Kemijärvi ei houkuttele yrittäjiä. Syrjäinen paikkakunta, ja jatkuvaa piruutta jakavat kyläpoliitikot loitontavat.
Kemijärvi romahti yrittäjien katsannossa...
Anonyymi-ap
621399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Missä aikaikkunassa romahdus on tapahtunut? Väkimäärä on hiljolleen laskenut. Liikkeet ovat hiljolleen lopettaneet. Koulujen määrä on hiljolleen laskenut yhteen.
Muuttotase on ollut pitkään plussan puolella. Meillä vain kuolee niin monin verroin enemmän kuin syntyy. Isot ikäluokat tulevat tarvitseviksi 2030-luvulla ja jo nytkin osa.
Romahdus on liian painokas sana tässä kontekstissa.
Valtuutetut ovat jossain määrin ulalla ja keskittyvät toissijaiisiin asioihin innolla.
Asiallinen vastaus päinvastaiseen aloitukseen. Ei Kemijärvi poikkea millåån tavalla muista saman kokoluokan kunnista. Ja siitäkin olen täysin samaa mieltä, että valtuutetut - tai ainakin eniten äänessä olevat - tuovat esiin toissijaisia asioita, laiminlyöden samalla velvollisuutensa ajaa asioita, joista olisi hyötyä kuntalaisille. No, se on sitä politiikantekoa se.
Höpö höpö. Iivarin, Virkkulan ja Kelloniemen jengi on laittanut rautakangen Kemijärven rattaisiin. Nuo Perkeleen Pumppuvoimaloita vastustavat höpöttäjä kusee koko ajan omaan pesään. Saatana markkinoidaan joka kevät ja talvi kuinka rapakko tuo Kemijärvi on. Kuvia jaellaan ympäri maailmaa. Kalat muka syö sellutehtaan vanhoja paskoja. Siinä koko kakku.
Höpöhöpö! Kepu on täyttä 💩💩💩
Kotilapissa/netti on aiheesta yrittäjien edustaja Timosen kertomana, kuinka tähän romahduksern on tultu
Siis Tuominen.
Pelkkää asiaa. Todella harmillista ja lohtalokastakin, etteivät valtuutetut ole halunneet tai kyenneet toimimaan tällaisen tilanteen välttämiseksi.
Ja Tuomisessa edeltäjineen ei ole mitään vikaa? Vikaa on vaikka kuinka ja vielä muille jakaa.
Ei meistä kukaan virheetön ole, älä laita sanoja toisen esittämäksi., kuten poliitikot pyrkivät tekemään. Kerroin että (kirjoitus) oli pelkkää asiaa.
Romahdus merkitsee äkillistä tai odottamatonta luhistumista tai toimintakyvyn nopeaa laskua.
Ei se prosessi näin ole mennyt Kemijärvenkään kohdalla, vaan vähitellen on ajauduttu tilanteesta toiseen kuten syrjäperillä ja jopa maakuntien kakkoskaupungeissa.
Ei ole tapahtunut romahdusta millään osa-alueella. Totta on, että ajoissa ei ole reagoitu heikkoihin signaaleihin. Valtuustokaan ei ole millään kokoonpanolla ollut riittävän topeva tai kaukokatseinen.
Meitä on liian vähän näillä nurkilla. Kenen meidät pitäisi pelastaa? On monta liikkuvaa palikkaa yhtä aikaa eikä oikein koppia ole otettu tai ollut otettavissakaan. Mitä itse olemme tehneet asian hyväksi?
Emme tästä vielä nouse, mutta suunnitelmia/projekteja/strategioita on digitoitu ja paperiakin syydetty.
Jollakin aikavälillä tulevaisuudessa saamme tuloksia vaikkapa turvallisuus/puolustusnäkökulmasta, matkaikusta, kakkosasujista ja ihan meistä itsestä.
Eli olet sitä mieltä että Tuomisen väite romahduksesta KotiLapin sivuilla ei ole totta. ???
Jos multa kysyt, romahdus on ylisana. Minulla on äidinkielestä yliopistollinen arvosana, muttta viis siitä.
Kemijärvi ei ole romahtanut vaan loivasti lasketellut alaspäin. Lopputulema on tietty seisova, odottava ja passivoitunut.
Juuri nyt näyttää pahalta ja tilastokin kertoo alamäestä, mutta en usko romahdukseen tässä yhteydessä.
On oltava varovainen klikkiotsikkojen kanssa. Ne lyövät yli tahallaan.
Kyllä Kemijärvellä menestyvät sellaiset yritykset, joiden toimialalla on mahdollista menestyä myös täällä periferiassa. Täytyy olla asiakkaita tuotteille tai palveluille ja kyky tuottaa niitä kilpailukykyisesti. Asiakkaat pitää pystyä myös tavoittamaan ja saada ostamaan. Tällainen toimiala on matkailu, joka menestyy myös hiljenevässä syrjäseudun kunnassa oikein tarjoiltuna. Samoin puunjalostus, joka perustuu paikallisen puun kestävään käyttöön. Ja kyllä näitä löytyy lisääkin...
Onhan niitä yritetty, aina on torpattu.
"Se saattaa tuo piru vielä pärjätäkin!"
Kemijärvi on selkeästi hiljaisin matkailupaikkakunta koko PohjoisSuomessa. On ollut suorastaan lapsen kengissä jo tosi pitkään. Tässä siis ei ole tapahtunut romahdusta.
Esimerkiksi näin! Se on totta. Missä edes joskus umpeen tupatut kadut, ravintolat, kaupat viipyvät? Olisi vaihtelun vuoksi kivaa.
Kateus ja ajasta jälkeenjääneisyys on suurimpia syitä tilanteeseen.
Nytkin on useampi matkailuyritys investoimassa ja laajentamassa toimintaansa kemijärvellä.
Niistä ei kannata huudella mitään ettei änkyröinti heti pyörähdä käyntiin.
Teot ratkaisevat, eivät puheet.
Missä vatasen tehdas?
Vastustatko tehtaan tuloa? Tämähän oli olemattoman hankkeen kannattajien motto, jolla pyrittiin hiljentämään omilla aivoillaan ajattelevien äänet.
Ei tule Vatasen tehdasta. Tekoäly kuvittelee kerran kuukaudessa jonkun ns valtavan, mahtavan ja käsittämättömän Vatasen yhtiön uutisen. Se on pelkkää potaskaa johon vain Imporanta ja Ahola, nollapäät uskoo.
No tuo nyt ei ole mikään yllätys . Vanhat paskat housuissa oltu yli 6 vuotta.
Leville suunnitellaan yli 60 miljoonan euron hotellikokonaisuutta.
....Siinä vähän mallia.....
Leirintäalueen vieressä olevaan matkailuyritykseen on tehty laajennus. Nyt Turismi näyttää rönsyilevän kovasti, kun tontin katuojan luiskalta on jäänyt harjateräshäkkyrätkin siivoamatta. Itänaapurin tasoa tuokin paikka.
Heti löytyy sanomista!
Tuo piru voi pärjätäkin...ääh!
Kellähän ne "kakat ovat housuissa"? Jäi vähän kaivelemaan.
Tuominen joutaisi jo jäädä pois puheenjohtajan paikalta. Ei ole hänen aikanaan ollut muuta kuin rallia ja moottoreiden pärinää.
Yrittäjien puheenjohtajuus ei houkuttele likikään niin paljon kuin kaupunginhallituksen/valtuuston puheenjohtajuus.
Dynamiikkaa kaivattaisiin kaikkin näihin johtajuuksiin.
BioSellutehtaan tuotannon kaventuminen vain paperilla ei suinkaan tarkoita Kemijärven yritysmaailman kuihtumista mielenkiinnottomaksi.
Ja matkailukin on selvässä.nousussa. Isossa kirjassakin kerrotaan ylösnousemuksesta. Sellaista jota ei tapahdu niille, jotka ovat jo ennestään riittävän korkella.
Yrittäjät haluavat toiminnalleen vakaan pohjan. Nyt sellaista ei ole kun Kelloniemen uskonlahko syyllistää kaikkia kaikesta.
Ei edes Kelloniemi pysty pitämään yrittäjien toimintaa vähän näkymättömänä ja Jaakonkatua hiljaisena ja autiona.
Pulma on laajempi ja monitahoisempi.
Liimataisen aikaan 60-80 luvuilla onnistuttiin Kemijärvelle haalimaan valtavan suuri teollistumisasteen nousu. Ja myöskin valtakunnan tunnettu turismi, talvimatkailupainotteisesti enimmäkseen.
Asukasluku jopa nousi, ja asuntojen rakentamisella oli aito kiire.
Nyt kaikki tuon suuntainen kehitys Kemijärvellä on muisto vain.
Asukasluku ei kasvanut Liimataisen ansiosta vaan hänestä huolimatta. Ehkäisyvälineet olivat niin köykäisiä siihen aikaan vielä, että väki lisääntyi pienestäkin kosketuksesta.
Isoja ikäluokkia syntyi vielä pitkälle 60-luvulla, kunnes kekattiin moinen järjettömyys ja keinot estää kehitys. Herrantertut harvenivat.
Nykyvuosina on syntynyt 20 - 35 lasta, joiden pysymisestä paikkakunnalla ei ole takeita. Muualta pitää muuttaa tänne ja sitä kehitystä on syytä tukea.
Mutta valtuuston kokouksissa pitää jaksaa istua loppuun asti ja tehäkin jotakin.
Liimataisen jälkeen ollut vain pösilöitä johtajia.
Kemijärvella "ammutaan" ensimmäisenä viestintuoja.
Tuominen nyt tulilinjalla, vaikka välittää karua viestiä kaupungin alhosta.
Kuona valtuustossa aiheuttaa korroosiota!
Tuominen kertoo raakaa faktatietoa yrittämisen Suomesta, jossa Kemijärvi sijoittuu suosikkilistan häntäpäähän.
Tuomiselta erinomaista huolenpitoa paikkakunnastamme.
Samalla hän kertoo kuinka BioSellun lupailu enimmäkseen erään tunnetun kyläpoliitikon oman edun tavoittelussa vei Kemijärven liike- ja yrityselämältä hukkaan reilun 10 vuotta ja miljoonia.
Suomun lentomäen ja Biosellun tontit ovat tyhjillään, kuten kunnan kassa.
Ai, meiltä on mennyt 10 vuotta ja miljoonia hukkaan. Tuominen selittää syynkin. Mistäpä sitä etukäteen tiesi, että näin pääs käymään?
Näin sanoitettuna en ole kenenkään kuullut asiaa ilmaistavan. Mutta ottamatta kantaa, mihin rahavirtoja on mennyt, johonkin tämä kylä on näivettynyt ja otetaan uutta vauhtia kuin Sveitsi hävityn ottelun jälkeen.
En usko, että Sveitsi vähään aikaan saa MM- kultaa lätkässä. Mutta Kemijärvi nousee, jahka kasaamme menetyt 10 miljoonaa kasaan ja väkiluvun kasvamaan.
...ei kerro....
Kyllä suurin syy on puuttuva asiakaskunta, Kemijärveläiset ostavat usein muualta, eivätkö asukkaat ymmärrä heidän vaikutusta Kemijärven yrityskenttään? Tämä vaikuttaa työpaikkojen määrään, sen ensimmäisen kesätyöpaikan löytymiseen, verorahojen kertymiseen ja myös uusien yritysten halukkuuteen tulla Kemijärvelle.
Ihan turhaa voivotella väheneviä palveluita, jos niitä paikalliset eivät käytä. Sellainen yhteen hiileen puhaltaminen ja ylpeys Kemijärven palveluista puuttuu täältä kokonaan.
Jokainen voi katsoa peiliin ja miettiä minne omat ostokset ja eurot suuntautuvat.
Haluatko tukea ja säilyttää Kemijärven yritykset? Käyttäkää paikallisia palveluita ja kauppoja, kun niitä vielä täällä on!
Mutta kysymys kuuluu: kenellä on jo kakat housuissa? Oliko heitä peräti tusina, jotka poistuivat valtuuston kokouksesta kevähällä
versus
niillä, jotka jäivät?
Vai onko kyse jo kokkareisesta fossiilijäänteestä?
Nyt äkkiä syyllisiä hakemaan. UKY ja Persut Hopihopi! Miksi mitään ei tapahdu? Vai olisiko vika sittenkin peilissä. Kumpikaan ryhmittymä ei omia lukuunottamatta löydä valtuustosalista ainuttakaan ihmistä josta olisi jotain positiivista sanottavaa. Sieltä tämäkin nega lähtee.
Väki vaihtoon, niin tulee uudet tuulet. Järven pilaamisella saadaan hetkelliset hyödyt kuten olette huomanneet. Lisäpilaaminen on kaiken loppu. Toiset hyötyy rahallisesti luontoa pilaavista ratkaisuista. He eivät kehitä Kemijärveä pitkällä tähtäimellä.
Tulkoon jälkeeni Vedenpaisumus.
Ei tarvi vaihtaa kuin puheenjohtaja. Nyt vaikuttaa liikaa omat tunteet.
Ei se sillä kummene.
Räkytys ja painostus jatkuu!
Määränsä kuntapoliitikot voivat tehdä - erimielisinä ja -tahtisina ei senkään vertaa. Huvitteluun ei olisi varaa.
Valta pakenee jo Laphalta ja muilta terveyselimiltä. Ei se entinenkään malli ollut täydellinen, mutta se tuli kalliiksi, kun väki vanhenee/pakenee syrjäperiltä. Noidankehä on valmis.
Nyt vasta on tosissaan heräilty, kun meitä suomalaisia on liian vähän. Kuitenkin työttömyys ja pahoinvointi ovat huipussaan.
Hoivakoteihin tuodaan halvempia aasialaisia töihin. Siellä mitään kielitaitoa tarvita. Hoivakotien pitää bisneslaitoksina tuottaa voittoa omistajilleen vai mitä kuvittelitte syiksi niiden perustamiseen?
Puolustautumiseen ja varustautumiseen menee nyt ja kohta miljardeja toisensa perään. Miljardi euroa on 1000 miljoonaa euroa. Hyvinvoinnista se on pois. On alennetteva elintasoa - kerta kaikkiaan! Olemmeko valmiita?
Nyt jos koskaan lapsista ja nuorista on otettava koppi. Meillä - Kemijärvelläkin - on täällä enemmän pahoinvointia kuin esitteissä kerrotaan: toimeentulopulmia, päihteitä, alakuloa, lähiväkivaltaa. Herätkää!
Tällaisia asioita ei pääministerikään sanoita. Yhä vain ootetaan kansantalouden nousua. Se upposi joksikin aikaa Hormuzinsalmeen.
Voisiko dynaaminen paikallinen yritysjärjestö tehdä enemmän? En tiedä.
Kemijärvelke ei tule nuoria työnperään. Helpompi saada aasialaisia. Nuorelle pitää taata tulevaisuus,urakehitys. Kulttuuripalvelut, viihdepalvelut ymym.
Paluumuuttsjst on keski-ikäisiä ta vanhempia. Ei ne tee lapsia enään. Kuormittavat vain palveluita. Nuoria lapsiperheitä, ne ovat tulevaisuus.
Nuoret lapsiperheet ovat suurimman poismuuttopaineen alla, kun työn ja toimeentulon näkymät ovat olemattomat.
Paikkakunnan pitovoima on eniten yhteismetsän osuuksissa ja omissa, perityissä palstoissa, joiden hakkuut eivät ole menneet jo edellisen sukupolven aikoina Hiluxiin ja Lynxiin
Niissäkin, mutta on meillä Kemijärvellä myös hyvintoimeentulevia työssäkävijöitä ja eläkeläisiä pysyväluontoisesti täällä, mutta he eivät tyytyväisinä liikoja huutele eivätkä rasita poliisia, sossuja ynnä muita kurinpitäjiä.
Juuri tähän työntynkään pitäisi valtuustonkin mahdollistaa tolkun ihmisiä tulemaan ja viihtymään. Uusien ihmisten myötä syntyy dynamiikkaa, elämää.
Mutta epäilen tämän valtuuston kykyä puhaltaa mihinkään hiileen. Meidän imagomme on hähmäinen ja vähän tunnettu kaikkiaan.
Jaat ihmisiä sossuun ja hyviksiin. Niinpä.
Puolet väestöstä elää kunnassa köyhyysrajan alapuolella.
Kiitos ja hyvästi.
Todella kannustavaa muuttopuhetta.
Itse tulkitsit näin. Semantiikka ei aina avaudu. Pahoittelen.
Ei hyvältä näytä.
Kemijärven koko väestöstä työllisiä (työssäkäyviä) on noin 33 prosenttia, kun taas julkisen sektorin osuus kaikista kaupungissa työssäkäyvistä henkilöistä on poikkeuksellisen korkea, noin 40–45 prosenttia.
Yli 64 vuotiaita melkein 50%.
Riemulla rajaa.
Jokainen voi miettiä kuinka uudistuksia voi tehdä. Uudistuksia jotka antavat tulevaisuuden uskoa.
Yksinkertaistettuna niinkuin taloyhtiö, johon ei enää tehdä remontteja , koska väki on iäkästä.
Jälkeläiset hoitakoon.
Järki on kylästä lähtenyt jo aikoja sitten, kuona vain jäljelle jäänyt.
Valtuuston streamia kun seuraa voi tämän todistaa.
Ei ihan näinkään. Minäkin asun täällä.
Remontit jäävät tekemättä koska pankit ei anna lainaa. Siksi remottia pitäisi tehdä vahitellen eikä odotella että suuri remontti on edessä. Esim putkiremontti jää monesti tekemättä, koska pankki ei lähde rahottamaan.
Selitänkö uudestaan niin ehkä tajuat....
otan osaa.....
Niinhön köy Kemijärven taloudelle. Pumpuilla imetään kuiviin.
Poroyrittäjät hyvin edustettuna.