600 jokavuosi ja ongelmat kasvaa jokavuosi.
Miksi tänne haalitaan mamuja?
Anonyymi-ap
60324
5Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Koneisto toimii yhä sdp vasemmisto politiikalla. 4v hallitsjakso on muuttanut suuntaa vähän mutta ei vielä kokonaan.
Suomeen voisi tulla ei izlamisti ja työtä rakastava rehellinen ihminen. Kaikki muut voi mennä pois.
Tämä on tätä sosiaalidemokratiaa.
- Sosialismi on poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen. Sosialismissa on lisäksi kielteinen suhtautuminen ihmisten väliseen kilpailuun ja häikäilemättömään oman edun tavoitteluun.
Kuinka tyhmiä ja tietämättömiä Persujen kannattajat oikein ovat? Melkoinen apinalauma ja kaikki saman puolueen lumoissa, vaikka se rokottaa juuri heitä itseään.
Miten tietämättömiä, naiiveja ja sinisilmäisiä jotkut ovat. Eivät ymmärrä sitä, että ajatusmaailma ja elämäntapa eivät ole kaikkialla maailmassa samanlaista. Se on virhe, jonka tekevät, kun luulevat ihmisten olevan samanlaisia ja ajattelevan aina kaikesta samalla tavalla ja aina sopeutuvan ja integroituvan länsimaiseen elämään.
Juuri siksi, että työttömyyttä riittää ja kasvaa.🤔
Ei tullokaiden tarvitse ensimmäiseen 10v hakeutua töihin, kun saavat oikotien SoS palveluihin.
Mutta, ei Persut halua mamuja lisää, ne on niitä jotka hyötyvät noista.🙄
Demareiden Erkki Tuomioja totesi juuri viikolla että suomalaisten veronmaksajien kustantama sosiaaliturva on kansainvälinen ihmisoikeus ja sen kieltäminen on rasismia.
Erkki suuttui kun SDP johto oli PS linjoilla ja haluaa asettaa ehtoja maahanmuutolle.
Ei tämä kaupunki keskellä supta muutoin kasva. Ankeaa ja kantaväestö haluaa pois täältä.
Onneksi on vain yksi Erkki tuomioja.
Ei tullokaiden tarvitse ensimmäiseen 10v hakeutua töihin, kun saavat oikotien SoS palveluihin.
----------------
Ja sitten voikin jo päästä eläkkeelle.
Siimes: liian helpolla eläkkeitä mamuille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19313019/siimes-liian-helpolla-elakkeita-mamuille
Jotkut haluavat ja tavoittelevat halpatyövoimaa yrityksille. Kun yrityksen palkkakulut pienevät, niin yrityksen voitto-osuus on suurempi.
Syytä on huomioida, että islam on lakiuskonto. Islamistiset toimijat ja verkostot pyrkivät lisäämään yhteiskunnallista ja poliittista vaikutusvaltaansa Euroopassa erilaisten strategioiden kautta. Tämä ilmiö herättää laajaa keskustelua turvallisuudesta, integraatiosta ja eurooppalaisista arvoista. Hyvä niin.
Mitä hyötyä mamuista on. Ne tulee kalliiksi yhteiskunnalle.
Ne on hyvää vaalikarjaa. Erityisesti Rasistinen kielipuolue (RKP) niitä haalii tänne.
Vasemmisto tarvitsee heitä äänestäjiksi. Ilman mamuja SDP olisi kuoleva äijäpuolue joka hiipuisi lähivuosina kokonaan pois.
Ilman mamuja demareissa ei olisi enää kuin Erkki Tuomioja ja kaverit.
Nyt siellä on talebaneja muita maahanmuuttajia.
Hyvää bisnestä kapitalisteille (lue:oikeistolle).
Monet tavoittelevat halvempaa työvoimaa ulkomailta. On yrityksen etu, kun palkkakulut pienenevät.
Persut ei osaa muuta kuin öyhöttää maahanmuutosta. Oppia otettu suoraan venäjältä ja ei tarvitse venäjän kylvää eripuraa suomalaisiin kun persut hoitavat sen puolen. Emme tarvitse suomeen amerikkalaista politiikkaa jossa vain haukutaan toisia.
On aihetta kritisoida tämän maan maahanmuuttopolitiikkaa.
Persutbon menneen talven lumia 0 aivoista porukkaa
Persu pettää aina.
Jännää miten vasemmistolla ei ole mitään asiapitoista kun kertoo totuuden vaan räksyttävät vain.
Suomalaisten ei todellakaan kuulu elättää koko maailmaa kun ei omiakaan pystytä elättämään. Vasemmisto samalla unohtaa että juuri niiden omat suomalaiset kannattajat on niitä joita elätetään.
Kuka hullu äänestää sdp, vihreät tai vasemmistoliitto?
Persuilla on täyttä moskaa
Miksi tänne haalitaan mamuja?
------------
Kokoomuslaiset tienaz rahaa ja vasemmistolaiset saa työpaikkoja ja äänestäjiä.
Näin tämä epäpyhä allianssi pelaa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3e2e2cf6-b7d9-4156-9f79-c9e1f95027c8
Ääni persuille. Ei ole persujen vika että muut puolueet eivät ole kuunnelleet teitä maahanmuuttopolitiikassa ja nyt kehtaavat vielä syyttää teitä omista virheistänsä. Tuollaisia puolueita jotka eivät ota vastuuta omista tekosistansa en ainakaan äänestä.
Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Ranjith Kumar Prabhakaranin (SDP DEMARIT) Tiktokin käytöstä on noussut kohu kun hän jakoi lapsipornoa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bd6190b4-0bb1-4644-af53-0aaafc2f0bcf
Niin kunin Tytti Tuppurainen sanoi, Suomalaiset ensin ajattelu on väärin. Saadaan pian tehdä moskeijaa tyhjään keskustaan Lehtisen tontille.
Tytti asuu ilmaiseksi, niin asuu moni muukin...
Tytti on väärässä. Suomalaiset ensin ajattelu on järkevää ja perusteltua. Ei kukaan muu suomalaisten etuja aja, paitsi suomalaiset itse. Valtion tehtävä on huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, ei muiden.
Islam on lakiuskonto. Šaria (sharia), eli islamilainen laki on islaminuskon mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Šaria on islaminuskon ydin. Imaameilla on aika moinen valta.
Lisäksi tietyistä islamilaisista järjestöistä on kerrottu. Järjestöjen toimintatapa lännessä on se, että kehotetaan muslimeja esim. olemaan äänestämättä ja olemaan millään tavalla osallistumatta länsimaisten instituutioiden toimintaan.
Käytännössä kasvatetaan kannatustaan lisäämällä sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa. Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu.
Luodaan tuolla menetelmällä rinnakkainen yhteiskunta, joka ei piittaa Suomen instituutioista tippaakaan. Ei kuulosta ollenkaan siltä, että halutaan integroitua ja elää länsimaisia arvoja ja perinteitä noudattaen ja kunnioittaen.
Jos länsimaassa ei halua elää länsimaisittain, länsimaisia lakeja ja arvoja noudattaen, niin länsimaa on väärä paikka olla.
Oikeusministeri Leena Meri MTV:lle: Suomen lakia ja sharia-lain arvoja ei voi yhteensovittaa – "Maassa maan tavalla"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeusministeri-leena-meri-mtv-lle-suomen-lakia-ja-sharia-lain-arvoja-ei-voi-yhteensovittaa-maassa-maan-tavalla/8783288
Olen samaa mieltä.
Niin kunin Tytti Tuppurainen sanoi, Suomalaiset ensin ajattelu on väärin. Saadaan pian tehdä moskeijaa tyhjään keskustaan Lehtisen tontille.
-----------------
Outoa että Tytti on demari. Eikö hänen kuuluisi olla porvari kun on monimiljonääri ja omistaa mm. useita vähävaraisille tarkoitettuja arava-asuntoja joita vuokraa.
Miksi ihmeessä ihmiset äänestää sdp, vasemmistoliitto ja vihreät?
Koska monet muut tavoitteet ovat puolueilla sellaiset, jotka äänestäjiä koskevat. Useat eivät välitä maahanmuutosta, jos puolue muuten ajaa itsensä kannalta tärkeitä asioita. Siksi äänestävät.
Mistä hatusta revit tuon 600?? Olisko linkkiä laittaa todisteeksi??
Muutama syy tuloo heti mielehen.
Siksi, jotta saadaan nuorempaa väkeä, kun oma kansa vauhdilla vanhenoo.
Siksi, kun 60+ ikääset yhä nuorempina jäävät tai sairaaloisina joutuvat jäämään eläkkeelle.
Myös siksi, että periytyviin sairauksiin ( ja perittyihin asenteisiin ) saatais muutosta, kun riittävän kaukaa mukaan tuloo täysin uutta geenikantaa.
Kaikki ei voi perustua jatkvuaan kasvuun, kasvuun, kasvuun....
oikeuksia on velvollisuuksia ei. tänäänkin kuten jo vuosien ajan seurakunnan ruokapussit olivat saaneet hymyn perheenyhdistämis ja sotaa paenneitten perheitten kasvoille.jokaisella perheenjäsenellä oma muovikassi.kyllä herrat jaksavat paahtaa taas panttien keräilyä ,kun vatsa täynnä. panteista tuleva raha tulee suoraan lapaseen. ei tiliotteeseen. toimeentulotuki täysi määräisenä. herrat ovat hankkineet meriitin , kolmen kuukauden työvelvoitteen , kussi jne. koska ovat kieltäytyneet neljä kertaa te keskuksen toimenpiteistä.nämä ovat työhaluttomia edes kielikursseille eivät herrat vaivaudu.koska sossu maksaa kaiken ja hyvin pärjää.
Ei tänne muut halua ja mamutkin lähtevät pian.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19509607/vigelius-jauhotti-totaalisesti-heinaluoman-eilen-a-studiossa-
aina voit äänestää
Miksi meillä pidetään persuja, lähetetään ne Venäjälle, kummankin osapuolen älykkyys nousisi.
Meneekö joku enään tähän PS mamu propgandaan kun kattoo tilastoja niin aina kun PS ja Kokoomus on hallituksessa rikotaan ennätyksiä tuomalla työvoimareserviä
Suomen on turha huolestua venäjän disinformaatiosta kun persut lietsova ihan kotoperäisesti jatkuvaa eripuraa. Eivät ilmeisesti tajua että puuttin hieroo käsiä tai sitten ovat ryssien kanssa kimpassa.
Perussuomalaisethan ovat Suomen venäjämyönteisin puolue. Yksi meni jo pakolaiseksi unelmiensa maahan. Muut persut voisivat mennä perässä.
Vihervassu jaksaa jauhaa paskaa kun faktat ei tue soopaa. Turtiainen on yksinäinen susi jonka vihervasemmiston rahoittaja Venäjä kutsui kotiin.
Ainoat sonnan jauhajat ovat persut. Näkyykö palstalla muiden puolueiden tekemiä vale aloituksia? Eikö ole ihmeellistä että 14,6 prosentin kannatuksella yksi ihminen suoltaa sontaa luullen vaikuttavan itseään suuremmalta. No puoluetoimisto varmaan maksaa hyvin..
SJK on tainnut jo tänä vuonna pyörittää suurempaa määrää kuin tuo 600 mamua joukkueidensa ympärillä.
Näkyykö palstalla muiden puolueiden tekemiä vale aloituksia?
------------
Tuntuuko että sinua seurataan? Ehkä puoluetoimisto seuraa jokaista liikettäsi?
Ajatelkaa, Vaasassa ei päiväsaikaan kaupungilla näe, kuin mamuja🫣
Tiedättekös mitä Se tarkoittaa.🦧🦧
Tietty, työväki on töissä mamut vetää lonkkaa, verorahoilla.🤭🤭
Vaasa on kaupunki kuitenkin.
Mitä järkee on haalia tänne maahanmuuttajia, jotka eivät halua työtä tehdä, vaan elävät sosiaalietuuksilla jotka työssäkäyvät maksavat ?
Niitä on kielikylvetetty ensin Vöyrillä tai Pietarsaaressa. Valuvat sieltä Vaasaan ja ovat hyvää vaalikarjaa Rasistiselle kielipuolueelle (RKP).
Vihreät, sdp ja vasemmistoliitto haluaa lisää jännitystå naisille.
Hauskuttajia tytöntylleröille.😂🤣
Aamulla naurattavat, ehtoolla makuuttavat.🤭
Tylleröt nauraa hykertelevät, päivällä itkua vänisevät, kun pulla on uunissa.
Persujen puoletoimiston trolli taas vauhdissa
Miksi tänne päästetään yhtään persua, maahanmuuttajillakin on enemmän käytöstapoja
Poliitikot kuvittelevat, että maahanmuutto ratkaisee suurten ikäluokkien eläköitymisestä aiheutuneen ongelman. Poliitikot ovat auttamattoman myöhässä kuvitelmissaan. Saattaa kestää sukupolvien ajan ennen kuin keskimääräisestä maahanmuuttajasta tulee nettoveronmaksaja.
Sitä voi ihmetellä
On se heleppo kirjoittaa PERSU Kaikki ongelmat pannan persun syyksi