Kehitysvammaisten taidetta ei arvosteta kehitysvammapalveluissa. Ennen oli päivätoiminnassa ryhmä taiteellisesti lahjakkaille kehitysvammaisille,mutta se ryhmä lopetettiin. Taide pitää tehdä vapaa-ajalla. Taiteeseen käytettyä aikaa ei katsota aktiivisuudeksi. Viikko-ohjelmaa suunnitellessa taiteelle pitäisi myös sopia aika kerhojen, asumisyksikön ruokalan keittiötöiden ja muiden menojen lisäksi. Näillä muilla menoilla tarkoitan terveydenhoito käyntejä, Ihmissuhteiden hoitoon ja perheen tapaamiseen menevää aikaa, Kotityötkin pitää tehdä(Siivous,kaupassa käynti, pyykin pesu,apteekissa käynti). Liikuntaakin pitäisi ehtiä harrastaa. Ja pitää jäädä aikaa katsoa Salatut Elämät ja YouTube videoita. Pitäisi perustaa uusi järjestö. Nimenkin jo keksin sille, Me Itse Taiteilijat. Nytkin on ollut monta päivää keskeneräinen taideprojekti,koska ei ole ollut aikaa.
Taiteellisesti lahjakkaat kehitysvammaiset
Anonyymi-ap
085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.