Jämsässä liikkuu mukamas jehovantodistajia

Noin vanhoilla tonnin romuilla ei nämä "lahkolaiset" ole koskaan ennen ajaneet, joten tarkoitus oli näköjään kartoittaa varastettavan omaisuuden arvo joka tontilla on näkyvillä ja helposti yöllä haettavissa.
1673875
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 167

Vanhimmat

Taitaa olla Jehovia. Niiltähän se raha pelotellaan suurimmille herroille yhteisön sisällä. Taitaa osa rahoista mennä New Yorkiinkin vielä suurimmille pomoille.

Äänestä
  • Juuri noin se menee ja tietyt henkilöt elättävät koko ikänsä toisten kustannuksella tekemättä koskaan elämässään oikeaa työtä, Ovien takana kuljeksiminen on heidän mielestään fiksua ja oikeutettua.

    Äänestä

Ilta-Sanomat uutisoi 14.06 Jehova luopiosta. Jehovan Todistajien johtohahmo Olli-Pekka Arhosuo istui 50 vuotta salamyhkäisissä oikeuskomiteoissa. Nyt jättänyt lahkon ja haluaa varoittaa "kultista" joka käyttää jäseniinsä hänen mukaansa salakavalaa mielenhallintaa. Hän kertoo järjestön salaisuuksista ja on erityisen huolestunut järjestön piirissä olevista lapsista. Kertomus on karmaiseva ja uskomatonta että tänä päivänä ihmisiä johdetaan huuhaalla harhaan.
Kyllähän eroamisia on kaiken aikaa kun ihmiset järkiintyy ja havahtuvat kuinka heitä on aivopesty.

Ilta-Sanomat ei saanut järjestön tiedottajaa vastaamaan esitettyihin väitteisiin.

Äänestä
  • Oho oho munkin purijalla meni tunteisiin

    Äänestä

  • Järjestön tiedottaja Palonen on useamman kerran yrittänyt kaunistella jehovista eronneiden paljastuksia lahkon pimeästä toiminnasta jopa Jämsän Seudussa. Täysin turhaa, koska kaikkien näiden eronneiden kertomukset ovat yhdenmukaisia ja puuttuvat samoihin epäkohtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Oho oho munkin purijalla meni tunteisiin

    Mihin tunteisiin?

    Äänestä

  • Olli-Pekka Arhosuon tilityksestä vain pieni ote:
    Jehovilla on etäisyys ympäröivään yhteiskuntaan ,Eivät vietä kirkollisia juhlapyhiä, synt.päiviä, itsenäisyyspäivän vietto kielletty, uskonnon tunneille ei saa lapset osallistua, eivät äänestä vaaleissa , Pitkään oli vapautus asepalvelusta.
    Lapset viedään kasteelle, mitä eivät edes itse ymmärrä vanhemmat vain päättää.
    Maailmanloppua ennustettiin jo 1975 ja ihmisiä hoopotettiin sen varjolla.
    Vartiotorni-seura hallinnoi jehovien toimintaa.
    Vastuuhenkilöiksi kelpaa vain miehet, järjestö on naisvihamielinen

    Tämän lahkosta eronneen akateemisen fiksun herran tilitys pitäisi kaikkien lukea.
    KUINKA VÄHÄLLÄ JÄRJELLÄ VOIDAAN IHMISIÄ AIVOPESTÄ JA HALLITA USKONNON VARJOLLA: säännöt kuin terroristijärjestöllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Olli-Pekka Arhosuon tilityksestä vain pieni ote:

    Kuinkahan moni lahkolainen on uskonnon ahdistamana päättänyt itse päivänsä?

    Äänestä

  • Jälleen Iltasanomissa uusi lahkosta eronneen rikostutkija, juontaja Komulaisen tilitys
    eroamisensa syistä jehovista. Kollegan tilitys vaikutti, että haluaa tuoda mielipiteensä kanssa esiin tuosta perin oudosta miesten hallitsemasta uskosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Olli-Pekka Arhosuon tilityksestä vain pieni ote:
    Jehovilla on etäisyys ympäröivään yhteiskuntaan ,Eivät vietä kirkollisia juhlapyhiä, synt.päiviä, itsenäisyyspäivän vietto kielletty, uskonnon tunneille ei saa lapset osallistua, eivät äänestä vaaleissa , Pitkään oli vapautus asepalvelusta.
    Lapset viedään kasteelle, mitä eivät edes itse ymmärrä vanhemmat vain päättää.
    Maailmanloppua ennustettiin jo 1975 ja ihmisiä hoopotettiin sen varjolla.
    Vartiotorni-seura hallinnoi jehovien toimintaa.
    Vastuuhenkilöiksi kelpaa vain miehet, järjestö on naisvihamielinen

    Tämän lahkosta eronneen akateemisen fiksun herran tilitys pitäisi kaikkien lukea.
    KUINKA VÄHÄLLÄ JÄRJELLÄ VOIDAAN IHMISIÄ AIVOPESTÄ JA HALLITA USKONNON VARJOLLA: säännöt kuin terroristijärjestöllä.

    Iltasanomat on nähnyt useita asiakirjatodisteita, jotka tukevat lahkosta eronneen ex johtohahmo Arhosuon kertomaa ja vahvistavat hänen aikaisemman asemansa järjestössä. Hänen tilityksensä on faktaa ja toivottavasti avaa ihmisten silmiä. Itse hän ei usko enää mihinkään yliluonnolliseen. Viisas mies joka omaa terveen omatunnon ja tajusi uskonnon mielettömyyden vääryyksineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Järjestön tiedottaja Palonen on useamman kerran yrittänyt kaunistella jehovista eronneiden paljastuksia lahkon pimeästä toiminnasta jopa Jämsän Seudussa. Täysin turhaa, koska kaikkien näiden eronneiden kertomukset ovat yhdenmukaisia ja puuttuvat samoihin epäkohtiin.

    Jehovan todistajien omien verkkosivujen mukaan "porneia" tarkoittaa Raamatussa sellaista seksuaalista kanssakäymistä, jonka Jumala kieltää ja mitä lahkolaisten pitää noudattaa Siihen sisältyvät aviorikos, prostituutio , naimattomien välinen seksi ,homoseksuaaliset teot, eläimeen sekaantuminen.

    Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakeissa todetaan, että huorintekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa. Jämsässä täysin omat säännöt. Ei puututa vaikka hyvin tiedetään .että lahkossa on henkilö joka jatkuvasti harrastaa "porneijaa"

    Joitakin vuosia sitten ex jehovan mukaan Vantaan haaratoimisto pyysi kaikkia seurakuntia hävittämään oikeuskomiteoiden pöytäkirjat tietyltä ajan jaksolta.
    Arhosuo arvelee , että käsky liittyi amerikkalaisten viranomaisten käynnistämiin tutkintoihin Jehovan todistajien toiminnasta.

    Äänestä

  • Tätähän juuri kuuluisa Jehova Vanhapiika harrastaa. Vanhat miehet uhrina mutta miten Raamattu tulkitse tämän. Tuomitsee kaiken oman edun tavoittelun lähimmäisten kustannuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Tätähän juuri kuuluisa Jehova Vanhapiika harrastaa. Vanhat miehet uhrina mutta miten Raamattu tulkitse tämän. Tuomitsee kaiken oman edun tavoittelun lähimmäisten kustannuksella.

    Niin seksilelujahan ei mainita Raamatussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Tätähän juuri kuuluisa Jehova Vanhapiika harrastaa. Vanhat miehet uhrina mutta miten Raamattu tulkitse tämän. Tuomitsee kaiken oman edun tavoittelun lähimmäisten kustannuksella.

    Kuka? Onko etukirjaimet R L?

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kuka? Onko etukirjaimet R L?

    Täysin sopivat kirjaimet!

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Täysin sopivat kirjaimet!

    No menkää puhumaan todistajille hänestä jos noin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    No menkää puhumaan todistajille hänestä jos noin on.

    Kyllä se on tiedossa että on Jämsän vanhin seksityöntekijä. Lahkon säännöt kieltää siveettömyyden ehdottomasti. Jämsässä ihan omat säännöt. Tärkeintä on että kantaa rahaa ja elättää oikeuskomitean solmiomiehiä. Täysin pimeää toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Kyllä se on tiedossa että on Jämsän vanhin seksityöntekijä. Lahkon säännöt kieltää siveettömyyden ehdottomasti. Jämsässä ihan omat säännöt. Tärkeintä on että kantaa rahaa ja elättää oikeuskomitean solmiomiehiä. Täysin pimeää toimintaa.

    Ei ole tiedossa. Tällainen nimetön huutelu netissä ei aiheuta mitään oikeuskomiteoita. Faktaa pöytään.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Ei ole tiedossa. Tällainen nimetön huutelu netissä ei aiheuta mitään oikeuskomiteoita. Faktaa pöytään.

    Ei tietenkään lahkon rahahanaa kannata sulkea. Helsingin pääpaikan kaapista ulostulot todistavat lahkon arvot; Röyhkeys heikkoja hyväksi käyttäen, ahneus ja epärehellisyys. Näillä arvoilla lahko toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Ei tietenkään lahkon rahahanaa kannata sulkea. Helsingin pääpaikan kaapista ulostulot todistavat lahkon arvot; Röyhkeys heikkoja hyväksi käyttäen, ahneus ja epärehellisyys. Näillä arvoilla lahko toimii.

    Miten Helsinki liityy väittämääsi Jämsän tilanteeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Miten Helsinki liityy väittämääsi Jämsän tilanteeseen?

    Amerikan jälkeen Helsinki ja edelleen seurakunnat. Jokunen vuosi sitten Hgin lahkon johtaja antoi oman tilinumeronsa kun kerjäsi rahaa ovelta ovelle. Asiasta uutisoitiin näyttävästi lehdissä koska summa oli suuri, Lehdessä uutisoitu myös kuinka Hgin lahkon johtaja esitti Jumalaa ja sai vanhukselta sillä konstin nimen testamenttiin,.Asia puitiin käräjillä. Lahkosta eronnut jehovan todistajien johtohahmo Pekka Arhosuo on avautunut hiljattain täysin pimeän uskon toiminnasta .Helsingin päässä näitä johtohahmoja on kaikki maallikko - saarnamiehiä. Sieltä Jämsä saa mallin ,että ihmisten hyväksikäyttö kuuluu asiaan ts mitä isot edellä jne Luetaan kun Piru raamattua eli aina käännetään synnit oman oikeuskomitean voimin anteeksi annetuiksi. Tärkeintä on raha vaikka kuinka syntisin konstein hankittua .Rahalla voi lunastaa jatkopaikkansa aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Täyttää paskapuhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Täyttää paskapuhetta.

    PASKAPUHETTA???? Ei Joka sana on faktaa ja tieto on luetettavalta taholta.
    Kulti-menetelmällä aivopestyt jehovat eivät noudata lainkaan mitään sääntöjä.Tiedottaja Palonen TV:ssä julisti kuinka hienoja ja siveitä ihmisiä he ovat. Häntä ylempi johtohahmo hierarkiassa on nyt herättyään prinsessaunestaan täysin eri mieltä. Jämsä pieni paikka ja tieto leviää niin ei heidän epärehellistä toimintaansa voida hyväksyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Palosta ylempi johtohenkilö ei ole totta eikä tämän "johtohenkilön" jutut ole totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Palosta ylempi johtohenkilö ei ole totta eikä tämän "johtohenkilön" jutut ole totta.

    Netissä Palosesta: Armeijan on suorittanut vankilassa. Koulutukseltaan musiikin maisteri. Uskonnollinen koulutus ainoastaan , että on ollut Amerikassa tutustumassa tähän outoon lahkoon ja sitten aloittanut kiertäjänä Suomessa . Asunut 30 vuotta ilmaiseksi ja syönyt ilmaiseksi jehovien asuntolassa Päivät kiertää. Ei tehnyt koskaan muuta työtä.
    Olli Arhosuo on korkeasti kouluttautunut ja järkevä, minkä todistaa ettei usko tänä päivänä mihinkään yliluonnolliseen eli huuhaahan. Hänen tuomansa epäkohdat lahkossa allekirjoittaa kaikki lahkosta eronneet ja täysin yhtäläisesti .Arhosuolla ei ole mitään syytä valehdella koska on vapaa kuin taivaan lintu ja onnellinen että jätti lahkon,

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Arhosuo ei ole ollut Palosen "johtohenkilö". Se, että joku ei usko yliluonnolliseen ei muuta sitä faktaa, että sellaista on olemassa. Eronneet luopiot ovat mestareita valehtelemaan ja vääristelemään asioita. Kun on halunnut lähteä niin miksi ei ole tyytyväinen ja jatka elämää eikä ulista ja uhriutua mediassa? Koska Saatana meni korvasta sisään. Saatanan käsikassaroita. Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Nämä luopioiksi kutsutut ovat upeita älykkäitä ihmisiä, joilla on terveet aivot. Oikein hyvä, että viime aikoina on tuotu hyvin selvästi esiin tämä jehovienkin jäseniinsä käyttämä kulti-menetelmä, mikä on , salakavalaa mielenhallintaa. Tämä on heidän tapansa lähestyä muita ihmisiä. Jos lahkon johtaja esittää Jumalaa sairaalle vanhalle ihmiselle ja yrittää tällä keinoin viedä hänen omaisuutensa niin mikä on tällainen huuhaa uskonto? Tuon tuostakin on esillä laittomuuksia, johon uskonto antaa valtuudet. Prostituutio on ehdottomasti kielletty lahkon säännöissä ja Jämsässä vielä naimaton eli vanhapiika saa rikkoa kaksinkertaisesti lakia .Saatana ja saatana voi luoja missä pimeydessä ihmiset voi vaeltaa syntiensä kanssa .Hyvä että nämä luopiot ovat rohkeita ja tulevat esiin .Se on ääretöntä viisautta levittää tietoa .Jehovat ovat olleet kautta aikojen vastenmielisempiä uskontoja .Jäseniä pelotellaan milloin milläkin ja voi lapsiraukat. Lahkoon kuulumattomien on ihan mahdoton ymmärtää uskontoa, jossa eletään harhassa ja todellisuuden taju puuttuu tyystin.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Harmageddonissa päät putoaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Harmageddonissa päät putoaa.

    Ensimmäisenä putoavat näiden kultti-menetelmällä ihmisiä huiputtaneiden päät.
    Jatkuvasti nämä toisten omaisuutta hamuavien ,jotka eivät noudata tai yksinkertaisesti eivät ymmärrä lukemaansa raamatun tekstin sisältöä elävät ihan omassa harhaisessa maailmassaan aivopestyinä. Uskotaan itse ja yritetään uskotella muillekin että JOULUPUKKI on olemassa näin vertauskuvallisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Olet väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Olet väärässä.

    Katso korvaasi mikä karvamato sieltä kenties löytyy. Järjellä ja viisaudella tätä maapalloa ainoastaan voidaan jollakin tapaa hallita. Katsokaa Teemalta sunnuntai-aamuna ohjelma Ystävä sä lapsien niin näiden sairaiden lahkojen mielettömyys selviää joka katsojalle. Siellä ihmiset kertovat mitä kauhistuttavimpia tarinoita , missä pelossa ovat eläneet ja jälleen sielläkin mainittiin , että jehovat kaikkein julmin lahko demoneineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Höpöhöpö

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Olet väärässä.

    Katso su aamuisin klo 11.00 Teemalta Ystävä sä lapsien ohjelmaa niin näiden lahkouskontojen pimeys tulee konkreettisesti esille kun henkilöt kertovat toinen toistaan karmivampia kokemuksiaan lapsuudestaan mihin vanhemmat syyllisiä uskon pakkosyöttämisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Palosta ylempi johtohenkilö ei ole totta eikä tämän "johtohenkilön" jutut ole totta.

    Aika hurja väittämä srk jäseneltä. ILTASANOMAT tarkisti mikä oli Arhosuon asema ollut lahkossa ja kaikki teksti lehdessä oli faktaa. Jos lahkoon kuuluva väittää valheeksi Ex johtohahmon tekstiä niin onko niin, että ruohon juuritasolla ei edes tiedetä mitä pääkallopaikalla tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Viime viikolla Jämsää käytiin oikein isolla porukalla läpi. Tekeekö kipiää?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    PASKAPUHETTA???? Ei Joka sana on faktaa ja tieto on luetettavalta taholta.
    Kulti-menetelmällä aivopestyt jehovat eivät noudata lainkaan mitään sääntöjä.Tiedottaja Palonen TV:ssä julisti kuinka hienoja ja siveitä ihmisiä he ovat. Häntä ylempi johtohahmo hierarkiassa on nyt herättyään prinsessaunestaan täysin eri mieltä. Jämsä pieni paikka ja tieto leviää niin ei heidän epärehellistä toimintaansa voida hyväksyä.

    ihan samaa paskapuhetta on sinun lukemasi "fakta", ihan samaa paskaa saat pilvin pimein googlen haulla monista monista asioista, uskoo niihinkin "nettitotuuksiin" ken haluaa

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    ihan samaa paskapuhetta on sinun lukemasi "fakta", ihan samaa paskaa saat pilvin pimein googlen haulla monista monista asioista, uskoo niihinkin "nettitotuuksiin" ken haluaa

    Turha yrittää puolustella. Eroamista lahkosta on kaiken aikaa kun ihmiset järkiintyvät eivätkä halua uskoa täydelliseen huuhaahan. Aivopestyt eläköön ihan rauhassa pimeydessään ja pitävä valitettavasti oikeutenaan käyttäytyä aina oma hyöty etusijalla. Fakta tietoa on tullut nimenomaan lahkosta eronneilta ja he nyt varmasti tietävät miten lahko toimii . Lue mitä mieltä ovat Uskonnon Uhrit teidän toiminnastanne!

    Äänestä

Mikä mahtaa olla munkin purijan pimeä lahko, täysin pimeitä kommentteja ei mitään tolkkua vois jättää julkaisematta.

Äänestä
  • Koko jämsä on pimeä

    Äänestä

  • Paistaakos siellä Niuvanniemessäkin aurinko?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Paistaakos siellä Niuvanniemessäkin aurinko?

    Sinähän sen tiedät asukki

    Äänestä

Minä olin muuten näkevinäni munkki-pellen hihhulien kanssa jakamassa Vartiotornia "Nordean" kulmalla?

Äänestä
  • Kadun valtaaminen kahdesti viikossa pitäisi laissa
    kieltää Uusia uhreja kalastellaan . Siitähän heidän toiminnassaan on kysymys. Helsingin "pääkallopaikan" johtohahmo Olli-Pekka Arhosuo
    toi sen niin selvästi esiin RAHAA, RAHAA. Jäsenet aivopestään seisomaan tumput suorassa kadulla satoi tai paistoi muuten joutuu kadotukseen.

    Äänestä

  • Ex johtohahmon mukaan eduskuntaan on menossa aloite näiden tekopyhien aikuisten lapsien oikeuksiin puuttumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ex johtohahmon mukaan eduskuntaan on menossa aloite näiden tekopyhien aikuisten lapsien oikeuksiin puuttumisesta.

    Kuinkahan paljon lapsia oli Tampereella viikonvaihteessa aivopesussa?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kuinkahan paljon lapsia oli Tampereella viikonvaihteessa aivopesussa?

    Pride on vielä pahempaa lapsille.
    Jehovat ei irstaile.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Pride on vielä pahempaa lapsille.
    Jehovat ei irstaile.

    Höpö höpö! Heillä on niin omat omituiset sääntönsä etteivät edes tiedä mitä irstailu sana tarkoittaa. Tämäkin on tullut selväksi lahkosta eronneiden tilityksissä, että moraali on sitä sun tätä rikkoen ihan vapaasti Mooseksen kirjan KYMMENTÄ KÄSKYÄ-

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Arhonsalon kirjoituksen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana lahkosta on eronnut
    3000 jäsentä . Lapset kasvavat aikuisiksi ja alkavat ajatella omilla aivoillaan. Monet ovat
    katkeria vanhemmilleen uskonnon pakkosyötöstä . mikä on pilannut heidän elämäänsä raskaana ja pelokkaana kokemuksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Jämsässä ei liiku kun kylä kyyläreitä ja munkin purija höpöjä

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Jämsässä ei liiku kun kylä kyyläreitä ja munkin purija höpöjä

    siis ja toki myös JN siis eikö niin,sano toki...

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Höpö höpö! Heillä on niin omat omituiset sääntönsä etteivät edes tiedä mitä irstailu sana tarkoittaa. Tämäkin on tullut selväksi lahkosta eronneiden tilityksissä, että moraali on sitä sun tätä rikkoen ihan vapaasti Mooseksen kirjan KYMMENTÄ KÄSKYÄ-

    Monenlaista, esim. aviorikoksen voi tehdä, tai paneskella ihan omaksi ilokseen jonkun kanssa, kunhan ei ns. jää kiinni. Jos jää, varsinkin nainen, joutuu seurakunnan "vanhimpien" puhutteluun ja melkoisen yksityiskohtaiseen haastatteluun. Nämä kaikki vanhimmat ovat tietysti miehiä.
    Mielestäni sairasta, hyvin sairasta. Kuitenkin jotkut pitävät uskontonaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Todella upea kirjoitus ja hyvä ihmisten tietää kuinka epämiellyttävää toimintaa näiden tekohurskaiden kulisseissa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kadun valtaaminen kahdesti viikossa pitäisi laissa
    kieltää Uusia uhreja kalastellaan . Siitähän heidän toiminnassaan on kysymys. Helsingin "pääkallopaikan" johtohahmo Olli-Pekka Arhosuo
    toi sen niin selvästi esiin RAHAA, RAHAA. Jäsenet aivopestään seisomaan tumput suorassa kadulla satoi tai paistoi muuten joutuu kadotukseen.

    Eikö kaupunki voi kieltää tämän pimeän uskonnon tyrkyttämisen kadulla ja vielä 2 x viikossa. Aiemmin oli vain lauantaisin ja sekin ärsytti.Vartiotornit menee suoraan roskiin. Jakelu vois olla Valtakunnan salin nurkalla. Sittenpähän näkisivät paljonko tulee väkeä heidän perässä.

    Äänestä

Jehovat on hienuu arvokasta väkee.
Ne ei juoruile eikä puhu paskaa lähimäisestä.

Äänestä
  • Täysin falskia tietoa. Helpompi uskoa väittämä,että lehmäkin "osaa lentää" .

    Äänestä

  • Hahahaa 😁

    Äänestä

  • Sisäsiittoiset paskateot lähimmäisille on paljon suurempi synti kuin puheet.

    Äänestä

Meillä kävi vanhempi, ja nättityttö. Sanoin vanhalle että ajais pari tuntia nurmikkoa, kun nuoremman kanssa hoidellaan lahkoasioita. Ja hyvin hoitelikin.

Äänestä
  • siis onko näin JN näinkö on,sano toki.....edes hieman..

    Äänestä

  • Yli 70 vuotiaallta Jehova tytöltä miesten huijaus onnistuu edelleen vankalla vuosikymmenten kokemuksella. Näin sitä tosi uskovainen toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Yli 70 vuotiaallta Jehova tytöltä miesten huijaus onnistuu edelleen vankalla vuosikymmenten kokemuksella. Näin sitä tosi uskovainen toimii.

    Maton pesua nää kaksikot vois esittää kans. Silloin on pidettävä vara ettei peruukki putoa pesuveteen ja vie nuoruutta ja kauneutta ja totuus vihdoin paljastuu näistä kieroista mukamas uskovaisista.

    Äänestä

  • Tällä 70 vuotiaalla jehova vanhuksella joka yrittää esittää teinityttöä on aina eväät mukana kun menee tyrkylle. Miehet itse kertoneet että on terästettyä viinaa ja lelulaukku ettei ihme vaikka ruohon leikkuu olikin hyvä iskupaikka. Tuskin kuitenkaan oli ilmaista. Kun nuori varastaa kaupasta niin poliisi kutsutaan paikalle välittömästi. Mutta nämä lahkolaisten uhrit ovat täysin lainsuojattomia jollei omaiset pidä huolta ja varoita heitä. Helsingin ex jehovapomo allekirjoitti täysin lahkon epäeettisen käyttäytymisen.

    Äänestä

Tyhmää ja aivopestyä porukkaa, ei jatkoon 🤭

Äänestä
  • Seurakunnasta eroneet erotetut on säälittäviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Seurakunnasta eroneet erotetut on säälittäviä.

    Olli-Pekka Arhosuon mukaan monet lahkosta eronneet kuten hän itsekin tuntee suunnatonta helpotusta , että on päässyt eroon täysin epärehellisestä ihmisten jatkuvasta hyväksikäytöstä, mihin toimintamalli
    tulee Amerikasta 1800 luvulta lähtien ja sieltä koko pimeää lahkoa johdetaan. Täysin epärehellistä toimintaa vanhojen huru-ukkojen ohjeistamana. Jämsässäkin löytyy aika monta uhria, jotka ovat joutuneet lahkon pihteihin.

    Äänestä

Karta aina jehovia, ovat sielullesi vaaraksi.

Äänestä
  • Eikä vaan sielulle vaan todella ruumiille vaaraksi jos kohteena on liian nuoret miehet niin tekee heistä seksiadddikteja ja puolestaan vanhat miehet eivät kestä Jämsän kuuluisimman seksityötekijä-vanhanpiian käsittelyä. Terveyskeskusta ja vaippoja tarvitaan ja muisti horjuu. Tämä on nähty ja valitettavasti tämä jo itse yli seitsemänkymmentä vuotta oleva aviottoman lapsen äiti -jehova kyttää koko elämänsä uusia kohteita ja kantaa rahaa solmiomiehille Valtakunnan salille niin hänen tekemisiään pidetään oikeutettuina uskonnon nimissä. , Ko vanhapiika pitää itseään leskenä vaikkei ole koskaan ollut naimisissa. Näin sairas ajatusmaailma ja paljon on saanut pahaa aikaiseksi. Täysin pimeää toimintaa uskonnon varjolla.

    Äänestä

Aikoinaan kun romaanit kiersivät he saivat huonoa kohtelua osakseen. He pyysivät ruokaa oli nälkä eikä ollut mitään sossun palveluja.. Nämä Jämsän vakituiset iät ajat samat ovien takana ravaajat ovat yhteiskunnan elättejä töitä vieroksuvia ja ottaneet elämän tavakseen ryöstää heikompia. Toiminta Jämsässäkin on niin moraalitonta sehän on nähty ja kuultu. Montaako on jymäytetty olemattomilla lupauksilla. Tultu oven taakse ylimeikattuna milloin minkäkin värinen peruukki ja yritetty hämätä että päästy päämäärään ja kaiken takana raha. Röyhkeää!!!

Äänestä
  • Paratiisi eioo viel avattu. Ennenaikaista arvostelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Paratiisi eioo viel avattu. Ennenaikaista arvostelua.

    Vaan jämpsän portissa avautuu munkin purija paratiisi

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Paratiisi eioo viel avattu. Ennenaikaista arvostelua.

    Helvettiin on kuuma linja auki ja kukin saa sitä mitä tilaa eläessään. Hyväksikäyttäjät huorin tekijät voi unohtaa haaveilun Paratiisista.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Helvettiin on kuuma linja auki ja kukin saa sitä mitä tilaa eläessään. Hyväksikäyttäjät huorin tekijät voi unohtaa haaveilun Paratiisista.

    Paratiisi on hieno paikka. Leijonat ja lampaat syö samasta kupista sovussa. Velat muuttuu saataviksi.
    Kivut ja säryt paranee.
    Kauniita naisia kaikilla hyvä tahto.
    Sitä odotellessa. 🙏

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Paratiisi on hieno paikka. Leijonat ja lampaat syö samasta kupista sovussa. Velat muuttuu saataviksi.
    Kivut ja säryt paranee.
    Kauniita naisia kaikilla hyvä tahto.
    Sitä odotellessa. 🙏

    Paratiisiin ei tehdä matkoja ja kaikki tuo hölyn pöly on mielikuvitusta. Täysin keksitty paikka niinkuin saduissa on ja jotkut aivopestyt uskoo mokomaan ja kuvittelevat vielä viimeiseksi paikakseen. Täysin lapsen mielistä ajattelua ,tosi naiivia.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Paratiisi on hieno paikka. Leijonat ja lampaat syö samasta kupista sovussa. Velat muuttuu saataviksi.
    Kivut ja säryt paranee.
    Kauniita naisia kaikilla hyvä tahto.
    Sitä odotellessa. 🙏

    Pääseeköhän siellä vanhat piiiatkin naimisiin kun täällä maan päällä on tarvinnut tyytyä ukkomiesten jatkuvaan metsästykseen ja tyytyä vain heidän leluna olemiseen kelpaamatta kellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Helvettiin on kuuma linja auki ja kukin saa sitä mitä tilaa eläessään. Hyväksikäyttäjät huorin tekijät voi unohtaa haaveilun Paratiisista.

    Helevettiä ei ole olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Helevettiä ei ole olemassa.

    Helvetti, tai helvettejä on olemassa. Ja juuri maanpäällisiäkin helvettejä, joissa monet joutuvat elämään. Sanotaan, että joku ihminen voi tehdä jonkun elämästä heövetin.

    Äänestä

onko kaunista ja liukasta kampetta tarjolla?? PS: en pure munkkia, enkä hanki lopotomiaa...

Äänestä
  • Kyllä oli tytöt tänään taas nättinä pankin kulmalla. Lehtitelineen kanssa. Kalleristia eioo enää näkynyt?

    Äänestä

  • No eipä tule näkymäänkään, kun kuoli jo vissiin viime vuoden puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    No eipä tule näkymäänkään, kun kuoli jo vissiin viime vuoden puolella.

    Jehovat korostavat, että vainajista ei saa puhua pahaa. Kuitenkin kuolema ei poista hyväksi käyttäjien tekosia. Tämä on Jämsässä nähty , ainoastaan lahko kunnioittaa edesmenneiden elämän tapaa mitä pitävät oikeana eivätkä erota metsää puilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    No eipä tule näkymäänkään, kun kuoli jo vissiin viime vuoden puolella.

    Hän varmasti paratiisissa.
    Oli Hyvä ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kyllä oli tytöt tänään taas nättinä pankin kulmalla. Lehtitelineen kanssa. Kalleristia eioo enää näkynyt?

    Paljonko maksavat kaupungille aiheuttamastaan haitasta kadulla ?

    Äänestä

Kattokaas muuten elokuva "Maa on syntinen laulu". Siinähän uskovaiset hässivät seuroissaan hurmiossaan kuka ketäkin, jopa saarnaajakin impeä ja tietysti Jumalan käskystä.

Äänestä
  • Elokuvassa halutaan juuri tuoda esille uskonnon varjolla tapahtuvaa irstailua ja hyvin on toteutus onnistunut. Lahkosta eronneet ovat parhaita tulkkeja kertomaan miten pimeää toiminta on. Narsistiset maallikkosaarnaajat niinkuin oli elokuvassakin hyvin tuotu esille käyttävät valtaansa törkeästi hyväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Elokuvassa halutaan juuri tuoda esille uskonnon varjolla tapahtuvaa irstailua ja hyvin on toteutus onnistunut. Lahkosta eronneet ovat parhaita tulkkeja kertomaan miten pimeää toiminta on. Narsistiset maallikkosaarnaajat niinkuin oli elokuvassakin hyvin tuotu esille käyttävät valtaansa törkeästi hyväksi.

    Arhosuo kirjoituksessaan varoitti "kultista" millä menetelmällä lahkolaiset sitovat uhrinsa vahvemmin kiinni heidän tahtoonsa ja pyritään erottamaan uhri läheisistään ja ystävistään. On nähty täälläkin.
    Lahkoja tutkinut kirjailija Tuire Malmstedt on kirjoittanut kirjan "Uskonnolliset kultit Suomessa" . Täysin röyhkeä otos kirjasta: Lohjalaisnaisen testamentista käytiin oikeutta.
    .Oikeuden käynnin myötä paljastui, että nainen oli ollut pitkäaikaisen manipuloinnin kohteena. Lahkon johtaja oli puhunut naiselle "JUMALAN ÄÄNELLÄ"
    ja saanut tämän tottelemaan määräyksiään. Tätä se toiminta on , mikä heidän mielestään perustuu lahjotuksiin. Oikein hyvä että joukossa on fiksujakin jotka alkavat toimia vääryyttä vastaan tuoden asiat julki. Keväällä lupailivat pelastaa maapallon ????

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Siellähän istutte kuumalla arinalla.pakanat.
    Hyvät ja kuuliaiset ihmiset kutsutaan
    Paratiisiin

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Siellähän istutte kuumalla arinalla.pakanat.
    Hyvät ja kuuliaiset ihmiset kutsutaan
    Paratiisiin

    Tiedossa on .että lahkon uhreja ovat jopa lukutaidottomat, jotka helposti on aivopestävissä. Jos lahkoon kuuluva ei tiedä edes mitä sana PAKANA tarkoittaa niin tosi pimeydessä elää.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Arhosuo kirjoituksessaan varoitti "kultista" millä menetelmällä lahkolaiset sitovat uhrinsa vahvemmin kiinni heidän tahtoonsa ja pyritään erottamaan uhri läheisistään ja ystävistään. On nähty täälläkin.
    Lahkoja tutkinut kirjailija Tuire Malmstedt on kirjoittanut kirjan "Uskonnolliset kultit Suomessa" . Täysin röyhkeä otos kirjasta: Lohjalaisnaisen testamentista käytiin oikeutta.
    .Oikeuden käynnin myötä paljastui, että nainen oli ollut pitkäaikaisen manipuloinnin kohteena. Lahkon johtaja oli puhunut naiselle "JUMALAN ÄÄNELLÄ"
    ja saanut tämän tottelemaan määräyksiään. Tätä se toiminta on , mikä heidän mielestään perustuu lahjotuksiin. Oikein hyvä että joukossa on fiksujakin jotka alkavat toimia vääryyttä vastaan tuoden asiat julki. Keväällä lupailivat pelastaa maapallon ????

    Jos ahkn johtaja huijaa tod.näköisesti vanhuksia Jumalan äänellä ja maallikoista koottu oikeuskomitea on epärehellinen rahalla ostettavissa synnit saa rahalla anteeksi ja voi jatkaa moraalitonta elämää ei eroteta lahkosta kuten tehtiin naiselle 80 luvulla siveettömyyden takia. Jehovat on ainoa uskonto mikä tyrkyttää itseään ovien takana ja kaduilla. Käsittämätöntä toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Lahkoa johdetaan Amerikasta ja nähty on kuinka pimeää toiminta on.Aikanaan EU n piti ottaa kantaa useiden valituksien vuoksi lahkon toimintaan, mutta asia jäi kesken. Venäjältä Putin karkotti jehovat terroristeinä maasta. Jämsäkin sai valitettavasti osansa. Täällä ne kiertää ovien takana eivätkä osaa sanaakaan suomen kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    menes nyt JN muualle satuilemaan,siis eikö niin..

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    menes nyt JN muualle satuilemaan,siis eikö niin..

    Jälleen saatiin lehdestä lukea kuinka vanha mies menehtyi huonossa kunnossa
    humaltuneena .Kuolema kenties turha, jos olisi saanut asianmukaista hoitoa Hänen kanssaan ollut henkilö soitti lpoliisille henkilökohtaisesti, koska hänellä kaiken varalta puh.numero ja siitä alkoi koko prosessi.
    missä tehtiin kakki mahdolliset virheet. Onko tämä nyt jatkumoa näiden vanhojen miesten hyväksikäytön seurauksena tapahtuneiden sairastumisien ja kuolemien ikävään listaan. Jehova vanhapiika on aiemmissa mukana, Tästä viimeisestä vielä tutkimukset kesken ts kenen seurassa mies oli kun kunto romahti totaalisesti.

    1Äänestä

Pornomunkin mussuttajat voivat mennä saunan taakse.....

Äänestä
  • Kuten em. munkki-ääliökin, eikö niin? Sano toki?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kuten em. munkki-ääliökin, eikö niin? Sano toki?

    siis onko näin JN sano toki,siis eikö niin...

    Äänestä

Kerran kävi jehovat ovella mutta eivät olleet juttutuulella. Eivätkä halunneet aviisiinsa vaihdossa vanhaa rattoa eivätkä turpaansa. Ihme väkeä

Äänestä
  • Höpöhöpö

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Höpöhöpö

    Mitä et tässä usko? Että eivät halunneet nenilleen?

    Äänestä

  • Parhaita asiantuntijoita arvostelemaan Jehovan Todistajien toimintaa ovat lahkon jättäneet. Ovat juuri sen vuoksi eronneet , että heidän silmänsä ja korvansa ovat saaneet tarpeeksi huuhaasta, mitä pakkosyötetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Parhaita asiantuntijoita arvostelemaan Jehovan Todistajien toimintaa ovat lahkon jättäneet. Ovat juuri sen vuoksi eronneet , että heidän silmänsä ja korvansa ovat saaneet tarpeeksi huuhaasta, mitä pakkosyötetään.

    Nämä kelvotomat musta maalaa seurakuntaa.todistajat on vilpittömiä rehellisiä ihmisiä..

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Nämä kelvotomat musta maalaa seurakuntaa.todistajat on vilpittömiä rehellisiä ihmisiä..

    Eivät ole kelvottomia vaan näillä lahkosta eronneilla on terve omatunto alkanut kolkuttaa ja haluavat olla rehellisiä itselleen ja tuoda epäkohtia julki.

    Äänestä

  • Mikä yhdistää jehovia ja kiveksiä?? Molemmat jäävät ulkopuolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Mikä yhdistää jehovia ja kiveksiä?? Molemmat jäävät ulkopuolelle.

    Laukaan katkojakapteeni kun vapautuu linnasta niin hän auttaa tuollaisissa fantasioissa.

    Äänestä

Säälin näitä kaikkia aivopestyjä ihmisiä jotka uskovat johonkin kultteihin.

Äänestä
  • hankitaanko yhteinen lobotomia🤣😢😂

    Äänestä

  • Ja kyllä tulikin likainen vesi ulos. Suosittelen muillekin.

    Äänestä

  • Järkyttävää on tämä heidän käyttämänsä Kultti-menetelmä.missä käytetään salakavalaa mielenhallintaa kanssaihmisiin. Herkille ihmisille todella vaarallista. Täydellistä aivopesua.

    Äänestä

Nyt jehovat hyväksyy veritankkauksen.useita kuoli turhaan.

Äänestä
  • Mikään ei käy teille ulisijoile. Nyt Jehovan todistajat saavat luovuttaa verta. Onko sekin väärin?

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Mikään ei käy teille ulisijoile. Nyt Jehovan todistajat saavat luovuttaa verta. Onko sekin väärin?

    saavat luovuttaa, haloo ?? Heidän lahkonsa periaatehan on , että ovat aina vain ottamassa käsi ojossa eivätkä lahjoita eivätkä osallistu mihinkään hyväntekeväisyyteen. Ihmisen oikeuden taju luonnollisesti määrää että jos lahko nyt vihdoin herännyt ja hyväksyy verensiirron niin
    totta kai heidän on itse osallistuttava veren luovuttamiseen Tämä vanha sääntö ollut kanssa täysin absurdi lahkon muiden outojen sääntöjen joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Hyväntekeväisyyskeräyksiin osallistuminen on oma asia. Huomaa, että täällä ulkopuoliset esittää uskon vartija kommentointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Hyväntekeväisyyskeräyksiin osallistuminen on oma asia. Huomaa, että täällä ulkopuoliset esittää uskon vartija kommentointia.

    Onko sekin ihan oma asia, että lahkon johtaja esittää Jumalaa ja yrittää päästä käsiksi vanhuksen rahoihin niinkuin tapahtui Lohjalla? Onneksi oli paikalla ulkopuolinen vartija, joka esti tilanteen. Epärehellistä toimintaa onneksi pyritään kontrolloimaan mutta aina ei ole vartijaa paikalla saatavissa valitettavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    En ole kuullut enkä tiedä Lohjan tapauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    En ole kuullut enkä tiedä Lohjan tapauksesta.

    Kannattaisi lukea lehtiä ja laajentaa maailman katsomustaan Asia on käsitelty käräjillä ja uutisoitu aikanaan lehdessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Kannattaisi lukea lehtiä ja laajentaa maailman katsomustaan Asia on käsitelty käräjillä ja uutisoitu aikanaan lehdessä.

    Ymmärrätkö, että jokaista lehtijuttua on mahdoton lukea? Ei ole kyse välinpitämättömyydestä vaan ihan ajasta ja energiasta.

    Äänestä

Jehovat rakastaa lähimäistä.
Ei puhu pahaa.juoruile.

Äänestä
  • Just so, really afwul !!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Just so, really afwul !!!!

    höpö höpö vitjapalli

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    höpö höpö vitjapalli

    Höpö höpö tyyppi katso video ja avarra näkemystäsi. Kommentoi vasta sen jälkeen mitä ajatuksia video herätti?

    Äänestä

Jehovan todistajat jälleen 03.10 näyttävästi esillä Ilta-Sanomien etusivulla ja kaikki teksti negatiivista koskien lapsien huostaanottoa verensiirron kiellon aikaan. Esillä oli myös näyttävästi suunnitteilla oleva jehova -kylä Vantaalle. Mistä rahat? Näistä asioista Vartiotorni lehti vaikenee täysin vaikka lehteä levitetään ympäri maata. Toiminta täysin epärehellistä ja salaista. Netistä löytyy palljon todellista tietoa.

Äänestä
  • jehovilla on ikuinen syksy hameen alla

    Äänestä

  • Rahat tulee vapaaehtoisista lahjoituksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Rahat tulee vapaaehtoisista lahjoituksista.

    Ei mene tänä päivänä läpi. Lahkolla on jäseniä, jotka ei koskaan ole tehnyt muuta työtä kuin kiertää holkunnut ihmisten ovilta oville. Osaavat kyllä manipuloida heikkoja ihmisiä kultti-menetelmällä ja röyhkeydellä ei mitään määrää. Sehän on tullut tässä keskustelussa varsin hyvin esille ja esimerkkejä on. Ei ole vierasta, että sairaalassa pyritään vielä saamaan nimi kuolevalta testamenttiin. Valehdellaan ilman mitään häpeää, että toiminta pyörii lahjotuksilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Viimeisellä hetkellä on hienoo et joku on läsnä.
    Näille haukkujilleko se testamentti sitten kuuluis.kysyn vaan.

    Olen kuullut tätä virttä 50vuotta. Okei. Paljonko sinulle pitäisi maksaa palkkaa, että lähdet oville kertomaan Raamatusta Jämsässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Olen kuullut tätä virttä 50vuotta. Okei. Paljonko sinulle pitäisi maksaa palkkaa, että lähdet oville kertomaan Raamatusta Jämsässä?

    Ei kannata uskoa tuollaisiin huuhaa juttuihin kuten ei joulupukkiinkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Olen kuullut tätä virttä 50vuotta. Okei. Paljonko sinulle pitäisi maksaa palkkaa, että lähdet oville kertomaan Raamatusta Jämsässä?

    Ei terveen järjen ja arvomaailman omaava ihminen lähde mistään hinnasta julistamaan täysin sairaat säännöt sisällään pitävää uskontoa ihmisten oville. Noviisit laitetaan kiertämään ja aiheet aina samat: Maailman loppu, paratiisin paikan lupaavat kun saavat nimen testamenttiin. Nämä ikuiset kiertäjät seuraavat kuolinilmoituksia ja ovat leskien ovien takana ennen kuin vainaja on kunnolla kylmennyt. Tälle on naurettu pitkään. Ei mikään muu uskonto käyttäydy näin sivistymättömästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Viimeisellä hetkellä on hienoo et joku on läsnä.
    Näille haukkujilleko se testamentti sitten kuuluis.kysyn vaan.

    Lahkolainen opiskele käskyt hurskaana uskovaisena! TÄSSÄ SINULLE yhdeksäs käsky: ÄLÄ HIMOITSE LÄHIMMÄISESI OMAISUUTTA! 8

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Ei terveen järjen ja arvomaailman omaava ihminen lähde mistään hinnasta julistamaan täysin sairaat säännöt sisällään pitävää uskontoa ihmisten oville. Noviisit laitetaan kiertämään ja aiheet aina samat: Maailman loppu, paratiisin paikan lupaavat kun saavat nimen testamenttiin. Nämä ikuiset kiertäjät seuraavat kuolinilmoituksia ja ovat leskien ovien takana ennen kuin vainaja on kunnolla kylmennyt. Tälle on naurettu pitkään. Ei mikään muu uskonto käyttäydy näin sivistymättömästi.

    Eli vastasit nyt siihen, että ovilla ei kierretä rahasta koska mistään hinnasta et lähtisi kiertämään. Puhuit itsesi pussiin. Tule valtakunnansalille. Ovilla kierretään Jehovan pyhällä hengellä ILMAISEKSI.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    jehovilla on ikuinen syksy hameen alla

    Vappuna ja juhannuksena siellä voi olla vilkastakin toimintaa!

    Äänestä

Yks jehova haki patsaansa pois keskuskadun varrelta.hyvä näin.varmaan ei kukaan kaipaa kumpaakaan jämsässä .😈

Äänestä
  • Mikä patsas?

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Mikä patsas?

    Matti Nykäsen muotokuva

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Matti Nykäsen muotokuva

    Antonio Ruben da Cudan, kuvanveistä joka on tehnyt Laskettelija-patsaan (1991) ei ole Jehovan todistaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Antonio Ruben da Cudan, kuvanveistä joka on tehnyt Laskettelija-patsaan (1991) ei ole Jehovan todistaja.

    Timppa lahkeessa löysä salonen

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Timppa lahkeessa löysä salonen

    Patsaan omistaja Hirvonen. joka vei patsaan Vääksyyn oli ainakin Jämsässä asuessaan jehova-lahkolainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Antonio Ruben da Cudan, kuvanveistä joka on tehnyt Laskettelija-patsaan (1991) ei ole Jehovan todistaja.

    Laskettelija-patsaan tehnyt kuvanveistäjä ja hänen vakaumuksensa eivät kuulu jämsäläisille minkään vertaa. Nii kuin ei sekään mitä patsaan omistaja teki omaisuudelleen. Hän korjasi omansa oikeutetusti eikä syyllistynyt mihinkään luvattomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Laskettelija-patsaan tehnyt kuvanveistäjä ja hänen vakaumuksensa eivät kuulu jämsäläisille minkään vertaa. Nii kuin ei sekään mitä patsaan omistaja teki omaisuudelleen. Hän korjasi omansa oikeutetusti eikä syyllistynyt mihinkään luvattomaan.

    Valtakunnan salit on yhdenlaisia datakeskuksia 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Valtakunnan salit on yhdenlaisia datakeskuksia 😆

    Ainakin paljon tuhoa hekin aikaan saavat ja mikä oudointa että heidän toimintaansa ei valvo oikeuslaitos millään tapaa.

    Äänestä

Jämsässä liikkuu mukamas jehovan todistajia. No, jehiksiä on pyörinyt nurkissa iät ja ajat. Tekevät kuulema apostolin työtä ja käännyttävät porukkaa. No, iso osa taitaa käännyttää ne jo oveltaan ulos.

Äänestä
  • Miksi ei kadulla iät ja ajat itseään vain esittelemässä olevaa Jämsän vanhinta seksityöntekijää laiteta sivuun. Täysin syntinen nainen , jonka elintavat tiedetään. Uskottavuus lahkoon on tänä päivänä muutenkin suurennuslasin alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Miksi ei kadulla iät ja ajat itseään vain esittelemässä olevaa Jämsän vanhinta seksityöntekijää laiteta sivuun. Täysin syntinen nainen , jonka elintavat tiedetään. Uskottavuus lahkoon on tänä päivänä muutenkin suurennuslasin alla.

    Valtakunnan salin pihalla on autoja paljon kun he kokoontuvat. Mistä johtuu, että kadulla jo 50 vuotta i raamatun sisällöstä täysin tietämätön Vanhapiika jäsen on aina seistä töröttämässä kadulla ja tekemässä myös omaa treffibisnestään jehovien taulujen alla. Tätä on ihmetelty pitkään varsinkin kun tiedetään naisen epämääräiset ja epärehelliset työtavat. Eikö olisi lahkon edun kannalta aika laittaa tämä siveetön vanhus vihdoin eläkkeelle. Käyttää törkeästi uskoa hyväksi oman edun toteuttamiseen.

    Äänestä

jehovilla on yleensä niin tiukka pylly,että pierukin kuulostaa vihellykselle ja tämä tarina on tosi

Äänestä
  • Charles Darwin pieraisi. Ateisti tuuletti.

    Äänestä

Näitä keskusteluja kun seuraa tulee mieleen, että onko täällä Jämsässä muuta mielenterveysasemaa, kuin Alko? Aiheellista olisi perustaa, ennen kuin se kymppitonnin koirankusetus-puisto!

Äänestä
  • asiantuntijan kommentti🤣😂👍

    Äänestä

  • jos et sitä tajua,mistä tää kaikki johtuu,niin sinähän se olet hoidon tarpeessa

    Äänestä

  • Edellisen kommentin kirjoittaja on pihalla kuin lumiukko . Täysin asiaton kommentti täydellisessä typeryydessään, ei järjen häivää!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Edellisen kommentin kirjoittaja on pihalla kuin lumiukko . Täysin asiaton kommentti täydellisessä typeryydessään, ei järjen häivää!!!!

    Todella asiatonta on vetää Alkoa ja koirapuistoa tähän keskusteluun. eivät sivua keskustelua millään lailla.
    Lahkon sisältä löytyy ihan riittävästi mielenterveyspotilaita jopa itsemurhia. Keskustelu on tuonut esille suuren määrän outoja lahkon tapoja jopa johtohahmon todellisia kokemuksia.

    Äänestä

  • Mene Valtakunnan salille avartamaan tietämystäsi tästä huuhaa uskosta,
    niin sinulle selviää saatanat, demonit Harmageddon jne eli miten ihmisiä pelotellaan. Lahkosta eronneista uhreista useat tarvitsevat apua mielelleen, mikä nyt viime aikoina on julkisuudessa tullut hyvin esille. He todella tarvitsevat mielenterveyspuolen palveluja eikä suinkaan keskusteluihin osallistujat, joilla on oikeus lausua mielipiteensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Todella asiatonta on vetää Alkoa ja koirapuistoa tähän keskusteluun. eivät sivua keskustelua millään lailla.
    Lahkon sisältä löytyy ihan riittävästi mielenterveyspotilaita jopa itsemurhia. Keskustelu on tuonut esille suuren määrän outoja lahkon tapoja jopa johtohahmon todellisia kokemuksia.

    Alkossakin on jehis.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Alkossakin on jehis.

    Haittaako se jotenkin sun viinan ostamista?
    Minun ei. Jutellaan ihan mukavasti, kun käyn siellä asioimassa.
    Kiva, ystävällinen kaveri.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Alkossakin on jehis.

    Lopeta juominen.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Haittaako se jotenkin sun viinan ostamista?
    Minun ei. Jutellaan ihan mukavasti, kun käyn siellä asioimassa.
    Kiva, ystävällinen kaveri.

    Teuvo Loman oli kassalla keskiviikkona alkossa

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Teuvo Loman oli kassalla keskiviikkona alkossa

    Louvo Teman oli viime viikolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Teuvo Loman oli kassalla keskiviikkona alkossa

    Täysin turha uutinen vai onko tämä lasten raiskaaja, vankilakundi ,vaatesuunnittelija myös nykyisin jehova? Tämän pedofiilin näkeminen oli kanta-asiakas vanhusnaiselle Alkossa iso tapahtuma kaiketi???

    Äänestä

  • Jehikset kusettaa ihmisiä, ei koiria.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Täysin turha uutinen vai onko tämä lasten raiskaaja, vankilakundi ,vaatesuunnittelija myös nykyisin jehova? Tämän pedofiilin näkeminen oli kanta-asiakas vanhusnaiselle Alkossa iso tapahtuma kaiketi???

    Ateisteissa niitä lasten rakastajia on.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Haittaako se jotenkin sun viinan ostamista?
    Minun ei. Jutellaan ihan mukavasti, kun käyn siellä asioimassa.
    Kiva, ystävällinen kaveri.

    Tottakai jehova myyjä on uskon siskolle aulis palvelija varsinkin kun asiakas käy usein ja jkannattaa kiitettävästi Jämsän Alkoa.

    Äänestä

Tänne kun eksyy yksikin jehvo tietää eksyneensä mua ei käännytetä jehvox 🤣🤣🤣

Äänestä
  • se on pesäpallon pikakurssi perkele jos Le,su tai joku muu tulee tontille

    Äänestä

Jehova on Jumalan nimi.

Äänestä

Sanovat itseään Jehovan todistajiksi. Siis todistajiksi. Mitä ne todistavat. Onko niillä olemassa jotain todisteita olettamuksilleen? Ja onko tahoja joilla on valtuudet hyväksyä heidän väitteensä tosiksi.

Äänestä
  • Onhan ne parempia ihmisiä.
    Eivät juoruile.eikä ryyppää

    Äänestä

Paras vitsi mutta täysin mauton tosi paljon juovat. Jäsen puolusteli runsasta juomistaan että raamatussakin annetaan lupa juoda. Taannoin lentokoneessa samalla lennolla lahkon johtaja niin kännissä ettei päässyt itse koneesta ulos. Turha esittää aina vääristettyä totuutta. Mitä juoruiluun tulee niin eihän korppi noki toisen korpin silmää.

Äänestä
  • Juoppoudesta erotetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Juoppoudesta erotetaan.

    Kyseistä solmiomiestä ei ainakaan erotettu vaikka tiedossa oli jonkin sateinen ongelma.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Noin vanhoilla tonnin romuilla ei nämä "lahkolaiset" ole koskaan ennen ajaneet, joten tarkoitus oli näköjään kartoittaa varastettavan omaisuuden arvo joka tontilla on näkyvillä ja helposti yöllä haettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu