Käytätkö vielä käteistä rahaa ?

Ruotsista piti tulla käteisetön maa, mutta käteiskapina sai erävoiton
Käteisestä tuli huoltovarmuuskymys. Ruotsissa tuli voimaan laki,
joka velvoittaa ruokakaupat ja apteekit ottamaan käteistä vastaan.
Myös pankkien on tarjottava yksityishenkilöille käteistalletuspaikkoja
eri puolilla maata.

HUOMIO ! Keskuspankki suositteli myös käyttämään käteistä silloin tällöin normaalioloissa, jotta käteisjärjestelmä pysyy toimintakunnossa myös häiriötilanteiden ja kriisien aikana.

Käteisen katoamisen olevan ennen kaikkea pankkien ja korttiyhtiöiden ajama kehityskulku, ei niinkään kuluttajien toive !

Hesarin mukaan Ruotsissa syntyi kansanliike käteisen rahan puolesta.
Se syntyi 80 vuotiaan Björn Erikssonin henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Erikssonin pankkikonttori oli luopunut käteisen käsittelystä, joten hän ei enää
voinut nostaa rahaa sieltä.

Hän oli nähnyt myös läheltä, kuinka digitalisaatio teki hänen äidistään riippuvaisen muiden avusta. Äiti ei osannut käyttää pankkisovelluksia tai mobiilitunnistautumista ja joutui luovuttamaan pankkitunnuksensa muille hoitaakseen omia raha-asioitaan.

Digitaalinen syrjäytyminen on ollut Erikssonin mukaan liikkeen keskeisin lähtökohta.

”On vaarallista politiikkaa jättää ihmisiä ulkopuolelle vain siksi, ettei heistä ole pankeille tai yrityksille taloudellista hyötyä.”

https://www.hs.fi/visio/art-2000012173706.html
47152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Enää harvoin käteistä käytän, vähä on kotona laatikossa varuina.

Äänestä

Minulla ei ole älykännyä. En voi maksaa millään mobiilimaksulla.
Minulla on aina käteistä varalla kotona ja mukana,
jos ei pankkikortti jostain syystä toimisi ja joskus
on ollut jotain vikaa kassallakin, ettei kortilla voi maksaa.

Joskus maksan jonkun pikkujutun kolikoilla,
tasarahalla, vaikka kahvin tai jätskin kesällä.

Äänestä
  • Samoin.

    Äänestä

Aika hyvin tiedän jo etukäteen missä rahaa tarvitaan, noin paikallisesti. Pidän laukussa pikkurahoja, on tapana antaa kerääjillekin. Pienin 50 euroa kerralla, se riittää pitkään.

Äänestä
  • Mille kerääjille annat sen "pienen" summan 50 euroa kerrallaan ?
    Minulle seon iso summa, se merkitsee viikon ruokarahoja.

    Äänestä

En käytä käteistä rahaa. Kaikki hoituu älykännykällä.
Aloituksen luettuani vähän hävettää. Olen antautunut virran vietäväksi. Hoidan pankki ym. raha-asiat itse.
Kaupoissa kyllä vältän itsepalvelukassoja ihan työllistämisen vuoksi.

Äänestä
  • aloittaja on joutunut hesariin viran vietävästi
    kopioi sen juttuja tänne vaikka ennen vedottiin raamatun mukaan

    palvelunne poistuvat ette saa käteislle maksettua tuntemattomassa
    paikassa esim. bussilippua ette pääse bussiin ette minnekään

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    aloittaja on joutunut hesariin viran vietävästi
    kopioi sen juttuja tänne vaikka ennen vedottiin raamatun mukaan

    palvelunne poistuvat ette saa käteislle maksettua tuntemattomassa
    paikassa esim. bussilippua ette pääse bussiin ette minnekään

    Pääsee yhä.

    Äänestä

Käteisen käyttäminen on logistisesti älytöntä!
Ajatelkaa sen setelin monivaiheista kulkua useiden käsien kautta.
Seinän ottomatti > maksupiste > kassan laskenta > tilitys toimistoon > laskenta toimistossa > kuskaaminen pankkiin >laskenta pankissa ja muu käsittely > kuskaaminen seinän ottomattiin.
Onks järkee????

Äänestä
  • Onks pankkien toiminnassa järkee ? Sieltä ei saa enää nostaa
    käteistä rahaakaan. Siellä ei palvella niitä, joiden rahoilla
    ne voittoa tahkoavat ja jopa velottavat asiakasta, joka
    palvelee itseään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onks pankkien toiminnassa järkee ? Sieltä ei saa enää nostaa
    käteistä rahaakaan. Siellä ei palvella niitä, joiden rahoilla
    ne voittoa tahkoavat ja jopa velottavat asiakasta, joka
    palvelee itseään.

    Ainakin pikkukaupunkimme OP:ssa ja NORDEAssa pystyy nostamaan.
    Pienemmät summat, ottomatin 400€:oon saakka otan matista ja suuremmat summat tiskiltä.
    Tiskinostoja hidastavat mummelit ja papparaiset jotka menevät tiskille pohtimaan asiaa ja kertovat virkailijalle kaikki sukujensa kuulumiset.
    Ainakin 1000€:n kerranaisina tehdyistä nostoista on tehtävä kaavakkeelle selvitys käyttötarkoituksesta. Minulla se on ollut "omaan käyttöön".

    Työläämpi tapaus on siirto jossakin toisessa maassa, jopa EU alueella sijaitsevan pankin omalle tilille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Työskentelet ilmeisesti harmaan talouden puolella . Me muut emme käteistä tarvitse .

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Työskentelet ilmeisesti harmaan talouden puolella . Me muut emme käteistä tarvitse .

    Olen ollut työeläkkeellä25 vuotta. Kyse on valtaosaltaan verottajan määräysten puitteissa tapahtuvasta toiminnasta. Joskus sattuu, että tavara ja raha vaihtavat omistajia eikä kumpikan tarvitse kuittia.
    Satunnaisia tapahtumia.

    Aloitin korttielämän öljy-yhtiöiden luottokorteilla 60-luvun puolella.
    OK-luottokortti 70-luvun alkupuolella ja siitä eurocard lompakkoon joka aikanaan vaihtui Nordean korttiin.
    Nykyinen, keltainen Nordea on ollut pitkään käytössä.
    Niin kauan kuin päivittäistava
    rakaupoissa kävi luottokortti, tein kaikki, pienetkin ostokset kortin korottomalla maksuaikaominaisuudella.
    Vaimoni menehdyttyä toukokuussa olen siirtynyt kortin suoranaksuun.
    Asioidessani S-kaupoissa maksan sinne kertyneillä bonuksilla. Aloitin äskettäin ja kyllä ne muutamaksi kuukaudeksi riittävät leskimiehen sapuskaostoksiin.

    Huomenna piipahdan Espanjaan viikoksi ja olen varannut mukaani käteistä koska on paikkoja joissa se on kätevämpi eikä tarvitse huudella perään, ettei ulkoilmakuppilassa tarjoilija lähde viemään korttia sisälle. Tosin ei ole tapahtunut aikoihin mutta aikaan oli muutama tapaus joissa oli huomautettava.
    Markettien maksupäätteet ovat toiminnoiltaan meikäläisten kaltaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Aloitin korttielämän öljy-yhtiöiden luottokorteilla 60-luvun puolella."

    minäkin aioin aloittaa, mutta huoltoaseman omistaja isin tuttu sanoi että siellä tulee niin paljon virheitä että ei kannata ottaa korttia.

    Äänestä

Eivät kaikki osaa elää digiaikaa. Yritin 10 vuotta sitten opettaa
iäkästä tuttuani käyttämään pankkikorttia.
Hän ei uskaltanut mennä metriä lähemmäs pankkiautomaattiakaan
peläten tapahtuvaksi jonkun hirveän virheen, joka vie hänen
säästönsä. Näpykännykällä hän oppi soittamaan, mutta kun
ikää on tullut joskus hän ei tahdo muistaa enää senkään käyttöä.

Aika suuri osa iäkkäistä ei kuulu diginatiivien joukkoon ....

2Äänestä

Saldostaan oli paljon paremmin perillä ennen pankkikorttia.

Äänestä
  • Entä kun ei piittaa saldosta tietäen, että kuukauden luottokorttilaskun jälkeen sinne jää aina enemmän kuin kortin käyttöraja?
    Vaimollani oli rinnakkaiskortti ja yhteinen lasku meni suoramaksuna samalta, yhteiseltä tililtä.

    Äänestä

Naapurin lapset kävivät keräämässä matkakassaan luokkaretkeä varten; hommasin käteistä sitä varten. Muuten en kait kymmeneen vuoteen ainakaan. Etelän reissullakin ostin ruokakaupasta (Carrefour) kortilla.

1Äänestä
  • tässä meillä on osaaja

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    tässä meillä on osaaja

    Jotkut osaa. Osaatko sä?

    Äänestä

Totta Mooses käytän käteistä ! Oikean rahan haju ja sen kosketteleminen tekee niin hyvää.

1Äänestä

Ruotsissa jaettiin myös vihkonen "Jos kriisi tai sota tulee", siinä myös kehoitetaan ihmisiä pitämään käteistä omistuksessaan kaiken varalta.
Käteisvarat saavat mielellään olla myös kolikoita, ja eri suuruusluokan seteleitä. Mielellään useampana valuuttanakin.

Äänestä

palstatyperykset keskustelevat

on täysin selvää että raha on yleismaailmallinen maksuväline
laskujen maksaminen ei nyt kuulu tähän
ja säännölliset maksut yleensäkään

mutta kun on vieraissa paikoissa pitää selvittää
mutkikkaasti miten piene maksut torilla bussissa sun
muussa maksetaan jos käteinen ei kelpaa kazahstanissa tai
maajussilassa

Äänestä

Taidan siirtyä kokonaan aidolla oikealla rahalla maksuun.

Äänestä

Vaihtaessamme asuntoa vuosi sitten kolmiosta kaksioon, hoiti muuton paikallisen kierrätyskeskuksen kolme heppua.
Uuteen sopimattomat kalut hoitivat muualle ja jatkokäytön vehkeet uuteen asuntoon osoitetuille paikoille.
Maksu käteisellä kuittia vastaan. Kolmikon "talouden hoitajalla" oli metallilipas jossa osasto myös kolikoille.
Tiesin heppujen olevan "keinotyöllistettyjä" joten maksoin tasarahana, huolimatta palautusta. Hämmästys oli aidon tuntuinen.
Sanoin äimistyneille, että käykää vaikka kunnon munkkikahveilla. Ylijäämä ei ollut mitenkään mittava.

Äänestä

Setelikäärö reteesti rullalla rintataskuun, ja
Norttia roikuttaen, huulten välissä kuin Bogart konsanaan.

Äänestä

Seteleitä suositellaan Ruotsin jutussa käyttämään silloin tällöin,
että ne pysyy kierrossa mukana ja niitä hyväksytään
jatkossakin.

Äänestä
  • Vähiin käyttö menee.

    Äänestä

Muutama kolikko on hyvä olla taskussa, kaupoissa on säilytyslokerot eurolla toimivia.

Äänestä

Aina on kotona käteistä kaiken varalta.

Äänestä

Muutama kymppi ja kolikko on aina lompakossa. Silloin tällöin sattuu kaupassa, ettei kortit toimi. Alkukesällä viimeksi valtakunnallinen häiriö esti minkään pankin korttien toimimisen. Marketissa sitten jonoa Otto-automaatille kun ihmiset rynnivät nostamaan käteistä. Itselläni käteiset riittivät ja seuraavana päivänä kävin taas nostamassa uudet kympit varalle.
Torilla käydessä maksan myös käteisellä, ja kirpputorilla jos jotain ostan.

Äänestä

Käteismaksun loppuminen tarkoittaa sitä myös, ettei enää tarvi osata laskea ynnä- ja vähennyslaskua varsinkaan omassa päässä. Ennenvanhaan kaupan täti laski kynällä ja paperilla puotipaperin reunaan paljonko piti maksaa.

Äänestä
  • Nyt ei tarvi osata laskea, eikä lukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Nyt ei tarvi osata laskea, eikä lukea.

    Nuorten pisa-tulokset huonoja, somessa roikkuminen muusaa aivot.

    Äänestä

50e on puhelin, kortti lompakossa ja 500e kotona ja 500 e autossa.
Kerran tarvinnut autossa olevaa raha, jotain 10v sitten .

Äänestä
  • Paluumuutin Ruotsiin 7 vuotta sitten. Poissaollessani oli setelit vaihdettu
    uusiin, mutta en ole vielä nähnyt yhtään seteliä, enkä tiedä miltä ne näyttävät. - Bankkikortti toimii.

    Äänestä

Raha on likaista.

Äänestä

Kävi niin kerran jo vuosia sitten aioin maksaa ostokseni käteisellä niin eipä käynyt, kortilla käy.

Äänestä

Sain eilen 50e raaputusarvasta, käteistä on nyt.

1Äänestä
  • Onneksi olkoon ! Kyllä tuohta on oltava !

    Äänestä

Olin pienillä markkinoilla, joilla oli juurikin pienyrittäjiä, viljelijöitä ja käsityöläisiä. Heille kelpasi vain raha. Lainasin tutulta että sain ostetuksi vähän vihanneksia. Nyt vielä pitää osata laittaa latva-artisokkaa, keittää ja uittaa voisulassa, on kuulemma hyvää. Maissin jo osaankin ja lampaanlihan. Vaan en minä vaan tykkää hernerokasta, jossa ei ollut lihaa. Siinä sitten kuitenkin vieraskoreana teeskentelin, että oikein hyvää. Ja paskat mitä huitua.

Äänestä

Suomessa ei kannat työttömän ja varsinkaan tukien saaja käyttää pankki korttia vaan ainoastaan käteistä

Äänestä
  • Pihistely on elämänvälttelyä.

    Äänestä

Kaikki alle kympin ostokset, maksan käteisellä.

Äänestä
  • Kolikoita käsittelevä saa suuret määrät bakteereja ja ties mitä viruksia sormiinsa.

    Äänestä

Pesen aina kotiin tultua käteni. Pese sinä myös!

Äänestä

Tänäänkin ostin kupin kahvia käteisellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ruotsista piti tulla käteisetön maa, mutta käteiskapina sai erävoiton
Käteisestä tuli huoltovarmuuskymys. Ruotsissa tuli voimaan laki,
joka velvoittaa ruokakaupat ja apteekit ottamaan käteistä vastaan.
Myös pankkien on tarjottava yksityishenkilöille käteistalletuspaikkoja
eri puolilla maata.

HUOMIO ! Keskuspankki suositteli myös käyttämään käteistä silloin tällöin normaalioloissa, jotta käteisjärjestelmä pysyy toimintakunnossa myös häiriötilanteiden ja kriisien aikana.

Käteisen katoamisen olevan ennen kaikkea pankkien ja korttiyhtiöiden ajama kehityskulku, ei niinkään kuluttajien toive !

Hesarin mukaan Ruotsissa syntyi kansanliike käteisen rahan puolesta.
Se syntyi 80 vuotiaan Björn Erikssonin henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Erikssonin pankkikonttori oli luopunut käteisen käsittelystä, joten hän ei enää
voinut nostaa rahaa sieltä.

Hän oli nähnyt myös läheltä, kuinka digitalisaatio teki hänen äidistään riippuvaisen muiden avusta. Äiti ei osannut käyttää pankkisovelluksia tai mobiilitunnistautumista ja joutui luovuttamaan pankkitunnuksensa muille hoitaakseen omia raha-asioitaan.

Digitaalinen syrjäytyminen on ollut Erikssonin mukaan liikkeen keskeisin lähtökohta.

”On vaarallista politiikkaa jättää ihmisiä ulkopuolelle vain siksi, ettei heistä ole pankeille tai yrityksille taloudellista hyötyä.”

https://www.hs.fi/visio/art-2000012173706.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu