Kapitalistit on itserakkaita narsisteja?

Narsisteja ajaa tyypillisesti vallan, arvovallan, aseman ja auktoriteetin himo. Ihailun kohteena oleminen ei ainoastaan tyydytä tarvetta itsensä korostamiseen ja ylisuurten mutta hauraiden egojen ruokkimiseen, vaan tarjoaa myös vakuuttavia todisteita heidän ylemmyydentunteensa vahvistamiseksi. Menestykset ja saavutukset ruokkivat suuruudenhulluuden tunteita.
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin ovat ja luulevat omistavansa kaiken.

Äänestä

Kapitalisteilla pitää olla kaikki parasta. Heillä on 50000 euron auto pihalla. Naapureille pitää näyttää, että pätäkkää löytyy vaikka hankinnat on tehty velkarahalla. Omakotitalo, vaimo ja koira.

Virolaisilla ja thaimaalaisilla on vähän samaa. Hienot vaatteet, kallis auto. Sitten asutaan 15 neliön yksiössä. Ulospäin näytetään "rikkailta". Ego on tärkeää.

Äänestä

Ei osunut yksikään noista kohdallani. Kiinnostaa vain pitää huolta perheestä niin, että rahaa riittää kaikkeen mitä haluaa. Muiden mielipide siitä ei kiinnosta.

Äänestä
  • Narsisteja. Narsisti tunnistaa narsistin. Auttavat toisiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Narsisteja. Narsisti tunnistaa narsistin. Auttavat toisiaan.

    Eli kaikki afrikkalaiset ovat narsisteja. Mielenkiintoinen juttu.

    Äänestä

Kyllä, kaikenlaiset alamittaiset paskakikkareet kuvittelevat olevansa suurmiehiä.

Äänestä
  • Kyllä, muista sijoittaa Harvian osakkeisiin. Kapitalistilta mallia.

    Sijoitan sitten, kun alkavat myymään kiukaita Saharaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä, muista sijoittaa Harvian osakkeisiin. Kapitalistilta mallia.

    Sijoitan sitten, kun alkavat myymään kiukaita Saharaan.

    Telttasaunat on kuuminta hottia. Mistä voi ostaa niiden firmojen osakkeita?

    Äänestä

Kapitalistien tärkein arvo on raha. Moraali ei välttämättä ole prioriteetti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Narsisteja ajaa tyypillisesti vallan, arvovallan, aseman ja auktoriteetin himo. Ihailun kohteena oleminen ei ainoastaan tyydytä tarvetta itsensä korostamiseen ja ylisuurten mutta hauraiden egojen ruokkimiseen, vaan tarjoaa myös vakuuttavia todisteita heidän ylemmyydentunteensa vahvistamiseksi. Menestykset ja saavutukset ruokkivat suuruudenhulluuden tunteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu