Syyttäjäylitarkastaja höpötti älyttömiä Ylen haastattelussa, jossa käsiteltiin 8.7.-26 Whatsapp-ryhmiä, joissa varoitetaan poliisin tekemistä ratsioista.
Syyttäjän mukaan kysymys voisi olla poliisin toiminnan vaikeuttamisesta, josta on annettu uusi säännös rikoslaissa. No, eipä ole.
Poliisin toiminnan haittaaminen tai vaikeuttaminen on konkreettista toimintaa viranomaisen toiminta-alueella tai etäämmältä siten, että toiminta haittaisi sitä niin, että poliisin toiminta estyisi.
Varoitus poliisin ratsiasta vaikuttaa siten, että poliisilta jäisi ko. henkilön kohdalta ratsia suorittamatta, koska "epäilty" jäisi saapumatta sille paikalle, missä ratsiaa suoritetaan. Siten mikään poliisin toiminnasta ratsiassa ei millään tavalla esty tai vaikeudu. "Epäilty" toki hyötyy varoituksesta, mutta hyötymist ei ole säädetty rangaistavaksi, vaan nimenomaan poliisin toiminnan vaikeuttaminen.
Syyttäjän höpinä asiasta on siten täydellistä hölynpölyä.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinun kirjoitus on hölynpölyä . Tuo asia saattaa ratketa oikeuskäsittelyssä joskus .
Kirjoitus on täyttä asiaa ja poliisin ratsioista on kanssakulkijoita varoitettu iän päivän, eikä niistä koskaan ole tullut , eikä edes voi tulla, varoittajalle mitään sanktioita. Varoitettu usein kiittää tai muuttaa tarpeen mukaan ajoreittiä.
Minä en ainakaan varoittaisi poliiseista. Ties minälaiset roistot, huumehörhöt ja pedofiilit pääsevät livahtamaan sen vuoksi.
Poliisin pitämät ratsiat keskittyy suurelta osin rattijuoppojen paljastamiseen, joten roistot ja pedofiilit ei juurikaan noissa puhallusratsioissa paljastu.
Joku huumeissa tai humalassa ajava toki voi paljastua, joka ei anna aihetta siihen , että perinteisen ratsiasta varoittamisen jättäisi, jos ei tärkeimpänä , niin ainakin tärkeänä tarkkailun kohteena ajamisesta pois.
Väliää jää myös roistoja poliisin haaviin ratsioissa.
Ei pidä paikkaansa, vaan poliisin "liikennevalvonta" tarkoittaa lähes pelkästään nopeuksien kyttäämistä, koska niistä saa helpoiten tuloja valtion pohjattomaan kassaan. Puhallusratsioista en koskaan varoita, mutta nopeuskyttäämisestä aina kun mahdollista. Olen itse muutamilta sakoilta välttynyt ystävällisien kanssa-autoilijoiden ansiosta ja olen myös itse laittanut hyvän kiertämään.
Voi Väliää jäädä tai sitten ei.
Tuo "liikennevalvonta" on kyllä totta. Toki noista nopeus kyttäyksistä on syytä varoittaa ja puhallusratsioista sitäkin enemmän, koska varoituksen ansiosta voi välttyä jopa sakkoa huomattavasti ikävämmältä haitalta.
Kas, olit tällä kertaa itsesi kanssa samaa mieltä 😃
Höh, ainahan, tervejärkisenä yksilönä, olen itseni kanssa samaa mieltä.
Syytä ollakin samaa mieltä kun sama henkilö kirjoittaa kaikki kolme edellistä kommenttia. Se vasta olisikin ihmeellistä jos oltaisiin eri mieltä.
Monipersoonallisuushäiriöstä kärsivä voi hyvinkin olla eri mieltä itsensä kanssa.
Olet tainnut erehtyä pahan kerran, koska tarkoittamissasi kommenteissa kaikissa on kyse eri kirjoittajasta.
Ja sitten astuu esiin kotikutoinen keittiö psykologi, joka jumalan armosta ilman lahjoja, haluaa jakaa olematonta tietouttaan asiasta josta tietää ja etenkin ymmärtää vähemmän kuin sika hopealusikasta.
Tietoa aiheesta löytyy kyllä.
https://mielenihmeet.fi/dissosiatiivinen-identiteettihairio-monipersoonahairio/
Kai te tajuatte, että varoitusryhmissä on rikolliset kyttäämässä missä poliisi liikkuu. Jos on toisella puolella pitäjää niin murto tai ryöstö on riskitöntä hommaa.
Saatanan tunarit kuten UKK sanoi.
Tyhmät eivät tajua.
No ei poliisi täytä sakotusbudjettia millään ryöstöillä tai murroilla muutenkaan.
Raha tehdään kustannustehokkaasti nopeusmittauksilla.
Juu, ainahan löytyy tyhmiä ylinopeutta ajavia, jotka suostuvat sponsoreiksi.
Voisi toteuttaa niin kuin yle-veron, niin saisi kerättyä kaikilta.
Ei tarvitsisi välikustannuksia kameroista ja poliiseista.
Ei ole verrattavissa oleva asia. Yle-verolla kustannetaan YLEn toiminta. Ylinopeuden ajamista ei edes pidä ylläpitää, eikä kustantaa.
On verrattavissa.
Vuosi kehittää uuden veron koskemaan kaikkia.
Se tulisi nopeusrajoitusten laskemisten ja pienten ylinopeuksien kyttäämisen tilalle.
Liikenneturvallisuusvero esim.
Poliisi vapautuisi vaarallisten kuljettajien kimppuun ja tutkimaan rikoksia.