Pitäisikö Kouvolan KUNTALIITOS Purkaa???

Liitoskuntien alueilta LAKKAUTETAAN jatkuvasti kunnallisia palveluita!!!!!

Liitoskunnat jäävät lähes kaikki ilman palveluita, koska kuka nyt viitsii jostain Inkeroisista tai Elimäeltä lähteä Kouvolaan uimaan??

Tässä kävi juuri näin kuten pelättiin Kouvola rohmuaa kaiken!
Kouvolan kaupunginvaltuusto sinetöi liikuntapaikkojen lakkauttamisen – Kuusankosken uimahalli suljetaan ensi kesänä
Myös Inkeroisten uimahalli ja jäähalli suljetaan. Molemmat oli tarkoitus lakkauttaa aiemmin, ennen kuin Kouvolan säästölista palautettiin valmisteluun.

Kuusankosken uimahallissa uimareita

Avaa kuvien katselu
Kuusankosken uimahalli sulkee ovensa kesäkuussa 2027. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Olli-Pekka Toivanen
13:00
•
Päivitetty 13:33

Kuuntele juttu 2:43
Juttu tiivistettynä

Kouvolan kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa Viialan liikuntahallin, Inkeroisten jäähallin sekä kolme uimahallia.
Päätös on osa kaupungin säästötoimia. Lakkautusten uskotaan säästävän kaupungin tilakustannuksissa noin 1,6 miljoonaa euroa.
Kolmen uimahallin sulkemisen korvaa Urheilupuiston uimahallin laajennus, joka valmistuu ensi vuonna.
16231
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Pitää! Vanha Kouvola tuhoaa ympäryskunnat lakkauttamalla ja purkamalla kaiken tarpeellisen terveysasemista teattereihin ja liikuntapaikkoihin ja rakentaa uutta vanhaan Kouvolaan kuvitellen saavansa sillä asukkaat siirtymään vanhaan Kouvolaan. mutta seuraushan on täysin toinen sillä muuttotappio vaan kiihtyy ja veronmaksajat muuttaa muualle.

3Äänestä
  • Vanha Kouvola on täynnä eläkeläisiä ja muita sosiaalielättejä. Kenelle Te oikein näitä palveluja rakennatte???

    1Äänestä

KAUPUNGIN TILAKUSTANNUSTEN SÄÄSTÖ???? Jos tarkoitus on säästää niin miksi rakennetaan vanhaan kouvolaan uutta uimahallia, uutta teatteria, uutta monitoimiareenaa, laajennetaan autiota RRT- terminaalia ja muita älyttömyyksiä ja näissä hölmöilyissä lasku veronmaksajille on paljon yli 100 MILJOONAA EUROA!!!!!

4Äänestä

Olisiko rakentaminen pitänyt lopettaa jo ennen sotia ? Eihän täällä olisi mitään. Tulevat sukupolvet kiittävät tämän päivän päätöksiä

3Äänestä
  • joo meeppä vaikka hesan rautatieasemalle e kattoo niitä tulevia sukupolvia

    3Äänestä

Vanha Kouvola ja Valkeala selviäisivät hyvin. Olivat taloudellisesti parhaassa kunnossa, Valkeala jopa hieman edellä.

Jaala olisi kiva mökkikunta. Elimäki varmaan pärjäisi OK.

Sitten toki ne kaksi muuta aluetta jotka olivat konkurssikypsiä jo 20 vuotta sitten... saattaisi olla "hyvä meno" tällä hetkellä jos itsenäisesti jatkaisivat.

4Äänestä

Kouvola on jo nyt pelkkä Kotkan ratapiha. Eihän täällä ole edes sairaalaa.

Äänestä
  • onhan siellä Suoratamo - siis vielä toistaiseksi muttei enää kauan sitäkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    onhan siellä Suoratamo - siis vielä toistaiseksi muttei enää kauan sitäkään.

    Kuusankoskella ei ole kohta enää edes terveyskeskusta eikä uimahallia!

    1Äänestä

Katoin kuvan sippolan kylä markkinat ... Melkein kaikki vanhuksia,, Kyllä palvelut loppuu ihmiset vähenee . Eikä uusia tule

Äänestä

Pitäisi purkaa aivan välittömästi.

Äänestä

Onko yhtäkään kuntaliitosta koskaan purettu?

Äänestä
  • Ei varmaan mutta Kouvola voisi olla ensimmäinen.

    Äänestä

Kouvolan kaupunginjohtaja vastaa yksin tuhotyöstä, ihan klassisten johtamisoppien mukaisesti. Sivistystystoimen johtaja on myös ollut aktiivinen erityisesti lasten olosuhteiden heikentäjänä.
Normaalissa yrityksessä saisi johtaja välittömästi kenkää.

Äänestä
  • Olet väärässä. Kunnanvaltuusto on ylin päättävä elin ja on vastuussa päätöksistään.

    Äänestä

Monihan on sitä mieltä että kuntaliitos oli muuten hyvä asia mutta Kuusankoski ja Anjalankoski tehtaineen pilasi sen.

Siis pienempi kuntaliitos olisi ollut täydellinen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Liitoskuntien alueilta LAKKAUTETAAN jatkuvasti kunnallisia palveluita!!!!!

Liitoskunnat jäävät lähes kaikki ilman palveluita, koska kuka nyt viitsii jostain Inkeroisista tai Elimäeltä lähteä Kouvolaan uimaan??

Tässä kävi juuri näin kuten pelättiin Kouvola rohmuaa kaiken!
Kouvolan kaupunginvaltuusto sinetöi liikuntapaikkojen lakkauttamisen – Kuusankosken uimahalli suljetaan ensi kesänä
Myös Inkeroisten uimahalli ja jäähalli suljetaan. Molemmat oli tarkoitus lakkauttaa aiemmin, ennen kuin Kouvolan säästölista palautettiin valmisteluun.

Kuusankosken uimahallissa uimareita

Avaa kuvien katselu
Kuusankosken uimahalli sulkee ovensa kesäkuussa 2027. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Olli-Pekka Toivanen
13:00
•
Päivitetty 13:33

Kuuntele juttu 2:43
Juttu tiivistettynä

Kouvolan kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa Viialan liikuntahallin, Inkeroisten jäähallin sekä kolme uimahallia.
Päätös on osa kaupungin säästötoimia. Lakkautusten uskotaan säästävän kaupungin tilakustannuksissa noin 1,6 miljoonaa euroa.
Kolmen uimahallin sulkemisen korvaa Urheilupuiston uimahallin laajennus, joka valmistuu ensi vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu