Todisteet ovat liian vähäiset. Näyttö ei ehkä riitä. "Koiran nenä ja tehdyt havainnot eivät riitä todisteeksi." Puolustuksen mielestä henkilö katosi mt-ongelmien, tai eksymisen seurauksena. Sekin on yhtä lailla spelukaatiota.
Useampi ihminen ei katoa itsestään ja ilman syytä.
Vankiloissa on varmaan olemassa ohjelmia, tai mahdollisuus hakeutua terapiaan. Mutta ne eivät ole pakollisia.
Miten sitten, jos ja kun henkilöä ei tuomitakaan, eikä uhri ei saa oikeutta? Miten ne, joita on aiemmin pahoinpidelty, tai jotka ovat olleet todistajina oikeudessa, tai aiempien uhrien turvallisuus taataan?
Jos ja kun henkilö pääsee vapaaksi rikosten uusimisriski on suuri.
Jotkut joutuvat ostamaan itselleen kalliita turvallisuuspalveluja ja hankkimaan turvavälineitä. Niin joudun minäkin.
Mutta sopii tulla yrittämään. Täällä ollaan jo varauduttu siihen. Ei onnistu enää rikosten tekeminen, eikä muun väkivallan yrittäminen. Tekijälle itselleen tulisi kylläkin seurauksia.
Useampi ihminen ei katoa itsestään ja ilman syytä.
Vankiloissa on varmaan olemassa ohjelmia, tai mahdollisuus hakeutua terapiaan. Mutta ne eivät ole pakollisia.
Miten sitten, jos ja kun henkilöä ei tuomitakaan, eikä uhri ei saa oikeutta? Miten ne, joita on aiemmin pahoinpidelty, tai jotka ovat olleet todistajina oikeudessa, tai aiempien uhrien turvallisuus taataan?
Jos ja kun henkilö pääsee vapaaksi rikosten uusimisriski on suuri.
Jotkut joutuvat ostamaan itselleen kalliita turvallisuuspalveluja ja hankkimaan turvavälineitä. Niin joudun minäkin.
Mutta sopii tulla yrittämään. Täällä ollaan jo varauduttu siihen. Ei onnistu enää rikosten tekeminen, eikä muun väkivallan yrittäminen. Tekijälle itselleen tulisi kylläkin seurauksia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiedäpä tuota häntä, että oliko kyseisessä oikeudenkäynnissä otettu mukaan, tai käytetty profilointia, tai tehtiinkö edes uhka ja vaarallisuusarviointeja kyseisen henkilön kohdalla.
Tätähän tämä on tässä maassa. Eli juu, kyllä tehdään suhteellisen hyvä esitutkinta ja koiria käytetään tiettyjen asioiden etsimisessä, mutta jos näyttö, tai todisteet ovat huonot, niin sen tuomion langettaminen on aika heikkoa.
Jos jonkun seurassa alkaa kadota useampi, kuin yksi henkilö, niin eihän sellainen ole mitenkään järjellisesti selitettävissä. Olisi aivan liian "hyvää sattumaa", että kaksi katoaa jonkun jäljiltä.
Jotenkin tulee mieleen se, että meillä on ehkä tässä yhteiskunnassa tietynlaista välinpitämättömyyttä. Eli saatetaan laskea vapaaksi sellaisia henkilöitä, joiden tiedetään olevan muille ihmisille terveys, tai turvallisuusuhka. Onko Suomi oikeusvaltio, tai toteuvatko uhrien oikeudet, tai edellä mainittu asia? Siihen saa joku muu vastata. Siihen ei voi vastata ihan lonkalta, että kyllä kaikki toimii. Siinä tapauksessa ei toimi, jos henkilö, joka on jo aiemmin syyllistynyt vakaviin väkivallantekoihin ja useampi henkilö on kadonnut; ja hänet päästetään noin vaan vapaaksi.
Korjaus edelliseen tekstiin: että toteutuvatko väkivallan uhrien oikeudet, niin ei aina välttämättä.
Ja viimeiseen lauseeseen voi sanoa myöskin näin, että jos vakaviin väkivallan rikoksiin syyllistynyt päästetään noin vaan vapaaksi, kuka kantaa ja ottaa seuraukset siitä päätöksestä ja ratkaisusta? - Vai meneekö se niin, että kun jokin ei koske itseä, niin siitä ei tarvitse välittää?
Mihin väkivaltarikoksiin syyllistynyt? Jos näyttö ei riitä, ei ole mitään väkivaltarikoksiin syyllistynyttä. Ei oikeusvaltioissa ihmisiä pidetä varmuuden vuoksi vankilassa minkään profiloinnin perusteella.
Tässä "oikeusvaltiossa" lasketaan vakaviin rikoksiin syyllistyneitä liian aikaisin vapaaksi, esim. koevapauteen. Useimmissa tapauksissa aiemmin rikoksiin syyllistynyt tulee toistamaan rikosten tekemistä uudestaan. 100 %: tin todennäköisyydellä.
Onko oikein siis se, että näin toimitaan? Kyseisellä menettelytavalla toimimalla saadaan aikaan vain lisää tulevia uhreja. Ei siis järkevää, oikeutettavissa, eikä selitettävissä millään tavalla. Onko tämä maa siis hölmölä?
Miten kirjoituksesi liittyi aloituksen aiheeseen tai kommenttiini?
Muutenkin kirjoituksesi on vailla järkeä.
"Useimmissa tapauksissa aiemmin rikoksiin syyllistynyt tulee toistamaan rikosten tekemistä uudestaan. 100 %: tin todennäköisyydellä."
Useimmissa tapauksissa sadan prosentin tin todennäköisyydellä. Siis useimmissa tapauksissa vai 100 % todennäköisyydellä?
Rikosten uusimisprosentti on julkisen tiedon mukaan jotain 37-60 %, eli ei lähelläkään 100 %:a.
Ns. vakavimpiin rikoksiin syyllistyneiden kohdalla kyseinen prosenttiluku taitaa ikävä kyllä paikkansa.
Mitä olen vähänkään lukenut ja seurannut uutisia, niin niissä on aina toistunut sama asia. Jos joku tekee, tai syyllistyy tappoon, hän vapauduttuaan tulee toistamaan tekonsa. 100 %: tin varmuudella.
Siksi jokaisen kansalaisen terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi vakavimpiin henkirikoksiin tai väkivallantekoihin syyllistyneitä ei pidä koskaan laskea vapaaksi, elleivät he käy jossakin laitoksessa jonkinlaisen terapiaohjelman. Ja sittenkin heidän vapauttamisensa on melkoista riskienottamista.
Sanonko suoraan yhden asian, meillä on aivan liian löperö lainsäädäntö, tai ne käytännöt, joiden mukaan rikoksesta tuomitun ei tarvitse joissakin tapauksissa istua, kuin jokin naurettava kolmannes, tai muutama vuosi. Heidän ei ole nykyisin pakko osallistua mihinkään terapiaohjelmiin. Joo, vangeillakin on ihmis ja muita oikeuksia, ja joidenkin mielestä tuomioiden kohtuullistaminen on jees. Mutta onko se mielestänne järkevää, tai oikein miltään kantilta katsottuna? - Se on uhkapelin pelaamista ihmisten hengillä. Ja tämä on kiistaton fakta.
Ei sinne päinkään. Suomessa tuomioistuimilla on vapaa todistusharkinta. Tuomioistuin voi käyttää mitä tahansa tietoon saamaansa seikkaa. Eli, tuomioistuimet saavat vapaasti harkita, mikä on minkin todisteen näyttöarvo.
Ne ajat ovat jääneet satojen vuosien päähän, jolloin langettavaan tuomioon vaadittiin kaksi jäävitöntä todistajaa.
Koiran nenä ei koskaan petä. Sen nenä haistaa kaikki tutkittavat asiat ihmistä paremmin. Jos niiden tekemiä havaintoja tutkinnan aikana ei oteta huomioon, sekin on väärin. Mitä virkaa siis olisi enää koirien käyttämisestä esim. rikosten tekijöiden omaisuuden tutkinnassa?
USA: ssa tehdään profilointeja rikoksista epäiltyjen kohdalla ja annetaan tuntuvampia tuomioita huomattavasti enemmän. Siellä annetaan pitkiä vankeusrangaistuksia ja tuomioita.
Meillä ei vaadita terapioihin, tai kuntoutusohjelmiin osallistumista; ja lasketaan rikollisia liian nopeasti vapaaksi koevapauteen ja ehdonalaiseen. Käytännössä se on rikollisten päiden silitystä, ja uusien uhrien tulemisen mahdollistamista.
Ei sillä, että yhdysvallat miksikään oikeusvaltion malliksi kelpaisikaan, mutta ei sielläkään minkään profiloinnin perusteella mitään tuomioita ja rangaistuksia anneta. Kylöä sielläkin todistelu ja langettava tuomio vaaditaan. Ei sielläkään näyttö riitä, jos se ei riitä.
Eikä nyt edes lähdetä sille tielle, että mitä tapahtuu, kun "vankeinhoito" kaupallistetaan.
Ei näyttö voi riittää tietenkään...........
❤💍❤
Ei riittänyt ei näyttö.
Seuraavaksi voidaankin miettiä miten näytöt riittää muihin suuntiin liittyen ❤
Tässä valtiossa uhrit eivät saa oikeutta.
- Mutta jos hän tulee kerrankin vielä tänne, hän tietää, miten hänelle käy.