Mitä merkitystä

Mitä ihmeen merkitystä Israelin kansan pakkosiirtolaisuudella on nykyajan ihmiselle?
1884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sillähän ne perustelee nykyistä moraalittomuuttaan ja väkivaltaisuuttaan.
Kaukaa haettua mutta näköjään toimii.

Äänestä

Vuorilta tuli kuolema Himalajalla, Jes. 49:22 "Näin sanoo Herra, Herra: Katso minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat poikasi sylissänsä ja kantavat tyttäresi olkapäillään."
Tai kuolevat.

Äänestä

Jehovan todistajien uskonnossa pakkosiirtolaisuudella on varsinkin sellainen merkitys, että muinaisen Jerusalemin tuhon ajankohdaksi opetetaan väärää vuotta 607 eaa, minkä pohjalta johdetaan mielivaltainen "laskelma" koskien vuotta 1914.

Jos ja kun 607 eaa on vailla pohjaa, niin samoin on 1914, ja siihen pohjautuva 1919, jolloin Vartiotorni/raamatuntutkijat järjestön väitteen mukaan saivat Jeesuksen valitseman erityisaseman.

Äänestä

Siitä puhutaan kokouksissa vastauksissa, kun halutaan vaikuttaa fiksulta ja hämmentää kokemattomia.

Äänestä
  • Jehovan todistajissa taitaa olla yhä vähemmän "tietäjiä", jotka ainakin esittävät tuntevansa Raamatun läpikotaisin. Vanhemman polven tietäjät siirtyvät maan poveen kukin vuorollaan ja uudempi polvi on kiinnostunut lähinnä fiilistelystä.

    Äänestä

Mites tuo sitten toimii jos ulkopuolelta tulee kokouksiin, niin saako esittää kysymyksiä? Minulla olisi paljon kommentoitavaa.

Äänestä
  • Kokouksissa lavalta kysellään ja yleisöstä vastataan. Ei siellä voi kysellä ulkopuolinen eikä yleisö.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kokouksissa lavalta kysellään ja yleisöstä vastataan. Ei siellä voi kysellä ulkopuolinen eikä yleisö.

    Mitä muuten tapahtuisi oikeasti, jos näin kävisi? Sanooko lavall oleva että, nyt ei sovi kysellä? Vai poistaako veljet?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä muuten tapahtuisi oikeasti, jos näin kävisi? Sanooko lavall oleva että, nyt ei sovi kysellä? Vai poistaako veljet?

    Sanottaisiin lavalta tai tultaisiin huomauttamaan. Ensin yritettäisiin sovinnolla, mutta tarvittaessa pyydettäisiin poistumaan. Voimalla tuskin poistettaisiin, vaan kutsuttaisiin poliisi, jos ei muuten lähde.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sanottaisiin lavalta tai tultaisiin huomauttamaan. Ensin yritettäisiin sovinnolla, mutta tarvittaessa pyydettäisiin poistumaan. Voimalla tuskin poistettaisiin, vaan kutsuttaisiin poliisi, jos ei muuten lähde.

    Todistajissa poliisi kutsutaan herkästi paikalle, jos valtakunnansalilla joku häiriköi.

    Sen sijaan poliisia ei haluta "sotkea" asiaan, jos seurakunnassa epäillään seksuaalista hyväksikäyttöä. Hys hys. "Jehovan nimen" varjelemiseksi asia on parempi "käsitellä" sisäisesti, eli jättää epäilty rikos tutkimatta.

    Äänestä

Anonyymi00003 2026-08-27 15:07:18

Jehovan todistajien uskonnossa opetetaan väärää vuotta 607 eaa, minkä pohjalta johdetaan mielivaltainen "laskelma" koskien vuotta 1914.
-------

Aluksi 1914 oli ennustettu maailmanlopun vuosi. Tuon ennusteen aikana vartiotorni kirjoitti Jeesuksen palanneen 1874.
Vuonna 1930 vuosi 1874 muutettiin vuodeksi 1914

Jeesus kirjoitetaan vartiotornissa enkeli Mikaeliksi.

Jeesus on muuten vartiotornissa myös kruunattu taivaalliseksi kuninkaaksi v. 1878, ja kruunausvuosi on siirretty vuodeksi 1914, minkä vartiotorni on tiennyt ilmoittaa v. 1930.
Jt:t ystävällisesti kertoisitteko, mitä tuo kruunaamisjuttu tarkoittaa ?

Vartiotorni kirjoittaa olevansa Jehovan pöytä.
Ja kirjoittaa että vatiotorniseura on Jehovan kanava.

Ostatko vartiotornin

Äänestä
  • Vartiotorni tosiaan opetti, että Jeesus palasi näkymättömänä 1874, mutta sai kuninkuuden vasta 1878. Mitä Jeesus tuon väliajan teki? Sittemmin molemmat siirrettiin vuoteen 1914 ja niputettiin yhteen.

    Väliaika oli ilmeisesti 3,5 vuotta, eli syksystä 1874 kevääseen 1878. Jokin kaukaa haettu "raamatullinen" peruste sille varmaan oli, ellei peräti ollut pyramidia mittailemalla laskettu. Perusteluista viis, nyt tiedämme, etteivät nuo väitteet olleet edes Vartiotornin mielestä totta, eli seura ei enää ole tuolla kannalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vartiotorni tosiaan opetti, että Jeesus palasi näkymättömänä 1874, mutta sai kuninkuuden vasta 1878. Mitä Jeesus tuon väliajan teki? Sittemmin molemmat siirrettiin vuoteen 1914 ja niputettiin yhteen.

    Ja jos vartiotornin väitteen kiistää valtakunnansalilla, saa potkut.

    Niin jos joku kiisti Jeesuken kruunauksen / näkymättämän paluun 1874 sai potkut, mutta nyt vartiotorni on samalla kannalla

    Ostatko vartiotornin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ja jos vartiotornin väitteen kiistää valtakunnansalilla, saa potkut.

    Niin jos joku kiisti Jeesuken kruunauksen / näkymättämän paluun 1874 sai potkut, mutta nyt vartiotorni on samalla kannalla

    Ostatko vartiotornin ?

    1980-luvulla piti opettaa, että vuoden 1914 nähnyt sukupolvi ei katoa. Ei saanut opettaa, että Jeesuksen ajoista olemassa ollut paha sukupolvi ei katoa, siitä olisi tullut potkut.

    1990-luvun puolivälistä eteenpäin piti opettaa, että Jeesuksen ajoista olemassa ollut paha sukupolvi ei katoa. Ei saanut opettaa, että vuoden 1914 nähnyt sukupolvi ei katoa, siitä olisi tullut potkut.

    Sittemmin sukupolvioppi on jälleen muutunut. Nyt pitää opettaa, että "tuplasukupolvi" ei katoa. Ei saa opettaa vuoden 1914 nähnyttä eikä pahaa sukupolvea, siitä tulee potkut.

    Todistaja ei voi tietää, mitä seuraava Vartiotorni vaatii uskomaan. Uusi Vartiotorni on todistajalle vähän niin kuin mysteerilaatikko. Sieltä löytyy hänen "oma" käsityksensä, hän vain ei vielä tiedä mikä se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vartiotorni tosiaan opetti, että Jeesus palasi näkymättömänä 1874, mutta sai kuninkuuden vasta 1878. Mitä Jeesus tuon väliajan teki? Sittemmin molemmat siirrettiin vuoteen 1914 ja niputettiin yhteen.

    Väliaika oli ilmeisesti 3,5 vuotta, eli syksystä 1874 kevääseen 1878. Jokin kaukaa haettu "raamatullinen" peruste sille varmaan oli, ellei peräti ollut pyramidia mittailemalla laskettu. Perusteluista viis, nyt tiedämme, etteivät nuo väitteet olleet edes Vartiotornin mielestä totta, eli seura ei enää ole tuolla kannalla.

    Adventismissa Jeesus palasi näkymättömänä v. 1884.

    Äänestä

Vuoden 1975 maailmanloppua ennusti Herätkää nro 23 v. 1968, kertoen että "nyt meillä on todisteet, ja ne ovat ylitsepursuavat"

1974 keskuun Valtakuntamme palvelus (vain jt:lle jaettava lahkolehti) kirjoitti että jotkut olivat myyneet asuntonsa tai muuta omaisuuttaan ja käyttäneet rahat vartiotornisanoman levitykseen, ja että se oli hyvä ajatus, koska loppu oli niin lähellä. (suunnilleen tuohon tapaan).

1990 -luvulla ex -jt kertoi tunteneensa sellaisen asuntonsa myyneen, ja kertoi että tätä sanottiin seurakunnassa esimerkilliseksi. No tietysti, esimerkkihän tarkoittaa: tee sinä samoin - näin siis seurakunta kehotti.

1975 jälkeen kuulemma puhuttiin, että ennustus ei ollut virallinen, ja mitä asuntomyymiseen tuli, oli jokaisen oma asia mitä meni tekemään.

Äänestä
  • Sinne meni hyvä asunto, alihintaan... jälkeenpäin kaikki aina selitetään parhain päin järjestön kannalta...

    Äänestä

Jumala toimii aina!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä ihmeen merkitystä Israelin kansan pakkosiirtolaisuudella on nykyajan ihmiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu