Muualta maasta kotoisin. Rupesin yhteistyöhön paikallisen yrityksen kanssa. Paikallinen yritys oli minua yksinyrittäjää paljon suurempi. He hyötyi yhteistyöstämme ja odotti sen jatkuvan.
Kuitenkin vähän ajan päästä nämä alkoi levitellä minusta juoruja ja keksivätkin juttuja. Jopa pidemmän matkan päässä heillä oli kontakteja jotka kertoi liikkeistäni ja sanomisistani heille.
Tottakai ja ilman muuta lopetin yhteistyön siihen paikkaan havaittuani selkään puukotusta ja urkintaa. He sitten oli harmissaan kun yhteistyö päättyi.
Näin tyhmää toimintaa en ole ikinä enkä missään nähnyt. Ilman mitään syytä puukotetaan selkään omaa yhteistyökumppania josta itsekin saadaan hyötyä.
En enää ihmettele miksi itä-suomi on niin ankeaa ja köyhää seutua.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuinkas yksinyrittäjä joutaa päivät levittämään perättömiä juttuja somessa? Sinunlaisista saa ja pitää juoruta, että jokainen tietää varoa kaltaistasi selkäänpuukottajaa.
Taitaa aloittaja nyt keksiä satuja ja hallusinoi rajusti. Onko lääkeet otettu?
Tuo on mukaelma sanasta "sinä hullu", mistä ansaitaan helvetin tuli. Mutta se saarna sanottiin israelilaisille.
Oon pannu merkille että juurikin näissä n.s venepakolaisissa vai mitä hyö nyt sitte onkaan on paljonkin lääkityksen tarpeessa olevia , luulevat että täällä saa olla ja tehä mitä tahansa ja siihen ei puututa no luulevat olevansa suojattuja kun tulevat sieltä ei kehittyneistä olosuhteista tänne mekastamaan ja häiriköimään maan vaki hyvä tapaisia kansalaisia , joutavat sinne missä voivat mielensä mukaan elää kuin pellossa ...
Kopioin tähän relevantim vanhan kommentin toiselta palstalta
"Mitäs iloista täällä, pelkkää iloisen tekokarjalaisuuden teeskentelyä johon vain nämä aikoinaan savosta siirretyt kykenee.
Mikä se pistäneekin savolaiset geenit omaavat leikkimään karjalaista, vaikka itse ne oikeat karjalaiset täältä ajoivat pois 400 vuotta sitten ja ottivat karjalaisten maat ruotsin verotuksen alle.
Pelkkää eripuraista, kaunaista ja kateellista porukkaa, poikkeavana valopilkkuna joitakin venäjältä tänne muuttaneita tai muualta ulkomailta tulleita jotka jo mentaliteetiltaan myönteisesti eroavat tästä korpien saartamana vuosisatoja keskenään lisääntyneestä savolaisräyhääjien heimosta.
Näiden sudeettisavolaisten kielikin vaatii oman tulkintansa. Jos he sanovat että olipa mukava nähdä, niin se on suunnilleen että piti tuohonkin törmätä. Tule käymään toivotus taas on sama kuin pysyhän poissa."
höpö höpö
Ainakin Nurmeksessa on paljon rosvoja.
Sellaisissa porukoissako pyörit.
välillä tuntuu että rosvon mentaliteetti on suurella osalla koko maakunnassa. aina mietitään miten toisesta ihmisestä voisi jotenkin hyötyä. kieroilu on lapsen tasoista ja täysin naurettavaa.
oikeita suoraselkäisiä miehiä ja naisia täällä on hyvin vähän. jotain vastuuttomia itseään pakenevia narsisteja isoin osa.
Samat pölvästit aina jakamassa virkoja ja tulokset näkyy, jos valittu ei miellytä, niin keksitään syy laittaa pihalle.
Minkä yrityksen?
Vaikka suututtaakin tällainen typeryys niin en alennu selän takana juoruilevien tasolle ja kerro yrityksen nimeä. olen antanut suoraa palautetta.