Kyllä nyt löytyy tietomiehiä ja naisia kun kehysriihessä ilmoitettiin pumppuvoimaloista.
Yks sun toinen esittää tienneensä asiasta jo vuosia sitten.
Ihmetyttää etteivät sitten ole tehneet mitään jos kerran ovat tuon tienneet?
Yks sun toinen esittää tienneensä asiasta jo vuosia sitten.
Ihmetyttää etteivät sitten ole tehneet mitään jos kerran ovat tuon tienneet?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tulvien seurauksena tapahtuvissa vesivoiman ohijuoksutuksissa menetettiin viime vuonna yli 40 miljoonan euron arvosta energiaa. Suomen vesivoimatuotannossa olevien jokien yhteinen ohijuoksutusten määrä vuonna 2012 oli energiana 1 140 GWh, minkä arvoksi määritellään tukkusähkön keskihinnan mukaan 42 miljoonaa euroa. Suomen tavoitteena on lisätä uusiutuvaa vesivoimaa vuoteen 2020 mennessä 500 GWh vuodessa. Tavoitteeseen verrattuna ohijuoksutuksiin menetetään nyt yli kaksinkertainen määrä energiaa vuositasolla.
Vaatii luetun ymmärtämistä ja Ojalan laskuoppia.
Totta ihmeessä tämä on selvyys. Kuitenkaan Kemijärveen ei mahdu varastoitavaksi enempää.
Ainoa vaihtoehto on lisä altaan tekeminen, mutta se ei ole meidän murhe.
Eikö pumppuvoimala tarvitse allasta?
Tulvia ei enää ole eikä tule.
Altaat ja joet on ajettu ahneuksissaan täysin tyhjiksi.
Menee useampi vuosi niiden täyttymiseen.
Ei tarvita allasta. Eikä tulvia näkynyt missään.
Sanna puppusi valtion kassasta kaikkki rahat, siten että sinne ei jäänyt mitään, muuta kuin velkaa.
Mihin se vesi pumpataan ,pumppuvoimalla?
Onko " ikiliikkuja "keksitty, jos allasta ei tarvita.
Jotta pumppuvoimalat olisi saatu pois kehysriihestä, olisi kaupungin päättäjien pitänyt lobata Mykkäsen esikuntaa jo pari vuotta sitten.
Nyt on jo kakkendaalit pöksyissä, juna meni jo!
Turhaa on jupissa enää kun aikoinaan ei toimeen ole tartuttu.
Kemijärven painoarvo poliitikoille on pyöreä nolla!
Nythän toimittiin juuri toisin päin. Eiköhän sitä lähtenyt näiltäkin kulmilta pumppuvoimaloiden puolesta.
Alottajalla.
Kyllä totesin reilu vuosi sitten hallituksen ohitus päätöksen jälkeen juuri näillä sanoilla. Suurella rahalla Suomessa on tapana saada mitä halutaan. Koska konstit ovat monet jota tavallinen kansa ei tiedä. (Ei liity saklaliittoteorijoihin)
Kyllä se oli tiedossa myös meidän päättäjillä. Kuitenkin he hyvin vetivät teatteriesityksen, jotta kansa oikeasti luulee että vielä ei kukaan vastusta, ennenkuin tutkitaan asiaa. Ja täydestä meni.
Mykkänen toimi salassa.
Kemijärvellä vain marssittiin.....
Kokoomuksen kypäräpääporvarit pettää aina.
En syyttäisi Kokoomusta. kuten aiemmin kirjoitin paikallis poliitikotkin tiesi paljon enemmän kuin kansalle kerrottiin. Vaikka näitä äänestyksiä valtuustossa pidettiin eihän niillä ollut merkitystä. Kuten huomattiin voimayhtiöiden toimintaa se ei hidastanut.
Nyt kun osa paikallis poliitikoista sai työnsä ja toiveensa voittoon. Nyt on menossa käsienpesu vaihe jolla yritetään kaikki vastuu vierittää Kokoomuksen Mykkäsen päälle.
Mykkäsen aikaansaannos on pumppuvoimaloiden kirjaaminen kehysriiheen!
Lakialoite ohituskaistasta tuli sieltä!
S,Masalin ja vasemmistoliitto torppaa koko hankkeen.
Mistähän Mykkänen tiesi melko tarkkaan kirjoittaa melko täsmälleen mitä Kemijärvellä tarvittiin.
Kyllä Mykkänen oli tietoinen miksi tuollainen paperi piti allekirjoittaa. Turhaanhan sitä ujostellaan lobbaushan on laillista.
tölleistäkö tieto lähti?
Masalin ja vasemmistoliitto lobbaavat varmaan sitä ettei voimaloita tuu . Kunhan eivät vaan kaupunkin rahoilla lähe lippuja heiluttaan isolla porukalla Sennatintorille kuten taannoin sellu-uskovaiset .
Kaikkihan teiltä viedään! Tuhkatkin pesästä!!!
Ole huoleti jos kaupungin rahoilla joku matkustelee, se ei ole Vasemmistoliitto,eikä Iivari.