Jo kahdeksas muslimikoulu suljetaan Ruotsissa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fa3087dd-f77e-444b-8cfc-8eb3c72a3669

Ruotsissa on jälleen määrätty suljettavaksi muslimikoulu radikalisoitumisriskin vuoksi. Kyseessä on Tukholman Kistassa sijaitseva Cordoba International School, ja päätös koskee kaikkea koulun toimintaa: esikoulua, vuosiluokkia 1.–9. sekä iltapäiväkerhotoimintaa. Päätös vaikuttaa noin 500 lapseen.

Valtion koulutarkastuslaitoksen antama päätös perustuu turvallisuuspoliisi Säpon arvioon. Säpon lausunnossa sanotaan, että useilla työntekijöillä sekä yrityksen hallituksen jäsenillä on ollut yhteyksiä väkivaltaisiin islamisteihin, joista yksi on ollut aiemmin islamistisessa terrorijärjestössä ulkomailla.

– Turvallisuuspoliisi arvioi, että Cordoba International School -koulua käyvät lapset ovat vaarassa radikalisoitumiselle sekä demokratian vastaisille arvoille altistumiselle, sulkemispäätöksessä lukee.

ps. joko turussa samankaltaisia vaaroja?
17349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyse on terroristien koulutuskeskuksista.

Äänestä
  • Höps

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Höps

    Mene takaisin koppiisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mene takaisin koppiisi.

    Lakkaa naimasta äitiäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mene takaisin koppiisi.

    Koppi? Sinnekkö juoppo isäsi lukitsi sinut usein kun olit pieni?

    Tuhansien murheellisten laulujen maa...

    Äänestä

  • OPH suomessa terrorismin edistäjä?

    Äänestä

  • Castron mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan. Suomessa demarit ovat olleet mukana tuhoamassa suomalaisten elämää.

    Malli sai aikanaan nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja mielisairaalat yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta.

    Näin toimimalla saadaan omalla maalle ja kansalle haitallinen roskaväki poistettua. Samalla pystytään tuhoamaan niiden maiden turvallisuus, kansa, kulttuuri ja talous, joissa suostutaan rikolliset ja hullut ottamaan vastaan. Se on aina ollut ja on edelleen tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.

    Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa maassa keskenään. Se heikentää maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä ammattirikollisista ja terroristeista on valittu soluttautumaan politiikkaan ja julkisen sektorin hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa. Järjestösektoria käytetään vahvasti hyäksi toiminnan rahoituksessa ja organisoinnissa, koska taloustiedot eivät ole julkisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    OPH suomessa terrorismin edistäjä?

    kiki

    Äänestä

Imaami maher julkisuuteen

Äänestä
  • Pervojen ja naisten alistajien ylipäällikkö

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Pervojen ja naisten alistajien ylipäällikkö

    Paljonko huumeita nielly

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Paljonko huumeita nielly

    Kaikki imaamit ovat narkkeja tai syntymähulluja. Puhuvat niin sekavia.

    Äänestä

Suomessa kaikki on hallinnassa eikä aihetta huoleen ole, sanoo Petteri-poika syvällä vakuuttavalla äänellään. Jos ette usko sitä niin Petteri saattaa jyrähtääkin!

Äänestä

Maahanmuuttajat tervetuloa punalipun alla kaiki tervetuloa

Äänestä
  • Siksi Sdp.

    Äänestä

Maahanmuuttajat ovat Ok porukkaa, toisin kuin valkoroska natsit

Äänestä
  • lopeta jo moktar gubta...sdp kehuja

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fa3087dd-f77e-444b-8cfc-8eb3c72a3669

Ruotsissa on jälleen määrätty suljettavaksi muslimikoulu radikalisoitumisriskin vuoksi. Kyseessä on Tukholman Kistassa sijaitseva Cordoba International School, ja päätös koskee kaikkea koulun toimintaa: esikoulua, vuosiluokkia 1.–9. sekä iltapäiväkerhotoimintaa. Päätös vaikuttaa noin 500 lapseen.

Valtion koulutarkastuslaitoksen antama päätös perustuu turvallisuuspoliisi Säpon arvioon. Säpon lausunnossa sanotaan, että useilla työntekijöillä sekä yrityksen hallituksen jäsenillä on ollut yhteyksiä väkivaltaisiin islamisteihin, joista yksi on ollut aiemmin islamistisessa terrorijärjestössä ulkomailla.

– Turvallisuuspoliisi arvioi, että Cordoba International School -koulua käyvät lapset ovat vaarassa radikalisoitumiselle sekä demokratian vastaisille arvoille altistumiselle, sulkemispäätöksessä lukee.

ps. joko turussa samankaltaisia vaaroja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu