Kauppalehdessä mielenkiintoinen artikkeli eläkkeistä tulevaisuudessa eri maissa.
Tanskassa eläkeikä on nyt 67 vuotta ja aikovat nostaa sen 2040 luvulla nin ,että silloin aikain eläkeikä olisi 70 vuotta.
Tuo nosto perustuu eliniän odotusten nousuun .
Paineita eläkeiän nostoon pn ympäri maailman ja jossain vaiheessa se todennäköisesti osuu myös Suomeen.
Menee mielenkiintoiseksi nämä arviot.
Nyt nuoret säästämään omia eläkkeitä vaikka indekseihin sijoittamalla . Kerkeätte säästämään satoja tuhansia jos aikaa on 30-40 vuotta.
Tosin Demarit haluaisivat aikanaan osansa teidän vuosikymmeniä säästämistä rahoista ,mutta näköjään tulevaan eläkkeelle jäämiseen on varaudutta itse jos ri jatkossa halua työskennellä 70 vuotiaana .
Onneksi itse tajusi aikanaan aloittaa säästämisen ja sijoittamisen niin ei ole muiden armoilla ja määräysvallan alaisena .?
Tanskassa eläkeikä on nyt 67 vuotta ja aikovat nostaa sen 2040 luvulla nin ,että silloin aikain eläkeikä olisi 70 vuotta.
Tuo nosto perustuu eliniän odotusten nousuun .
Paineita eläkeiän nostoon pn ympäri maailman ja jossain vaiheessa se todennäköisesti osuu myös Suomeen.
Menee mielenkiintoiseksi nämä arviot.
Nyt nuoret säästämään omia eläkkeitä vaikka indekseihin sijoittamalla . Kerkeätte säästämään satoja tuhansia jos aikaa on 30-40 vuotta.
Tosin Demarit haluaisivat aikanaan osansa teidän vuosikymmeniä säästämistä rahoista ,mutta näköjään tulevaan eläkkeelle jäämiseen on varaudutta itse jos ri jatkossa halua työskennellä 70 vuotiaana .
Onneksi itse tajusi aikanaan aloittaa säästämisen ja sijoittamisen niin ei ole muiden armoilla ja määräysvallan alaisena .?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Nykyinen eläkeikä on jo sidottu elinajan odotteeseen.
Meillä on jo näin, eläkeikä nousee asteittain.
Nykyinenkin eläke ikä on liian korkea Suomessa .Nykyisellään ihmiset lakkaa työllitymästä jo 50 iän korvilla,joten tuollaiset notot eivät vastaa realitetteja ja päätöksenteon on sitä oltava ja sen kautta tuettava toimeentulo mahdollisuuksia jotka nykyisellään viedään suhteettoman korkeaksi nostetun eläkeiän kautta. Koska on toimittu virheellisesti ,virhe on korjattava ja laskettava eläkeikää.
Eläkeikä on muuallakin kyllä korkea ,mutta vain nimellisesti ,sillä esin Espanja ja Kreikka että Italia on laskenut eläköitymis ikää ammatteihin perustuen .Nämä Suomen tollot ovat älytettävissä joka suhteessa eivätkä paneudu asioihin vaan kouhottavat sen perässä mitä muut tekevät ja siksi täällä kaikki menee päin prinkkalaa.
Työeläkejärjestelmää ei ole tarkoitettu työttömyyden hoitoon eikä työeläkevakuutusmaksussa on työttömyyskorvaukseen varalle tarkoitettua maksukomponenttia.
Työttömyyden hoitoon on omat järjestelmänsä.
hyvä vaa ku nostetaa, oppiipaha ihmiset että ei se maailma pyöri makaamalla kotona sohvalla.
Aika heikoissa kantimissa maailman pyöriminen, jos se on kiinni siitä saadaanko vanhukset sitä pyörittämään….
Mulla on muutakin tekemistä kuin vaan töissä raatamista.Mitä järkeä on elämässä jos pitää raataa koko elämä ja eläkkeelle pääsee joskus 80v? Aivan sairaaksi menee tämä homma ja miten kovaa fyysistä työtä tekevä muka jaksaa noin pitkään olla töissä? Helppoahan siellä toimistoissa on töitä tehdä kun ei ole raskasta,niin ja sitten juuri nämä toimistossa istujat päättää näistä asioista
milläs se ruoka tulee jos ei töitä tehdä, vai meinaatko että ruokaa saa kaupasta.
Lue kirjoitukseni ajatuksella läpi,mitään tuollaista en väittänyt
Joo enpä tule ikinä eläkkeelle pääsemään tai eläkettä saamaan.Isot ikäpolvet kahmivat kaikki edut ja pääsivät aikaisemmin eläkkeelle ja heillä oli vieläpä supereläkekertymä jos eläkeiän jälkeen teit töitä.Kumma kun se poistettiin silloin kun olivat siitä edut saaneet
Höpsis.
Nuo ’isot ikäpolvet’ ovat kehittäneet sinulle toimivan yhteiskunnan. Sinun tehtäväsi on varmistaa, että sinun lapsillasi on yhtä hyvät mahdollisuudet kuin sinulla on ollut. ’Isot ikäluokat’ ovat tehtävänsä ja velvollisuutensa jo tehneet. Vastuu on sinulla ja kokemasi epäoikeudenmukaisuudet ja virheet on sinun vallassasi korjata ja oikaista. Ja koita itse olla sortumatta niihin, jotta sinun lapsesi ei sitten aikanaan syytä sinua kuten sinä syytät edellistä sukupolvea.
On maksuton opiskelu esikoulusta yliopistotutkintoihin asti, vuosittaiset opintorahat, lähes maksuton terveydenhuolto, joista suurten ikäluokkien ihmiset eivät päässeet oikeastaan edes osallisiksi aktiiviaikanaan. Jne. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka….
Heidän eläkkeensäkin ovat selkeästi pienempiä kuin sinun tuleva eläkkeesi. Nuo superkarttumat olivat mahdollisia, jos jaksoi vielä eläkeikäisenä jatkaa työntekoa sen sijaan että olisi jäänyt eläkkeelle. Ei tuosta kannata olla kateellinen ja harva sitä lopulta jaksoi valitakaan.
Suuret ikäluokat ovat olleet eläkkeellä jo vähintään kymmenen vuotta ja nuorimmat suuriin ikäluokkiin kuuluvat ovat jo 76 vuotiaita.
No välttämättä ikinä tule saamaan mitään eläkettä jos sitä eläkeikää nostetaan vaan kokoajan vaikka 80v ja kuolo korjaa 79v kun varsinkin miehet kuolee nuorempina mitä naiset tai voi olla jopa niinkin ettei ole mitään eläkkeitä silloin edes olemassa.Koko elämäni raadan yhteiskunnan eteen ja sitten jos vanhempana edes sais eläkkeellä olla ja nauttia loppuelämästä niin kuin nykyiset eläkeläiset.Pistää vihaksi jos eläkeikä nousee ja mietin jopa työnteon lopettamista kokonaan
Suomen päättäjät vihaavat eläkeikää lähestyviä +50 ikäisiä joten keksivät alkaa nostamaan eläkeikää vaikka sillä ei muuta merkitystä kun roikottaa työttöminä pidempään.
Toiveena tietysti se, että ei koskaan eläisi siihen saakka että saisi sitä työeläkettä itselleen.
Varakkaat voivat lopettaa työntekemiset aikaisemmin kun eläkeikä täysi joten asia ei heitä koske, sillä heillä on tileillään mistä syödä.
Talouskasvusta ei pidä puhua ennen kuin ihmiset pääsevät eläkkeelle elossa ollessa eikä väkisin roikoteta työttöminä vanhuuseläkeiässä olevia! Alamme kiihtyvällä tahdilla etääntymään sivistyksestä eroon ja siirtymään järjestäytyneeseen kurjuuteen ja alistukseen.
juu tasa sata on näille varmaan hyvä.Joka duunipaikalle rollaattori vaaliteemaksi.