Utter ei vastaile Vaakun Facebook sivuilla asikkaiden kyselyihin.

Ravintola Vaakku on koko kesän ollut keskustelunaiheena monestakin syystä.
Asikkaat ovat moittineet hidasta ja huonoa palvelua.
Ruoka annoksia sekä koko kesän puuttuneita anniskeluoikeuksia.
Juhannuksena ilmestyi nettiin myös taksikuskin kuvaama video jossa ravintoloitsija päihtyneenä keskustelee tumman taksikuskin kanssa.
Asikkaat ovat paljon esittäneet asiallisia kysymyksiä Vaakun Facebookissa mutta yhteenkään ei olla vastattu. Ravintolan kotisivutkin hävisivät netistä parisen viikkoa sitten. Hiljaisuus ja salailu ovat vain lisänneet Kotkalaisten uteliaisuutta ja kiihdyttäneet vellovia huhuja.
42322
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kyllä asiakkaiden asiallisiin kysymyksiin olisi suotavaa vastata.
Kertoo aika paljon yrittäjän suhtautumisesta asiakkaisiin ja hyvään asiakaspalveluun.
Ehkä yrittäjä on jo lyönyt hanskat tiskiin kun ei anniskelulupia Vaakkuun herunut.

8Äänestä
  • Liian vähän tykkääjiä ja ne vähätkin kyselee milloin olutta saisi. Ei voi vastata
    mitään, kun lähtisi lämmöt täysille.
    Vielä viime kesänä oluen, viinin yms. alkoholijuomien ostajat enemmän kuin tervetulleita. Henkilökunta tuonkin taas arvatenkin sössinyt🤔

    6Äänestä

Tänään vietetään kesän 2026 viimeistä helle lauantaita. Ilmat viilenevät viikonlopun jälkeen.
Olisi ollut mukava tulla Vaakun terassille nauttimaan hyvistä Ipa tai Stout laatuoluista ja katsella kimaltelevaa ja aurinkoista merihorisonttia.
Maito tai vesilasi ei houkuttele niin jää reissu väliin.

3Äänestä
  • Kuparipurkkia kassiin ja kallioille. Siinä sinun olutnautiskelut ollut kautta aikain.

    Äänestä

  • Tonne on mukava mennä taas, kun siellä on yrittäjä, joka ei tee itestään helvetillistä numeroo joka prkleen käänteessä. Kukaan jaksa katella ja kuunnella enää.

    8Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tonne on mukava mennä taas, kun siellä on yrittäjä, joka ei tee itestään helvetillistä numeroo joka prkleen käänteessä. Kukaan jaksa katella ja kuunnella enää.

    Toivottavasti ensi kesänä uusi yrittäjä ottaa taas artisteja ja bändejä sinne esiintymään. Siellä oli mukava käydä keikkoja katdomassa.
    Tyyni kesäilta ja olut kourassa sekä hyvä esiintyjä lavalla.
    Vaakussa on todella hieno maisemat kun aurinko kesäyönä laskee horisonttiin.
    Harmi kun tämä kesä meni siellä täysin piloille.

    9Äänestä

Vaakun sopparia vielä vuosia jäljellä. Alkoholin myynnillä ei tänä päivänä samaa merkitystä kuin 1970-luvulla. Herätys! . Uskomatonta tuubaa työntää tämä ramppimutsi-tason aloittaja taasen tänne. Teetkö kohta taas uuden ajojahtialoituksen?

Äänestä
  • Molemmat osapuolet voivat purkaa sopimuksen.
    Tuskimpa yrittäjään haluaa jatkaa kun kauppa ei käy eikä anniskelulupia heru.
    Eiköhän kaupunkikin halua paremman ja sopivamman yrittäjän Vaakkuun.

    Kaupunki purki jo reilu vuosi sitten Utterin vuokrasopimuksen Katariinan tontistakin kun yrittäjä ei siihen lupaamaansa kahvilaravintolaa rakentanut.

    3Äänestä

Paatissa ruuhkasti asti saareen menijöitä.

Äänestä
  • se on se tofu mikä vetää👍

    4Äänestä

Spurgut huutelee kaljaa. Mitä niille pitäisi vastata? Tulossa eivät ole kun Lidlistä saa halvemmalla.

Äänestä

No nyt! Spurgut ja Lidl kimpassa juonineet. Raastupa täynnä jo?

5Äänestä
  • Se on 5-vuotinen sopimus.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Se on 5-vuotinen sopimus.

    Sopimukset voi aina purkaa. Kotkan kaupunki on jo yhden Utterin sopimuksen purkanut. Utter vuokrasi 10 vuodeksi Katariinasta alueen johon hänen piti tehdä kahvila/ravintola. Koska kahvilan rakentaminen ei alkanut vaan venyi ja venyi, niin kaupunki purki sopimuksen. Tästä ri ole kuin 2 vuotta. Sen jälkeen Utter sai myös kenkää Loviisan Svartholmasta ja vuokrasi Varissaaren. Nyt näyttää siltä että myös Varissaari loppuu häneltä.

    3Äänestä

Tulette yllättymään.

Äänestä

Eihä toi vastaa mistää mitää kellekkää vaik aukoo ite kelle vaa.

4Äänestä
  • On varaa

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On varaa

    on varaa,jos on miljonääri miesystävä!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    on varaa,jos on miljonääri miesystävä!

    Jaa se olikin taas sitä perikotkalaista kateellisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    on varaa,jos on miljonääri miesystävä!

    No mikäs! Älyä ei sekään rahalla saa.

    7Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jaa se olikin taas sitä perikotkalaista kateellisuutta.

    🍾😂🍾

    1Äänestä

Koko kesä, no haloo kerran kesän alussa oli Kymärissä juttu. Ja muistutus, kyseessä on elämäntyö

Äänestä

Onks syvää ura kyntäny jo päivittäny muinaistuli aikataulun? Täytyypä soittaa jos vaik vastais.

2Äänestä
  • Kiikareilla saat katsella muinaistulia Venäjän puolelta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kiikareilla saat katsella muinaistulia Venäjän puolelta.

    Saan vai, oho! : ))))

    3Äänestä

Ravintola Vaakku teki Kesäkuun alusta tähän päivään vain 5 Facebook päivitystä.
Kesäkuussa 3, Heinäkuussa 1, Elokuussa 1 päivitys.
Tuo kertoo jo osaltaan sen että ravintoloitsija ei panostanut tähän kesään yhtään sen jälkeen kun tiesi ettei anniskelulupia herunut tälle kesälle.
No endi kesänä puhaltavat uudet tuulet ku uusi yrittäjä saadaan saareen.

3Äänestä
  • Oletko tyhmä vai näytätkö vain siltä? Vaakku on tehnyt faceen tarinoita jotka näkyvät vain pari päivää. Joten neropatteilusi ei toimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Oletko tyhmä vai näytätkö vain siltä? Vaakku on tehnyt faceen tarinoita jotka näkyvät vain pari päivää. Joten neropatteilusi ei toimi.

    Edellinen Facepäivitys 6 päivää sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Oletko tyhmä vai näytätkö vain siltä? Vaakku on tehnyt faceen tarinoita jotka näkyvät vain pari päivää. Joten neropatteilusi ei toimi.

    Hei Vaakun yrittäjä joka vastailet täällä. Tuleeko anniskeluluvat kesäkauden päättäjäisiin mennessä? Voisi laadukkaita Stout oluita nautiskella päättäjäisissä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hei Vaakun yrittäjä joka vastailet täällä. Tuleeko anniskeluluvat kesäkauden päättäjäisiin mennessä? Voisi laadukkaita Stout oluita nautiskella päättäjäisissä.

    Vedä sinä stout alakautta vaan ja tölkki perään samaa reittiä. Tuo some-tietäjä ei edes tiennyt että tarinat eivät näy facessa kuin pari päivää. Pässien pässi

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vedä sinä stout alakautta vaan ja tölkki perään samaa reittiä. Tuo some-tietäjä ei edes tiennyt että tarinat eivät näy facessa kuin pari päivää. Pässien pässi

    Edellinen Facebookpäivitys tehty 6 päivää sitten.
    Koko kesänä vain 5 päivitystä. Kertoo kaiken oleellisen. LOL

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Edellinen Facebookpäivitys tehty 6 päivää sitten.
    Koko kesänä vain 5 päivitystä. Kertoo kaiken oleellisen. LOL

    Päivitys ja tarina ovat eri asioita facebookissa, näiden lisäksi on vielä reels. Tarina katoaa parissa päivässä, siitä ei jää jälkeä aikajanalle. Reels ja tavallinen julkaisu jäävät aikajanalle. Eivät taida muutkaan tietosi vaakusta pitää paikkaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä kirjoitettua tekstiä? Minä puhun päivitykdistä joita kaikki yritykset tekevät lähes päivittäin. Varsinkin ravintolat ja kahvilat tekevät tätä päivittäin.
    Reelsit ja tarinat eivät minua kiinnosta enkä niitä koskaan katso.
    Kyllä se on se etusivun päivitys mihin ihmiset kiinnittävät huomionsa.
    Näitä on vain 6 kappaletta tehty viimeisen 80 päivän aikana eli keskiarvoltaan 12 päivän välein.

    Pari faktaa. Anniskelupia ei tullut koko kesänä ja ravintola ollut lähes tyhjänä koko kesän.

    3Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Noniin, siinä se tuli. Eihän sulla ollutkaan mitään ymmärrystä somen käytöstä. Taitaa stoutinkin tilalla olla kuparipurkki jota ahnaasti aloitetaan jo aamusella.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Pari faktaa. Anniskelupia ei tullut koko kesänä ja ravintola ollut lähes tyhjänä koko kesän.

    Hyvin lienee porukkaa riittänyt, venekin kaiketi täynnä jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Noniin, siinä se tuli. Eihän sulla ollutkaan mitään ymmärrystä somen käytöstä. Taitaa stoutinkin tilalla olla kuparipurkki jota ahnaasti aloitetaan jo aamusella.

    Kuis saaressa muuten, karmee ruuhka, häh?
    Joks pomo hanskas lupahommelit, häh?
    Ootko kipassu jo puissa virittelees valot, häh?
    Onks paukut ostettu jo, häh?
    Mikä bändi tulos, häh?
    Saitko fuduu jo, häh?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Päivitys ja tarina ovat eri asioita facebookissa, näiden lisäksi on vielä reels. Tarina katoaa parissa päivässä, siitä ei jää jälkeä aikajanalle. Reels ja tavallinen julkaisu jäävät aikajanalle. Eivät taida muutkaan tietosi vaakusta pitää paikkaansa.

    Vaakku on Varissaari, ollut jo 60-luvulta asti.
    Tällä nykyisellä yrittäjällä ja Vaakun saarella ei ole mitään yhteistä.
    Vaakkua ei pilaa mikään, vaikka yrittäjä rypisi oman nimensä lopullisesti.

    4Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kuis saaressa muuten, karmee ruuhka, häh?
    Joks pomo hanskas lupahommelit, häh?
    Ootko kipassu jo puissa virittelees valot, häh?
    Onks paukut ostettu jo, häh?
    Mikä bändi tulos, häh?
    Saitko fuduu jo, häh?

    Mitä se kuparikaljailija siellä huutelee?

    Äänestä

Heitänpä minäkin lusikkani soppaan.
Vähän on ùtter kesällä mainostanut. Varmasti oli paha isku kun ei irronnut anniskeluoikeuksia. Tämä vei asiakkaat.
Itselläni venepaikka Sapokassa ja kyllä se Vaakun tuuri tyhjänä on saanut ajella pitkälti tänä kesänä. Lapsiperheitä käynyt siellä kallioilla ja poluilla retkeilemässä. Heilläkin omat pillimehut ja possot mukana.
Tämä kesä oli varmasti miinusmerkkinen Vaakussa.
Itsekin odottelen 2027 uutta yrittäjää ja uusia kuvioita.

5Äänestä
  • Eipä taida nykysukupolvia enää kiinnostaa saarissa käyminen. Toista se oli 1970-luvulla, tuurit kulki ja väkeä riitti joka reitille.

    Äänestä

  • Tuuri on ostopalvelu. Kaupunki maksaa ajot

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ravintola Vaakku on koko kesän ollut keskustelunaiheena monestakin syystä.
Asikkaat ovat moittineet hidasta ja huonoa palvelua.
Ruoka annoksia sekä koko kesän puuttuneita anniskeluoikeuksia.
Juhannuksena ilmestyi nettiin myös taksikuskin kuvaama video jossa ravintoloitsija päihtyneenä keskustelee tumman taksikuskin kanssa.
Asikkaat ovat paljon esittäneet asiallisia kysymyksiä Vaakun Facebookissa mutta yhteenkään ei olla vastattu. Ravintolan kotisivutkin hävisivät netistä parisen viikkoa sitten. Hiljaisuus ja salailu ovat vain lisänneet Kotkalaisten uteliaisuutta ja kiihdyttäneet vellovia huhuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu