. Tämä on saanut Kelan asiakkaat antamaan asiasta palautetta.
Uusissa yleistukihakemuksissa on jo viiden viikon käsittelyaika.
Kela alkoi maksaa yleistukea työttömille 1. toukokuuta lähtien. Samalla työmarkkinatuki ja peruspäiväraha lakkautettiin.
Yleistukea maksetaan työttömille, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt.
Kun työtön on ilmoittautunut työvoimaviranomaiselle työnhakijaksi, hän voi hakea yleistukea Kelasta.
Jos yleistuki on myöhässä, asiakas voi hakea kiireellistä toimeentulotukea.
Yleistukeen vaikuttavat pääomatulot kuten vuokratulot, omaishoidon tuki, osittainen varhennettu vanhuuseläke, perhehoitajan palkkiot ja tekijänoikeuskorvaukset.
Yleistuen ruuhkautuminen näkyi jo heti uudistuksen jälkeen toukokuussa.
Kelan ratkaisukeskuksenpäällikkö Tiina Ahponen vastasi sähköpostilla hakemusruuhkaa koskeviin kysymyksiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tekoäly voisi käsitellä nuo hakemukset. Yleistuen tasoa pitäisi myös nostaa +50 prosentilla.
juo kiljua niin nykyinenkin riittää
Uutisointi hakemusten pitkästä käsittelyajasta ei ole mitään uutta, eikä se ole varsinaisesti mikään yleistuen aiheuttama tilanne.
Myös uusien työttömyyskorvaushakemusten käsittely oli samanlainen useita viikkoja kestävä tilanne, ja nyt työttömiä on tullut ilmeisesti vielä enemmänkin lisää kuin on ennakoitu.
Työttömyyskorvaustahan ei siis enää ole vanhoilla nimillä, systeemiä muutettiin ja nyt on niputettu yhteen ainakin työmarkkinatuki ja peruspäiväraha, ovat nyt nimeltään yleistuki.
Tuokin paskatuki pitäisi käsitellä sekunneissa.