Olen viime aikoina selvitellyt sähköauton latausaseman hankintaa kotiin, kun tavallinen pistorasialataus alkaa tuntua vähän kömpelöltä pidemmän päälle. Auto latautuu kyllä yön aikana, mutta olisi mukavampi saada lataus hoidettua vähän hallitummin ja turvallisemmin.
Tällä hetkellä katselen lähinnä Webastoa ja Defa Poweria. Hinnat näyttävät pyörivän asennuksen kanssa noin 1 100 ja 1 600 euron välillä, riippuen kaapeloinnista ja siitä, tarvitaanko sähkökeskukseen muutoksia.
Onko jollain ollut ongelmia pakkasilla, yhteyksien kanssa tai vikavirtasuojan laukeamisen suhteen? Kokemukset kiinnostavat ennen kuin teen päätöksen.
Tällä hetkellä katselen lähinnä Webastoa ja Defa Poweria. Hinnat näyttävät pyörivän asennuksen kanssa noin 1 100 ja 1 600 euron välillä, riippuen kaapeloinnista ja siitä, tarvitaanko sähkökeskukseen muutoksia.
Onko jollain ollut ongelmia pakkasilla, yhteyksien kanssa tai vikavirtasuojan laukeamisen suhteen? Kokemukset kiinnostavat ennen kuin teen päätöksen.
Vastaukset 294
Vanhimmat
No jos sähköautoon on ollut varaa, niin luulisi nyt latauslaitteenkin menevän samaan konkurssiin. En ehkä lähtisi säästämään siinä kohtaa muutamaa satasta, jos kyse on kuitenkin laitteesta, jota käyttää melkein päivittäin.
Minulla on ollut Webasto kolme vuotta eikä ole ollut ongelmia, 16ampeerin sulake ja latausteho 3,7 kilowattia. Siinä 0n pidin kaapelille ja pistokkeelle. Näppärä laite.
Aivan. On käyttänyt tavallista pistorasialatausta?
Ihmettelen minäkin.
Onkohan tämä vähän sama juttu, kun ostetaan kallis "laatu"auto, niin enää ei riitä raha, että saisi vilkut lisävarusteena ostettua?
Aika onneton teho jos latuas,vaan 4kwh koska ainakin kuluttaa 1o kwh
Pitää olla omakotitalo jossa 3x 35 A pääsukqkkeet tais uusuuremmat
3 x25 A ei riitä alkuunkaan varsinkin jos on sähkölämmitys talo
Polttiskuski ei ole kuullut kuormanhallinnasta? Toki hieman lisäkulua latausasemaan.
Pörssisähköilijän kannattaa miettiä samalla se pörssisähköohjaus lataukseen.
Ensin ostetaan auto, sitten huomataan että sitä pitää myös ladata kotona.
Ostetaanhan polttiksiakin, vaikka niitä hyvin harva voi ladata kotona.
Seuraava ongelma on, että mistä saa halvat renkaat jne.
Niitä menne yhdet kesässä
Tankin kun täyttää, sillä ajeleekin sitten vähän pidempään. Ei tarvitse jatkuvasti latailla eli tankata😁.
Mullakin on range 800 ja yankkauksesta on aikaa hybriid rav 4
On auto eikä patterikinderi
RAV 4 hinnalla saisi jo Tesla Model Y:n, joka voittaa Toyotan aivan joka suhteessa.
Ja laakerit ja akita ja akutkin hajoo jos käyttää 6oo hv tehoo
Silti itketään talvella lämpötolppaa ja tapellaan isännöitsijän kanssa onko sisätilan lämppäriä vai ei. Sitten tungetaan pahvia keulaan ja annetaan käydä vartti ennen kuin voi ajaa. Melko alkeellista ja sähköstä riippuvaista.
kaupat täynnä halpoja renkaita niihin ei paljon rahaa kulu jos niin haluaa
Minä Tanskaan mun hybridiin vaan kerran kuussa
Minä Tanskaan vaan neljäs osan olen olevani kuin paristokinder omistaja
Ainakin vikoja saat joka kuukaudelle ja suuret vakuutusmaksut ja huinan maalauksen
Kaikki peliin saumat on vinossa
Lisäksi vesi tilee sisään kun avaat takaluukn
Ei talvella paristo kinderissäkään lämmityksen jälkeen paljon akkua ole jäljellä ei kun lataamaannbensiiselle
Ei se aseman lataus ole kiukaan asennusta kummempi
Ajattelin sekoita. Paristo autoilua sillä että tankkaan hybriidiin vaan 1 neljännen osan tankkia niin saan hankala useammin kuin olis pariyolaatikkolla ajossa
Teslan viat ovet saumat on vinot, takaluukussa tulee vesi sisään kun avaa luukun
Takapenkki vaan lapsille maalilinjan ruostuu , renkaat kestää vaan kesän range talvella vaan 25okm,
Pyyhkijät ei toimi jne
Ouslat hajoo ei mee katsastuksesta läpi koskaan
Renkaan vaihtotyö tehdään ilmaiskeis ja ja hartaan autosi ilmaiskeksi vaihtityöhön ja vaihdetaan ilmaisista renkaat alla
Minä Espanjaan talveksi
Puhut tuutin täydeltä täyttä paskaa. henkesi haisee kanssa, Viisas webasto lämmittää auton aian automaattisesti ulko lämpötilan mukaan niin että auto on lämmin kun on lähtö. Vaihtoehtona tokii Myös lämmin talli. Aina kuiva, Aina lämmin lähteä. Eikä tarvitse mitään kaapeleita näpräillä. Istuu autoon painaa start ja kaukosäätimellä ovi auki . Sulkeutuu automaattisesti kun on ajettu ulos.Mutta sinulla vatkulissa on ikkunat jäässä kun säästelet sähköä ja ajat 20 km alle rajoitusten kun säästä batteria. .Tarviit halpoja renkaita. Hae hajottamolta. Meillä laittavat aina syksyllä uudet talvikumit ja keväällä laitetaan Uudet kesäkiekot. Ei ne ole kalliita.Range täydellä tankilla riittävä että riittää 2 tankkausta kuukaudessa ja joka päivä kyllä ajetaan.Lämpötolppaa ei ole. On Lämmin talli. jota sinulla ei ole kun laitoit kaikki rahasi sähkökikkareeseen.Kukin tyylillään. Latailehan vain. Minä en.
Onko sun tesla niin hemmetin huono? Meillä on 2 alle vuoden käytössä ollutta Dieseliä. Ei ole vikoja ja vaihtoon kun 3 v tulee täyteen.
Joo olin katsastuksessa Teslan Kaa samaan aikaan
Teslan vika lista oli pitkä eikä edes mennyt läpi
Katsastus vaan kehui touotaani
Kaupan pihassa kaksi Tesla y tä molemmissa renkaat merkissä
Se on vaan tyhmää maksaa liikaa. Olen ostanut polttikseen 17"rengassarjan 80eurolla ja ajanut kaksi talvea.
Ne menee sellaisilta kuskilta myös polttiksella, jos kaasupolkimessa on vain on-off asennot.
Ensin ostetaan polttis ja sitten huomataan että eihän mulla riitä rahat sitä tankata eikä korjata moottori tai vaihteistovikaa.
Voisit vilkaista tämän vertailun ennen kuin päätät:
https://rakennustyot.com/paras-sahkoauton-latausasema/
En sano, että tuon perusteella kannattaa suoraan ostaa mitään, mutta siinä on aika selkeästi koottu eri latausasemien eroja, tehoja ja käyttötarkoituksia. Itselle ainakin tuollainen vertailu helpottaa hahmottamaan, tarvitseeko oikeasti 22 kW asemaa vai riittäisikö perus 11 kW kotikäyttöön.
11 kW riittää monelle kotikäytössä ihan hyvin, jos auto seisoo yön yli pihassa.
Jos on kaksi sähköautoa, tiukkaa tekee. Vaikka jos on vieraita kylässä tms. Kyllä 22 kW on nykypäivää, ei kannata muita hommata. Tulee suotta vain paha mieli.
Tuo vaatii jo sitten taloon 3×35A liittymää, jos ei aio aivan pimeässä istua. 11kW laturille riittää se tavallinen 3x25A liittymä. Kumpaankin kamnattaa samalla laitattaa kuorman hallinnan, niin voi huoleta käyttää pohtimatta, onko sauna tai pesukone päällä.
Itselläni on ABL:n laturi, jossa on vikavirtasuoja itse laturissa (on myyty myös Defana). Yhteys keskukselle on RS485 parikaapelilla., mikä on huoleton ja pitkäikäinen valinta. Toimii kuten pitääkin, hyvä laite.
Ja hetkiään kaikki sähköautot eivät kykene vaihtovirta- eli peruslataamaan kuin 11 kW:lla.
Defa Power 11KW + kuormanhallinta toimii ja on luotettava. Kaapeliyhteys suoraan reitittimeen ja netin kautta järjestelmä poimiin halvimmat lataustunnit. Skippaa bluetooth yhteys. 😁
Maksoitko vieraillesi, myös polttoaineet aiemmin?
Harva sähköauto kykenee 22 kW AC lataukseen. Ja pitäisi talossa olla ainakin 40 A pääsulakkeet, jotta saisi täydet tehot irti.
"22 kW" latauspisteen tarve taitaa tulla siitä, että jotkin vanhemmat sähköautot on varustettu 7 kW 1-vaihelaturilla... joka siis vaatii 1x32 A ja 22 kW = 3x32 A. Myös asiointilaturina (lataus kauppareissun tms. aikana) 22 kW on parempi. 11 kW sen verran pieni teho, ettei maksa vaivaa suorittaa kaapelijumppaa 15 min kauppareissun ajaksi.
Mutta 11 kW riittää vallan mainosti sekä koti- että työpaikkalatauksessa, missä auto seisoo paikoillaan 8+ tuntia.
Myynnissä oli myös näille 1-vaihelataaville muinaisjäänteille tarkoitettu latausasema, joka otti sisään 2x 16 A (siis kuormitti kahta vaihdetta) ja tuuttasi ulos suurempaa virtaa. Mutta tällainen on aika dead end, tuskin tulee toista kertaa eteen autoa, jonka kanssa 1-vaihelataus on mielekäs / ainoa vaihtoehto.
En tietenkään maksanut. Lataus on vain niin paljon tankkaamista hitaampaa, että on ihan huomaavaista tarjota mahdollisuus lataukseen vierailun aikana. Näin vieraiden aikaa ei haaskaannu ABC:llä kotimatkalla.
Onpa hurjaa, jos vieras ehtii lataamaan 1-2€ verran vierailun aikana. Aivan kamalaa.
Aivan kamalaa, jos vieraat joutuu lataamaan julkisella laturilla. Sähköautoilijat näyttävät olevan pelkkiä hemmoteltuja kermaperseitä. Ei vieraat tarvitse autoonsa sähköä kotonani, menkööt muualle lataamaan.
Kaikilla ei ole rahasta ihan noin tiukkaa.
Otan osaa köyhyyteesi.
Lataatko netti sähköllä miten kerro muillekin
Jos ostaa kalliisiin patterilaatikon velaksi ei ole varaa maksaa sähköstä
Kokoomuslainen loinen
Tarjoatkos vieraille kahvit, vai laskutatko siitäkin?
Kyllä. Lisäksi tiellä on puomi ja maksuautomaatti. Maksamatta ei meidän pihalle tulla!
11kW asemalla lataus 20-80 kestää 4-5 tuntia. Se onmistuu helposti yön halpoina tunteina. Kahdella autollakin vuoroöinä. Eihän autoa usein kuitenkaan joka yö ladata.
Ei taida paljoa vieraita käydäkään.
tulihan tuota bensaa ostettua , pillua sain vastineeksi
konjakki ryypyt saivat sitten naitiin
Päivällä hän se auto ladataan ilmaisella aurinko energialla talvellakin
pensiini,,, autolla ei tarvitse;,, miettiä..Tuollaisia höpötys sähköauton lataus juttuja eikä tarvitse,, mitään latausasemaa kotiin vaan voi ajaa,,, milloin. Haluaa mökille lappiin peräkärryn kanssa.. eik ätarvitse kuromaauto korttia kun ajaa koska painaa alle 3500kg
Vanhanaikaisella pensiiniautolla ajavallahan ei ole mahdollista edes hankkia kotiin tankkausaseman, vaan pitää aina hakeutua ties missä olevalle tankkauspisteelle.
Tiesitkö, että myös sähköautolla voi ihan yhtä helposti ajaa Lappiin peräkärryn kanssa mistä päin Suomea tahansa?. Ei sähköautolla ajo edellytä kuora-autokorttia.
Aina vaan hämmästyttää nämä pakoputkitupruttaja Peten täydellinen tietämättömyys, vaikka ne on tullut esiin jatkuvasti näissä kirjoituksissa päivittäinkin.
> Vanhanaikaisella pensiiniautolla ajavallahan ei ole mahdollista edes hankkia kotiin tankkausaseman, vaan pitää aina hakeutua ties missä olevalle tankkauspisteelle.
Ja se bensa-auton pikalataus kestää sitten 30 min sijaan 3 minuuttia ja se tarvitaan pari kertaa kuukaudessa vs. pari kertaa viikossa.
Ei patterivatkaimen käytöstä mitään tule ilman kotilatausmahdollisuutta. Ja tämä latausmahdollisuus puuttuu edelleen suomalaisten enemmistöltä.
Muualla maailmassa tilanne vielä kehnompi ja ao. syystä 2026 käyttöön otetuista uusista autosta (EU+UK+EFTA) 80 % liikkuu polttomoottorin voimin.
” Ja se bensa-auton pikalataus kestää sitten 30 min sijaan 3 minuuttia ja se tarvitaan pari kertaa kuukaudessa vs. pari kertaa viikossa.”
Sähköauton lataus hoituu kun se muutenkin on parkissa, kun taas bensa-autolla joudut hakeutumaan jonnekin tankkauspisteelle. Eli tosiasiassa sähköauton lataus on nopeampaa ja vähävaivaisempaa kuin polttiksen tankkaus, jos kokonaisaika huomioidaan.. kauppareissut, harrastereissut, lomakohteet, hotellit, leirintäalueet,, työpaikat, jne, jne on lähes poikkeuksetta varustettuja latausmahdollisuuksin .
Ja vain, jos tankkaus/latausaika’ lasketaan siitä hetkestä kun letku/kaapeli on kiinni autossa siihen asti, kun se otetaan siitä pois. Jos sen lisäksi huomioidaan, että sähköautoilta ehtii hoitamaan asioita latauksen aikana ja polttiskusti alkaa hoitaa noita vasta tankkauksen jälkeen, niin kumpikohan onkaan nopeampaa, se riippuu tietysti mitä asioita on hoidettavana.
”Ei patterivatkaimen käytöstä mitään tule ilman kotilatausmahdollisuutta. Ja tämä latausmahdollisuus puuttuu edelleen suomalaisten enemmistöltä.”
Ja miksiköhän ei? Eihän polttiskuskeillakaan ole mahdollisuutta tankata kotona ja sen kanssa on pärjätty satakunta vuotta.
”Muualla maailmassa tilanne vielä kehnompi ja ao. syystä 2026 käyttöön otetuista uusista autosta (EU+UK+EFTA) 80 % liikkuu polttomoottorin voimin.”
Miten tuo liittyy Suomeen ja täkäläiseen autoiluun? Ei mitenkään. Suomi ja pohjoismaat ovat huomattavasti edellä latausinfran ja sähköautoilun osalta. Suomessahan tilanne on erinomainen sähköautoilun kannalta, latauspaikkoja riittävät kaikkialla ja sähköään on saatavissa aina ja joka paikassa. Sehän ei ole huono asia, vaan erinomainen asia. Nuo maat tulevat kyllä perässä
Kuules poju, Yli 20v on meidän autot tankattu kotona.ja tankkaus 2 kertaa /kk omassa tallissa.ei ulkona tuulessa eikä sateessa. . Ei tarvii ajella minnekkään kylille. eikä latailla Lidlin pihassa jossa muka ilmaista sähköä. Tiesitkö että kauppias ei anna mitään ilmaiseksi. Kyllä tavaran hintaan lisäillään sopivasti centtejä niin että siitä kaupan pihassa sun latauksestasi maksaa myös muut asiakkaat. Mistäkö tiedän? Tiedän hyvinkin kun sattuu suvussa olemaan kauppiaita.Minäkin maksaisin jos lataisin ja maksan toki kun käyn ostamassa ruokaa. Että sinun halvat kilometrit on myös meidän muiden asiakkaiden maksamia.
Lidl on kylläkin laskuttanut sähköstä jo monta vuotta...
Nyt Lidlissä 21 c/kWh max 22 kW vaihtovirta ja 29 c/kWh 50 kW tasavirta, josta sai vain päälle 40 kW kun kerran kokeilin....
Patteripetteri valehtelee, kuten aina
"Sähköauton lataus hoituu kun se muutenkin on parkissa,"
Kadunvarsiparkissa ei ole mitään latausmahdollisuutta! Vai meinasiko petteri vetää jatkoroikan jalkakäytävän poikki porrashuoneen siivouspistorasiasta? Näitähän on nähty. Ja samalla vaivalla varastaa sähköt omaan asuntoonkin sieltä porrashuoneesta. Johto vaan sisään postiluukusta. Uskonlahkon antamalla luvalla saa varastaa ja valehdella!
Eikä lataaminen ole sallittua lämpötolpastakaan. Ei ole kaapelointia tähän touhuun tarkoitettu eikä naapureilla ole mitään velvollisuutta kustantaa patteripetterin "polttoainetta". Petterin on turha nillittää, että käytetäänhän lohkolämmitimiäkin. Niitä kun käytetään vain kylmällä säällä ja vain 2 h kerrallaa. Petteri luonnollisesti rikkoo as oy omaisuutta (tolpan kellokytkimen) voidakseen varastaa sähköä 24/365. Ja sitä sähköä varastetaan myös kesäkeleillä, eli vuosikulutus on ihan eri luokkaa kuin lohko/sisätilanlämmittimen kanssa.
Eikä sitä lautausmahdollisuutta ole kuin pienellä osalla työpaikkojenkaan parkkipaikkoja. Siis laillista. Varastaahan saa. Tai siis lahkolaisilla on lupa antaa itselleen lupa varastaa. Koska ovat omasta mielestään niin paljon parempia ihmisiä.
Onko sulla kaikki ihan ok? Sen verran sekavaa tekstiä tulee.
Patteripetteri nyt niin mielensä pahoitti, kun ei saanut ihan vapaasti ladella valheita.
No jonkun idiootin piti taas päteä. Varmaan itse varastaa bensaa ja siitä keksinyt satunsa?
Patteripetterillä edelleen paha mieli, kun ei saanut ladella lahkon oppeja = satuja täysein esteettä
Usein on paikat varattu ja appi tai laturi on rikki ja sovelluksen voimattomuus yleistä
Asiantuntija
Siitä on jo vuosi, kun viimeksi osuin rikki olevalle laturille. Ei se siis kovin yleistä ole. Sovellukset ja tagit toimivat nykyisin loistavasti, mutta vielä täytyy se kaapeli käydä pistämässsä paikoilleen.
Taitaa asua kerroskolhoosissa, kun ei ole edes omaa parkkpaikkaa jossa voi ladata.
Taidat elää omassa kuplassasi todellisuudesta irrallaan.
Monilla kaupunkien keskustojen asukkailla on vain kadusvarsipaikoitus. Ei ole eikä tule latausmahdollisuutta, koska patteriuskovaiset eivät siitä ole valmiita maksamaan. Vaatia kyllä osaavat. Siis että verovaroin pitäisi heille latauspaikat rakentaa.
Usein niissä keskustoissa olisi tarjolla osakepaikkoja pysäköintihalleissa, joissa niitä latauspaikkojakin olisi edes muutama. Mutku se maksaa!
Ja edelleen suomalaisten enemmistö asuu kerros- tai rivitaloissa. Suurimmalta osalta näiden pysäköintipaikkoja edelleen puuttuu latausmahdollisuus. Ihan syystä, kun ei kaapelointeja ole tällaiseen kuormitukseen mitoitettu. Edelleen on niitäkin pysköintialueita, joissa ihan aiheellisesti sisätilanlämmittimetkin kielletty....
ja silti netissä patteripetterit neuvoo, että uskovainen saa antaa itselleen luvan varastaa tolpasta mielin määrin sähköä, koska Uskovainen on perempi ihminen ja kaikki muut vääräässä.
Vatkuli selittäjä. Meillä ajellaan dieselillä kaupan parkkiin ja mennään kauppaan. ei tankkaamaan. Tankkaus hoituu 2 kertaa kuukaudessa. Muutama minuutti kerrallaan. Eikä tarvitse asetella letkuja kun mennään asioille. Sinä latailet ja kehuskelet höpöjäsi joihin ei usko muut kuin sinä itse.
Tanskaan bensa utoni vain neljäsosa tankkin ja olen kun sähkö paristo Linden kuski kun range vaan 350km
"Ja se bensa-auton pikalataus kestää sitten 30 min sijaan 3 minuuttia ja se tarvitaan pari kertaa kuukaudessa vs. pari kertaa viikossa."
2 tankkausta = 110 l bensaa =1800 km. Maksaa 250€.
Sähköauto kuluttaa 16 kWh/100 km. Maksaa 86€ julkisilla latureilla joissa latautuu kaupassakäynnin yhteydessä, ei vaadi yhtään lisäaikaa.
Sähköautoilijana ajelen kaupan parkkiin ja menen kauppaan. Lataus hoituu omassa pihassa vaivatta. En ole kertaakaan ladannut lähikaupassa, vaikka siellä laturit onkin.
Kumma, että arvostelet sähköautoa, kun näyttää siltä, että et tiedä sähköautoilusta yhtikäs mitään. Dieselillä olen ajanut 150 000 km. joten vertailla osaan.
Patterivatkain pihalla. Vuodessa on 8760 tuntia.
1. vuoden arvonalenema -20 % x 50 000 = 10 000 €.
2. vuoden arvonaleneman -20 % x 40 000 € = 8000 €
2 ekaa vuotta yhteensä -18 000 €... hitusen alle 1 €/h.
3. vuotena jo vähän halvempaa.
Polttomoottoriauton saa halvemmalla ja siinä on pienempi arvonalenema.
Koska arvonalenema on ylivoimaisesti suurin uuden auton omistajan kulueristä, vatkain on kallein vaihtoehto.
Vatkaimissa on myös riski tolkutottomista korjauskuluista. Toisin kuin petterit valehtelevat, akkutakuu ei korvaa kaikkea. Eikä myöskään kasko.
Oma merkki 4-veto sähköauto; hinta on pudonnut 3 vuodessa 12 000€. Katsottu Nettiautosta, uusi ja 3 vuotiaalla ajettu 51 000km. Tulee 24 snt/km.
Bensiini Nettiautosta (useampi merkki) hinta pudonnut 3 vuodessa
13 000-16 000€.
Ei tue väitettä, että polttomoottorin arvonalenema olisi vähemmän
Helpoimmalla ja halvimmalla pääsee kun asennuttaa punaisen 3-vaihepistokkeen jos sellaista ei ole, ja siihen 11kW matkalaturin esim. Blaubunkt. Tuossa se hyvä puoli, että sen saa myös matkalle mukaan.
https://www.broshop.fi/products/blaupunkt-sahkoauton-voimavirta-latauslaite-saatimella-6m-voimavirta-type-2-11-kw?variant=47131589476694&country=FI¤cy=EUR&utm_medium=product_sync&utm_source=google&utm_content=sag_organic&utm_campaign=sag_organic&utm_campaign=&utm_adgroup=&utm_network=&utm_keyword=&gad_source=1&gad_campaignid=17178582624&gbraid=0AAAAAoPRVe0sY4gXWJaOSbYqKHA9i2kqZ&gclid=CjwKCAjw5ZXQBhBdEiwAI5XVWTs4bFZQzpR8vpHunnbjORkmC-9cmo5nC5QcLf9-YUSbBxKeqIFeDBoCKiUQAvD_BwE
Itse asennutin mökille voimavirtapistokkeen omalla virtapiirillä ja lataan siitä matkalaturilla 11 kW:n teholla. Maksoi muistaakseni muutaman satasen ja matkalaturi suunilleen saman verran.
Toimii oikein hyvin…
Niin ja vielä…. Mulla on mökin ja parkkipaikan väli noin 10 metriä, joten hankin matkalaturin 15 metrin piuhalla. Näin sain tuon pistokkeesta mökin seinään.
Samaa mieltä. Okt asukkaan ei todellakaan kannata asennuttaa mitään latausasemia.
Meillä kolmivaiheisen lisäksi 1-vaiheinen 6-16 A schukolaturi. Sillä ladataan, kun aurinko paistaa ja / tai ei ole kiire.
Tai eihän nuo mitään latureita ole, vaan latauslaitteita..
> Tai eihän nuo mitään latureita ole, vaan latauslaitteita..
Ei kannata yrittää viisastella ilman kykyä moiseen.
> Okt asukkaan ei todellakaan kannata asennuttaa mitään latausasemia.
Niin, mikäs sen mukavaa kuin pääsulakkeiden kärähtäminen sen seurauksena, että oli kovalla pakkasella lämmöt täysillä (sähkölämmitteisessä talosa) ja lataus päällä samaan aikaan.
Taloja myös poltettu shukolatereilla. 99%:ssa pientaloja on kaapeleita asennettu määräysten vastaisesti lämmöneristeiden sisälle. Tähän asti ei ongelmia ole ollut, koska mikään kodinkone ei ota täyttä 16 A virtaa yli ½ h yhtä soittoa. Eikä sisätilanlämmittimiä käytetä kuin pakkasilla.... mutta patterivatkaimia ladataan kesähelteilläkin = lähtölämpötila kaapelien ympärillä jo kymmeniä asteita korkeampi. Puupäät toki selittää itselleen kaiken olevan OK, kun on lämpötila-anturi siinä pistokkeessa.
Muistaakseni ns. supershuko-pistorasiaakin käytettäessä latausvirtasuositus on pudotettu 16 A ampeerista alaspäin, olisiko nyt 13 A, johtuen em. kaapeliongelmasta. Näin siis siinä tapauksessa, että käytässä on vanha kaapelointi, joka on lähes satavarmasti asennettu määräysten vastaisesti (on ulkoseinän läpiviennissä tms. lämmöneristeen sisällä).
Normaali shukopistorasia ei oikeasti kestä 16 A virtaa pitkiä aikoja -> näiden kanssa suositus on jo vuosikaudet ollut max 8 A. Eli 1,7 kW. Alkaa jo tehdä tiukkaa saada akku täyteen viikonlopun aikana (mökkimatkailijat huom.)
Iltapäivälehdissä oli myös yhden patteriautoilijan avautuminen aiheesta. Hän oli ostanut jonkin itäauton, jossa oli 1x32 A sis. rak. latauslaite. Niin, eihän kotipihassa sitten tuota 32 A virtaa mistään irronnut, joten lataus 1x16 A ja hänellä oli sen verran pitkä työmatka, että akku olisi pitänyt ladata melkein tyhjästä täyteen joka yö. Ei onnistunut....
"Iltapäivälehdissä oli myös yhden patteriautoilijan avautuminen aiheesta. Hän oli ostanut jonkin itäauton, jossa oli 1x32 A sis. rak. latauslaite. Niin, eihän kotipihassa sitten tuota 32 A virtaa mistään irronnut, joten lataus 1x16 A ja hänellä oli sen verran pitkä työmatka, että akku olisi pitänyt ladata melkein tyhjästä täyteen joka yö. Ei onnistunut...."
No tuo on ensisijaisesti autonvalintakysymys, jos ajaa paljon niin ei pidä valita autoa jossa on vain 1-vaihelataus, tosin uusissa autoissa taitaa kaikissa jo olla 3-vaihelataus.
On myös olemassa latausasemia jotka yhdistävät kaksi vaihetta, siten että niistä saa irti noin 6 kW:n tehon yhteen vaiheeseen, ja tuo käytännössä riittää myös niille 1x32A autoille akun saamiseksi täyteen illan/yön aikana.
Juu, tuossa ei kyllä autoilija ollut kotiläksyjään tehnyt. Jos tulee ajettua akku tyhjiin päivittäin (harvinaista!) pitää jo vähän uhrata ajatusta latausnopeudellekin. Mutta töpselilataus voi tulla ongelmaksi kesämökilläkin -tästä syystä katsoin tarpeelliseksi moisesta varoittaa.
30 km/päivä ajomatkoja sahaavalle aika yksi hailee. Jotkut sinnittelee jopa pelkän kauppakeskus/työpaikkalatauksen turvin.
Viisastella?
Puhekielessä kotilaturiksi kutsuttu laite on latausasema tai latauslaite. Se ei itse lataa autoa, vaan sen tehtävä on toimia ohjausyksikkönä auton ja sähköverkon välillä.
Sähköauton AC-laturi on aina auton sisällä. Se muuntaa seinästä tulevan vaihtovirran auton akulle sopivaksi tasavirraksi.
Latausasemilla olevat DC-teholaturit ovat eri juttu. Ne ovat ihan oikeita tasavirtalatureita.
Ilmeisesti omaan hieman maalaisjärkeä, sillä meillä pääsulakkeet eivät kärähdä vaikka talo onkin sähkölämmitteinen.
Shukolatauslaitteella lataan yleensä 10-13 A virralla, koska aurinkopaneelienkin tuotto on silloin kohdallaan noille lukemille.
3 x 16A latauslaitetta käytän valoisaan vuodenaikaan vain, jos akku pitää saada melko nopeasti täyteen. Pimeään vuodenaikaan säädän sen tehoa tarpeen mukaan. Yleensä 3 x 10A riittää kivasti, mutta joskus tarvitsen myös 3 x 16 A tehoa.
On niinkin, että esim campingalueiden 16 A pistorasoista revitään surutta 24/7 täydet tehot vaunujen ja autojen lämmitykseen. Usein sen näkee kärventyneistä tolppien pistorasioista, mutta en kuitenkaan ole kuullut niistä aiheutuneen tulipaloja.
Heh…
Ainahan voi tehdä hommat hyvin tai huonosti, kuten vaikka nuo lataukseen liittyvät jutut.
Pakoputkipete tietysti lähtee siitä, että sähköautoiluun liittyvät asiat tehdään huonosti. Tottakai… eihän muuten saisi hyvää trollia aikaiseksi…
Jep, kaverin kaveri kaima kertoi, vai oliko se tällä kertaa se ’yks kaveri’, ’lankomies’ , vai ’naapuri’ …. No joka tapauksessa joku…
Näissä on vaan sellainen ongelma että pitäisi valmistajan mukaan irrottaa aina pistorasiasta latauksen jälkeen. Ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön ja myös kolmivaihepistorasioita on sulanut latauskäytössä. Kiinteä asennus on turvallisempi.
äläpä rakuta. Minä ajan Dieselillä todennäköisesti vielä pitkään Mutta HUOMAA: Minulla ei ole mitään syytä haukkua sinuan vslintojasi. Ne ovat sinun omia ja koet itsellesi sopivaksi niin toivottavasti vedät ton pakoputkipeten anukseesi ja pidät siellä, Sinulla ei ole mitään syytä irvailla ja tuoda typerää kommenntiasi esiin. Eli aja sinä sähköllä tai vaikka hevosella. Ei se mua millään lailla haittaa. Minä kuljen omillani. enkä maksata myöskään ajojani muilla.
Joten ei muuta kuin hyvää matkaa vaan.
Jooei pitäisi ulkomuistista vedellä. Latausvirta max 8 A ellei kyseessä ole nimenomaan sähköauton lataamiseen tehty lastuspiste. Jos käytetään vanhaa asennusta, niin pitäisi selvittää kaapelin asennusreitti ja se, ettei matkan varrella ole esim. pistorasioiden ketjutusta.
On jo ns. kantapään kautta opittu, ettei riitä pelkän pistorasian uusiminen "spuershuko" -malliksi. Heikoin lenkki voi olla muualla.
https://sesko.fi/wp-content/uploads/2023/09/Sahkoautojen-lataus.pdf
Siinä tietysti menee aikansa ennen kuin tällaiset havainnot päivittyvät virallisiin määräyksiin. Sitä odotellessa kannattaa ottaa riskiä?
Minä hain Biltemasta punapäisen 25m 3-vaihe jatkojohdon, jolla matkalaturin sai toimimaan. Sekä sähkökaapissa, että matkalaturissa on vikavirtasuoja. Hyvin on pelannut mökillä jo vuosia. Työmaakeskusta harkirsin ensin, mutta kun ei ollut tarvetta useammalle pistokkeelle, luovuin ajatukssesta.
"myös kolmivaihepistorasioita on sulanut latauskäytössä"
Teollisuudessa käytetään / on käytetty vuosikymmeniä kolmivaihepistorasioita, ei ole sulaneet. Kolmivaihepistorasia kestää hyvin 16A jatkuvan käytön. Paskaa on sun juttusi.
ota selvää myös vakuutusyhtiöltä mikä on hyväksyttävää ,?
Taitaa olla vain kiinteä asennus hyväksyttävä jatkuvassa käytössä.
Kiinteä vekotin on myös helppokäyttöisempi. Tökätään vaan kaapeli kiinni ja se oli siinä. Myös mielenrauhaa ihan erilailla, jos ja kun on valittu kuormanhallinnalla varustettu laite, joka tarpeen tullen rajoittaa lataustehoa ettei pääsulakkeet poksahda. BTW sulakkeet kestää lyhytaikaisesti reilua ylivirtaa, joten se, ettei sulakkeet vielä ole poksahtaneet, ei takaa, että kaikki on kunnossa tulevaisuudessakin.
Pistorasiaan tökittävät mötikät viheliäisiä. Mikähän aivopieru siinäkin, että pitää olla toista kiloa painava purnukka kaapelissa ja siinä on niin lyhyt johdonpätkä, että vekotin jää auttamatta roikkumaan liitäntäjohtonsa ja pistotulpan varaan... eli jää omistajan ongelmaksi kehitellä tähän purkkapatentti?
Kyllä 3-vaihepistorasia kestää jatkuvaa käyttöä. Käytetäänhän niitä teollisuudessakin.
Kolmivaihepistorasia on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.
joo..
https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/autovakuutus/sahkoauton-vakuutus/sahkoauton-lataus
Latausasema asennettuna kannattaa pyytää kaupan päälle, kun ostaa ensimmäistä sähköautoa. 👍🏻Siis jos asuu talossa, jossa ei vieläkään ole latausasemaa.
Minäkin latasin plugaria shukosta aikani, kunnes asennutin 11 kW latauslaitteen kiinteällä johdolla ja virran hallinnalla. Nyt on ajossa sähköauto, joten kaikki oli valmiina heti alusta. Ei mennyt tuokaan investointi hukkaan. Oma 3x25A liittymä on hyvin riittänyt kaikkeen käyttöön, kun lataus pienentää tarvittaessa tehoaan, eli melko harvoin.
Sama täällä. Ensin oli plugari mikä latasi yhdestä vaiheesta 16A virralla tallin seinässä olevasta laturista. Nyt sähköauto lataa samasta laturista 3x16A eli 11kW teholla.
Laturi (ABB Terra) minkä valitsin (4-5 vuotta sitten) tukee sähkökeskukseen asennetavaa kWh mittaria pääkytkimen jälkeen. Laturi kyselee tuolta kWH mittarilta Modbus/RS485 väylän kautta vaihekohtaisen virran talon sähkölitännässä ja huolehtii ettei pääsulakkeet poksahda. Latausvirta säätyy siis täysi automaattisesti hyödyntäen maksimaalisesti talon 3x25A sähköliittymän.
Tuo latasusysteemi on toiminut täysin virheettä koko ajan.
Siinä on tuki verkolle ja BT-applikaatiolle. Eipä niitä kuitenkaan tule käytettyä.
Pistän vain pistokeen autoon ja annan automatiikan hoitaa homman.
Tuo tehorajoitustekniikka pitää kyllä olla. En ostaisi laturia ilman sitä.
Kannattaa myös tutkailla laturien käyttökokemuksia. Osassa niistä on yllättävän paljon vikoja.
Hienoa nähdä asiallinen vastaus! 👍
Vielä 10 vuotta sitten ei olisi tullut edes mieleenkään asentaa 11 kW jatkuvaa kuormas 3x2,5 mm2 kaapelin ja 3x16 A sulakkeiden perään.
Eikä tule nyttenkään koska vaatii 5x2,5 kaapelin.
5x4 mm2 ja 3x25 A.
Kerrankin ihan asiallista keskustelua.
On totta.
Pölyimuri toimii 230v pistokkeeesta hyvin.
Se laturihan tuli imurin mukana kun ostit sen
Tesla Vantaalta.
Soitto paikalliseen sähköalan yritykseen ja he selvittävät asian ja suosittelee sinulle parhaat vaihtoehdot ja sitten vaan tilaat työn avaimet käteen tyylillä ja olet huoleton setä.
Innohome Charlie hoitaa hommansa. Itse ostin Motonetin tarjouksesta 299 kiinteällä kaapelilla varustetun mallin. Sähkömies asensi tunnin työveloituksella. Laturi on max 22 KW. Mulla on säädetty nyt niin että yhdellä vaiheella 1,8 KW, kahdella vaiheella 4,5 KW ja kolmella vaiheella tulee 7,0 KW.
Vaikka käytätkin laturia max 7 kW teholla, niin tehtiinkö kaapelointi 22 KW nimellistehon mukaan?
Eikös näin pidä tehdä joka tapauksessa, jos asennetaan oikein? Kaapelit nimellistehon mukaan, vähintään.
Voitko hyvin tässä modernissa maailmassa?
Liiku enemmän ja käytä vähemmän alkoholia
Voi Hönö-parkaa!
Ei pidä paikkaansa.
Itse ostin Tesla-latausaseman (400€), hain muutaman metrin MMJ:tä ja kytkin alajakokeskukseen kiinni.
Hintaa taisi kiinnikkeineen tulla yhteensä 430€.
Minä tilasin asentajan paikalle. Vahingon sattuessa vakuutusyhtiö on utelias, eikä minulla ole lupia. Eihän tuo sinänsä mikään iso työ ole, mutta parempi pitää asia virallistikin kunnossa. Minä keskityn enemmän tietokoneisiin ja muuhun laite-elektroniikkaan.
S3:lla saa tehdä tuollaiset pikkujutut itselleen aivan virallisesti.
Onko sulla sähköasennusoikeudet?
Luksus-penthouse, autotalli ja sauna
https://laturille.shop/products/ennakkotilaus-platinet-11kw-5m-sis-laukku-suko-adapteri
Meillä on vastaava (erimerkkinen) latauslaite. Pikakiinnitettu autokatoksen seinään, josta sen voi ottaa helposti mukaan mökille, tai mille reissulle vaan.
Vaikka lataankin lähes aina 3 x 10 -13 A virralla, niin schukoadapteri on osottautunut tarpeelliseksi ja sille on ollut käyttöä parillakin vuokramökillä.
3-vaihe piuhat ja pistorasiat ovat sähkärin asentamat ja mittaamat, kaikki on ok.
En mitenkkä ymmärrä miksi pitäisi asentaa senään pultattu latausasema, jota voisin käyttää ainoastaa kotona...
Kuormanhallinta on toki manuaalinen, eli kovilla pakkasilla joutuu säätämään tehot3 x 6A lukemille (ähkölämmitteinen talo). Säätöön kuluu aikaa 15 sek. Ei ole ollut ongelmia pääsulakkeiden kestävyyden, eikä minkään muunkaan suhteen.
Toisekseen kuormanhallinnan saisi pääkeskukseenkin, eli senkään suhteen kiinteä latauslaite ei ole perusteltu hankinta...
Meillä vähän vastaava tilanne. Asutaan "maaseudulla", mutta kakkosasunto on kaupungissa ja sen parkkipaikan tolpassa on vain suko-rasia.
En tee niitäkään.
Minäkään en ymmärrä seinään pultattavan asemaa omakotitalossa, jos koskaan on tarvetta ladata autoa muuallakin kuin kotona ja kaupallisilla latureilla.
Mukana kulkeva III-vaiheinen laite I-vaiheadapterilla on erinomainen ratkaisu,
Erinomainen, jos tavoitteena on pelata uhkapeliä pääsulakkeiden kanssa.
Vain tyhmät joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä.
No nyt tuli upea kannanotto. Fiksu ei siis joudu koskaan tekemään vaikeita päätöksiä, eli kaikki on pelkkää iloa ja hurmaa.
Et ole kovinkaan fiksu, joten sinulla taitaa olla paljon noita vaikeita asioita päätettävänä ja sen tuottamaa tuskaa?
Nyt jo siirryttiin kommentoimaan
Aina kannattaa hommata paras ja älykäs latausasema kotiin, koska siellä sitä latausta eniten yleensä tehdään ja vaatimustaso asian suhteen kasvaa sitä mukaa kun autot kehittyvät. Eli säästämien tulee todennäköisesti kalliiksi vaihtoehdoksi jossain vaiheessa.
Latausasema ei kummoista älyä tarvitse ja jos tarvitaan kuormanhallintaa, niin se kannattaa tehdä sähkökeskuksessa.
Tällöin koko talon sähkönkulutus - siis lämmitys, sauna, pyyykinpesu, ruuanlaitto jne.. tulevat huomioiduksi, eikä pääsulakkeet poksahtele.
Minulla kuorman hallinta hoidetaan keskuksessa ja vikavirtasuoja on latausasemassa. Näin 60- luvun talossa, ja on toiminut hyvin.
Jos autoa tarvitsee ladata muuallakin kuin kotona, niin joku tällainen voisi olla viisain ratkaisu.
go-e Charger Gemini flex 22 kW
Älykästä latausasemaa voidaan käyttää sekä kiinteänä (seinätelineessä) että kannettavana latauslaitteena. Latausaseman asentamiseen ei vaadita sähköasentajaa. Latausteho: 1,4 kW – 22 kW. Yksi- tai kolmivaiheinen lataus.
Mahdollisesti tuohon kannattaa hankkia myös 3-osainen adapterisetti.
Matkakäyttöön pätevä paketti, koska se sisältää schuko-adapterin lisäksi adapterit pienempään punaiseen 16A voimavirtaan sekä siniseen 16A karavaanaripistokkeeseen (useilla campingeilla)
Karkasi. Saa tuota mukana kulkevaa älylaturia 3 x 16 A pistokkeellakin, se lienee yleisin omakotitaloissa.
Sellaonen minulla on mökkikäyttöön ja muuhun auton peräkontissa. Kotona on kiinteä 11kW latausasema seinällä. Se on vain niin paljon kätevämpi peli kuormanhallinnan kanssa. Ei pala sulakkeet vahingossa.
Siis tuo mainittu go-e Charger Gemini flex latauslaite on nimenomaan älylaturi kuormanhallinnalla. Kun hommaa tuollaisen, niin saa kuormanhallinnan mukaansa matkallekin. Hinta tosin on melkoinen 3 x 6 - 16A peruslaitteisiin verrattuna (Motonet 679 €)
Tuohon joutuu näköjään ostamaan 250 € lisälaitteen, jotta kuormanhallinta toimisi. "Latausaseman voi päivittää go-e Controller yksiköllä, jonka avulla saat käyttöösi dynaamisen kuormanhallinnan, aurinkosähkön hyödyntämisen ja energianmittarin."
Tässä tuolle suht. kohtuullinen pakettitarjous: https://autonlataus.com/products/ennakkotarjous-go-e-gemini-flex-latausasema-11kw-ja-controller-dynaaminen-mittaroitu-kuormanhallinta
250 € kuulostaa virtamuuntajilta. Uusimmista sähkömittareista saa vaihekohtaiset kuormat ulos ns. HAN portin kautta. WLANilla toimivan kikottimen saa muutamalla kympillä, langallisen yhtyden muutimen (joka vaatii myös kaapeloinnin) satkulla.
Ei vaan kaikille vielä ole ehditty vaihtaa näitä uudempia sähkömittareita. Tuntomerkkinä lie kyky mitata kulutus 15 min jaksoissa.
Yleensä ne on kWh-mittareita DIN-kiskoon. Niissä on sitten liitäntä mitä laturi osaa käyttää.
Näin on minunkin kotilaturissa. Ollut jatkuvassa käytössä yli 5 vuotta ilman mitään ongelmia.
Tuo 22 kW ninellistehoinen laturi edellyttää 32 A sulakkeita ja 6 mm2 kaapeleita, vaikka et käyttäisi sitä kuin esim max 11 kW teholla, jos sinulla ei ole luotettavaa kuormanhallintaa
Joo, en tiedä. Mulla homma toimii ihan manuaallisilla säädöillä. Kovilla pakkasilla rajoitan auton lataustehoa ja jätän väliin 8 kW sähkösaunan lämmityksen. Liian yksinkertaista ehkä?
Minulla on Blaukkarin matkalaturi, jossa myös voi säätää käytettävää lataustehoa. Mistä tuo Gemini tietää pääsulakkeiden läpi kulkevan virran kun se pistetään matkalla pistokkeeseen kiinni, ei mistään.
Joo kyllä on kaikki päin mäntyä!!
Niin mikä kaikki on päin mäntyä?
Välkky.
Kaikkien aikojen typerin uutinen
Webasto ja Defa ei ole latureissa mitenkään erikoisia tai muita parempia vaikka brändit onkin tunnettuja. Molemmat on tulleet itseasiassa aikas myöhään tuohon businekseen eikä tehtailla olekaan kovin pitkää kokemusta latureista.
Jokaisella on omat onnensa.
On kokemuksia. Iida latauksessa mökillä 3 x 16 A rasiassa. Tosin säädin virtaa pienemmäksi, kun ei ole kiire minnekään.
Mulla sama. Mökillä on voimavirtapistorasia omalla piirillä ja siitä lataan exploni matkalaturilla. Kesäaikaan lataan aina ’täysillä’ eli noin 11 kW:llä. Niin teen talvellakin, mutta silloin huomioin tietty esim sähkölämmityksen tuoman kulutuksen. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmaa.
et oo tosissas?
Kasvatuksessa vika. Parempi onni ensi kerralla.
jajajaja plaa
Tajuatko edes miten kuutamolla oikein olet?
Minusta viini on pahaa. ap
Kommentti tulee valitettavasti vähän myöhään, mutta lienet ostanut liian
halpaa viiniä Alkon ns. kyykkyhyllystä!
Kokeile vaikka sellaisia alk. € 20,- hintaisia 3/4 l pullo!
Viiniä saa kyllä siitä huolimatta sanoa pahaksi, jos niin haluaa.
Sama sinne!
Kiellät kaiken mitä juuri teit, ei kannata.
Minkä vastuun?
Voi taivas sentään!
Itkupillimehu
Suurin osa teistä kirjoittajista on roskasakkia
Ensin ostetaan sähköauto. Sen jälkeen ei voi ostaa asuntoa, koska niissä ei ole latausmahdollisuutta.
Onko teillä mennyt sähköt uusiksi? Katselin tuota vanhaa sähkökaappiani missä on vanhat sulakkeet ja johdot jostain ties miltä vuosikymmeneltä ja mietin että miten nuo kestäisi. Ainakin tuo voimavirtajohto ja pistoke menee vaihtoon.
Pärjääkö sellaisella kannettavalla laturilla minkä saa tuohon pistokkeeseen vai pitääkö olla kiinteä malli?
Ainakin moni tuttuni käyttää pelkkää matkamallia ja osa lataa autoaan kotona pelkällä sukolla.
Asia ei vielä ole ajankohtainen joten sähköasentajaan en ole vielä yhteydessä ollut. Mutta tämä on keskustelupalsta niin miksei täältä kysele alustavaa neuvoa.
Hemmetti kun en ollut kotona kun kävivät asentamassa uuden lukijan.
Seuraava autoni tulee olemaan ehkä sähköauto mutta yritän ajaa vanhalla vielä vuoden tai kaksi. Mutta sähköt kuntoon ennen autoa.
Jaa nopealla googlauksella selvisi että uusiksi menee.
Turha arvailla, sähkömies mittareineen kertoo sinulle totuuden. Kiinteän laturin tarvetta meillä ei ole ollut, käytetään säädettävää voimavirtapistokkeeseen kytkettävää latauslaitetta. Sillainkin hyvä, että sen voi ottaa mukaan matkalla ja käyttää adapterin kanssa myös suko-rasiassa.
Mulla on mies joka tykkää matkustella
Ensin pitää kuitenkin ostaa se omakotitalo jossa on 3x 5o A liittymä
3x 5A on aivan liian vähän omakotitalolle. 3x25A riittää jo hyvin vaikka kahdelle sähköautolle.
Niin en tarkoita mitään paristokinderiin,Tesla y vaan jotain autoo mihin mahtuu Moses sisään
Ensin meni sähköt uusiksi ja sitten vasta latausasema. Siinä tonnit paukkui. Olisi saanut jo hyvän auton sillä rahalla mutta päivittää ne muutenkin piti.
Taisi olla melkoinen kartano, kun sähköremppakin maksoi noin paljon.
Kyllä maksaa tuhansia euroja tavalliseen ok-taloon.
Kahdella tonnilla saa minkä tahansa laturin omakotitaloon. Usein paljon halvemmallakin. Minulla maksoi noin 1300€ dynaamisella kuorman hallinnalla pari vuotta sitten. Suosittelen, toimii hyvin, ei minkäänlaisia ongelmia sähkön riittävyydestä.
Taksi vie ja tuo. Sillä pääsee kauppaan ja lentokentälle. Ei tarvii kotteroita. Reissut tiedossa yleensä suht hyvin. siispä sovittu tutun suomalaisen taksarin kans et ajoissa varataan kyyti. kauppaan,kentälle tai milloin minnekkin. Ei ole senttiäkään kiinni kotterossa eikä sen kuluissa. Tulee edullisemmaksi näin ja on huoletonta. Ja jos se "oma taksi" ei pääsisi niin hän välittää jonkun toisen silloin. Aina toimii. Aina puhdas ja lämmin auto.eipä ole ollut 5 vuoteen tarvetta kotterolle.
ei tarvii kaapeleita eikä letkuja. ei autotallia eikä latureita.
jos vaikka ajattelis et ostaa jonkun 30-50000e maksavan kotteron niin sillä rahalla ajelee pelkästään jo kauan taksilla ja siihen lisäksi kaikki muut km kustannukse,jne.
Melkoiset on väännöt. Lataa tai tankkaa. Jokaisen ihan oma valinta. Mitä väliä?
Tyhmyydestä saa maksaa
Mutta haluaisin kuitenkin pahoittaa mieleni jostakin ap
Työn vieruksujilta
Ei ymmärtänyt.
Ihan niin, leuhkana olivat
Pinta on vain pintaa... Et voi koskaan täysin tietää mitä sen kaiken pintakiillon alla muhii.
Hyvä mieli on puolet terveydestä.
Muulla ei ole väliä.
Ei vain voi olla härnäämättä
vähän mautonta ja säälittävää.
Mulla on mies joka tykkää matkustella
Eipä taida kieltää!!
direct (eng.). opastaa, neuvoa (suom.)
Tesla Wall Connector tilaukseen ja sähkömies asentamaan. 👍
Suus sama sana mitä oon jauhanu kauan
No byyhyy. Mikä tässä nyt sulle on ongelma?
meille pitäisi asentaa kolmelle tai neljälle autolle..?
Useimmista omakotitaloista löytyy kolmivaihepistoke, ns. voimavirta eli 11 kW, johon riittää muutaman satasen laite, jos ei auton mukana jo tullutkin.
hyvääksyykö vakuutusyhtiö.?
Monessako vanhassa on yli 25 A pääsulakkeet?
Meidän yhtiö on vuodelta 1965, ja jokaisella osakkaalla on käytössään 3x25A sähköliittymä. Ei olisi, ellei yhtiötä hoidettaisi hyvin, ja pidettäisi jatkuvasti kunnossa päivittäen tarpeen mukaan.
Toki hyväksyy, ihan asiallinen laite, ei mikään viritelmä.
3-vaihepistorasia on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Niitähän käytetään teollisuudessakin.
Viisaus asuu meissä ja tulee myös meidän lävitsemme.
Jotkut eivät kai ymmärrä kuinka typerältä tuo näyttää
Juuri noin. Hyvä kommentti.
Suus sama loru
Että jaksatte haukkua tukijulleiksi ruokkijoitanne.
Ihan kiva uutinen joo
Juuri näin .
Täsmälleen samaa mieltä!
laitettiin perättömiä huhuja kiertämään.
Olet aito yksinäinen yksineläjä, jolla aiheena treffipalstat ja kutinat...
ottakaa asioista selvää
Ruotsissa on jo huomattu että latailusta on helppo rahastaa. Tulee pian suomeenkin. Ollut lehdissä että pattripetet joutuu hankkiin oman latausaseman. oli vain vähän tietoa ettei kovin halpaa. Ja ainakin hybridi autoille tulossa kovat verot.
Ei kovin halpaa? Oma latausasema maksaa asennettuna hieman päälle tonnin, sähkö sopimuksen mukaan, ja pikalatureilla veloitetaan noin 35 senttiä/kWh. Niistä voi valita, eikä kumpikaan ole lähelläkään bensapumpun kiskurihintoja.
se tehopiikkimaksu tulossa noille.Toki sähkö halpaa silti mut Onhan siinä muitakin kuluja jotka vaikuttaa km kustannuksiin. Kuten kaikissa muissakin kulkineissa.
Sähkövilhot vaan unohtaa että onhan se kottero pitänyt ostellakkin tai miten kukakin on sen järjestänyt mut siitäkin tulee kulu joka vaikuttaa km kustannuksiin. Ei se kottero ole ilmainen kulki se vaikka kusella. aina se maksaa. ja lisäksi kaikki muut siihen päälle.
Tehopiikki tulee yleensä lämmityksestä. Kiinteästi asennetavaan latauspisteeseen jokainen täysipäinen laittaa kuormanhallinnan... jolle saa ihan itse asettaa max. tehorajan.
Moon kauhian hämmentynyt.
Et oo yksin, Erkkikin on hämmentynyt ja Sähkötero
Kosteusvoide
Oliko tää joku baitti?
Mikä olisi niin paha asia että niin toimisitte?
Taksi vie ja tuo. Ei tarvii kotteroita.
On edullista ja helppoa.
Ei koskaan letkuja eikä kaapeleita.
ei turhia maksuja , kuluja
Ei tarvi raaputella laseja, Eikä maksella katsatusmaksuja, vakuutuksia huoltoja renkaita yms,
Kotteron kuluilla+ ostohinnalla ajelee kauas ja säästyy turhalta vaivalta.
Työmatkatkin sujuu hienosti eikä ole sopimuskyytinä edes kallista.
Halvempaa kuin omalla.
Mikkihiiren agendaan ei vain sovi, että joku voi olla erimieltä hänen kanssaan, piuhat palaa heti
Mihin ihmeeseen perustatte mielipiteenne?
Ai minä kävin? Ok.
Se pätee tähänkin.
Ok. Tavallaan ymmärrän
Siinä näkyy koko kauheus.
Tykkäsin paljon.
Eipä näy ehtivän
Onpa rasittava ketju
Ei hyvää päivää
Annat tyhmän kuvan itsestäsi jos kiellät ymmärtäväsi täysin selkeitä asioita.
Tollo mikä tollo
Eiköhän se lienee käynyt selväksi, ettei kumpikaan ihan pienistä rikki mene
Jaa mitä hä?
Et tiedä mitään.
Miksi ostaa muuta kuin matkalaturi.
Kiinteä on kätevämpi. Kun sen kanssa parina on dynaaminen virran valvonta sähkökaapissa, ei tarvitse itse vahtia pääsulakkeiden kestoa vaiheittain. Ei tarvitse hankkia varmuuden vuoksi suurempaa sähköliittymää.
tuleeko säästöä jos lataa sähköauton ja ottaa siitä sitten virran taloon? tai myy sitä sähköä?
Onko taas huono päivä?
Asentakaa nyt, ensi vuonna tulee muutos
"Vuoden 2027 alusta lähtien kaikkien uusien asennettavien kiinteiden sähköautojen latausasemien on täytettävä kansainvälinen ISO 15118-20 -standardi"
Ei koske 3-vaihelatausta?
Kannattaa joka tapauksessa hommata kunnollinen älykäs laite jolla lataaminen on turvallista ja sähkösyöttö toimii järkevästi.
3 -vaihelataus = kotilataus. Latauslaite on tosiasiassa autoon sisäänrakennettuna ja se "latauslaite" on vain liitäntä sähköverkkoon.
Uusi standardi vaatii, että pitää pystyä myös purkamaan sähköä auton akusta sähköverkkoon. Se vaatii 3 ominaisuutta
1) auton pitää olla mallia V2L tai V2G = auton pitää pystyä syöttämään latausliittimen kautta tasavirtaa ulos
2) latausasemaan pitää lisätä ns. invertteri, joka muuttaa autosta saatavan tasavirran vaihtovirraksi
3) invertterin pitää olla vielä sähköverkkoon liitettäväksi sopiva
1 on jo monessa nykyautossa vakio-ominaisuutena, vaikkei sitä suuremmin olisi mainostettu
Kohta 2. On joitain autoja, joissa on virran ulosotto vakiovarusteena tai se saa lisävarusteena (latausliittimeen kytkettävä palikka), mutta se on vain 1-vaiheinen ja tarkoitettu yksittäisen vekottimen (esim. sähkögrilli) käyttöön.... tällaista autoa ei saa kytkeä puskemaan sähköä valtakunnanverkkoon!
3 kotilatausasemiin pitää lisätä ns. verkkoinvertteri -> tulee ainakin tonni lisää hintaa näille.
Verkkoinvertterin vaatimuksena on mm., ettei se saa pukata sähköä valtakunnanverkkoon, jos yhteys on poikki. On esim. puu kaatunut linjalle. Verkkoyhtiön miehet pistää syötön poikki ja lähtee vikaa korjaamaan. Tässä kohtaa ei kovin kiva, jos joku kuluttaja syöttääkin omasta talostaan edelleen energiaa verkkoon.... sama vaatimus tottakai mm. aurinkosähköjärjestelmien inverttereillä.
Sama syy myös siihen, miksi Suomeenkin tyrkytetyt pistotulppaliitäntäiset aurinkopanelit ovat ehdottomasti kiellettyjä.
Sinne töihin saadakseen
SItten en tiedä mistä puhut.
On hyvä kyyti
Ja siihen, että rahaa ei kannata säästää.
Onni on, että tulee omillaan toimeen.
Ei ole yhtään mautonta tai säälittävää.
Kyllä on.
Kommenttisi perusteella olet carnivore
Aloituksen kysymykseen vastaus.
Kyllä on.
Sitähän elämä on.
Kel onni on sen kätkeköön...
On kokemuksia
Kyllä on kokemusta vuosien ajalta
Ja ottas huomioon että
On kokemusta
Tämä on ihan oikein...
No voi hellalettas
Otsikkoon vastaus Kyllä on.
Salaista on
onn
Kiitos vastauksestasi.
KUKA. koska ja missä on sanonut
On hyvä kyyti
Yes, one kebab roll full hog
Tärkein on asia kunnossa paperilla.
Mitä kohtaa et ymmärrä?
Ei vara täällä huudella.
Mene sinne salillesi ulisemaan pelle.
Ei ole pakko
Taitaa olla turha toivo.
Ai minä kävin? Ok.
Useammin kohtaamisia
Valheet ei ole totta, ei ole puolitotuuksia, me tahdomme noudattaa totuutta.
Mutta saatamme puolitotuuden vastustajien mielestä noudattaa valheita, puolitotuuksia vaikka tahdomme ne puolitotuudet hylätä.
Hah..hah...😂😂😂
Innovaatiota täältä käsin!
Mitä sitten?
Etkö voinut suoraan kommunikoida tuota
Tämä hyvin vahvasti ...
Häirikkö luuli ehkä olevansa ovela, koska luuli minua tyhmäksi!
Mitä tulee ap:hen, niin hyvä aloitus
Etkö vieläkään ymmärrä?
...noinhan se menee..
Nosto up
No niin toteutetaampa!
Varas varastaa mutta köyhän ei ole varaa
Viileä tassisuus on parempi vaihtoehto .
Tuleva tehomaksu voi tuoda omakotitalossa asuvalle kalliin yllätyksen 12 kuukautta maksettavana? Se on satoja/tuhat euroa lisämaksua helposti vuodessa. Tuo summa on saavutettu jo 15 kW (186 €) päiväkulutuksella Lahdessa. Lehdessä oli juttu tästä ja on varmistettu sähköntoimittajalta.
Tuntikulutuksella tietenkin.
jukran pujut !