkia ja se jollain lailla näkyy nyt vaalituloksissakin.
Voi paska. Unohdin koko vaalit. Olisin äänestänyt jotain perSua
Odotetaan nyt rauhassa tarkistuslaskennan tulosta. Venäjä 0, Ukraina aika monta.
Kuka tuommoisia on vaalilippuihin Suomessa piirrellyt? Suomessa on 5 miljardia köyhää ei ne haluaisi enää sotia.
Suomessako kaikki maailman köyhät asuu?
Tänne ne tulee kaikki. Olemme koko maailman sosiaalitoimisto.
Osuit hyvin sillä aivan kaikki tulee. Totuus.
Meniks sulla vaalivalvojaisissa pitkään?
V*tun tekoäly
Se yrittää auttaa jos omaa ei ole.
Öö, nyt en ymmärrä?
Onks nää vaalit sitte taas ens vuonna vai millo vaan sattuu ny sit olemaanki
HAMK:ia ei kannata siirtää, mutta kok-demut voisi siirtää jonnekin kauas pois ihmisten ilmoilta.
Kun ei vaan sinne luoksesi Venäjälle.
Persujen veljespuolue 1930-luvun Saksassa siirteli myös ihmisiä.
No oli kyllä Suomessakin kyydityksiä.
Aloittajan voisivat kyyditä pöpilään.
Anna nyt käydä äänestämässä kuitenkin ensin.
Osastollakin voi sitten äänestellä vaikka Napoleonia.
Käyköhän leikata köyhiltä.
Miten voi olla nelivuotiskausi jos vaalit on näin usein?
Kivaa JYTKY tellä useasti.
Syksyllä on kai taas vaalit. Lintilän mukaan mutta en tiedä sitten onko tätä ajatusta heitetty ihan selvin päin.
Lisäleikkauksia tarvitaan edelliset ei oo toiminu. Siksi PS
Persut on ainoa järkevä puolue.
Köyhillä on vielä läskiä mitä leikata.
Onko huhtikuun vaalitkin leikattu?
Äämestyspäätös ei ole vaikea. Tietenkin PS.
Ps ps ps ps ps!!!
Luottaisin kyllä tuossa muuttoasiassa päättäjiin. Heillä on tutkittua tietoa hyödyistä ja haitoista. Ei kyllä pidä muutosta pelätäkkään.
Huhtikuu loppumassa enkä ole vieläkään löytänyt mistään vaaleja. Taitaa persu nyt huijata? No eipä sinänsä yllätä.
Mikä mahtaa olla todellinen syy, miksi kaupunginjohtaja ajaa väen väkisin tätä HAMKIN siirtoa Hämeenlinnan paraatipaikalle. Uskon että suurin osa Hämeenlinnalaisista on tätä kaupunginjohtajan rullaamaa hanketta vastaan. Koska Hämeenlinnalaiset saisi tolkun johtajan. Näistä edellisistä Helsten ajoi väen väkisin Goodmannia , kiitos siitä kun sai keskustan autioksi. Syyrakki myi pilkkahintaan demarien kanssa HL energian, kiitos siitä sen aikaisille demariministereille. Taitaa olla ainoa tolkun johtaja Kohtala, ei tehnyt suurempaa mokaa. Sitten nämä . Kirstulan autotalohanke on todellinen näytös Hämeenlinnan poliitikoilta, varsinkin demareilta.
Kenkää vaan perseelle.
Kenkää vaan persuille piti kirjoittaa.
Keskustan grynderit ovat lobanneet että torin parkkiluola ihan pakko saada ja mielummin veronmaksajien rahoilla !
Kohtala ei tehnyt yhtikäs mitään, kaikki junnas paikallaan. Sekö se olis hyvä, ettei mitään tapahdu, mennään vaan entisillään ja annetaan ajan kulua omalla painollaan. Kyllä pöhinä pitää olla ja uudistuksia tänne kaivataan!!!
Muista lääkkeet.
Muista vaalit
Oli jo viime kuussa etkö huomannut
Persu luulee huhtivaali
Umpiluuta kun on kaali
Luuletko olevasi hauska. Kelle tahansa voi sattua tuollainen nolompikin virhe
En kyllä kannata vieläkään.
Muistakaa persut vastustaa
Totta kai PerS muistaa vastustaa. Eihän ne valittamisen lisäksi muuta teekään
Kyllä se sivistys niillekin olisi hyväksi
Miten tyhmä voi olla ettei muista että ne vaalit pidettiin jo 2025
No anteeks, v****!!
Ihan turhaa on moittia persuja tyhmiksi. Olen samaa mieltä heidän kanssaaan siitä, ettei Hämeensaareen mitään Hamkia pidä rakentaa (vaikken persu olekaan, vaan muuten ihan äärioikeistolainen kokkari). Hämeensaari on ihan liian arvokas paikka jollekin laitokselle/opetusmonumentille, joka on vuosien mittaan käytössä suunnilleen puoli vuotta/vuosi kun laskee kaikki sen käyttäjien lomat pois. Mitä elämää se voisi tuoda kaupunkiin? Luksusasuntoja vaan toivoisin sille järven rannalle, parhaalle paraatipaikalle.
Oisko se Hamkin rakennus vaan jokin Puusaaren henk.koht. monumentti, jota herra on ajanut henkeen ja vereen poliitikkoja lobbaamalla? Saas nähdä onnistuuko Puusaari? Saisko patsaan keskustaan?
?
Näkisin että niiden paikka olisi Hämeen Linnan paikalle. Linna ei enää tuo muuta kuin kuluja.
Ei Hämeenlinna linnaa omista eikä se näin ollen mittään kuluja tuota kaupungille.
Anteeksi tyhmyyteni mutta kukas sen sitten omistaa? Milloin Hämeenlinna on myynyt linnansa ja kenelle? Luulisi olleen uutisissa.
Ei tyhmyyttä tarvitse anteeksi pyydellä vaikkakin se on noloa. Rehellistä myöntää olevansa tyhmä. Yritän viisastuttaa vähän, jollet siis ole umpityhmä kuten erään puolueen jäsenet.
Hämeen linnan omistaa valtio nimeltä Suomi.
Tuliks jydgy
Juu hamkki siirretään
Persut ei tiedä edes mikä hamk on.
HAMK:in siirto paljastuu virheinvestoinniksi muutamassa vuodessa.
Luulet vaan nihilisti
Siirto tapahtuu ja annetaan persujen valittaa joka paikassa. Nautitaan itkusta.
Juurikin näin. On tietysti ihan selvääkin ettei korkeakoulut ja persut juuri juttele keskenään.
Soini Maisteri
Halla aho Maisteri
Että siinä sulle
Sinulta jäi koulu kesken.
Niin jäi.
Sitten (siten) sinusta tuli PerS?
Niin tuli.
Halla-aho on kylläkin filosofian tohtori eli paljon enemmän kuin vaan maisteri.
Että siinä sulle.
Vasemmiston kannattaa herättää persujen vastapainoksi henkiin radikaali kansapuolue.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Radikaalinen_Kansanpuolue
Motto: huumorilla mutta tosissaan.
Lehti: totuuden torvi, kuin Pravda konsanaan.
Persut toimii tosissaan mutta huumorilla
Persuja vois muuten äänestää mut ne on vetänyt vihkoon melkein joka asiassa.
Hamkki se vaan jaksaa harmittaa
No mehän ei muutenkaan olla kovin fiksuja
Harmittaa se kun meidän veronmaksajien rahoja pistetään turhuuteen. Jonkun toimittajan pitäisi tutkia näitä päättäjien ja virkamiesten mahdollisia kytköksiä tähän järjettömään hamkin siirtoon. Eikös joku saanut oikein tuomion Kirstulaan tulevasta autokeskittymästä.
Juu, persujen Ilkkala.
Persut on osa rakenteellista ongelmaa, joka mahdollistaa tämän kaltaisen suhmuroinnin kuten Helsingissäkin nähtiin.
Demokratiaan valitettavasti kuuluu että edustettuna on koko kansa ei vain fiksuimmat.
Yippee. Nyt se on varmaa. Eläköön eteenpäin meno ja kehittyminen. Alas ummehtuneisuus ja persulaisuus.
Siis huhtikuussa oli vaalit? Dingelidong dingelidong päässä nyt helisee dingelidong
Heh heh no virheitä voi sattua. Kyllä se mullekkin aika nopeesti selvis (sillon huhtikuussa) ettei oo vaaleja en tiä mistä mää sen katoin. Mun mielestä piti kyllä olla. Onks ne siirretty vai liittyks ne tähän sotaan ettei oo. Hypridivaikuttamista voi olla.
Nythän valtuusto päätti asiasta. Olis kiva nähdä ketkä vastustivat jne. mutta eihän köyhällä ole sanomalehtiin varaa niin uutispimennossa ollaan.
Ei näitä äänestystuloksia missään kerrota. Ihmiset on niin sikoja netissä että ei niitä voi julkasta. Tulee kaikkee haukkumista vaan sitten.
Kyllä on niin persujen mainontaa tämäkin ketju, ettei paremmasta väliä. Persut vaan kirjottelee itteensä kehuakseen, muttei mitään saa aikaseks. Se on kyllä nähty. En ikimaailmassa voisi äänestää persuja.
Vastustaminen sujuu heiltä kyllä hyvin
Vastustaminen sujuu joskus näennäisestikin erittäin hyvin.
Aloittaja vois jo julkaista vaalituloksen vai menikö huonosti?
Ehe ehe ehe ehe ehe ehe ehe ehe ehe ehe ehe ehe
Voi persut te kanssa ette kannata yhtään mitään
Perus Suomi tarkoittaa että ei ole mitään kiiltäviä hömpötyksiä ja himpanpimpaneita
Hämeensaareen voikukkapelto
Kehityksen jarru nambervan PerS
Painetaan EI- nappia!!!!!
Onks 2027 vaaleja?
Vois ollakin. Tykkäisitsä. Jytky joka vuosi
Persut eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Kaikki eivät mahdu edes penaaliin.
Aika moni persu on netissä vouhkaamassa että Espanja pitää erottaa Schengenistä. Vois ottaa iisimmin ettei tule taas mitään silmänvenytyshäpäisyä. Kommentoi ennemmin vaikka vasta yön yli nukuttua kun näkee mitä käytännössä tapahtuu. Ei Suomi olisi sen paremmin tuota pystynyt hoitamaan.
Yllätys että just persut vastusti
Espanja on jo palauttanut ihmiset mutta mlnisteri Rantanen sanoo että näin ei voi jatkua. Ja Espanja erotettava. Voi meitä. Kuinka vähäisellä järjellä meitä jallitaan. No USA presidentti on hyvä esimerkki siitä. Jokaisen persun suosikki äijä. Trump on parasta mitä USAlle voi tapahtua vai miten se menikään.
Trump onkin parasta ei enää mikään speely Joe
Speely Joe? Jotain persujen salakieltä?
Speely Speelers oli kyllä kova
Öhö öhö on hauskaa heh heh
Kiva että viihdyt
Kuka mitä häh?
Oliko se persu joka vaaleja piti kuka mitä häh?
Hamkin kannatus on liikahdus eteenpäin, kun taas vastustus on peruuttamista.
Ota lääkkeesi.
Ei hakmia tyhmää ja typerää
Kyllä niin on
Voi tulla vaikka afgaani muslimeita ja muita pensan hinnan korottajia
Bensa Maukka auttoi Nasiman pääministeriksi. Kirjoitti muuten afgaanin koo kirjaimella afkaani. Fiksu mies.
Joo itsestäänselvyys ettei heikoimmilta leikata
Meillä persuilla oli kolussa apisem kans vaikekuksia. B, c, d, f, g. Ei niitä mihinkän tartte. Tai c:een voi sanoa ässänä ja äffän veenä. Muita ei tartte mihinkäään
Suomessa puhutaan suomea. Vieraskieliset aakkoset eivät ole suomea. Ne tuleekin poistaa kokonaan aakkosista. Onneksi varmaan kohta tulee taas vaalit niin pääsen ajamaan asiaa.
Häneenlinnassakin rahat pannaan HAMK:in uusiin hienoihin seiniin, opetuksen laatu jää alas kuten muuallakin Suomessa:
https://www.hs.fi/suomi/art-2000012202734.html
Siksi PS
Hyi kamala.
Ha ha vihervassari uli uli uli
Älkää turhaan surko persuveljet. Vanhaa Hamkia ei saada koskaan myytyä, ellei sitten eurolla hyville veljille. Hamk ei silloin myöskään muuta.
Yes. Send then back!!
Avkaani ei voi olla ministeri mutta marockolainen voi olla.
Ihan omat vaalit nyt persuilla kyllä
Persuveljemme nyt taistellaan nämä vaalit läpi. Keksiikö kukaan hyviä valheita? Euron pensa rajat kii ja vammaisilta ei leikata tyylisiä loukaneita jokka uppoo joka kerta ja kiihottaa
Hakm tosi huono idea
Ei 2026 mitään vaaleja ollu ainakaan vielä nyt jo syyskuu
SCC-autotaloa ei ainkaan kannata siirtää minnekään, pidetään se Kirstulassa ja toivotaan, että rakentaminen alkaa, kun raha-investori löytyy.
Koville ottaa persulle no se on voivoi
Vaalit lähestyy eiku....ne olikin jo...
Jos joskus tullaan toteamaan, että HAMKin siirto on ollut hyödytön ja kallis munaus.
Niin silloin uudeksi "totuudeksi" tulee se että "Silloin kun persut rupesivat hamkkia siirtelemään".
Siirtyispä hamk pian.
Tulispa kuntavaalit maaliskuussa 2026 pian