https://yle.fi/a/74-20223458
”Eräs oikeistopopulistinen suomalainen puolue tuottaa sosiaaliseen mediaan tekoälyllä luotua kuvamateriaalia, jota ei ole selkeästi merkitty tekoälyllä tehdyksi.”
Tästä herää kysymys, onko maahanmuuttopoliittisen viestinnän tueksi tarpeellista muokata todellisuuskuvaa tekoälyn avulla. Viestinnän asiantuntijoiden ja yleisön näkökulmasta tällainen toiminta voidaan nähdä harhaanjohtavana, sillä tekoälykuvien käyttö ilman merkintää hämärtää totuuden ja fiktion välistä rajaa.
Kyseisen oikeistopopulistisen puolueen kansanedustaja teki jopa lakialoitteen, jossa kasvoja peittävä naamioituminen kiellettäisiin kouluissa. Opetusministeri vastasi hänelle, ettei koululaitos tunnista tällaista ilmiötä. Myöskään Helsingin tai Vantaan peruskoulut eivät tunne tapauksia, joissa oppilas olisi pukeutunut burkaan tai niqabiin. Lisäksi rikoslaissa on jo olemassa säännöksiä naamioitumisesta, mikä herättää kysymyksen uuden lainsäädännön tarpeellisuudesta.
Tästä huolimatta eräs kansanedustaja julkaisi X-palvelussa tekoälyllä luodun kuvan, jossa koululuokassa istuu niqabiin pukeutunut oppilas. Julkaisun yhteydessä ei mainittu, että kyseessä on tekoälykuva, mikä saattaa antaa lukijalle virheellisen käsityksen tilanteesta suomalaisissa kouluissa. Tällaista kuvankäyttöä voidaan pitää eettisesti ongelmallisena tiedon välittämisen kannalta.
Oikeistopopulistisessa viestinnässä tekoälykuvien hyödyntäminen on yleistynyt kansainvälisesti. Esimerkiksi Unkarin vaaleissa Orbánin kampanjaorganisaatio käytti tekoälykuvia poliittisten vastustajien kuvaamiseen epäedullisessa valossa. Myös Yhdysvalloissa Donald Trumpin viestinnässä tekoälykuvat ovat toistuva ilmiö. Vuonna 2024 Ruotsissa puolestaan uutisoitiin ruotsidemokraattien puoluetoimistoon kytkeytyvästä toiminnasta, jossa nimettömiä tilejä käytettiin mustamaalaamaan muita poliittisia toimijoita.
Poliittisessa keskustelussa tulisi pysyä tosiasioissa. Epärehellinen viestintä ja todellisuuden vääristely eivät edistä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua.
Kyseisen puolueen olisi syytä tarkastella viestintänsä eettisiä periaatteita ja pyrkiä totuudenmukaisempaan vaikuttamiseen.
Parhain terveisin, Moktar. ;)

Vastaukset 45
Vanhimmat
Nettivinkki lähetetty.
Putkaan joutuu trolli.
Sinulla on sitten lystikkäitä harhaluuloja asioista.
Nauretaan yhdessä. ;)
Haitta-maahanmuuttoa pitääkin vastustaa. Hyvin koulutettujen ja muiden omillaan toimeen tulevien maahanmuuttoa tulee edistää, mikäli noudattavat Suomen tapoja ja lakeja.
Pääasiahan on että islamisaatio etenee SUOMESSA, niin kauan ettei sitä enää kyetä pysäyttämään rauhanomaisin keinoin…
Eikö totta PROFEETTA MOKTAR?
"Haitta-maahanmuuttoa pitääkin vastustaa."
Kyse onkin siitä, voidaanko omaa poliittista agendaa edistää ihan millä keinoilla vaan.
Länsimaisen demokratian ihanteisiin on kuulunut se, että poliitikon on pysyttävä totuudessa. Nyt ajan näyttävän muuttuneen niin, että tietoinen ja tahallinen valehtelukin on oikeistopopulistisisssa piireissä katsottu sallituksi vaikuttamiskeinoksi.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
Eihän tässä asiassa tarvitse valehdella!
Islamisaatio etenee kulovalkean lailla länsieuroopassa, kuten myös SUOMESSA!
RUOTSI tuossa naapurissa hyvänä esimerkkinä miten väestö muuttuu kehitysmaamuslimi enemmistöiseksi vääjäämättä!
Eikä viherpunikkien muslimiveljeskunnat tule puuttumaan islamisaation etenemiseen mitenkään…
Valitettavasti!
"Eihän tässä asiassa tarvitse valehdella!"
Olen ihan samaa mieltä. Omaa kantaa voi perustella myös pysymällä totuudessa.
https://yle.fi/a/74-20088839
Ruotsidemokraattien puoluetoimisto kuitenkin kärähti siitä, puoluetoimistolla kirjoitettiin valenimillä törkyviestejä muiden puolueiden edustajista. Nyt kysyn sinulta: Eikö tämä olekaan valehtelua?
Perussuomalaisen puoleen kansanedustaja kirjoittaa puolueen X-viesteinä vaatimuksia naamioitumisen kieltämisestä peruskouluissa. Hän liittää vietiin itse tekemänsä tekoälykuvan, jossa koulutyttö istuu koululuokassa istuu niqabiin pukeutuneena. Nyt kysyn sinulta: Eikö tämä olekaan valehtelua?
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
Ei etene. Pysytään totuudessa. Älkää uskoko perussuomalaisten propagandaan.
No tuolta Puhoksesta, Itiksestä, Myyrmannista…jne, jne, voi käydä kuvaamassa islamisaatiota ilman tekoälyä, tosin saataa saada lauman kaapukansanryhmäläisiä kimppuunsa…
Siksi tekoäly on ”turvallisempi” keino tehdä kuvia, joilla voi kysyä kantasuomalaisilta, näyttääkö tämä sinun koti ja synnyinmaa SUOMELTA!
Ja kiitos PROFEETTA MOKTAR ja viherpunikkimedia kuvien levittämisestä, sillä tuolta täällä pääkaupunkiseudulla todellakin näyttää…
Näyttääkö kohta Moskovassakin?
Alkaako MOSKOVASSA päiden katkominen?
ALLAAAAAAH AKBAR!
Siellä on hieno itämainen kauppa ja somalialainen ravintola .Niissä haluan vierailla uudestaan. T. VALKONAAMASUOMALAINEN
MOSKOVASSA?
Saattaapi alkaa, mutta enimmäkseen ampumala, kun ei ne käy lajittelemaan erikseen.
Vihreät vaatii lajittelemaan kaikki erikseen.
Totuudella maahanmuuttovastaisuudessa,
Persursut ovat totuudenmukaisia kaikessa.
Paitsi se Vornanen vääristelee joutuessaan tappeluun ja sitä saadessaan oikeaan osuneen tuomion, vieläpä lähtiessään humalapäissään nuoria tyttöjä yöselkän, irtonumeroita.
videot piti julkaista mutta eipä sitten julkaistukaan 🤔
Mitkä videot?
ne baarin video tallenteet
ei totuutta saa näyttää !!! vai oletko nähnyt isisin pään katkonta videoita ylellä !!!
Niitähän voi käydä ihailemassa tuolla somessa…
Siellä näkee myös koraanikoululaisten edesottamuksia…
Palaako Natsima takaisin Moskovaan, jos kehitysmaamuslimeiden vallankumous onnistuu!
Mikä voisikaan olla hienopaa enään, kun saada kehitysmaamuslimeiden hallitsema ydinasevaltio naapuuriin…
Meneekö Vandabadin Antti sitten kieltämään sinne ydinaseiden käytön?
"Mikä voisikaan olla hienopaa enään..."
Meillähän on jo murhaajien ja varkaiden hallitsema valtio naapurina. Näillä on se ydinasekin.
Kuinka säkki päässä ihminen voi elää?
Ihmettelee Moktar.;)
Hyvin ne voi elää säkki päässä, käy katsomassa Puhoksessa ja Itiksessä…
Diktaattoin vaihtuminen Ajatollahiin vain pahentaa arvaamattomuutta ja valloitushaluja…
ALLAAAAAH AKBAR TERRORISMIN SIIVITTÄMÄNÄ EDETÄÄN!
Eikö olisi mahtavaa…?
Kyllä äänestäkää vihervaemmiston muslimiveljeskuntia, nyt on vallankumouksen aika, kuten Puna Paavo on luvannut…
Meille on niitä murhaajia, raiskaajia, pahoinpitelijöitä ja varkaita haalattu maahan vaikka millä tekosyyllä ja valehdellen vuosikymmeniä.
Nauretaanpa sille selkäkekkaa jukkapoika!
"Nauretaanpa sille selkäkekkaa jukkapoika!"
Kukahan tämäkin mahtaa olla?
Ihmettelee, Moktar. ;)
Jukka Salakari.
Pystyykö islamistit kaappaamaan vallan Kremlissä?
Sinä arvoisa MG et tekoälyyn sorru, kuten et mihinkään muuhunkaan älyyn. Vedät kylmästi vaan aasikuskin logiikalla.
"Sinä arvoisa MG et tekoälyyn sorru..."
Suomen kielessä etuliite "teko" merkitsee keinotekoista, korviketta tai jotakin alkuperäistä huonompaa. Tekohampaat tai tekokäsi eivät ole yhtä käyttökelpoisia kuin omat hampaat tai terve käsi. Eikä tekonivelkään kovin houkuttelevalta kuulosta.
Vedän kylmästi vaan omalla järjelläni, kun se tuntuu pelittävän ihan mukavasti.
Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)
PROFEETTA MOKTAR tuohon kun yhdistetään islamilla aivopesu, niin jälki on jäätävää…
Hyvin menee kunhan muistat vaihtaa nikkiä kun siirryt palstalta seuraavalle trollaamaan,
Valuuttakauppias!
Nauretaanpa sille selkäkekkaa Jukkapoika.
"Moktar" ei osaa kirjoittaa.
Taitaa olla järjen köyhyyttä se.
Huutista karvahattuiselle puutarhatontulle.
Lyhyttä ikää. ;)
Jokos se jukkapoikahöpötys jo unohtui?
Nauretaan vartti. ;)
Eliitti kuvitteli saavansa halpoja työläisiä jopa kotiorjia, toisin kävi katantalaisille lankesi elatusvellisuus. Vieläpä lähes ikuinen jollei pian tehdä jotain radikaalia ?
Romanit tästä hyvä esimerkki.
Musulmaanit ja etenkin arabit ovat siitä hauskoja eläimiä, että ne pitävät itseään maailman huippuyksilöinä. Eivät onnettomat ymmärrä olevansa pelkkää pohjasakkaa. Ilman öljyä ne eivät olisi yhtään mitään, Saudi-Arabiassakin paimentaisivat edelleen kameleita ja lampaita.
Väitätkö ettei kehitysmaamuslimit ole keksineet tekoälyä?
ovat lisääntyneet öljyn avulla valtavasti ja kun öljystä luovutaan niin lähettävät ylijäämävästönsä länsimaihin
"Tästä herää kysymys, onko maahanmuuttopoliittisen viestinnän tueksi tarpeellista muokata todellisuuskuvaa tekoälyn avulla. "
Koska vihervasemmistolta tai ihan keneltä vain saada ensimmäinen totuudenmukainen perustelu maahanmuuton välttämättömyydelle, tai edes sen tarpellisuudelle. Kaikki tähän mennessä esitetyt väitteet sen tarpeellisuudesta meinaan ovat vähintäänkin vääristeltyjä, yleensä silkkaa valhetta.
Sinun ei valehtelusta tai vääristelystä kannata paasata mitään ennen kuin hylkäät aatteista sen haitallisimman, Moktarismin.
Suomi tarvitsee islamisaatiota ja kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIA!
Eikö totta PROFEETTA MOKTAR?