Persujen kannatuksesta huvennut neljännes

Alavireistä ollut persujen suorittaminen viimeisten kolmen vuoden aikana. Puolueen johto on epäonnistunut, koska äänestäjät ovat pettyneinä siirtyneet muihin leireihin.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ruoho on vihreämpää persun toisella puolella.

Äänestä

Persujen toiminta 3 viimeisen vuoden aikana on ollut ylävireistä ja puolueen johto on suomalaisten kannalta rautaisissa käsissä Persut on Tanskan demarien sisarpuolue.

Äänestä
  • Tanskan demareilla on hyvä suhtautuminen maahanmuuttoon.

    Äänestä

Persujen meno on liian kommunistista. Liikaa jakavat valtion rahaa. En tykkää.

Äänestä
  • Kokoomus voitti vaalit hallituksen muodosti. Persut suostuivat hallitusneuvotteluissa Kokoomuksen ehtoihin ja menivät mukaan hallitukseen. Niin sitä sitten Kokoomuslaista politiikkaa edistetään ja jaetaan rahat rikkaille.

    Äänestä

  • Kommentistasi näkee että et tiedä mitä kommunismi edes on. Kommunismin perusidea on karkeasti yhteisomistus ja luokaton yhteiskunta, jossa kukaan ei omista yksin toisten työllä tuottavia yrityksiä tai omaisuutta, ja jossa ero rikkaiden ja työläisten välillä poistuu. Perussuomalaiset eivät ole koskaan ajaneet kommunismin ideologiaa, sitä sen sijaan on ajanut vasemmistoliitto. Vasemmistoliitto on aina vastustanut sitä että Suomessa yritysten omistajat, yrittäjät ja sijoittajat rikastuvat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alavireistä ollut persujen suorittaminen viimeisten kolmen vuoden aikana. Puolueen johto on epäonnistunut, koska äänestäjät ovat pettyneinä siirtyneet muihin leireihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu