Koulutusfoorumit ja kouluttajat.

Santtu kertoi tuntevansa Nurmen töittensä kautta ja että on osallistunut hänen koulutuksiinsa.

Foorumit ja koulutuksien tasot hieman eri luokkaa kun 2010 kouluttaa tavallaan vain tällä Pattayan matkailupalstalla sihteerikköjensä ollen apunaan.

Tosin 2010:n koulutukset kattaa monta eri aihealuetta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yleisten asioiden asiantuntija Tasomies kertoo tasoista, Otaniemen huippuosaajat apunaan. Aikamoinen syöttöporsas tuo Nurmi ja kukapa sen kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse? Kirjansa kohokohtia lienee kun Pui Huilta pääsi pieru kun Antti ähräsi hänelle opetustunnilla käsirautoja naama punaisena ja märkänä hiestä ja meni sitten kaljalle kertomaan saavutuksistaan Jarmolle ja Petsalle.

Äänestä
  • Että on sairasta, tunnen myötä häpeää suomalaiseen mieheen, jos yleensäkään pidetään miehenä, tätä laiffilaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Santtu kertoi tuntevansa Nurmen töittensä kautta ja että on osallistunut hänen koulutuksiinsa.

Foorumit ja koulutuksien tasot hieman eri luokkaa kun 2010 kouluttaa tavallaan vain tällä Pattayan matkailupalstalla sihteerikköjensä ollen apunaan.

Tosin 2010:n koulutukset kattaa monta eri aihealuetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu