Ruuhkat tulevat lisääntymään valtavasti mikä tulee aiheuttamaan rattiraivoa Raisiolaisille ja kaikille ketkä ajavat Naantalista Myllyn suuntaan.
Louhintatöistä tulee pysäytyksiä E18-tieremontissa
Anonyymi-ap
14131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Helppoa kun ei aja Raision läpi niin välttää ruuhkat.
Louhittavaa kalliota kiertotien alueelta ei ole paljoa ja liikenteen pysäytykset tehdään ruuhka-aikojen ulkopuolella. Jos haluaa välttää mahdolliset kohdalle osuvat pysäytykset, ajaa Raisiontien kautta.
Tiedoksi, raisiolaiset kirjoitetaan pienellä r-kirjaimella kuten turkulaiset, suomalaiset.
Parempi siis jättää 10 liikennevaloristeystä pakoilleen kuin rakenta tunneli mitä pitkin voi porhaltaa pysähtymättä Myllyyn?
Naantalista myllyn suuntaan ruuhkia. Kukaan ei aja Naantaliin? No, ymmärtäähän sen….
Ei Naantalilaisten tarvitse Myllyyn enää ajaa kun Prisman aukeaa ihan kohta Karvettiin.
kyllä kyllä. Prisma on hyvä juttu naantalilaisille. Toisaalta Naantalin Prismaan tavaratäydennystä tuovat kuljetusrekkakolonnat jumittuvat Raision liikennehärdelliin.
Voi tosian olla että Raision tunnelityömaan takia Naantalin Prismassa on joskus hyllyt tyhjinä.
Mylly=Prisma???? 😁😁😁😁
Raisio-tunneliin pitäisi ehdottomasti saada myös ratikkalinja. Se mahdollisuus on nyt unhoittunut täysin suunnitelmista. Mikä olisikaan ihanampaa kuin huristella ratikalla tunnelia pitkin Hahdenniemen Playa del Raisioon Beach partyihin. Lyhyt erätauko rakentamiseen. Ratikka ja tunneli yhdistelmä olisi se jokin. Hold your horses
Suck my dick, baby.
ihan toisen käden faktatietona pikkuserkun kummin kaimalta. Hänellä on läheisiä suhteita päättäjiin ja valtaherroihin.
E18 tunnelin sisälle rakennetaan iso maanalainen tivoli vuoristoratoineen ja maailmanpyörineen ja planetaarioineen. Optiona geoterminen uimahalli ja yökerho.
Älä puhu paskaa
Kuulin että Raisioon suunnitellaan F1-osakilpailua ja rata rakennetaan lähes kokonaan maan alle, ensimmäisenä maailmassa!!! Pääsuoran tulee Nesteentielle tunneliin mistä louhitaan radalle louhitaan reitti mm. Vaisaaren alle ja takaisin kohti Raisintietä. Suunnitelmaan kuuluu kolme hotellia, uusi isompi muumimaailma sekä areena mm. jääkiekolle. Lisäksi Länsirata tehdään Raisioon asti sekä ratikka.
Mahtavaa!
mielenkiintoista. Todellakin. Ei hullumpaa. Itsekin kuullut huhupuheita asiasta. Pidin vain löysänä hevosmiesten kepposteluna. Vaan taitaa ollakin ihan faktapohjaista asiaa. EU:n miljardien rahoituskin olisi tarjolla tunnellin sijoitettavalle F1 radalle. Rahaa kuulemma on. Etenkin kun maan alle sijoitettava F1 rata on erinomaisen ympäristöystävällinen vaihtoehto. Kaikki katku ja päästöt jäävät sinne maan alle.