Minun kukkapenkeissäni perennojen lehdet ovat menneet pitsimäisiksi ja
kuunliljojen lehdissä on suuriakin reikiä. Kaikki kukat eivät maistu tuholaisille,
mutta esimerkiksi väriminttujen, sormustinkukkien ja ruusujen lehdet
maistuvat.
Jonkun perhosen toukkako näitä tekee tuhoja tekee?
Kevätkesällä pieniä vihreitä toukkia roikkui puista ohuen seitin varassa.
Tutkin silloin, että ne olisivat perhosen toukkia, mutta annoin niitten olla.
En arvannut, että ehkä ne alkavat tehdä tuhojaan kukkapenkeissäni
ja luulisi niitten kuoriutuneen perhosiksi jo alkukesällä vai onko ne munineet
kukkapenkkeihini ?
Yhtään etanaa en ole nähnyt.
Löysin allaolevan sivun, jossa on monta kuvaa, miten tunnistaa tuholaisia.
https://www.apu.fi/artikkelit/tunnista-tuholaiset-ja-hyotyeliot
Tänä kesänä taitaa olla myöhäistä tehdä asialle mitään ja mitä voisi tehdä ?
Voikohan ensi kesää varten jollain lailla ehkäistä tuhojen syntymistä
vai hoitaako pakkanen asian ?
kuunliljojen lehdissä on suuriakin reikiä. Kaikki kukat eivät maistu tuholaisille,
mutta esimerkiksi väriminttujen, sormustinkukkien ja ruusujen lehdet
maistuvat.
Jonkun perhosen toukkako näitä tekee tuhoja tekee?
Kevätkesällä pieniä vihreitä toukkia roikkui puista ohuen seitin varassa.
Tutkin silloin, että ne olisivat perhosen toukkia, mutta annoin niitten olla.
En arvannut, että ehkä ne alkavat tehdä tuhojaan kukkapenkeissäni
ja luulisi niitten kuoriutuneen perhosiksi jo alkukesällä vai onko ne munineet
kukkapenkkeihini ?
Yhtään etanaa en ole nähnyt.
Löysin allaolevan sivun, jossa on monta kuvaa, miten tunnistaa tuholaisia.
https://www.apu.fi/artikkelit/tunnista-tuholaiset-ja-hyotyeliot
Tänä kesänä taitaa olla myöhäistä tehdä asialle mitään ja mitä voisi tehdä ?
Voikohan ensi kesää varten jollain lailla ehkäistä tuhojen syntymistä
vai hoitaako pakkanen asian ?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Lehtipistiäisen toukkia luullaan usein perhosentoukiksi. Ne iskee ruusuihin.
Lehtikuoriaiset syövät myös lehtiä. Kuoriaisia on satoja erilaisia lajeja Suomessa.
Pihalla pöydällä käveli tällainen pieni kaunis hohtavanvärinen kuoriainen, mikä on ylimmäisenä kuvassa.
https://www.otokkatieto.fi/cat?id=42
Tässä on lisää pikku tuholaisten kuvia ja keinoja millä voi päästä eroon
niistä. Kirvat on yleisiä.
https://teeitse.com/talo/tuhoelaimet/nain-torjut-tuhoelaimia-kasveissa
Ei taida talvi tappaa ötököitä ? Eikö ne ötököitten munat säily pakkasessakin
mullassa tai jossain muualla ?
Ruusuissa oli kirvoja, suihkutin Super10:llä. Kriikunapuussa ei taida tänä vuonna niitä olla. Kahtena edellisenä suihkuttelin puuta mäntysuopaliuoksella.
Kirvoista ei tunnu pääsevän millään eroon. Niitä tuntuu asuvan
miljoona isossa koivussa pihallani.
Eikö kukaset kärsi mäntysuopaliuoksesta ?
Eivät. Tapa, keino on opittu anopilta, joka oli viherpeukalo. Eikä ennenvanhaan käytetty myrkkyjä ainakaan niin paljon kuin nykyään. Ja siis selvennökseksi: mäntysuopanestettä liotetaan veteen, ei täyttä ainetta tietenkään.
Itsekin ihmettelen, mihin kaikki leppäkertut ovat hävinneet, kun olisi paljon ruokaa.
Leppäkertut eivät ole oikeasti hävinneet mihinkään, vaan niiden määrä vaihtelee luonnossa sen mukaan, onko niillä ruokaa (kirvoja), millainen sää on ja missä elinkaaren vaiheessa ne menevät.
Leppäkertut syövät kasveissa eläviä kirvoja. Kun kirvat vähenevät tai loppuvat tietyltä alueelta, leppäkertut lentävät pois etsimään uusia ruokapaikkoja.
Leppäkertut viihtyy kakkakasoissa. Lehmänläjissä.
En koske leppikseen.
kyllä
Se on se etana kerää ne pulloon korkki kiinni ja roskiin.
Espanjansiruetanaa ei hävitetä noin.
Puutarhurilla on erilaisia murheita ja iloja.
Pitää vissiin harkita Super10 myrkkyä. Pitäisikö sitä suihkutella jo
heti keväällä, vaikka ei silmin vielä näe niitä ötököitä ?
Perennani ovat melkein pilalla, kun lehdet on syöty pitsimäisiksi.
Kuunliljjen lehdissää on isompia reikiä. Lisäksi väriminttuihin on taas
tullut härmää, kun on satanut paljoin. Nekään ei kauniilta näytä.
Ne näyttää kuolevilta.
En osaa neuvoa sinua. Mutta Super10 on maailman parasta puhdistusainetta. Se on tiiviste, jota pannaan suihkupulloon vähän ja loput vettä. Sitä ei löydy kaupoista, täytyy tilata (Golden Store).
Kiitos sinulle tiedosta !
Se olekaan siis hyönteismyrkky, vaan puhdistusaine, joka tappaa
tuhohyönteisiä (ja siinä sivussa vähän muitakin ... ?)
Ei se ole myrkky ollenkaan. Se hajoaa luontoon, eli se on luonnonmukaista ja luontoystävällistä.
"Super10 on maailman parasta puhdistusainetta. Se on tiiviste, jota pannaan suihkupulloon vähän ja loput vettä. Sitä ei löydy kaupoista, täytyy tilata (Golden Store)."
Onko firma suomalainen ?Paljonkohan se maksaa ja onko se
kovakin myrkky ? Olen ekologisten tuotteiden kannalla.
Se aine hajoaa luontoon. Hintaa en nyt kyllä muista, mutta se löytyy, kun googellat tuota suluissa olevaa nimeä.
Suihkutin vesi-mäntysuopaliuoksella ohjeen mukaan.
Voi olla, että ötökät lähti, mutta kukatkin kärsi.
Oliko aineesi liian vahvaa? Ei kukka mäntysuovasta ole moksiskaan.
Voi olla. Onko muita kuin Tolu ? Oliko se väärä aine ?
Mitä hlvt:ä hourit? 00021 kirjoittaa mäntysuopaliuoksesta.
Eikö tolu ole juuri mäntysuopaa ?
Koettaisit edes kehittyä. Withu.
Tolu on mäntysuopaliuos. Onko muita ? Sen teho perustuu siihen,
että ötökät ja niitten toukat tukehtuu siihen.
Tolu ja mäntysuopa ovat kaksi eri asiaa eli eri aineita.
Syötän kaikkia.
Kaupoista (kuten Tokmannilta tai Bauhausista) saa erillisiä, puutarhakasveille tarkoitettuja valmiita suihkeita (esimerkiksi luonnonpyretriiniä sisältäviä Solabiol- tai Spuzit-tuotteita). Ne eivät vaurioita kasvin lehtiä.
Sinne sitten ensi keväänä ! Luin muuten, että tiheä kastelu
estää myös ötököiden tihutöitä. Ne putoavat perennojen lehdiltä
maahan. Lehdet pitää kastella myös alapuolelta.
Se saattaa tehota. Olen nimittäin tänä kesänä kastella letkutellut
tänä kesänä tavallista vähemmän ja nyt niitä ensimmäisen kerran.
Ötökät sais syödä politrukit palstalta pois.
Sekopää persu ei olla häiriköimättä joka ainoaa keskustelua.
Nostele sä vaan niitä rasismiketjujasi, putinisti.
Persut on putinisteja.
Putin syyttää suomalaisia, sitä tekee vihervasemmistokin, ovat Kremlin liehakoijia.
Tutkituta pääsi.
Ei syö enää.
Mikä on perenna?
K V G : monivuotiset puutarhan koriste- ja kukkakasvit.