Suomalainen alaston sauna kuin kärpästen bilepaikka.
Tehty kuin tehtykin koko Euroopan perversseille ja niiden eri asteille.
Alaston sauna voi yllättää jo kotimaisella skenellä,
miten paljon biseksuaaleja, homoja on kansassa.
Moni heistä on lapsettomaksi jäänyt aikuinen.
Miten mukavasti sattui myös sateenkaari idea tulla väliin!
Ja vielä iso joukko seksittömiä juoksi homoaatteen mukana tietämättä mistä on kyse,
kunnes törmäsivät ilmiöön suoraan.
SEKSUAALIVÄHEMMISTÖ EI OLE MIKÄÄN SÖPÖ, VIATON TAI HAUSKA VÄSTÖN RYHMÄ.
Pahimmillaan heissä on rikollisia ja armottomia raiskaaja, jotka linkittyvät piireihin ja ammattimaistuvat globaalisesti.
Suomalaiset mieluummin kuin edistäisivät homoutta, edistäisivät tervettä heteromaisuutta.
Tarkoitus kehittää ihmisen seksuaalinen kasvu luonnollisesti.
Siten tapaa baskilaisen vanhan miehen, joka on piilohomo ja masturboi salaa heteroihin. Mikä homo masturboi heteroihin, kysytään? Hän tahallaan häiritsee heitä. Onko ilmiö mistä homo kulttuurin luokasta? Mitä baski hakee Suomesta, mitä pakenee ja onko vakavampia syytteitä muissa maissa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Naistuomarit ja käräjät jatkavat perheiden avioeroja!
Samat naisoikeusoppineet käsittelevät seuraavaksi paisuneita seksuaalirikoksia.
Eivätkä naisoppineet ole koskaan syyllistyneitä pakkoavioeroihin.
Eroava nainen vaatii selkäsaunan itselleen, jos syy eroon oli nainen itse.
Käräjällä olisi haastateltava mies, hänen mielipiteensä ja käännettävä nainen takaisin avioliittoon, eikä erotettava nainen.
Jos syy oli miehessä, silloin mies saisi moraalisen oppikoulun avioliiton asioihin.
Mutta joka tapauksessa pari profeloitumisen jälkeen olisi käännettävä takaisin.
Jos naisen suku äitineen laiminlyö lapsia perheriidassa, silloin lasten huoltajuus siirtyy miehen suvulle.
Olisiko tämä oikea menettely?
Jos naisen suku järjestää spektaakkelin miehelle, jossa lapset ovat uhreja.
Jos lapset ovat äidin ja suvun uhreja, silloin lasten ensisijainen huoltajuus olisi miehellä ja sen suvulla kuten miehen äidillä?
Eurooppalaisessa saunassa ei saa käyttää uimapukua. Sauna on yhteinen miehille ja naisille.
Suomalainen outo saunaetiketti että saunassa täytyy olla nakkena johtuu suomalaisten taipumuksesta piilohomoiluun.