Kaupungin hallitus haluaa uudet pelisäännöt kaupungin työntekijöille

Virkkula esitti kaupungin hallituksessa eilen, että oikaisuvaatimus hyväksytään eli kaupungin työntekijät saavat jatkossa tulle ja mennä niin kuin mieli tekee. Mikäli työpäivän aikana olisi palaveri, joka voisi olla kiusallinen niin voi jäädä kotiin ja hakea lidlistä vaikka kaljapussin. Tätähän asia nyt tarkoittaa.
801552
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Niinhän se meni taannoin tietoturvajutussakin. Kaupunki päätti, että poliitikot ja yhtiömiehet saavat rampata kaupungin työntekijöiden huoneissa salaa ja mielinmäärin. Ei siis mitään uutta.

Äänestä
  • Oiskohan sen verran eroa kertomassasi esimerkissä että poliitikot ja yhtiömiehet olivat töissä, vaikkei olisi saanut olla.
    Ja nyt ei ole oltu töissä, vaikka olisi pitänyt.

    Äänestä

Seuraavan kerran kun tämä sakki arvostelee yhtään ketään kaupungin työntekijää tai viranhaltijaa kannattaa miettiä minkä tason he tässä kokevat työpanoksen osalta riittäväksi.
Tämä Virkkulan porukka on niin ohuessa narussa persuihin että eivät vikuroi näköjään yhtään.

Äänestä

KH linjasi uuden tavan toimia kaupungin palveluksessa: luvattomat poissaolot ovat sallittuja ja työntekijän ei tarvitse saapua työpaikalle.

Äänestä

Kappas! "Kari-Antti Virkkula esitti, että oikaisuvaatimus hyväksytään liitteenä olevin perustein. Juhana Kelloniemi kannatti Virkkulan esitystä."
No Ihmekö tämä? Ameebaveljekset! En ole koskaan pitänyt tätä kaksikkoa älyllisesti edes keskinkertaisena.
No tästä valitetaan satavarmasti. Ja voihan olla, että kun tämä säälittävä varamiehitys saadaan sivuun vähemmän säälittävä vakiomiehitys tekee itseoikaisun.

Äänestä
  • Hajoita ja hallitse!!!

    Äänestä

  • Älä Pirkka kitise, katsele tipuja kiikarilla niin helepottaa.

    Äänestä

Kun kaupunki irtisanoo, niin se on aina harkittu ja perusteltu toimi.
Apuna käytetään aina juristeja.

Nyt kaupunginhallitus on linjannut tulevan toimintatavan, ettei ole niin väliä tuleeko töihin vai ei, ja mitä töissä tekee, jos tekee.

Osa kaupunginhallituksen jäsenistä on käynyt sellaisen korkeakoulun, että todelliset ammattilaiset pestään 10-0. Koska kyse on ollut puhtaasti työnjohdollinen toimi, niin KH ottaa itselleen sellaista valtaa, joka ei sille kuulu.

Asia uudestaan käsittelyyn pikaisesti.

1Äänestä

Nivala hävisi kaikki äänestykset. Joissakin jäi jopa aivan yksin. Miten se nyt niin?

Äänestä
  • Tulos johtuu äänestäjien kokoonpanosta, jossa joukossa on samalta työantajalta/kunnalta suht' tuoreesti lopputilin saanut. Tällainen asetelma aiheuttaa laintuntijan mukaan jääviyttä, kun kaupunginhallitus käsittelee näennäisen " aiheetonta" irtisanomista.

    Äänestä

  • Ruokamo pukkasi Kaisanlahden tilalleen jotta saatiin kelloniemen ja virkkulan mukaisia päättömiä päätöksiä hallituksessa!

    Äänestä

Jos jollakin on lahjoja, vaikkapa vain henkistä pääomaa se on maailman sivu aiheuttanut kateutta ja tämähän on nyt se punainen lanka tässä Heikki vs. Kelloniemi esikuntineen jupakassa

Äänestä
  • Massaliikettä katsoi koko maailma kadehtien.
    Sen työtä ja taistelua oikeuden puolesta.

    Montako tehdasta valittajat ovat tehneet? Kansainvälinen business se on joka kannattaa!

    https://yle.fi/a/3-9933533

    Ensimmäisen kerran Nivala tapasi Camcen edustajia reilu vuosi sitten Minskissä Valko-Venäjällä. Camce rakensi Valko-Venäjälle sellutehdasta.

    Neuvottelut olivat jo niin pitkällä, että Nivala allekirjoitti Minskissä esisopimuksen Camcen kanssa.

    Alusta lähtien on ollut selvää, että Kemijärven tehtaan mahdollisia rahoittajia voisi löytyä nimenomaan Kiinasta.

    – Camce tuli mutkan kautta sillä tavalla, että meillä oli yhteyksiä kiinalaisiin ja kävimme heidän kanssaan keskustelua, mikä olisi meille paras vaihtoehto, Nivala kertoo.

    1Äänestä

Kyse on selkeästi työnantajan edun vastaisesta päätöksestä. Vahinkoako sielä luottamusmiehet kaupungille ovat valittu tekemään. Äänestystulosta sinänsä ei tarvi ihmetellä kun katsoo ketä sielä on ollut päätöstä tekemässä. Esimerkiksi paperiliitto on aikanaan kouluttamalla kouluttanut jäsenistöään tekemään työnantajalle niin paljon vahinkoa kun ikinä vaan ehtivät.

Kannattaa lukea sen pykälän esittelyteksti. Ei voi muuta taas kuin ihmetellä työnantajana kaupungin vieterin pituutta aivan kuten Kelloniemen irtisanomisessakin. Onko esmiehet pyrkineet hyssyttelemään ongelmaa vaiko vain toivoneet että kyseinen viranhaltija tulisi äkkiä järkiinsä ja korjaisi ongelmansa, ettei asia mene pidemmälle?

Äänestä
  • Enpä puhuisi Camce-yhteyksistä yhtmitään. Noloa teatteria kiinalaisilta. Jotkut halusivat uskoa hetken aikaa Suomessakin. Se ruåtsinkielinen välipomokin läksi äkkiä pois muihin hommiin.

    Mutta käteltiin näyttävästi. Hyvä niin. Pakistanin parlamentissa käydään käsiksi ja silloin on leikki kaukana.

    Tässä Camce-casessa leikki oli lähellä.

    Äänestä

.....esimakua sirkuksesta, tästähän olikin aiemmin täällä puhetta....
Jos kokoukset kestävät 6-7 tuntia niin onhan se jo mekoinen sirkus!
....päätöksistä puhumattakaan....

Äänestä
  • Kyllä "aatu osaa"!

    Äänestä

Tällä tehdyllä päätöksellä on yleiseen oikeustajuun ja työmoraaliin suuri vaikutus, miksi yhden yksittäisen henkilön sallitaan toimia työelämässä aivan omavaltaisesti. Kemijärven kaupungin henkilöstöpolitiikka pitää kirjoittaa uudestaan.

Äänestä
  • Junttapäätöksellä ei ole tulevaisuutta kuten ei näillä junttaajillakaan.

    Äänestä

Kluklukluklkuk...ääh!

Äänestä

Ruokamo pakenee vastuuta, ei uskalla kokouksiin.
Siinä teillä "johtaja"!

1Äänestä
  • Ruokamo lisäksi pakoilijoita Keskustassa on Teija Kerkelä. Nivala on vastuuntuntoinen ja. asioista perillä oleva luottamushenkilö Kemijärven päättäjissä ja etenkin keskustan riveissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ruokamo lisäksi pakoilijoita Keskustassa on Teija Kerkelä. Nivala on vastuuntuntoinen ja. asioista perillä oleva luottamushenkilö Kemijärven päättäjissä ja etenkin keskustan riveissä.

    Näitä juttuja ole vuosia lukenut, eikä aina voi sanoa että Nivala olisi ollut vastuullinen, jos näihin juttuihin uskominen. Vähän riippuu siitä mistäpäin sattuu tuulemaan.

    Varmasti keskustalaisille on outoa kun kaikki ei menekkään niin kuin ennen. Mutta monesti käy näin kun yksinvaltaa on jatkunut pitkään. Onneksi ei ole vallankumousta tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ruokamo lisäksi pakoilijoita Keskustassa on Teija Kerkelä. Nivala on vastuuntuntoinen ja. asioista perillä oleva luottamushenkilö Kemijärven päättäjissä ja etenkin keskustan riveissä.

    Kokemusta on muistakin puolueista ja "ääniharavasta " on piikit katkeilleet.

    Äänestä

Nyt sitten kaupungin hommissa helpottaa. Työpaikalla ei tarvitse käydä, töitä ei tarvitse tehdä ja saa juopotella mielin määrin. Muistakaa että on tärkeää kohdella koko henkilöstöä tasapuolisesti, nyt siis nämä oikeudet kaikille kaupungin palveluksessa oleville.

Täytyy kysyä vielä varmuudeksi Virkkulalta pitääkö sama ralli ulottaa myös tytäryhtiöihin.

Äänestä
  • Kannattaisi tietää mitä todellisuudessa on päätetty ja mistä. Näyttää siltä että nyt riistäydytty laukalle.

    Äänestä

Nyt on kyllä virkkula ja kelloniemi ylittäneet rajan tässä pöljäilyssä.

Äänestä

Kuntamarkkinat järjestetään Kuntatalolla Helsingissä 16. -17.9.2026. Vuoden 2026 Kuntamarkkinoiden teema on Rohkeasti uudistaen.

Matkaan liittyvät kulut maksaa kaupunki.

Kaupunginhallitus päätti nimetä Kuntamarkkinoille 2026 seuraavat luottamushenkilöedustajat: Sirpa Iivari, Juhana Kelloniemi, Kari-Antti Virkkula.

...hehehhee...oivoivoi....!!!

Äänestä
  • Nythän menee teeman mukaan,rohkeuttahan se vaatii. Jakolinjat näkyy, onko tuo hyvä vai huono? Mont asiasta mieltä voi olla. Jatkuuko eripura? Pitäisi tietää kuinka vastaavissa tilanteissa ennen on menetelty?

    Äänestä

  • Oliko se sirkus vai mikäseoli?

    Äänestä

Ainakin yhden aamukahvipöydän tiedän missä tämä asia oli otettu epäuskoisen tyrmistyneenä vastaan.

Äänestä

En ois uskonu, että Jaakkola antaa itseään tuolla lailla uunottaa. Kaisanlahtihan juoksee käsimerkkien mukaan niinkuin saksanseisoja.

Äänestä

Nyt viimeistään voi sanoa että kunnan työntekijät ovat suojatyöpaikassa.

Äänestä

Viha, kauna, katkeruus ja kosto elävät paikallispolitiikassamme läpinäkyvän terhakkaasti.
Moni kunnallisasioitamme seurannut tietää mikä Juhanaa ja muutamaa valtuustokaveriansa oikein painaa, ja miksi ollaan jatkuvasti sotasilla.
On sääli koko kuntaa kohtaan, kun tuolla tavalla energiaa kulutetaan päin kovaa kiviseinää.
Lopputili ja käräjöintitappiot katkeroittaa ja se näkyy tuntuvan kovasti.

Äänestä
  • Sotaahan ei koskaan käydä, eikä yksin voi riidellä. Kannattaa miettiä miksi tähän tilanteeseen on ajaudettu. Keskusta on ollut yksinvaltiaana vuosikymmeniä, onko valta-asemaa joskus käytetty väärin. Näin sivusta katsottuna onhan hassusti jakutuneet nämät ryhmittymät. On totuttu että tukkanuottasilla on Keskusta/kokoomus vastaan Vasemmisto. Sivusta seuratessa näyttää siltä että Nivala on saanut Vasemmiston komentoonsa.

    Varmasti pumppuvoimaloiden vastustajat on osin omissa leireissä. muutamia keskustalaisia varmaan ärsyttää Nivalan suhmurointi joka on heille näyttänyt Nivalan todellisen luonteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sotaahan ei koskaan käydä, eikä yksin voi riidellä. Kannattaa miettiä miksi tähän tilanteeseen on ajaudettu. Keskusta on ollut yksinvaltiaana vuosikymmeniä, onko valta-asemaa joskus käytetty väärin. Näin sivusta katsottuna onhan hassusti jakutuneet nämät ryhmittymät. On totuttu että tukkanuottasilla on Keskusta/kokoomus vastaan Vasemmisto. Sivusta seuratessa näyttää siltä että Nivala on saanut Vasemmiston komentoonsa.

    Varmasti pumppuvoimaloiden vastustajat on osin omissa leireissä. muutamia keskustalaisia varmaan ärsyttää Nivalan suhmurointi joka on heille näyttänyt Nivalan todellisen luonteen.

    Näköjään voi riidellä yksinkin, se onkin taito se!
    Ainoa suhmuroija on herra itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sotaahan ei koskaan käydä, eikä yksin voi riidellä. Kannattaa miettiä miksi tähän tilanteeseen on ajaudettu. Keskusta on ollut yksinvaltiaana vuosikymmeniä, onko valta-asemaa joskus käytetty väärin. Näin sivusta katsottuna onhan hassusti jakutuneet nämät ryhmittymät. On totuttu että tukkanuottasilla on Keskusta/kokoomus vastaan Vasemmisto. Sivusta seuratessa näyttää siltä että Nivala on saanut Vasemmiston komentoonsa.

    Varmasti pumppuvoimaloiden vastustajat on osin omissa leireissä. muutamia keskustalaisia varmaan ärsyttää Nivalan suhmurointi joka on heille näyttänyt Nivalan todellisen luonteen.

    Keskusta on ollut vuosikymmeniä yksinvaltiaana, koska kuntalaiset ovat niin halunneet ja siten äänestäneet viisaasti.

    1Äänestä

Esimiehiltä vietiin työnjohto-oikeus.

Äänestä
  • Poliitikot eivät voi viedä sitä valtaa mikä esimiehillä on. On esimiehen heikkoutta jos alistuu politiikkojen sylikoiraksi. Näin muualla, varmaan Kemijärvellä on omat säännöt jos politiikoilla annetaan liikaa valtaa.
    Pitää tietää sekin ainakin muualla virkailijat on koukutettu siihen työhön jota he hoitavat. Monesti politikoilla ei näistä asioista minkäänlaista tietoutta.
    Pahin vaihtoehto on kun tietämättömällä poliitikolla nousee kusi päähän joka alkaa opastamaan alalla pätevää virkailijaa.

    Kemijärvellä saattaa olla tilanne että poliitikot ovat ottaneet määräysvallan vaikka heillä ei siihen paukut riitä.

    Äänestä

Esihenkilöiden pitää tietää myös työntekijän oikeudet.

Äänestä
  • Ja työntekijän omat velvollisuudet.

    Äänestä

Moniko tietää, että Nivala on hoitanut valtakunnallisesti metsäalan toimihenkilöliitossa juuri tämmöisiä asioita uransa aikana kymmeniä jos ei satoja. Kyllä virkkulan poika on täysi aloittelija eikä eikä edes sitäkään tässä asiassa ja pitää muutaman vuoden esihenkilökokemusta jotenkin uskomattomana ja ainulaatuisena osaamisena.

Äänestä
  • Eipä tuo "esihenkilökokemus" vakuuta jos toimet on aloittelevalla poliitikolla tuota luokkaa.
    Seinä nousee pystyyn jokapaikassa, ei siihen Nivalaa tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eipä tuo "esihenkilökokemus" vakuuta jos toimet on aloittelevalla poliitikolla tuota luokkaa.
    Seinä nousee pystyyn jokapaikassa, ei siihen Nivalaa tarvita.

    Ihmettelen sitä että noin pätevä kaveri pyörii täällä perähikiällä, luulisi että olisi kova kysyntä pelipaikoilla isommissa kaupungeissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Eipä tuo "esihenkilökokemus" vakuuta jos toimet on aloittelevalla poliitikolla tuota luokkaa.
    Seinä nousee pystyyn jokapaikassa, ei siihen Nivalaa tarvita.

    Ihmettelen sitä että noin pätevä kaveri pyörii täällä perähikiällä, luulisi että olisi kova kysyntä pelipaikoilla isommissa kaupungeissa?

    Äänestä

Eilisen valtuuston ja maanantain halltuksen kokousten jälkeen voi vain todeta, että tulisipa uudet vaalit. Kaupungin työntekijöille on annettu vapaus toimia haluamallaan tavalla ja valtuutettujen ei tarvitse välittää demokratiasta.

Äänestä
  • Työntekijät toimiva työehto sopimusten mukaan, samoin virkaehdossa on omat säännöt, ja velvoitteet. Näihin ei polikkojen kynnet pysty.
    Luottamustehtävissä oleville työntekijöille/virkahenkilöille on selvät valtakunnalilset säännöt.

    Kun kaupungin työntekijä hoitaa kunnallista luottamustointa (kuten valtuuston, hallituksen tai lautakunnan jäsenyyttä) ja kokous osuu työajalle, toimitaan Kuntaliiton lakiohjeistuksen ja Kuntalain mukaisesti

    Katsokaa kuntalaista, sieltä se selviää.

    Äänestä

Meidän työporukasta on osa vieläkin aikalailla hämmentyneinä tai järkyttyneitä. Osa on niin raivoissaan ettei meinaa nahoissaan pysyä. Ei taida Aatuapina ymmärtää mitä päätös tarkoittaa kaupungissa työyhteisönä?

Äänestä

Eniten ihmetyttää, että "oikeuden puolesta taisteleva" Kelloniemi ei ymmärtänyt ja tuskin ymmärtää vieläkään kuinka sikamaisen tempun teki kaupungin työntekijöille.

Äänestä

kempassa saa nyt vapaasti jäädä kaupungintyöntekiät kotiin juomaan tai poteen krapulaa,palkka juoksee eikä mitään seuraamuksi tule.

Äänestä
  • Kuntaliitolla on hyvin tarkat säännöt miten toimitaan jos työntekijällä on alkoholiongelma.
    Samat säännöt pätee myös Kemijärvellä, pätee myös virka ja työsuhteessa oleville.

    Äänestä

Nyt kunnallisvalitusta hallinto-oikeudelle väsäämään. Varmaankin joku jo tehnyt, ehkäpä kaupungin luottamushenkilö. Ollila ei tule töihin ennenkuin hallituksen järjenköyhä päätös saa lainvoiman ja valituksella se siirtyy kutakuinkin vuodella. Eikä ollila tule rakennustarkastajaksi sittenkään. Taitaa mennä puistopuolen pakettiautoon istumaan kovalla palkalla. Rakennustarkastajan työ on kuitenkin sen verran vaativaa ettei sitä kukaan usko päihderiippuvaisen vastuulle.

Äänestä

Rakennustarkastajan virka ei ole mielipideasia eikä politikoinnin keppihevonen.
Sitä sitoo laki ja velvoitteet.
Kun henkilö ulkoistetaan virasta on siihen aina painavat syyt, sitä ei helpolla suoriteta eikä heppoisin perustein.
Erikoinen "päätös" kaupungin hallituksessa ei nyt noudata lakia eikä virkasääntöjä.
Ihmettelyä herättää moinen toiminta, onko hallitus toimikelpoinen tehtävissään?

Äänestä
  • Tarkkaa syytä en tiedä, mutta sen tiedän, hepposilla perusteilla ei virasta potkita ulos, muuten tulee takaisin kutsu rahijen kera.

    Alkoholin väärinkäytöstä on helpompi erottaa kun siitä on selvät ohjeet joiden mukaan mennään. Tietenkin kaikki portaat on kuljettava ennen kuin lopareita tarjotaan.

    Äänestä

Teknisellä osastolla kuulemma odotellaan jotakuinkin kauhulla miten asiassa tulee käymään. Olen ymmärtänyt, että rakennustarkastajan virka laitetaan joka tapauksessa hakuun, koska ollilaan ei ole mitään luottamista.

Äänestä
  • Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia onko luottamusta vai ei. Se riippuu paljon siitä kuka sitä luottamusta määrittelee. Näissä tapauksissa pitää tutkia työpaikan ilmapiiri missä työskennellään. Työterveys olisi avainasemassa mistä kenkä puristaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia onko luottamusta vai ei. Se riippuu paljon siitä kuka sitä luottamusta määrittelee. Näissä tapauksissa pitää tutkia työpaikan ilmapiiri missä työskennellään. Työterveys olisi avainasemassa mistä kenkä puristaa.

    Juuri on kerrottu ettei ole millään muotoa mielipideasia!!
    Se on laki, joka määrää!
    Pitäisi tyhmänkin se ymmärtää!!!
    Luottamuksella ei ole mitään tekemistä työsuhteen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Juuri on kerrottu ettei ole millään muotoa mielipideasia!!
    Se on laki, joka määrää!
    Pitäisi tyhmänkin se ymmärtää!!!
    Luottamuksella ei ole mitään tekemistä työsuhteen kanssa.

    Silloinhan asia on selvä, aina vaan epäilyttää ne lain tulkinnat koska haroin niissä on onnistuttu. En kyseisestä asiasta tiedä, mutta melkei rikoksesta täytyy olla kysymys jos tyhmäkin ymmärtää.

    Äänestä

Vai ei ole luottamuksella merkitystä. Voi hyvä isä! Kyllähän sillä on tavattoman suuri merkitys jos työnantajalla ei ole mitää käsitystä missä viranhaltija luuhaa jos ei ole työpaikalla eikä osallistu sovittuihin palavereihin. Ei työnantajan kuulu haaskata aikaansa miettiessään onko rakennusvalvonnan asiat nyt varmasti hoidossa? Tämä yksistään on jo sellainen asia että on potkujen arvoinen.

Äänestä
  • Nämä asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, aina kannattaa selvittää mistä johtuu jos ihminen ei viihdy työpaikalla. Mikä ilmapiiri on työmaalla, onko työpaikkakiusaamista ym? Onhan ihmisiä saatu kiusaamalla ihan sekaisinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Nämä asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, aina kannattaa selvittää mistä johtuu jos ihminen ei viihdy työpaikalla. Mikä ilmapiiri on työmaalla, onko työpaikkakiusaamista ym? Onhan ihmisiä saatu kiusaamalla ihan sekaisinkin.

    Kemijärven Lämpö ja Vesi Oy.n entinen toimitusjohtaja oli työpaikkakiusaamisessa aivan ylivoimainen. Viimeisenä vuotenaan ennen työsuhteen ennenaikaista loppua sai viisi hyvää työntekijää ottamaan lopputilin.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Nämä asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, aina kannattaa selvittää mistä johtuu jos ihminen ei viihdy työpaikalla. Mikä ilmapiiri on työmaalla, onko työpaikkakiusaamista ym? Onhan ihmisiä saatu kiusaamalla ihan sekaisinkin.

    hyvin yksinkertaista!
    työntekijä on sitoutunut antamaan tietyn sovitun työpanoksen työnantajalleen!
    raamit on määritelty, kun tämä e i toteudu, on asia selvä.
    Oli syy sitten mikä tahansa, on niihin omat kanavansa käsitellä syitä.
    kun muutosta ei tapahdu, täyttyy irtisanomisen kriteerit jotka ovat joskus moninaiset.
    kaupunginhallituksen mielipiteisiin pohjautuvilta "päätöksiltä" on jo lähtökohtaisesti pohja pois.
    työlainsäädännön yli ei sekään voi kiimassaan kävellä!

    Äänestä

Ei kai Rakennustarkastajan irtisanomisen perusteena ole käytetty päihderiippuvuutta.?
Onko puhallutettu tai verikokeen tuloksia?
Onko kaljakaupan tai Alkon kuitteja.?
Kuka pystyy kertomaan kuinka paljon ja milloin Sirpa on muka juonut. Ja miten on niistä selvinnyt.?
Raakaa peliä nimitellä päihderiippuvaiseksi ja taluttaa kartanolle.

Äänestä
  • Puhallutukset, varoitukset, puhuttelut, hoitoonohjaus, Tässä karkeasti jos nämä ei auta voi lopputiliä suunnitella.
    Tarkemman tiedon löytää netistä, vaikka tekoälyltä.

    Äänestä

Sirpan kanssa on toimittu kuten kaikkien kanssa. Jos työnantaja ei voi irtisanoa esitetyillä perusteilla niin koska?
Kun epäluottamushenkilöt puuttuvat työnjohdollisiin tehtäviin, niin lopputulos on kaaos, kuten olemme nyt näkemässä.

Äänestä
  • Eihän kenenkään henkilön kannata puuttua eikä sivullisia kuunnella, koska kaikesta löytyy valtakunnalliset yhtenäiset ohjeet joiden mukaan mennään. Silloinhan mennään oikeudenmukaisesti.

    Äänestä

Harva varmaan tietää mitä virallisissa potkupapereissa on syyksi mainittu. Tuskin kuitenkaan päihteistä sanaakaan. Ei kaupunginjohtaja sentään aivan tyhmä ole. Kaikille on kuitenkin varmaan selvää pässilihaa mikä on poissaolojen ja palavereiden välttelyn taustalla.

Äänestä
  • Onko tietoa onko hän valittanut vai tyytyykö päätökseen?

    Äänestä

Eikö kaupungin hallitus todellakaan ole uskonut sitä mitä sille on kerrottu asioiden oikeasta tilanteesta.

Äänestä

Kaupunginhallitus suuressa viisaudessaan ei selvästikään ymmärrä kuinka epäoikeudenmukainen muita työntekijöitä kohtaan moinen menettely on. Jo tällä perusteella päätös kaatuu hallinto-oikeudessa puhumattakaan siitä, että osa kaupungin hallituksen jäsenistä ei ole ollut tietoinen viimeisistä käänteistä asiaa käsitellessä ja esittivät asian pöydälle panoa tutustuakseen niihin. Kolmanneksi sekin voi jo pelkästään kaataa asian, että kh on puuttunut työnjohdolliseen asiaan mikä ei kuulu kaupungin hallituksen toimivaltaan.

Äänestä
  • Ei todellakaan ole hallituksen asia.
    Hallitus on ylittänyt toimivaltansa,
    Syylliset vastuuseen!

    Äänestä

Kelloniemikö vastuuseen?

Äänestä
  • rumppimaista toimintaa!

    Äänestä

https://youtu.be/23JQaXJ0BI4?t=2122
Valtuustoaloitteet

Nyt odotellaan että alla olevat valtuustoaloitteet toteutetaan ehdotetussa muodossa ja on helppoa kun ne on loppuun asti mietittyja ja valmiiksi laadittuja. Työntekijöille jää aikaa vastata tietopyyntöihin eikä alkaa vetoamaan muihin töihin.


Valtuustoaloitteet tulevat tässä, viisi, lukija Kari-Antti Virkkula, YKY,
viisi aloitetta luetaan peräkkäin
https://youtu.be/23JQaXJ0BI4?t=2122
1) tietopyyntö
2) työpaikkojen täyttö
3) kaupunkistrategian päivittäminen
4) kaupungin reaalitalouden selvittely
5) muutosneuvotteluiden aloittaminen ( https://youtu.be/23JQaXJ0BI4?t=2522 ) -> koskevat KOKO henkilökuntaa

Äänestä

Persujen ja YKYn tietopyynnöt ja valtuustoaloitteet ovat pelkkää kiusantekoa.

Äänestä
  • Näin on! Ei päätä ei häntää...

    Äänestä

  • Virkkulalla on hyviä aloitteita, tietenkin ne Kepulaisten sielua karvastelee, kun yksinvalta horjuu ja joutuu sen mukaan elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Virkkulalla on hyviä aloitteita, tietenkin ne Kepulaisten sielua karvastelee, kun yksinvalta horjuu ja joutuu sen mukaan elämään.

    Höpöhöpö. Minulla ei ole mitään puoluetaustaa. Pelkkä korkeakoulututkinto, mutta en vaan ymmärrä näitä virkkulan horinoita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Virkkula esitti kaupungin hallituksessa eilen, että oikaisuvaatimus hyväksytään eli kaupungin työntekijät saavat jatkossa tulle ja mennä niin kuin mieli tekee. Mikäli työpäivän aikana olisi palaveri, joka voisi olla kiusallinen niin voi jäädä kotiin ja hakea lidlistä vaikka kaljapussin. Tätähän asia nyt tarkoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu